Alfons Håkans Oy Ab on suomalainen vuonna 1945 perustettu meripalveluihin erikoistunut perheomisteinen yritys, joka tarjoaa muun muassa satamahinausta, satamajäänmurtoa, öljynporauslauttojen hinausta, erilaisia merikuljetuksia, pelastusoperaatioita ja telakkatoimintaa. Yritys on Itämeren suurin yksityinen varustamo alusten lukumäärällä mitattuna.
Alfons Håkans -konserniin kuuluu myös jalkapalloseura FC Interin taustayhtiö FC Inter Turku Oy.
Historia Håkansin saha Petsmossa (1896-1931) Håkansien varustamosuku polveutuu maanviljelijä Abraham Håkansista (synt. 23. maaliskuuta 1850, Koivulahti). 1800-luvun lopulla Pohjanmaan alueella perinteiset elinkeinot, kuten tervanpoltto, laivanrakennus ja merenkulku, alkoivat hiipua, ja sijoituksia siirrettiin sahoihin. Vuonna 1896 Abraham päätti siirtyä maanviljelystä teollisuuteen ja perusti yhdessä kaksikymppisen poikansa Johannes Håkansin kanssa höyrysahan Petsmoon. Saha rakennettiin strategisesti Kyröjoen suistohaaraan, josta oli hyvät uittoväylät ja meriyhteydet. Liikekumppanina Håkansien hankkeessa toimi naapurikylän maanviljelijä Anders Johan Sand.
Petsmon saha oli merkittävä investointi, ja sen käynnistyminen nosti Abrahamin arvostettuun asemaan paikallisyhteisössä. Saha tuotti lankkuja paikallisiin rakennustarpeisiin ja toi teollistumista alueelle, joka oli muuten kalastajien ja pienviljelijöiden asuttamaa. Maaliskuussa 1897 saha kuitenkin tuhoutui tuhopoltossa vain muutama kuukausi sen käynnistämisen jälkeen. Saha oli alivakuutettu, eikä Abrahamilla, Johanneksella ja Sandilla ollut varoja sen jälleenrakentamiseen. He päättivät myydä rauniot Hugo Sjöblomille, joka rakensi sahan uudelleen ja jatkoi sen toimintaa. Johannes päätti lähteä Amerikkaan etsimään parempaa toimeentuloa. Hän matkusti laivalla Yhdysvaltoihin, missä suomalaiset siirtolaiset työskentelivät usein metsissä ja kaivoksissa. Johannes palasi Suomeen vuonna 1905, mukanaan ansaittuja säästöjä. Samana vuonna Johannes osti takaisin Petsmon sahan yhdessä yhtiökumppaninsa Johan Sandin kanssa. Hankinta vahvisti Håkansin yrittäjäsuvun vaikutusvaltaa alueella, ja Petsmon sahasta kehittyi vuosien varrella merkittävä osaksi paikallista teollisuutta. Vuonna 1910 Johannes ja Johan tekivät sahasta yhtiön, Håkans & Sand. Sahan työntekijöiden määrä kasvoi, ja se työllisti huomattavan määrän paikallisia asukkaita. Kilpailu puuraaka-aineesta oli kovaa, ja liiketoimintaa haittasivat korkeat puun hinnat, heikot liikenneolot sekä vaarallinen merireitti. Saha kärsikin suurista tappioista, kun se paloi toistamiseen syyskuussa 1913. Vaikka saha oli vakuutettu, korvaukset eivät riittäneet kattamaan vahinkoja. Johannes päätti kuitenkin rakentaa sahan uudelleen, ja uusi saha jatkoi toimintaa vielä saman vuoden aikana.
Vuonna 1914 Håkans & Sand lisäsivät sahan tuotantoa ja monipuolistivat toimintaa, muun muassa perustamalla kalalaatikkotehtaan. Samana vuonna Håkans ja hänen liikekumppaninsa ostivat höyryhinaajan, Hurtigin, tukkien kuljettamista ja sahan logistiikan parantamista varten. Håkansit hankkivat pian lisää hinaajia ja proomuja sahan kasvaessa. Saha kasvoi pian Koivulahden suurimmaksi työnantajaksi ja merkittäväksi toimijaksi Pohjanmaan sahateollisuudessa. Sahan kasvun myötä Johannes lisäsi sahatuotantoa ostamalla vuonna 1914 Raippaluodosta Storfjärdenin höyrysahan, jonka koneet siirrettiin Petsmoon.
Håkansit itsenäistymisvuosina (1914-1918) Ensimmäisen maailmansodan syttymisen kesän 1914 jälkeen suomalaiset alkoivat perustaa suojeluskuntia ja valmistautua itsenäisyyteen. Koivulahdella kyläläiset kokoontuivat syksyllä 1915 jääkäriliikkeen tiimoilta, ja pian nuoria miehiä lähti Petsmosta jään yli Ruotsiin ja edelleen Saksaan salaiseen jääkärikoulutukseen. Aktiviteetteihin osallistuivat muun muassa Edvard Berts ja Johannes Björkman, jotka pakenivat santarmeja ja auttoivat jääkäreitä siirtymään Saksaan. Vuonna 1917 jääkärit salakuljettivat aseita Saksasta Suomeen, ja Petsmon ja Koivulahden kyläläiset osallistuivat näiden aseiden purkamiseen ja piilottamiseen. Aseiden salakuljetus oli vaarallista, ja siihen liittyi suuri riski joutua venäläisten sotilaiden käsiin.
