Nikolai I (Nikolai Pavlovitš Romanov, ; 6. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1796 Tsarskoje Selo Venäjän keisarikunta – 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1855 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli Romanov-hallitsijasukuun kuulunut Venäjän keisari vuosina 1825–1855.
Hän nousi valtaistuimelle isoveljensä Aleksanteri I:n jälkeen ja laajensi Venäjän imperiumia Turkestanin alueelle. Nikolai I:n kaudella Venäjä oli jatkuvasti sodassa. Sotaisa valtakausi huipentui Krimin sotaan, joka päättyi Venäjän keisarikunnan tappioon.
Suku vasen|pienoiskuva|194x194px|Nuori suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš 12-vuotiaana n. 1808 Nikolai, jota perhepiirissä kutsuttiin nimellä "Nicky", oli keisari Paavali I:n ja Maria Fjodorovnan (prinsessa Sofia Dorotea von Württemberg) toiseksi nuorin poika. Hänellä oli nuorempi veli Mihail ja kaksi vanhempaa veljeä, Aleksanteri ja Konstantin, jotka kruununperimysjärjestyksessä olivat hänen edellään. Vanhemmat veljet olivat häntä 19 ja 17 vuotta vanhempia. Yhteensä lapsia oli kymmenen, joista ajalle poikkeuksellisesti vain yksi kuoli lapsena.
Vanhin veli Aleksanteri I nousi valtaistuimelle Paavali I:n surmanneen salaliiton jälkeen Nikolain ollessa viisivuotias. Nikolain sisar Anna Pavlovna avioitui Oranian prinssi Vilhelmin (myöh. Alankomaiden kuningas Vilhelm II) kanssa ja sisar Jekaterina Pavlovnasta tuli Württemburgin kuningatar.
Avioliitto ja jälkeläiset Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessan Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissä vuonna 1815. Liitosta heidän välillään oli sovittu jo helmikuussa 1814, koska Preussin kuningashuoneen ja Venäjän keisariperheen välistä sidettä haluttiin vahvistaa. Heitä yhdisti kiinnostus armeijaan, ja he pitivät heti toisistaan. Nuoret kulkivat käsi kädessä maaseudulla Potsdamissa ja kävivät yhdessä Berliinin hovioopperassa. He olivat keskenään pikkuserkun serkkuja Preussin kuningas Fredrik I Suuren kautta. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti ortodoksiksi käännyttyään nimen Aleksandra Fjodorovna. Nikolain sanotaan rakastaneen vaimoaan, joka piti yllä läheisiä välejä sukulaisiinsa Preussissa.
Nuoripari vietti rauhallista perhe-elämää. Nikolai palveli armeijassa. Vapaa-aikana he viihtyivät keskenään tai matkustivat Eurooppaan sukulaisia tapaamaan. Kesäisin he viettivät aikaa Aleksanterin palatsissa ja keisariparina keväisin ja syksyisin Katariinan palatsissa Tsarskoje Selossa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, tuleva keisari Aleksanteri II, syntyi Moskovan Kremlissä vuonna 1818. Yhteensä he saivat kymmenen lasta, joista kolme kuoli jo pienenä:
suuriruhtinas Aleksandr Nikolajevitš Romanov, tuleva keisari Aleksanteri II (1818–1881), avioitui vuonna 1841 Hesse-Darmstadtin prinsessa Marien kanssa; toinen morganaattinen avioliitto ruhtinatar Jekaterina Dolgorukovan kanssa vuonna 1880; kummastakin liitosta oli jälkeläisiä suuriruhtinatar Maria Nikolajevna Romanova (1819–1876) avioitui Leuchtenbergin herttua Maksimilianin kanssa (1817–1852), joka oli Eugène de Beauharnais'n poika; toinen morganaattinen avioliitto aiemman rakastajan kreivi Grigori Aleksandrovitš Stroganovin (1823–1878) kanssa solmittiin salaa Nikolai I:ltä; ensimmäisestä liitosta oli kuusi ja toisesta yksi lapsi. Maria Nikolajevna oli isänsä lempitytär, vahvatahtoinen ja vapaasti käyttäytyvä, taidetta keräävä ja itsekin maalaava nainen, josta juoruttiin seurapiireissä. suuriruhtinatar Olga Nikolajevna Romanova, perhepiirissä "Ollie" (1822–1892), avioitui Württembergin kuningas Kaarle I:n kanssa, ei saanut jälkeläisiä, koska aviomies oli homoseksuaali eikä ollut kiinnostunut vaimostaan. Hän adoptoi veljensä Konstantinin tyttären Vera Konstantinovna Romanovan (1854–1912), joka avioitui vuonna 1874 Württenbergin herttuan Eugenen (1846–1877), Kaarle I:n kaukaisen sukulaisen