pienois|Henri Cartier-Bresson Pariisissa Ihei Kimuran valokuva vuonna 1954. Henri Cartier-Bresson (22. elokuuta 1908 Chanteloup-en-Brie, Seine-et-Marnen departementti,Chéroux, Clément: Henri Cartier-Bresson. Thames & Hudson, 2008. Alkuperäisteos: Henri Cartier-Bresson: Le TIr photographique. (ransk.) Käännös (engl.): Wilson, David H. . S. 13-17; 20-21; 27; 46; 49; 57; 59; 63-64; 72-73; 78; 110-111. Ranskan kolmas tasavalta – 3. elokuuta 2004 Céreste, Montjustin, Alpes-de-Haute-Provencen departementti, Provence-Alpit-Riviera hallintoalue, Ranskan viides tasavalta) oli tunnettu ranskalainen valokuvaaja ja eräs 1900-luvun kuuluisimmista valokuvataiteilijoista. Häntä kutsutaan kuvajournalismin isäksi. Muiden ansioidensa lisäksi Bresson tunnetaan yhtenä Magnum Photosin perustajista vuonna 1947. Vuonna 1982 Cartier-Bressonille myönnettiin kansainvälinen Hasselblad-palkinto.
Cartier-Bresson kuvasi Leican 35-millimetrin filmiä käyttävällä mittaetsinkameralla, lähinnä 50 millimetrin normaaliobjektiivilla sekä joskus laajakulmaobjektiivilla maisemia. Hän oli ensimmäisiä ammattikuvaajia, jotka kuvasivat kinofilmille työkseen, ja auttoi kehittämään kuvajournalismin niin sanottua katukuvaustyyliä, mikä vaikutti tuleviin valokuvaajasukupolviin. Cartier-Bresson ei koskaan kuvannut salaman kanssa, sillä hän piti sitä epäkohteliaana: ”... kuin tulisi konserttiin pistooli kädessä.” Hän halusi muodostaa valokuvat kamerassaan eikä pimiössä. Tätä periaatettaan hän todisti täysin muokkaamattomilla täyden negatiivikuva-alueen kokoisilla vedoksilla.
Hän signeerasi valokuvansa 1930-luvulla nimellä Henri Cartier.
Yli 40 vuotta valokuvaajana työskennellessään Cartier-Bresson vaelsi jatkuvasti ympäri maailmaa. Hänen matkoissaan ei ollut mitään pakonomaista, ja hän ilmaisi nimenomaisesti halunsa edetä hitaasti, "elää oikeilla ehdoilla" jokaisessa maassa, käyttää aikaa, jotta hän uppoutuisi täysin ympäristöönsä.
Huomattuaan että hänen valokuvaansa Neuvostoliiton matkalla vuonna 1955 oli L'Express sanomalehdessä julkaistessa rajattu, hän alkoi 1960-luvun lopulta lähtien käyttää valokuviensa kääntöpuolella leimaa, jossa ehdottomasti kiellettiin alkuperäisen valokuvan rajaaminen ja käsitteleminen.
Lapsuus ja koulutus Henri Cartier-Bresson oli vanhin viidestä lapsesta. Hänen äitinsä oli kotoisin Normandiasta, mutta hän vietti lapsuusvuotensa rue de Lisbonnella Pariisissa, vauraalla asuinalueella lähellä Parc Monceaun puistoa. Suku oli kuuluisa lankatehtaistaan, 1900-luvun alussa nimi Cartier-Bresson yhdistettiin ompelu-, kirjonta- ja kudontalankoihin. Henrin ensimmäinen kamera oli Kodak Brownie laatikkokamera, jolla hän alkoi ottaa valokuvia noin 13-14 -vuotiaana. Niistä on tallella valokuva-albumi.
