thumb|Aigunin sopimuksessa Venäjälle luovutettu alue keltaisella. Aigunin sopimus (, , Àihún Tiáoyuē) oli Venäjän keisarikunnan ja Qing-dynastian hallitseman Kiinan vuonna 1858 tekemä sopimus, jolla Kiina luovutti Amur-joen pohjoispuolella olleen osan Mantšuriaa Venäjälle. Sopimus kumosi vuonna 1689 tehdyn Nertšinkin rauhansopimuksen, jonka mukaan Venäjän ja Kiinan rajana olivat Stanovoivuoret. Kiinan Venäjälle luovuttaman alueen pinta-ala oli yli 600 000 neliökilometriä.
Tausta
Venäjä oli jo 1700-luvulla pyrkinyt merivaltaan Tyynellämerellä. Sitä varten se oli perustanut laivastotukikohtia Japaninmeren rannalle lähelle Amurin suuta, rohkaissut kansalaisiaan muuttamaan sinne ja tullut vähitellen sotilaalliseksi mahtitekijäksi alueelle. Qing-dynastian hallitsema Kiina ei koskaan hallinnut pohjoisimpia rajaseutujaan tehokkaasti eikä kiinnittänyt huomiota Venäjän toimiin alueella.
Vuonna 1850 Kiinassa alkoi hallitsevaa mantšulaista Qing-dynastiaa vastaan suunnattu Taiping-kapina, joka johti 14 vuotta kestäneeseen veriseen sisällissotaan. Samaan aikaan Venäjän kaukoidän kenraalikuvernööri Nikolai Muravjov sijoitti kymmeniätuhansia sotilaita lähelle Mongolian ja Mantšurian rajoja aikoen saada Amurin laakson tosiasiallisesti Venäjän hallintaan. Muravjov havaitsi sopivan tilaisuuden tulleen, kun kävi selväksi, että Kiina oli häviämässä toisen oopiumisodan Britanniaa vastaan, ja hän uhkasi Kiinaa sodalla toisella rintamalla. Qing-dynastia myöntyi neuvottelemaan Venäjän kanssa.
Allekirjoittaminen
Neuvottelut olivat jännittyneitä ja kestivät kuusi päivää, minkä aikana Venäjän sotajoukot jatkuvasti ampuivat tykeillä ja uhkasivat paikallista väestöä karkotuksilla. Venäjän edustaja Nikolai Muravjov ja Qing-dynastian edustaja Yishan, jotka molemmat olivat rajaseudulla toimivia sotilasjohtajia, allekirjoittivat sopimuksen Amurin varrella sijaitsevassa Aigunin kaupungissa 28. toukokuuta 1858.
Vaikutukset
Sopimus vahvisti Amurin suurelta osin Venäjän ja Kiinan väliseksi rajaksi. Sopimuksen mukaisesti: Venäjään liitettiin Amurin pohjoispuoliset alueet, jotka vuonna 1689 allekirjoitetun Nertšinkin rauhansopimuksen mukaisesti olivat siihen saakka kuuluneet Kiinalle. Heilongjiang-joen itäpuolella asuneet kiinalaiset ja mantšut saivat jäädä alueelle Kiinan mantšuhallituksen vallan alaisina. Amuria, Sungaria ja Ussuria pitkin saivat kulkea sekä kiinalaiset että venäläiset mutta eivät muunmaalaiset alukset. Amurin, Sungarin ja Ussurin jokilaaksojen asukkailla oli oikeus käydä kauppaa keskenään. Venäläiset saivat haltuunsa venäjän- ja mantšunkieliset kopiot sopimuksen tekstistä, kun taas kiinalaiset saivat haltuunsa mantšun- ja mongolinkieliset kopiot. Kaikki rajan yli käytyä kauppaa koskeneet rajoitukset kumottiin.
Ussuri-joen itäpuoliset alueet jäivät Venäjän ja Kiinan yhteishallintaan.
Keisari Xianfeng katsoi voittaneensa sopimuksella aikaa ennen kuin hän saattoi "toimia venäläisiin nähden päättäväisemmin", mutta siihen ei koskaan tarjoutunut tilaisuutta. Sen sijaan venäläiset tunkeutuivat Kiinaan uudestaan marraskuussa 1860 ja vaativat yhteishallinnassa olleet alueet kokonaan itselleen. Tällöin he perustivat Primorjen aluepiirin, joka sulki Kiinalta kokonaan yhteyden Japaninmereen. Vuonna 1860 Pekingin rauhansopimus vahvisti, että nämä alueet kuuluivat Venäjään.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Rauhansopimukset Luokka:Venäjän historia Luokka:Kiinan historia Luokka:1858