Joulukuussa 1917 venäläinen partio Norrminnesta tai Västerhankmosta sai ilmeisesti vihiä Vikminnen alueella sijaitsevasta asekätköstä. Partio otti mukaansa Petsmosta Johannes Håkansin teini-ikäisen Evert-pojan pakottaen hänet näyttämään tietä. Jossain Petsmon, Jungsundin ja Kaukaluodon välillä venäläiset näkivät jäihin juuttuneen veneen, joka oli lastattu aseilla. Veneen ympärillä oli suojeluskuntalaisia, mukaan lukien Johannes Håkans. Venäläispartion saapuminen asekätkölle johti ammuskeluun. Suojeluskuntalaisten joukossa ampui ja latasi Johannes Håkans. Evert, Johanneksen poika, löytyi välikohtauksen jälkeen kuolleena venäläispartion kuolleiden miesten ja hevosten keskeltä. Tammikuussa 1918 Koivulahden ja Petsmon suojeluskuntalaiset osallistuivat Vaasassa venäläisten aseistariisumiseen, ja heistä muodostettiin Sepänkylän kolonna, jonka Mannerheim kävi tervehtimässä. Vaasa vapautettiin venäläisistä ilman vahinkoja, ja suojeluskuntalaiset jatkoivat toimintaansa paikallisten esikuntien järjestäminä. Johannes Håkans oli merkittävä rahoittaja Koivulahden suojeluskunnan uudelleenjärjestäytymisessä syksyllä 1918.
1920-luku oli sahateollisuudelle vaihtelevaa aikaa. Euroopan jälleenrakentavat metropolit tarjosivat markkinoita sahatavaralle, ja Suomi nousi maailman johtavaksi sahatavaran viejäksi. Vuonna 1924 Johannes Håkans osti muut osakkaat ulos ja jatkoi sahan toimintaa yksin, pian yhdessä poikansa Alfonsin kanssa. Alfons suoritti koulunsa ja hankki sahateknikon pätevyyden Ruotsin Härnösandissa.
Lokakuun 8. päivänä 1928 saha joutui jälleen katastrofin kohteeksi, kun sen öljymakasiini syttyi tuleen ja palo levisi höylärakennukseen sekä navettaan, jotka tuhoutuvat täysin. Sammutusväkeä saapui Petsmosta ja lähikylistä, ja Vaasasta tuli apuun kaksi paloautoa. Tuli levisi höylärakennukseen ja navettaan, ja vaikka sammutusväki saapui paikalle, osa sahasta tuhoutui kokonaan. Vakuutus ei kattanut kaikkia vahinkoja, ja sahatoiminta jouduttiin lopettamaan.
Håkansit kieltolain aikana (1919-1931) Sahanpalon jälkeen Håkansit suuntautuivat meriliikenteeseen, säilyttäen hinaajat toimintakunnossa. Suomessa oli astunut voimaan kieltolaki vuonna 1919, mikä johti laajamittaiseen alkoholin salakuljetukseen. Suomen maantieteellinen sijainti meren ympäröimänä teki maasta lähes saaren, mikä mahdollisti viinan tuonnin meriteitse. Kieltolaki lisäsi suomalaisten alkoholin käyttöä ja loi uudenlaisia markkinoita. Kun rajavalvonta tiukentui, salakuljetus siirtyi uusille reiteille ja keskittyi erityisesti pirtuun. Vuonna 1929 Suomeen salakuljetettiin arviolta seitsemän miljoonaa litraa pirtua pelkästään Saksasta. Johannes alkoi poikansa Alfonsin kanssa pelastaa Pohjanmaan rannikolla karille ajautuneita salakuljettajien aluksia. Kyse ei ollut pelkästään pienistä pirtupaateista, vaan myös suurten kansainvälisten suursalakuljettajien höyrylaivoista. Suomen kieltolain aikana pirtun salakuljetus oli yleistä, ja Pohjanmaan rannikolla liikkui tiheästi viinaveneitä, jotka hakivat lastinsa ulkomerellä toimivilta tukkureilta. Paikallistuntemus oli kivikkoisissa vesissä elintärkeää. Merenkurkun vaarallisilla vesillä useampi vene karahti kiville, vaarantaen arvokkaan lastin. Håkans hoiti haveristien nostot ja hinaukset rantaan päiväsaikaan, joko salakuljettajan tai viranomaisen laskuun. Håkansin perheen liiketoiminta salakuljetukseen liittyvissä pelastustöissä oli laillista tai ainakin puolilaillista, eikä heitä koskaan tuomittu pirtun salakuljetuksesta tai myynnistä.