Poika sai hyvän koulutuksen mm. Lycée Condorcet'ssa. Kotiopettajatar Miss Kitty opetti hänelle englantia ja herätti Henri'ssa rakkauden kaikkeen englantilaiseen. Poika kävi ahkerasti konserteissa, museoissa ja taidenäyttelyissä, ja kehitti rakkauden taiteeseen jo nuorena. Hänen setänsä Louis Cartier-Bresson, joka oli Roomassa opiskellut taidemaalari oli hänen suurin esikuvansa. Reputettuaan baccalauréat tutkinnon (ylioppilastutkinto) useaan kertaan hänet hyväksyttiin 18-vuotiaana opiskelemaan vuonna 1926 kubisti André Lhoten hiljattain avattuun taideakatemiaan.
Hän tutustui akatemiassa surrealisti runoilija André Bretoniin, taidemaalari ja kirjailija Jacques-Émile Blancheen sekä kirjailija ja runoilja René Creveliin, joka vei Cartier-Bressonin surrealistien järjestämiin kokouksiin Seinen oikeanpuoleisen rannan kahviloissa mm. Place Blanche'lla.”Surrealismilla on ollut syvällinen vaikutus minuun. Olen koko ikäni tehnyt kaikkeni ollakseni koskaan pettämättä sitä” (Henri Cartier-Bresson, Album de l’Exposition, 2013: 23).Vuosina 1928–1929 Cartier-Bresson opiskeli taidetta, kirjallisuutta ja englannin kieltä Cambridgen yliopistossa, jossa hänestä tuli kaksikielinen. Hän suoritti asevelvollisuutensa ilmavoimissa Le Bourget'n lentokentällä palattuaan Englannista vuonna 1930. Tänä aikana hän tutustui amerikkalaiseen, Bostonin yläluokasta peräisin oleviin Harry ja Caresse Crosbyyn. Myös Julien Levy, Salvador Dalí sekä Max Ernst olivat hänen tuttaviaan.
Hänen ensimmäinen vakava kiinnostuksensa valokuvaukseen syntyi noin vuonna 1930, nähtyään kahden merkittävän 1900-luvun valokuvaajan, Eugène Atgetin ja Man Rayn töitä.
Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana pienois|Cartier-Bressonin ensimmäinen Leica-kamera vuodelta 1932.Hän otti merkittävimmät, geometrisen puhtauden ja surrealistisen ylenpalttisuuden välimaastossa liikkuvat valokuvansa 1930-luvulla matkoillaan Abidjaniin, New Yorkiin, Varsovaan, Berliiniin, Firenzeen ja Meksikoon. Pienellä budjetilla hän matkusti Afrikkaan vuonna 1931, missä hän asui pensaikossa ja tallensi kokemuksiaan pienoiskameralla. Hän sairastui malarian vaaralliseen alalajiin nimeltä malarial hemoglobinuria, mikä pakotti hänet palaamaan Ranskaan. Pienen kameran kannettavuus ja se, miten helposti sillä pystyi tallentamaan nopeita tilanteita, on varmasti saanut vastakaikua, sillä vuonna 1932 hän hankki ensimmäisen 35 mm:n Leica-kameransa.
Henri Cartier-Bressonilla oli ennen toista maailmansotaa läheiset suhteet Ranskan kommunisteihin. Hänen ystävänsä runoilija René Crevel, elokuvaohjaana Jacques Becker, runoilija Louis Aragon, Pierre Unik, kirjailija Paul Nizan ja lapsuusystävä Henri Tricol ja lanko Georges Sadoul olivat liikkeen militantteja jäseniä.
Vuonna 1937 Cartier-Bresson tuotti ensimmäisen dokumenttielokuvansa lääkintäavusta Espanjan sisällissodassa. Samana päivänä hän otti myös ensimmäiset reportaasivalokuvansa sanomalehtiin ja aikakauslehtiin. Hänen innostuksensa elokuvantekoon sai entisestään täyttymystä hänen työskenneltyään vuosina 1936–1939 elokuvaohjaaja Jean Renoirin assistenttina elokuvien Une Partie de campagne (Virta eli Retki maalle) ja La Règle du jeu (Pelin säännöt) tuotannoissa. Valokuvaajana hän tunsi olevansa kiitollisuudenvelassa nuoruudessaan näkemilleen merkittäville elokuville. Hän sanoi että ne opettivat häntä valitsemaan juuri oikean ilmaisuhetken ja kertovan näkökulman. Sen että hän piti tärkeänä peräkkäisiä kuvia still-kuvauksessa, voidaan katsoa johtuneen kiinnostuksesta elokuvaan.
