Viipurinlahden taistelu oli jatkosodassa Neuvostoliiton puna-armeijan hyökkäys kesä–heinäkuussa 1944 suomalaisjoukkojen hallussa oleville Viipurinlahden saarille ja Suomen mantereelle. Leningradin rintama siirsi Neuvostoliiton 59. armeijan Viipurin valtaamisen jälkeen Viipurinlahden suuntaan. Neuvostoliiton Itämeren laivaston ja ilmavoimien tukemina joukot hyökkäsivät Viipurinlahdella saaden joitakin saaria joko kokonaan tai osittain haltuunsa. Hyökkäys mantereelle torjuttiin.
Joukot Kenraaliluutnantti I. Korovnikovin komentamaan Neuvostoliiton 59. armeijan joukkojen päävoimat keskitettiin Pullinniemelle ja Viipurinlahden rannikolle. Joukkoina olivat 224. divisioona Kaislahdessa ja 124. divisioona. Armeijalle alistettiin myös XLIII armeijakunta esikunta ja siihen kuuluneet 80. divisioona, 152. panssariprikaati ja 17. iskupioneeriprikaati. Rintama varasi lisäksi joukkoja mantereelle muodostettavan sillanpään laajentamiseen.Lappalainen, Niilo 1988 s. 26 224. divisioona kantoi päävastuun hyökkäyksen torjunnasta, 124. ja 80. divisioonien osallistuminen taisteluihin jäi vähäisemmäksi.
Puolustuksesta vastasi kenraalimajuri Antero Svenssonin komentama Suomen IV armeijakunta, jonka joukoista 17. divisioona ja sille alistettu ratsuväkiprikaati ryhmitettiin puolustukseen Viipurinlahdelle. Armeijakunnan reservissä olivat 10. divisioonan joukkoja ja saksalainen 122. divisioona. Puolustusaseman syvyys Uuraan lohkolla oli seitsemän kilometriä.Juutilainen 1993, s. 111–117
Taistelu Puna-armeija aloitti 30. kesäkuuta 1944 hyökkäyksen Teikariin ja Melansaareen, joita puolustaneet suomalaisjoukot torjuivat aluksi hyökkäykset kärsien raskaita tappioita. Neuvostojoukot hyökkäsivät 4. heinäkuuta ratsuväkiprikaatin puolustamalle Uuraan lohkolle, vallaten ainoastaan Suonionsaaren. Suomen laivasto teki vastahyökkäyksen Viipurinlahdelle 5. heinäkuuta aikeenaan hidastaa neuvostojoukkojen etenemistä, mutta joutui vetäytymään kovan tykistötulen ja ilmapommitusten takia. Yksikään suomalaisten aluksista ei uponnut, mutta Viena vaurioitui pahoin, kyeten kuitenkin palaamaan Helsinkiin korjattavaksi. Suomalaisten ylijohto antoi luvan vetäytyä Teikarista ja Melansaaresta 6. heinäkuuta.
Puna-armeija aloitti 5. heinäkuuta maihinnousut Turkin- ja Hannuistensaariin. Turkinsaareen yrittänyt pataljoona tuhoutui miltei kokonaan. Seuraavana päivänä maihinnousua yritettiin myös Hapenensaareen, jossa ratsuväkiprikaati torjui hyökkäyksen vastaiskuin. Maihinnousuyritykset Harjuniemeen estettiin 7. heinäkuuta. Juutilainen 1993, s. 111–132
Saksan 122. jalkaväkidivisioona oli määrätty 6. heinäkuuta vastaanottamaan rintamavastuu, mutta neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alettua vastaanotto suoritettiin loppuun vasta 8. heinäkuuta. Taistelut lakkasivat 10. heinäkuuta Neuvostoliiton 59. armeijan pysäytettyä etenemisensä ja ryhmityttyä puolustukseen.
Lopputulos Neuvostojoukot valtasivat osan Viipurinlahden saarista, mutta eivät saaneet sillanpäätä alueelle eivätkä päässeet etenemään pohjoisrannikolle. Myöhemmin suomalaisten saavutettua torjuntavoitot Tali-Ihantalassa ja Äyräpää-Vuosalmella, Neuvostoliiton Leningradin rintama pysäytti hyökkäyksensä. Osapuolten kokonaistappiot taisteluissa Ohto Mannisen mukaan: suomalaisten tappiot noin 1 400 ja Neuvostoliiton 59. armeijan tappiot 3 000 miestä. 224. divisioonan tappioista lähes puolet oli kaatuneita tai hukkuneita. Sen sijaan esimerkiksi 124. divisioonan sotilaita kuoli taistelussa vain noin 140 miestä.
Alikersantti Viljo Ilmari Vyyryläinen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi osallistuttuaan Teikarsaaren puolustustaisteluun.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta Lunde, Henrik O. (2011). Finland's War of Choice: The Troubled German-Finnish Alliance in World War II. Newbury: Casemate Publishers. . Raunio, Ari; Kilin, Juri. Jatkosodan torjuntataisteluja 1942–44. Helsinki: Otava 2008
Luokka:Jatkosodan taistelut Luokka:Luovutettujen alueiden historia