Keltavästäräkki (Motacilla flava) on västäräkkien heimoon kuuluva lintulaji.
Koko ja ulkonäkö Keltavästäräkki on 15–16 senttimetriä pitkä ja painaa 15–23 grammaa. Koiras on kookkaampi.
Keltavästäräkki on jaettu ainakin kahdeksaan alalajiin, joista tässä kuvaillaan Suomessa esiintyviä thunbergi- ja flava-alalajeja. Koiras on kesäpuvussa alapuolelta kirkkaan keltainen, selästä ruskehtava, pää on harmaa ja siinä valkoinen pitkä silmäkulmanjuova. Naaras on hailakamman värinen. Nuori lintu on vaalean ruskehtava, sillä on keltainen alaperä ja rinnan yläosassa tummia täpliä, jotka postjuvenaalisen sulkasadon aikana vaihtuvat ruskehtaviin höyheniin. Voidaan sekoittaa nuoreen sitruunavästäräkkiin. Kaikilla on pitkä pyrstö, jonka reunasulat ovat valkoiset. Käyttäytyminen ja lentotapa hyvin västäräkkimäinen.
Suomessa yhden kerran vuonna 2021 havaittua aasiankeltavästäräkkiä pidettiin aiemmin joskus keltavästäräkin alalajina, mutta nykyään se tulkitaan omaksi lajikseen.
Keltavästäräkin ääni on heleä ”vtsiy”. Se varoittaa västäräkin tapaan hysteerisellä sirkutuksella. Sen laulu on hyvin yksinkertaista muutamien kutsuäänen tapaisten aiheiden toistelua. Koiras istuu laulaessaan tavallisesti pensaan latvassa tai tolpan nokassa.
Vanhin suomalainen rengastettu keltavästäräkki on ollut 6 vuotta 1 kuukautta 23 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen keltavästäräkki oli ruotsalainen, 8 vuotta 10 kuukautta vanha lintu.
Levinneisyys Keltavästäräkkiä esiintyy erittäin laajalla alueella, joka ulottuu Euroopasta itään Siperian kautta Länsi-Aasiaan ja Luoteis-Kiinaan sekä etelään Arabian niemimaan kautta Egyptiin. Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 13,3–18 miljoonaa paria, joista 28 prosenttia Venäjän Euroopan puoleisilla alueilla ja 28 prosenttia Romaniassa. Maailman kannan on arvioitu olevan noin kolminkertainen Euroopan kantaan verrattuna.
Keltavästäräkki pesii koko Suomessa. Suomessa esiintyy sekä pohjoista thunbergi-alalajia että eteläisempää flava-alalajia sekä niiden risteymiä. Levinneisyys on yhtenäisintä Vaasa–Joensuu injan pohjoispuolella.
Pohjoisen kanta kasvoi 1950-luvulta 1980-luvulle, kun taas etelässä kanta pysyi pitkään vakaana. 1970-luvun arviota noin 700 000 parista pidetään nykyisin selvästi alakantissa olevana, sillä silloinen linjalaskentaverkosto ei kattanut soita kovin hyvin. 1980-luvulla alkoi laaja taantuma erityisesti Etelä-Suomessa tehomaatalouden ja karjatilojen vähenemisen vuoksi. Lisäksi soiden ojitus ja turvetuotanto ovat heikentäneet pesimäympäristöjä. Kanta on pienentynyt 1980-luvun alusta vuoteen 2024 noin 76 prosentilla. Nykyinen arvio vuosilta 2019–2024 on keskimäärin 530 000 paria.
Keltavästäräkin Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024 Raportointikausi Minimi Keskimäärin Maksimi 2008–2012 500 000 840 000 2013–2018 463 388 524 301 604 374 2019–2024 420 000 530 000 670 000
Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista (243/2025) Suomen rauhoitetuille eläimille on määritelty arvo. Keltavästäräkin arvo on 170 euroa.
Keltavästäräkki on muuttolintu, joka talvehtii Afrikassa. Keväällä palaa toukokuussa, syksyllä lähtee elo–syyskuussa.
Elinympäristö Pohjois-Suomessa laji pesii pääasiassa märillä avosoilla mutta myös hakkuuaukeilla ja maatilojen läheisyydessä. Etelä-Suomessa pesintä painottuu pelloille ja rantaniityille.
Lisääntyminen
Pesä on maassa kasvillisuuden kätkössä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolivälillä. Naaras munii tavallisesti kuusi munaa, ja pääasiassa naaras huolehtii noin kaksi viikkoa kestävästä haudonnasta. Poikaset lähtevät maastoon vielä lentokyvyttöminä noin 12 vuorokauden ikäisinä, ja emot huolehtivat niistä vielä pari viikkoa.
Ravinto Keltavästäräkki on hyönteissyöjä, joka syö myös muita selkärangattomia.
Lähteet
Aiheesta muualla Hario, Martti & Numminen, Tapani 1988: Keltavästäräkin feldegg-rodun määrittämisestä. – Lintumies 5.1988 s. 216–217. LYL. LuontoPortti: Keltavästäräkki (Motacilla flava) ITIS: Motacilla flava
Luokka:Västäräkit (suku)