Vuonna 1940 Ranskan 3. armeijan palveluksessa valokuvaajana työskennellyt ja Maginot-linjaa kuvannut Cartier-Bresson joutui Vosgesissa saksalaisten vangiksi ja kolmeksi vuodeksi työleiri Stalag VA:han Ludwigsburgiin, josta hän pakeni vuonna 1943. Hän osallistui seuraavana vuonna Ranskan vastarintaliikkeen valokuvausyksikön toimintaan, jonka tehtävänä oli tallentaa Saksan miehitystä ja vetäytymistä. Vuonna 1945 hän teki Yhdysvaltain sotatiedotustoimistolle elokuvan Le Retour, joka käsitteli vapautettujen sotavankien ja karkotettujen paluuta vapautettuun Ranskaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Vaikka Cartier-Bressonin valokuvia oli ollut esillä jo vuonna 1933 arvostetussa Julien Levy -galleriassa New Yorkissa, hänelle annettiin tärkeämpi kunnianosoitus, kun Museum of Modern Artissa pidettiin hänen retrospektiivinen yksityisnäyttelynsä helmi-huhtikuussa 1947. MOMAn kuraattorit olivat luulleet vielä kesällä 1945 järjestävänsä Cartier-Bressonin muistonäyttelyn, koska uskoivat tämän kuolleen toisessa maailmansodassa. Valokuvaaja otti museoon yhteyttä ja kertoi että hänellä oli myös uusia kuvia näytteille asetettaviksi.
Huhtikuussa 1947 hän lähti kolmen kuukauden mittaiselle matkalle runoilija Malcolm Brinninin kanssa halki Yhdysvaltojen, jonka aikana he tapasivat mm. William Faulknerin, Robert Flahertyn, Henry Millerin, Frank Lloyd Wrightin, Jean Renoirin ja Max Ernstin. Matkasta suunniteltu julkaisu ei koskaan toteutunut koska Brinnin ja Catier-Bresson eivät tulleet toimeen keskenään.
Toukokuussa 1947 Cartier-Bresson perusti yhdessä yhdysvaltalaisen valokuvaaja Robert Capan, puolalaisen David Seymourin, brittiläisen George Rodgerin ja William Vandivertin kanssa osuuskuntamaisen valokuvatoimiston nimeltä Magnum Photos. He jakoivat maailmaan keskenään: Cartier-Bressonille kuului Aasia, Rodgerille Afrikka ja Lähi-itä, Seymourille Eurooppa ja Vandivertille Yhdysvallat. Capa oli halukas matkustamaan joustavasti mihin häntä ikinä tarvittiinkin.
Vuoden 1947 lopulla hän matkusti vaimonsa Ratna Mohinin kanssa Intiaan, jossa hän kuvasi Mahatma Gandhia vain tunti ennen tämän salamurhaa 30. tammikuuta 1948. Vuoden 1948 lopulla he matkustivat Pekingiin, jossa hän dokumentoi Tšiang Kai-šekin viimeisiä hetkiä ennen Mao Zedongin valtaannousua sekä matkusti Hongkongiin, Shanghaihin ja Nankingiin.