kanssa. Heille syntyivät kaksoistyttäret, joilla oli jälkeläisiä. suuriruhtinatar Aleksandra Nikolajevna Romanova, perhepiirissä "Adini" (1825–1844), avioitui Hesse-Kasselin maakreivi Friedrich Wilhelmin (1820–1884) kanssa (maakreivi Friedrich Karlin isä); kuoli heikkokuntoisena synnytyksen jälkeen 19-vuotiaana, ei jälkeläisiä. suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanov (1827–1892), avioitui Saksi-Altenburgin prinsessa Aleksandran kanssa, heillä oli kuusi lasta. Heidän tyttärensä on Kreikan kuningatar Olga Konstantinovna Romanova, joka on Edinburgin herttuan prinssi Philipin isoäiti. suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanov (1831–1891), avioitui Oldenburgin herttuatar Aleksandran kanssa, heillä oli kaksi poikaa. suuriruhtinas Mihail Nikolajevitš Romanov (1832–1909), avioiutui Badenin prinsessa Cäcilian kanssa, heillä oli seitsemän lasta. vasen|pienoiskuva|200x200px|"Perhe-rupla" Venäjä, 1½ ruplaa, 10 złotia (1836), aikarajoitettu. Etupuolella Nikolai I ja kääntöpuolella keskellä keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Ylhäältä myötäpäivään: tsarevitš Aleksandr, Maria, Olga, Nikolai, Mihail, Konstantin ja Aleksandra. Nikolai I oli esimerkillinen perheenisä. Hän lahjoitti puolisolleen mielellään jalokiviä ja järjesti keisarinnalle tilaisuuksia tanssia masurkkaa, missä tämä oli taitava. Vuonna 1844 perheen onnea järkytti 19-vuotiaan tyttären Aleksandran kuolema ensimmäiseen synnytykseensä. Pietariin perustettiin hänen muistokseen naisten sairaala.
Rakastajattaret ja aviottomat lapset Yli 25 vuoden aviollisen uskollisuuden jälkeen Nikolai I otti vuonna 1832 rakastajattarekseen Varvara Arkadievna Nelidovan (1814–1897), yhden aviovaimonsa hovinaisista. Suhde kesti 17 vuotta. Varvara oli Nikolain isän Paavali I:n rakastajattaren Jekaterina Ivanovna Nelidovan (1756–1839) orvoksi jäänyt pennitön veljentytär.Sebag Montefiore, Simon: Kolmas näytös: Rappio. Toinen kohtaus: Jupiter. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. S. 458. Heille syntyi kaksi lasta.
Lääkärit olivat kieltäneet keisarinnalta seksuaalisen kanssakäymisen aviomiehen kanssa eli uudet raskaudet tämän huonon terveydentilan ja toistuvien sydänkohtausten vuoksi. Todellisuudessa Nikolailla oli jo ainakin kolme tiedossa olevaa aviotonta lasta, jotka olivat syntyneet ennen vuotta 1832.
Suhteesta keisarinna Elisabet Aleksejevan ruotsalaissyntyisen hovinaisen Anna Maria "Marianne" Charlotta Rutensköld Koberweinin (1791–1856) kanssa, jonka vanhemmat olivat Gustav Adolf Rutensköld (1758–1802) ja Ulrika Charlotta Stenborg (s. 1772).
Joséphine Youzia Koberwein (1825–1893)Adliga ätten Rutensköld nr 328. Adelsvapen, Tabell 18.
Suhteesta Varvara Sergejevna Jakovlevan (1803–1831) kanssa:
Olga Karlovna Albrecht (1828–1898)
Suhteesta hovineiti Varvara Arkadijevna Nelidovan (1814–1897) kanssa:
paroni Aleksei Andrejevitš Pašin (1831–1863) Konstantin Petrovitš Kleinmihel (1840–1912)
Suhteesta hovineiti Jekaterina Petrovna Musina-Puškinan (1816–1897) kanssa:
Sofia Sergejevna Trubestskaja (1838–1896)Ferrand, Jacques: Descendances naturelles des souverains et grands-ducs de Russie, de 1762 à 1910: Repertoire Genealogique. Paris, 1995
Aleksanteri I:n seuraaja
Kun Aleksanteri I kuoli lapsettomana vuonna 1825, vuoden 1797 kruununperimysjärjestyksen mukaan Nikolain vanhempi veli Konstantin Pavlovitš olisi ollut laillinen perijä. Hän oli kieltäytynyt ottamasta kruunua naituaan aatelittoman puolalaisen naisen, joten Aleksanteri I oli antanut salaisen manifestin, jolla nuorempi veli Nikolai määrättiin perilliseksi.
Konstantin kuitenkin julistettiin keisariksi, ja hänelle vannottiin uskollisuudenvala. Konstantin kieltäytyi edelleen kruunusta, ja kesti kaksi viikkoa, ennen kuin hän sai hallituksen vakuuttuneeksi. Kun Nikolai julisti ottavansa kruunun, hän näytti vallankaappaajalta ja häntä vastaan puhkesi dekabristikapinana tunnettu upseerien kapina.
