Kelttikalat (Mugiliformes) on viuhkaeväisiin kuuluva kalalahko. Lahkon kaloja tavataan kaikista lämpimistä ja lauhkeista valtameristä. Lahkoon kuuluu ainoastaan kaksi heimoa keltit (Mugilidae) ja lasiahvenet.
Taksonomia ja anatomia Varhaisimmat kelttikaloihin kuuluvien lajien fossiilit on ajoitettu oligoseenikaudelle. Lahkon ja heimon taksonominen asema on pitkään ollut epäselvä. Aikaisemmin keltit luokiteltiin usein kuuluvaksi ahvenkaloihin. Nykyään lahkon läheisimmiksi sukulaisiksi katsotaan hopeakylkikalat. Lahkoon kuuluu 17–20 sukua ja noin 72 lajia. Kooltaan kelttikalalajit ovat keskikokoisia tai suuria kaloja. Suurimmat lajit voivat saavuttaa 90–160 cm:n pituuden. Tyypillisiä piirteitä ovat voimakas sukkulamainen ruumis, kaksi pienikokoista selkäevää, korkealla ruumiissa sijaitsevat rintaevät, pieni suu, pienet siivilähampaat ja kookkaat suomut. Suomut peittävät koko kalaan ruumiin lukuun ottamatta eviä. Kelttikalalajeilla ei ole kylkiviivaa. Kelttikaloilla on poikkeuksellisen pitkä suolisto. Väriltään lahkon lajit ovat tyypillisesti harmaita, sinisiä, ruskeita tai vihertäviä tummin poikkijuovin. Evät ovat väriltään harmahtavia tai kellertäviä.
Levinneisyys ja elintavat Kelttikaloja tavataan lämpimistä ja lauhkeista vesistä rannikoiden läheisyydestä. Liza abu -laji elää vain makeissa vesissä. Suomen vesialueilta tavattuja kelttikalalajeja ovat ohuthuulikeltti (Liza ramada) ja paksuhuulikeltti (Crenimugil labrosus). Kelttikalat liikkuvat matalissa, tyypillisesti alle 20 metrin syvyisissä, vesissä parvina. Niiden ravintoa ovat levät, pienet selkärangattomat eläimet ja kuollut orgaaninen aines. Kelttikalat ovat useilla alueilla runsaasti kalastettuja ja kaupallisestikin merkittäviä ruokakaloja.
Lähteet
* Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit