Weird Tales on Yhdysvalloissa ilmestyvä pulp-lehti, joka julkaisee pääasiassa fantasia- ja kauhutarinoita. Alkuperäisen Weird Talesin 279 numeroa ilmestyivät vuosina 1923–1954. Sittemmin lehteä on useampaan otteeseen yritetty herätellä eloon. Nykymuodossaan se on ilmestynyt vuodesta 1988 alkaen, ja numerojen määrä on vuosikymmenien myötä noussut yli 360:een.
Ilmestyessään Weird Tales oli yksi harvoista yliluonnollisiin tarinoihin keskittyvistä julkaisuista, ja lehden vaikutus myöhempään kauhukirjallisuuteen on ollut huomattava. Lehden tunnetuin ja arvostetuin päätoimittaja oli Farnsworth Wright, joka luotsasi lehteä sen kulta-aikana 1930-luvulla. Wrightin aikakaudella Weird Talesiin kirjoittivat sen tunnetuimmat avustajat H. P. Lovecraft, Robert E. Howard ja Clark Ashton Smith. Heistä Lovecraftia pidetään 1900-luvun merkittävimpänä kauhukirjailijana, kun taas Howardin vaikutus fantasiakirjallisuuteen ja erityisesti miekka ja magia -lajityyppiin on ollut huomattava. Weird Talesin sivuilla tekivät ensiesiintymisensä sellaiset populaarikulttuurin hahmot kuin Cthulhu ja Conan barbaari.
Suuren osan historiaansa Weird Tales kamppaili taloudellisten ongelmien kanssa. Myös lehden tuoreemmat tulemiset ovat kärsineet talousvaikeuksista ja epäsäännöllisestä julkaisuaikataulusta. Kauhu- ja fantasiakirjallisuden harrastajien parissa Weird Talesilla on kuitenkin legendaarinen maine. Fantasia-aiheisista pulp-lehdistä Weird Talesia arvostetumpi on vain vuosina 1939–1943 ilmestynyt Unknown.
Alkuperäinen Weird Tales
Ensimmäinen vuosi (1923–1924)
Peter Hainingin (1976) mukaan Weird Tales oli viktoriaanisten ”pennin kauhulukemistojen” perillinen, joka ”tarjosi halpaan hintaan lennokasta dramatiikkaa huonolaatuiselle paperille painettuna”. 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa perustettiin useita pulp-lehtiä, joissa julkaistiin viihdyttäviä novelleja, jatkotarinoita ja artikkeleja. Jo ensimmäiset pulp-lehdet julkaisivat silloin tällöin kauhutarinoita. Weird Tales oli kuitenkin ensimmäinen pelkästään yliluonnollisiin tarinoihin erikoistunut pulp-lehti.Haining 1976, s. 7, 9.
Lehden perustaja ja ensimmäinen omistaja oli chicagolainen kustantaja Jacob C. Henneberger, joka oli saavuttanut mainetta College Humor -lehden julkaisijana. 1920-luvun alussa Henneberger perusti useita muita lehtiä, kuten Magazine of Funin sekä etsivätarinoihin erikoistuneen Detective Talesin. Henneberger ihaili suuresti Edgar Allan Poeta, jonka innoittamana hän päätti perustaa kauhuaiheisen lehden. Mahdollisesti päätökseen vaikutti myös H. P. Lovecraftin novelli ”Vaaniva pelko”, jonka Henneberger luki eräästä amatöörilehdestä.Haining 1976, s. 9. Henneberger valitsi päätoimittajaksi vakituisen yhteistyökumppaninsa ja Detective Talesin toimittajan Edwin Bairdin.Haining 1976, s. 10.
Weird Talesin ensimmäinen numero ilmestyi maaliskuussa 1923. Lehti oli 192-sivuinen. Baird ei ollut erityisen kiinnostunut kauhusta, ja ensimmäisenä vuonna Weird Talesissa julkaistiin lähinnä perinteisiä kummitusjuttuja ja makaabereja rikostarinoita. Vaikka lehden yleistaso oli matalahko, siihen kirjoittivat jo alkuvaiheessa monet sen suosituimmista avustajista, kuten Frank Owen, Seabury Quinn ja Clark Ashton Smith, joka alkuvaiheessa kirjoitti vain runoutta.
Ensimmäinen vuosi oli taloudellisesti tappiollinen, mutta Henneberger ei halunnut lakkauttaa lehteä. Touko-heinäkuun 1924 numeron toimitti Otis Adelbert Kline, ja se sisälsi Lovecraftin C. M. Eddylle haamukirjoittaman novellin ”Rakkaat vainajat”. Tarinan nekrofilia herätti kohua ja paikoin Weird Talesia ilmeisesti vaadittiin turhaan kiellettäväksi. Skandaalin voimalla numero myi loppuun lyhyessä ajassa. Tämä rohkaisi Hennebergeriä, joka myi kannattavan Detective Talesin saadakseen rahaa Weird Talesin toiminnan jatkamiseen.Wilson, Colin & Langford, David: Lovecraft, H. P. Teoksessa Hän myös tarjosi päätoimittajan pestiä Lovecraftille, joka erakkoluonteena kuitenkin kieltäytyi.