Keisarina thumb|Nikolai I:n keisarillinen monogrammi. Nikolai ei ollut saanut kasvatusta keisariksi, ja hänen koulutuksensa oli lähinnä sotilaallinen. Hän ihaili armeijan järjestystä ja sotilaselämää. Itseään hän piti lähinnä valtakunnan komentajana. Itsevaltaista hallitusmuotoa hän piti parhaana ja itsestäänselvänä asiana. Rajattoman valtansa hän käsitti niin, että hänen piti päättää kaikesta.
Valtionhallinto oli kokonaan keisarin henkilökohtaisessa vallassa ja militarisoitui. Suurin osa Nikolain ministereistä oli taistelukentillä kunnostautuneita korkea-arvoisia sotilaita. Poliittinen ja hallinnollinen työ siirrettiin ministeriöiltä ja virastoilta salaisille toimikunnille. Kutakin tärkeää kysymystä varten perustettiin uusi toimikunta, ja valtionhallinto paisui. Keisarin omasta kansliasta kasvoi suuri laitos, joka ohitti ministerit ja senaatin. Valtakuntaansa Nikolai I kiersi jatkuvasti erilaisilla tarkastusmatkoilla.
Dekabristikapinan vuoksi järjestettiin keisarin kanslian III osasto, salainen poliisi, jonka tehtävä oli paljastaa valtiota vastaan suunnatut salaliitot. Sen toimeenpanevana elimenä toimi santarmisto, jonka jäsenet olivat univormupukuisia salaisia poliiseja. 1820-luvun jälkipuoliskolla kirjailijoita, kustantajia ja journalisteja alettiin valvoa tiukemmin, ja vuodesta 1826 lähtien heitä pidätettiin, kuulusteltiin, karkotettiin ja tarkkailtiin.Suni, Timo: Proosan aika koittaa. Teoksessa Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna (Toim): Venäläisen kirjallisuuden historia. Luku 3. S. 241. Gaudeamus, 2015, 2. painos. . Vuosina 1848–1855 vallinnutta sensuuriterroria kutsuttiin Venäjällä nimellä "synkät seitsemän vuotta" (ven. Мрачное семилетие, mratšnoje semiletije).Turoma, Sanna: Suuret kertojat: 1840–1890. Teoksessa: Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna (toim.) Venäläisen kirjallisuuden historia. Gaudeamus 2015, 2. painos. Luku 4. S. 255.
Nikolain hallintokauden merkittävin sisäpoliittinen saavutus oli Mihail Speranskin johtaman keisarin kanslian toisen osaston lakikodifikaatio. Kolmessa vuodessa koottiin kaikki Venäjällä koskaan säädetyt lait 45 kirjaan. Edellinen lakikirja oli vuodelta 1649.
Koulutusjärjestelmä uudistettiin ”yhteiskuntaa säilyttävässä hengessä”, koska keisarin mielestä dekabristikapina oli johtunut ”virheellisestä opetusjärjestelmästä”. Jo hänen ensimmäisessä manifestissaan 1. heinäkuuta 1826 varoitettiin nuorisoa ”omavaltaisesta ajattelusta” ja ”puolittaisen sivistyksen tuhoisasta ylellisyydestä”. Etusijalle tuli asettaa yhteiskuntaa suoraan hyödyttävät käytännölliset aineet kuten lääketiede ja tekniikka. Tehtävä koulutusuudistuksesta annettiin Sergei Uvaroville.
Suurimpaan yhteiskunnalliseen ongelmaan maaorjuuteen ei uskallettu puuttua, vaikka se tiedostettiinkin. Nikolai pelkäsi käytännön vaikeuksia ja maanomistajien vastustusta. Paikallisia talonpoikaiskapinoita tapahtuikin koko Nikolain hallitusajan 20–30 vuodessa. vasen|pienoiskuva|Keisari Nikolai I, Franz Krüger 1835 Suomessa Nikolai I muistetaan konservatiivisuudestaan huolimatta suopeaksi hallitsijaksi. Hän ei muun muassa kutsunut säätyvaltiopäiviä kokoon kertaakaan kautensa aikana vaan hallitsi yksinomaan asetuksilla. Tähän oli tosin totuttu, koska edelliset valtiopäivät oli pidetty vuonna 1809. Nikolai I:n kaudella Suomi sai hiljalleen kasvaa ja kehittyä. Nikolai vieraili Suomessa vuosina 1830, 1833 ja 1854. Hänen hallituskaudellaan perustettiin neljä kaupunkia (Jyväskylä 1837, Mikkeli 1838, Heinola 1839 ja Joensuu 1848) sekä rakennettiin Saimaan kanava. Suomea vahvistettiin sotilaallisesti, suomalaiskansallisia pyrkimyksiä edistettiin ja virkamiesten venäjän kielen taidon vaatimuksia lievennettiin. Ortodoksit saivat vuonna 1827 oikeuden päästä virkoihin, mutta toimenpidettä ei ollut suunnattu luterilaista kirkkoa vastaan. Lisäksi Nikolai I antoi luvan Valtion hienomekaanisen konepajan perustamiseen vuonna 1841.Otavan iso tietosanakirja, osa 6, palsta 403. Helsinki: Otava, 1963.