Tervikin kartano sijaitsee Pernajanlahden länsirannalla Loviisassa. Kartano on edelleen ensimmäisen omistajansa Katarina Guthrien, jälkeläisten hallussa.Kartanon mailla – sätereitä ja rälssimiehiä, luku ”Tervikin kartano”
Historia Tervikin kartanon historia alkaa vuodesta 1636.http://www.muuka.com/finnishpumpkin/manor/t/metep/manor_metep_fi.html Se muodostettiin viidestä tilasta, jotka oli lahjoitettu Katarina Guthrielle. Kartano sai säterivapauden, joka tosin peruttiin vuonna 1691. Uudemman kerran Tervikille myönnettiin säterivapaus vuonna 1766, jolloin sille siirrettiin Edön säterin rälssioikeudet.
Kartano on pysynyt saman suvun hallussa koko historiansa ajan, vaikka omistajasukujen nimet ovatkin vaihtuneet avioliittojen myötä. Ensimmäinen perijä oli Guthrien poika, Ullishavenin paroni Robert Lichton. Omistajasuvun nimi vaihtui Muhliksi, kun Lichtonin sisarentytär peri kartanon puolisonsa Adam Gustav Muhlin kanssa. Heidän pojantyttärensä ja perijänsä Alma Dorotea Muhl avioitui vuonna 1745 upseeri Otto Wilhelm De Geerin kanssa. Otto De Geer toteutti isonjaon Tervikissä jo vuonna 1768. Omistajasuvun nimi on ollut Ehrnrooth vuodesta 1855 lähtien, jolloin kreivitär Wilhelmina Ottiliana Lovisa de Geer (1834–1916) peri Tervikin. Hänen puolisonsa oli kenraaliluutnantti Gustaf Robert Ehrnrooth.
Tervikissä sijaitsee yksi maan vanhimmista puisista kartanorakennuksista; vuonna 1736 valmistunut rakennus on ollut asuinkäytössä siitä lähtien. Päärakennusta on uudistettu useaan otteeseen: vuonna 1820 C. L. Engelin piirustusten pohjalta sekä viimeksi vuosina 1924–1926, jolloin se sai nykyisen ulkoasunsa. Vanhin rakennus on ruotsalaistyylinen makasiini; se mainitaan asiakirjoissa vuonna 1723, ja se on todennäköisesti peräisin 1600-luvun lopulta.
Tervikin tammikuja on Suomen pisin. Sen pituus on kahdeksansataa metriä. Kuja muodostuu 149:sta vuosina 1926-1928 agronomi Alexander Casimir Ehrnroothin aloitteesta istutetusta tammesta, jotka kulkevat kujalla pareittain.
Nykyisen päärakennuksen kantaosa valmistui 1730-luvulla, keittiösiipi rakennettiin lähes sata vuotta myöhemmin. 1810-luvulla julkisivu muutettiin empiretyyliseksi ja mansardikatto purettiin 1800-luvun lopussa toisen asuinkerroksen tieltä. 1920-luvun remontti palautti julkisivun empiretyylin mukaiseksi. Kartano kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Tervikin kartanomuseon säätiön omistuksessa oleva muotokuvakokoelma on Suomen suurin yksityinen muotokuvakokoelma.
Nykyään tilan kokonaispinta-ala on 1 200 hehtaaria, josta 255 hehtaaria on peltoa. Mielenkiintoinen vaihe tilan historiassa oli vuosina 1805–1820 toteutettu kokeilu nimeltä "farmer", jossa sovellettiin englantilaisia käytäntöjä ja jaettiin tila noin 50 erilliseen, kooltaan noin 35 tynnyrinalan (noin 17 hehtaarin) suuruiseen maatilaan. Järjestelmästä kuitenkin luovuttiin, kun kävi ilmi, etteivät vuokraviljelijät kyenneet organisoimaan työtä näissä laajemmissa toimintayksiköissä.
Lähteet Haikonen, Iris & Teräväinen, Erkki: Kartanon mailla – sätereitä ja rälssimiehiä, Genimap Oy, 2006,
Viitteet
Aiheesta muualla Ennen ja nyt
Luokka:Loviisan kartanot Luokka:Pernaja Luokka:Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa Luokka:Suomen 1700-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat