Provencenajokoira () on ranskalainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n antamaa kansainvälistä tunnustusta, mutta Ranskan Kennelliitto Société Centrale Canine on hyväksynyt sen virallisesti ranskalaiseksi roduksi. Myös muut Alianza Canina Latina -järjestöön kuuluvat kennelliitot ovat tunnustaneet sen.Razas nacionales de la Alianza Canina Latina y otras razas no reconocidas por la FCI. Real Sociedad Canina de España. Viitattu 24.4.2025.
Ulkonäkö Karvapeite on pääväriltään aina punainen, ja siitä on kolme eri vaihtoehtoa: a) yksivärinen punainen, b) punainen, jolla on musta satula, c) punainen, jolla on mustat karvankärjet (riistanvärinen). Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on uroksilla 50–55 cm ja nartuilla 44–50 cm. Molemmilla sukupuolilla sallitaan 2 cm vaihtelu suuntaan tai toiseen.Bolla, J.; Goubie, hra; Metans, rva; Triquet, hra. Standard du Briquet de Provence. Société Centrale Canine, 2008 . Haettu 19.6.2013
Luonne ja käyttäytyminen Provencenajokoira on tottelevainen, lempeä ja omistajaansa kiintynyt. Se on myös tehokas, tasapainoinen, rohkea ja kestävä työkoira. Se metsästää kettua, jänistä ja suurriistaa. Monipuolisena ajokoirana se voi työskentellä joko yksin, pareittain tai laumassa. Työssään se on nopea ja eloisa, minkä vuoksi se soveltuu työskentelemään vaikeassakin maastossa. Se tulee yleensä hyvin toimeen muiden koirien kanssa.Le Briquet de Provence. Elevage Canin du Clos du Poste, 2009. Haettu 19.6.2013
Alkuperä Rotu on kotoisin Välimereltä, tarkemmin sanoen Kaakkois-Ranskasta. Sitä on käytetty Provencen alueella jo kauan villisian ja jäniksen metsästykseen, ja 1900-luvun alkupuolella se oli erittäin laajalle levinnyt. Tästä huolimatta ensimmäinen rotumääritelmä on vasta vuodelta 1934, jolloin eläinlääkäri Heuillet kirjoitti teoksensa Tous les Chiens. Pari vuotta myöhemmin oli jo käynnissä rodun viralliseen tunnustustamiseen Ranskan Kennelliitossa vaadittava prosessi, minkä vuoksi näyttelytuomari ja kolumnisti R. Kermadec arvosteli kolme yksilöä Marseillessa. Ensimmäinen virallistamisprosessi kuitenkin keskeytyi, minkä uskotaan johtuneen Toisesta maailmansodasta. Burnand mainitsi provencenajokoiran La Chasse -julkaisussa vielä vuonna 1967 lainatessaan Heuillet'n edellä mainittua kirjaa, mutta pian sen jälkeen se kuoli sukupuuttoon.
1980-luvulla Jacques Bolla aloitti rodun elvyttämisen, mutta vaikka hänen jalostuslinjansa lisäsivät koirien määrää hetkellisesti, yksi mies ei riittänyt pelastamaan koko rodun tulevaisuutta. Metsästyspiireissä tehdyt laskennat paljastivatkin pian kannan olevan yhä hälyttävän pieni. Ranskan Kennelliiton asiantuntijat alkoivat tutkia rodun tilannetta, ja sen pelastamisesta kiinnostuttiin viimein laajemmassa mittakaavassa. Vuonna 2003 perustettiin virallinen rotujärjestö Club du Briquet de Provence ja vuonna 2008 Ranskan Kennelliitto hyväksyi rodun. Bolla oli itse mukana kirjoittamassa virallista rotumääritelmää.
Etymologia Sana briquet tarkoittaa sananmukaisesti pientä ajokoiraa ja se mainittiin ranskalaisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran 1440-luvulla. Myös kreivi Jean-Emmanuel Le Couteulx de Canteleu mainitsi sanan vuonna 1890 kirjassaan Manuel de Vénerie française kuvaamaan erilaisia pieniä ajokoiria. Nykyisin sitä käytetään kuitenkin kuvaamaan lähinnä keskikokoisia rotuja, kun taas pienten ajokoirien nimien edessä on useimmiten petit. Täten rodun alkuperäinen nimi briquet de Provence tarkoittaa sanasta sanaan käännettynä "keskikokoista ajokoiraa Provencesta". Briquet on myös chien d’artoisin toinen nimitys, minkä lisäksi se esiintyy briquet griffon vendéenin nimessä erotuksena suurempaan muunnokseen grand griffon vendéeniin.
Lähteet Viitteet
Luokka:Ajokoirat Luokka:FCI:n ulkopuoliset rodut Luokka:Ranskalaiset koirarodut