Cartier-Bressonin valokuvat veivät hänet moniin paikkoihin, kuten Kiinaan vuonna 1948, Meksikoon, Kuubaan vuonna 1962, Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Intiaan vuonna 1947, Japaniin, Portugaliin ja Neuvostoliittoon vuonna 1954. Matkustaessaan Kiinassa vuonna 1958 Cartier-Bresson dokumentoi Ming-hautojen Shisanling tekojärven rakentamista Changpingissä Pekingistä pohjoiseen. Hänestä tuli ensimmäinen länsimainen valokuvaaja Stalinin kuoleman jälkeen, joka valokuvasi "vapaasti" sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa: Moskovassa, Georgiassa, Uzbekistanissa ja Kaukasuksella, kolhooseissa ja Itämeren rannikon kesäleireillä.
Hän otti muotokuvia 1940-luvulta lähtien taidemaalari Pierre Bonnard'sta (1944), Georges Braque'sta, Pablo Picassosta, Henri Matisse'sta; kirjailija Paul Éluard'sta, Paul Valéry'sta, Albert Camus'sta, Colettesta, Jean-Paul Sartresta (1946), Truman Capotesta (1947); kemisteistä Irène ja Frédéric Joliot-Curie (1944), kuvanveistäjä Alberto Giacomettista (1961) sekä runoilija Ezra Poundista (1971).
"Ratkaiseva hetki"
Cartier-Bresson sai modernistisen maalaustaiteen koulutuksen. Tämä oli osaltaan vaikuttamassa ”ratkaisevan hetken” käsitteen syntyyn. Ratkaiseva hetki ei ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate.
Hänen teoriansa, jonka mukaan valokuvaus voi vangita ulkoisen olemuksen alla piilevän merkityksen poikkeuksellisen selkeinä hetkinä, ilmaistaan kenties parhaiten hänen kirjassaan Images à la sauvette (1952; The Decisive Moment).Hän selitti lähestymistapaansa valokuvaukseen seuraavalla tavalla:
”Minulle kamera on luonnoskirja, intuition ja spontaanisuuden instrumentti, hetken mestari, joka visuaalisesti kyseenalaistaa ja päättää samanaikaisesti … Ilmaisun yksinkertaisuuteen pääsee keinojen säästöllä.”
Uran loppupuoli Cartier-Bresson valokuvasi Marilyn Monroen, Clark Gablen ja Montgomery Cliftin Sopeutumattomat (1961) elokuvan lehdistöennakon aikana, joka oli Monroen ja Gablen viimeinen elokuva. Vuonna 1962 hän matkusti Voguen toimeksiannosta Sardiniaan noin kahdeksikymmeneksi päiväksi. Cartier-Bresson vetäytyi Magnum Photosin (joka edelleen levittää hänen valokuviaan) päätoimittajan tehtävästä vuonna 1966 keskittyäkseen muotokuviin ja maisemiin. Hän oli myös läheinen ystävä kuvanveistäjä Alberto Giacomettin ja tämän veljen Diego Giacomettin kanssa.
Vuonna 1968 hän alkoi siirtyä pois valokuvauksesta ja palata intohimoonsa piirtämiseen ja maalaamiseen. Hän myönsi, että oli ehkä sanonut jo kaiken, mitä valokuvaamalla pystyi tekemään. Hän piti ensimmäisen piirustusnäyttelynsä Carlton Galleryssa New Yorkissa vuonna 1975. Tuona vuonna hän työskenteli myös yhden viimeisistä valokuvaprojekteistaan parissa, dokumentoiden New Jerseyn arkea paikallisen julkisen televisiokanavan WNETin pyynnöstä.
Perintö Vuonna 2003 hän perusti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Pariisiin Fondation Henri Cartier-Bressonin töittensä säilyttämiseksi. Cartier-Bresson sai poikkeuksellisen määrän palkintoja, tunnustuspalkintoja ja kunniatohtorin arvoja.
Henkilökohtainen elämä Hänen vaimojaan olivat jaavalainen tanssija, muslimitaustainen Ratna Mohini (1904–1988) vuosina 1937–1967 ja tästä erottuaan Magnum Photos toimiston belgialainen valokuvaaja Martine Franck (1938–2012) vuosina 1970−2004. Heille syntyi vuonna 1972 tytär Mélanie.