Ensimmäinen dokumentoitu keikka Håkansin suvulle oli joulukuussa 1928, kun joulukuussa 1928 saksalainen miinanraivaaja Albertos ajautui karille Vaasan saaristossa 47 000 litran pirtulastissa. Laivan kapteeni Friedrich Jahn jäi kiinni, ja poliisi kuulusteli häntä. Jahn paljasti, että laivan omisti kreikkalainen suursalakuljettaja Charles Dimitryi Tchadily, joka toimi Saksan Danzigista käsin. Albertos oli noutanut lastinsa Ruotsin vesiltä, mutta myrsky ajoi sen Suomen puolelle, ja lopulta laiva karahti kiville.
Laivan kuusihenkinen miehistö pelastautui jäitä pitkin, mutta yksi jäsenistä, virolainen kokki, hukkui. Loput viisi pääsivät vaelluksensa jälkeen Petsmoon. Valtio takavarikoi Albertosin ja myi sen tullihuutokaupassa 23 000 markalla liikemiesyhtymälle, jota johti pormestari G. Aminoff. Yhtymä antoi Håkansille toimeksiannon nostaa Albertosin ja hinata sen telakalle. Petsmon asukkaat tyhjensivät laivan pirtusta ennen kuin Håkansin hinaajat vetivät aluksen Vaasaan. Työ sujui nopeasti, ja laiva hinattiin Vaasaan muutamassa päivässä. Myöhemmin Albertos, uudella nimellään Hirundo, myytiin Saksaan. Hirundon epäiltiin osallistuneen salakuljetustoimintaan myös myöhemmin, ja sen tuntomerkit täsmäsivät Kemin edustalla tapahtuneeseen välikohtaukseen, jossa tullivene kohtasi konekivääritulella varustetun salakuljetusaluksen.
Syyskuussa 1929 Hirundo ajautui karille Vaasan edustalla, lähes samassa paikassa kuin aiemmin Albertosina. Tapahtuman nähneinä saaristolaiset havaitsivat, kuinka joukko moottoriveneitä saapui nopeasti paikalle ja tyhjensi aluksesta suuren määrän pirtukanistereita, arviolta 20 000–30 000 litraa. Tämän jälkeen närpiöläinen kauppias Strömbäck saapui moottoriveneellä Petsmon sahan rantaan ja tarjoutui maksamaan 8 000 markkaa, jotta Håkansin hinaaja Hurtig vetäisi Hirundon irti karilta ja hinaisi sen merelle. Yritys kuitenkin epäonnistui vaijerien katkeamisen vuoksi. Strömbäck palasi kaupungista mukanaan paksumpaa teräsvaijeria, mutta juuri kun uusi yritys oli alkamassa, lähestyi paikalle tullivene. Strömbäck pakeni nopeasti, jättäen aluksen oman onnensa nojaan.
Tullivene löysi Hirundon tyhjillään, ilman miehistöä tai lastia. Aluksen ruumassa olevat vihreät maalirannut kuitenkin paljastivat sen hiljattain kuljettaneen pirtukanistereita. Paperit, kompassit ja muut tärkeät asiakirjat olivat kadonneet, mutta Saksan ja Kreikan liput sekä joukko dumdum-kiväärinkuulia jäivät jäljelle.
Tulli palkkasi taas Håkansin Hurtigin irrottamaan Hirundon karilta, ja tällä kertaa myös hinaaja Kraft osallistui myös operaatioon. Hirundo irtosi vaivattomasti, ja tullilaiva Kvarken hinasi sen Vaasan Palosaareen telakalle, samalla kun Hurtig huolehti vuotavan aluksen pinnalla pysymisestä pumpuillaan. Telakalla oli tarkoitus kunnostaa Hirundo ja myydä se eteenpäin.
Alfons Håkansin osallistuminen pirtusalakuljetukseen liittyviin pelastustoimiin jatkui myös myöhemmin, kuten vuoden 1929 joulukuussa, kun hän nosti Rigel-nimisen moottoriveneen, jonka epäiltiin toimittaneen bensiiniä salakuljettajien emäaluksille. Rigelin kunnostaminen ja myynti osoittautuivat kannattaviksi, ja se myytiin huutokaupassa paikalliselle Wiik & Höglundille.
Diamantiksen pelastusoperaatio (1930) Syksyllä 1929 kreikkalainen rahtialus Diamantis matkasi Hollannista Perämeren Haaparannalle noutamaan propsia. Lokakuun 9. päivänä sakea sumu nousi Merenkurkussa, ja alus eksyi reitiltä. Kapteeni Marco Lyras ohjasi laivan vahingossa Valinin matalalle, missä terävät kivet repäisivät peräruuman auki ja aiheuttivat vakavia vaurioita. Meripelastusalukset yrittivät turhaan irrottaa Diamantiksen, mutta matala vesi ja myrskyt estivät pelastustoimet. Diamantis jäi talveksi mereen, ja se julistettiin käytännössä hylkyksi.
Diamantiksen kapteeni antoi meriselityksen Vaasassa, ja onnettomuuden syyksi todettiin sumu ja myrsky. Miehistö palasi Kreikkaan, ja alus jäi Lloydin valvontaan. Hylky laitettiin myyntiin, ja irtaimisto huutokaupattiin.