Farnsworth Wrightin aikakausi (1924–1940)
pienois|pysty|vasen|Margaret Brundagen kansikuvat sisälsivät usein alastomuutta ja erotiikkaa. pienois|pysty|vasen|J. Allen St. Johnin kansikuvat olivat värikkäitä ja toiminnallisia. Uudeksi päätoimittajaksi otettiin vuonna 1924 reportteri Farnsworth Wright, joka toimitti lehteä seuraavat 15 vuotta. Wrightin novellimaku oli erikoinen ja hänen julkaisulinjansa ailahteleva. Weird Tales tuli tunnetuksi ”ainutlaatuisena lehtenä”, ja sotienvälisenä aikana se oli ainoita kauhukirjallisuuteen erikoistuneita julkaisuja. Wrightin merkitystä Weird Talesin menestykselle pidetään huomattavana, ja hänen kaudellaan lehteen kirjoitti monia sittemmin legendaarisen maineen saavuttaneita kirjailijoita. Monet pulp-lehdet saavuttivat laajan lukijakunnan julkaisemalla graafisia kuvauksia seksistä ja väkivallasta. Henneberger ja Wright kieltäytyivät kuitenkin johdonmukaisesti julkaisemasta mässäileviä tarinoita.
1920-luvulla Weird Talesin vaikutusvaltaisin avustaja oli Lovecraft, vaikka Wright itse ei kuulunutkaan tämän ihailijoihin. Monet Weird Talesin vakiokirjailijoista olivat Lovecraftin kirjeystäviä. Helmikuussa 1928 Lovecraft julkaisi novellin ”Cthulhun kutsu”, jolla oli erityisen suuri vaikutus myöhempiin Weird Tales -kirjailijoihin. Sadat kirjailijat ovat sittemmin kirjoittaneet novellille löyhiä jatko-osia. Weird Talesissa Cthulhu-tarinoita julkaisivat esimerkiksi Frank Belknap Long, August Derleth, E. Hoffmann Price ja Donald Wandrei sekä 1930-luvun puolivälistä alkaen myös Robert Bloch ja Henry Kuttner. Vuonna 1931 Lovecraft ja Wright riitautuivat, ja Lovecraft vähensi Weird Talesiin kirjoittamista.
Lukijakunnan keskuudessa Weird Talesin suosituin avustaja oli Seabury Quinn.Haining 1976, s. 8. Hän kirjoitti lehteen 182 novellia eli enemmän kuin kukaan muu; niistä 93 kertoi meediosalapoliisi Jules de Grandinista.Haining 1976, s. 14. Toiseksi suosituimman avustajan paikan jakoivat Robert E. Howard ja Edmond Hamilton. Howard oli Lovecraftin kirjeystävä, joka tunnetaan parhaiten Conan barbaarin ja miekka ja magia -lajityypin luojana. Hamilton puolestaan oli pitkän linjan tieteiskirjailija, joka 1930-luvulla alkoi julkaista Weird Talesissa fantastisia tarinoita. Yhtään Hamiltonin Weird Talesille tarjoamaa novellia ei hylätty, mikä oli hyvin harvinainen saavutus.Haining 1976, s. 13–14. Muita merkittäviä Weird Tales -kirjailijoita olivat polveilevaan, eksoottiseen proosaan erikoistunut Clark Ashton Smith, itämaisia fantasioita kehitellyt Frank Owen sekä hienovaraista erotiikkaa ja fantasiaa yhdistellyt C. L. Moore.
Kirjailijoiden ohella Weird Talesin mainetta nostivat taitavat kuvittajat. Margaret Brundage teki lehteen useita eroottissävytteisiä kansikuvia, kun taas J. Allen St. Johnin kannet olivat värikkäitä ja toiminnallisia. St. John suunnitteli myös lehden kuuluisan logon. Muita suosittuja kuvittajia olivat Virgil Finlay ja Hannes Bok.
Suosituimmillaan Weird Tales oli 1930-luvulla, jolloin se sai myös lyhytikäisiksi jääneet kilpailijat Strange Tales (1931–1933) ja Strange Stories (1939–1941). Parhaimmillaan Weird Talesin levikki oli noin 50 000, mikä oli pitkän linjan pulp-lehdelle varsin vaatimaton luku. Vuosikymmenen lopulla lehden avustajakunta kärsi useita menetyksiä. Robert E. Howard teki itsemurhan 1936, ja H. P. Lovecraft kuoli seuraavana vuonna syöpään. Heidän kuolemansa jälkeen myös Clark Ashton Smith lopetti proosan kirjoittamisen. Lisäksi Quinnin Jules de Grandin -tarinat olivat alkaneet toistaa itseään, ja niiden suosio laski. Vuonna 1938 Hennebergerin yhtiö päätti luopua Weird Talesista ja lehti myytiin Short Stories, Inc. -nimiselle yhtiölle, joka julkaisi myös samannimistä pulp-lehteä. Toimitus siirtyi samalla New Yorkiin.Haining 1976, s. 11.
Vuosikymmenen lopulla nuoremmat kirjoittajat yrittivät paikata aiempien avustajien jättämää aukkoa. Henry Kuttner aloitti uransa Lovecraft-pastisseilla ja siirtyi Howardin kuoltua sankarifantasiaan, mutta onnistui vain osittain. Farnsworth Wrightin terveys oli lisäksi heikentynyt jo pitkään. Vuonna 1940 hän erosi toimitettuaan Weird Talesia 177 numeroa. Parkinsonin taudin uuvuttama Wright kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin.
Dorothy McIlwraithin aikakausi (1939–1953)
pienois|pysty|Virgil Finlayn kansitaidetta Weird Talesin viimeisiltä vuosilta. Wrightin eläköidyttyä uudeksi päätoimittajaksi tuli Dorothy McIlwraith, joka oli myös Short Stories -lehden toimittaja. Kilpailu oli aiempaa kovempaa: seksiin erikoistuneet lehdet myivät hyvin ja tieteislehdet kilpailivat Weird Talesin lukijakunnasta. McIlwraith ei tuntenut fantasiakirjallisuutta entuudestaan mutta oli kokenut lehtinainen.Haining 1976, s. 12. Uuden päätoimittajan myötä Weird Talesin tyyli siirtyi modernin psykologisen kauhun suuntaan. Miekka ja magia -tarinoita McIlwraith ei juurikaan julkaissut. Hänen toimittamaansa lehteä pidetään Wrightin aikakautta tasalaatuisempana: Mike Ashleyn (1997) mukaan sekä poikkeuksellisen hyvät että huonot novellit olivat McIlwraithin kaudella aiempaa harvinaisempia.
Vuodesta 1940 alkaen lehti ilmestyi kahden kuukauden välein, kun se siihen asti oli ollut kuukausittainen julkaisu. Aiemmista vakioavustajista Seabury Quinn, Edmond Hamilton, Robert Bloch ja August Derleth jatkoivat Weird Talesiin kirjoittamista. Uusista nimistä suosituimpia olivat Ray Bradbury, Mary Elizabeth Counselman, Fritz Leiber ja Theodore Sturgeon. Aivan lehden toiminnan lopulla siihen kirjoittivat myös Joseph Payne Brennan ja Richard Matheson. Aiempaan menestykseensä lehti ei enää yltänyt, ja 1950-luvulla pulp-lehtien suosio laski muutenkin. Syyskuussa 1953 formaatti muuttui lehdestä digest-kokoiseksi, mutta se ei riittänyt nostamaan toimintaa kannattavaksi.
Weird Talesin viimeinen numero ilmestyi syyskuussa 1954. Lehteä oli tuohon mennessä ilmestynyt 279 numeroa, ja siinä oli julkaistu satoja kirjailijoita ja yli 2 000 novellia.
Myöhemmät versiot
Lyhytaikaiset paluut
Lopettamisensa jälkeen Weird Tales sai asianharrastajien parissa lähes myyttisen maineen. Erilaiset pienkustantamot yrittivät jatkaa sen formaattia: Weird Talesia muistuttaneita pienlehtiä olivat esimerkiksi Weirdbook (vuodesta 1968 alkaen), Whispers (16 numeroa vuosina 1973–1987) ja Fantasy Tales (17 numeroa 1977–1987).
Oikeudet lehden nimeen osti Leo Margulies, joka Sam Moskowitzin kanssa toimitti Weird Talesissa julkaistuista novelleista kootut antologiat The Unexpected (1961), The Ghoul Keepers (1961), Weird Tales (1964) ja Worlds of Weird (1965). Lehtimuodossa Margulies alkoi julkaista Weird Talesia uudelleen vuonna 1973. Vanhojen pulp-lehtien ulkoasua jäljitellyt sarja päättyi seuraavana vuonna neljänteen numeroonsa. Suuri osa uuden Weird Talesin novelleista oli uusintapainoksia alkuperäisen lehden tarinoista. Uudesta materiaalista arvostetuin oli Moskowitzin William Hope Hodgsonia käsitellyt artikkelisarja.
Margulies kuoli 1975, minkä jälkeen oikeudet osti Robert Weinberg, joka myi lisenssin edelleen Lin Carterille. Vuosina 1981–1983 Carter julkaisi Weird Tales -nimellä neljä Zebra Booksin kustantamaa pehmeäkantista antologiaa. Kirjoissa oli harvinaisia tarinoita alkuperäisen Weird Talesin ajoilta, vanhojen avustajien uusia tarinoita sekä vanhojen avustajien aikanaan julkaisematta jääneitä novelleja. Uusia kirjoittajia ei juuri ollut mukana.
Carterin jälkeen Weinberg myi lisenssin kalifornialaiselle Bellerophon Network -kustantamolle. Se julkaisi kaksi vähälle huomiolle jäänyttä numeroa vuosina 1984–1985, minkä jälkeen toiminta taloudellisten vaikeuksien seurauksena loppui.
Nykyinen lehti (1988–)