Mäkelä Alu Oy on suomalainen vuonna 1937 perustettu perheyritys, joka valmistaa alumiiniprofiileja. Mäkelä Alun tehtaat sijaitsevat Luoma-aholla ja Voikkaalla.
Historia Peltisepänliike ja läkkiastiatehdas (1937–1961) Vuonna 1937 Fredrik Mäkelä perusti peltiseppäliikkeen Luoma-aholle Syrjälän taloon. Mäkelä hankki työkalut liikkeeseensä kesällä 1937 Helsingistä. Hänen rahoittajanaan toimi Antti Luoma-aho. Samana kesänä Mäkelä alkoi valmistamaan muurinkuoria omaan kotiinsa. Tahti oli hidasta, ja yhteen kuoren tekoon kesti kaksi päivää. Mäkelän oppiessa, tahti nousi neljään kuoreen päivässä. Oman kotipihansa lisäksi Mäkelä valmisti muurinkuoret Paalijärven koulua varten. 4. tammikuuta 1938 Mäkelä ilmoitti Järviseutu-lehdessä perustamastaan liikkeestä:
Töissä peltiseppäliikkeessä Fredrik Mäkelän lisäksi olivat hänen serkkunsa Nikolai ja Paavo Mäkelä.
Rahoittajana toiminut kauppias Antti Luoma-aho toimi peltiseppäliikkeen markkinoijana. Menekin ollessa hyvä, Luoma-aho halusi mukaan yritykseen. Alkuvuodesta 1938 Luoma-aho pääsi mukaan Mäkelän toimintaan ja kaksikko laajensi liikkeen toiminnan vaihtaen yrityksen nimeen Luoma-aho ja Mäkelä, läkkiastiatehdas. Yrityksen toiminta jatkui Syrjälän talolla. Vanhat työntekijät jäivät tehtaalle, ja uusiksi saatiin Uusituvan veljekset Uuno ja Jaakko. Mäkelästä tuli tehtaan työnjohtaja, mutta silti hänen työvaatteina toimivat haalarit, sillä Mäkelä teki töitä muiden tavoin. Mäkelä myös suunnitteli ja rakensi työkoneisiin lisälaitteita, jotka helpottivat työntekoa. Tuoteluettelo oli laajentunut toukokuuhun mennessä 174:ään eri tuotteeseen.
Yrityksen tiloissa teetätettiin pahvilaatikoita myös Luoma-ahon toimesta lapualaiselle lakkitehtailijalle Ulvilaiselle. Yritysyhteistyö Luoma-ahon kanssa päättyi osaksi tästä syystä vuonna 1940. Yhteistyön loppumisen mukana yrityksen nimestä jäi Luoma-ahon nimi pois. Yrityksestä Luoma-ahon mukana poistui myös työntekijöistä Nikolai, Jaakko ja Paavo Mäkelä.
Fredrik Mäkelä meni naimisiin Hilma Pokelan kanssa huhtikuussa 1940. He saivat lapsikseen Eskon, Heikin joka kuoli lapsena ja Elisan. Näin yritykselle saatiin jatkumoa ja myöhemmin Eskosta tuli myös yrityksen johtaja. Välirauhan aikana Fredrik Mäkelä suunnitteli tuotantolinjoja yritykselleen. Samalla hän suunnitteli asuntoa kasvavalle perheelleen. Mäkelä osti vuonna 1941 vanhan riihirakennuksen Heikki Lyyralta, johon puuseppä Helge Luoma-aho teki suunnitelmat verstasrakennuksesta ja asunnosta. Luoma-aho myös suoritti rakennustyöt. Sodan jälkeen tuotanto laajeni verstaalla ja 50-luvulla verstaalle rakennettiin 100 neliömetrin lisäsiipi. Laajennuksiin Mäkelä joutui ottamaan lainoja kyläläisiltä. Yhteistyö lainojen kohdalla sujui hyvin, Mäkelän maksaessa lainat ajoissa ja kyläläisten saadessa töitä vastineeksi.
Talvisota, jatkosota ja Lapin sota vaikuttivat vahvasti yrityksen toimintaan. Työntekijät lähtivät rintamalle ja Mäkelä jäi yksin työskentelemään. Hänet kutsuttiin palvelukseen vasta jatkosodan loppupuolella kuulovikansa takia. Toiminta yrityksessä ei kuitenkaan keskeytynyt sotavuosina, sillä vuonna 1942 13-vuotias Tenho Luoma-aho aloitti työt yrityksessä ja työskenteli koko sota-ajan. Fredrik Mäkelän ollessa poissa markkinoinnista vastasi Hilma Mäkelä. Sodan aikana tuotanto muuttui sota-ajan tarvikkeisiin, kuten karbidilamppuihin. Sota myös aiheutti raaka-aine pulaa. Usein valmiit tuotteet jouduttiin lähettämään Tampereelle galvanoitaviksi sinkin puutteen vuoksi. Metallin puutteen takia yritys siirtyi hetkellisesti valmistamaan koreja puusta. Puuastioiden tuotanto jatkui vielä sodankin jälkeen kysynnän vuoksi. Tuotanto palasi takaisin läkkiastiohin 50-luvulla, jolloin astioiden kysyntä oli koholla. Tuotannon valikoima laajeni myös 40-luvun lopulla ja tehdas alkoi tuottamaan peltiastioita. Tuotantoa laajennettiin myös nastoihin. Mäkelä kehitteli yritykselle nastantekolaitteen, joka lajitteli nastat 100 kappaleen pusseihin. Parhaimmillaan päivätuotanto nousi 10 000:een nastaan päivässä.
50-luvulla Mäkelä ennusti peltiastioiden kysynnän heikentyvän lähiaikoina. Tämän vuoksi hän alkoi suunittelemaan alumiiniastioita peltiastioiden tuotannon ohelle. Vaikka yritys ei vielä pitkään aikaan muuttanut tuotantoa päämääräisesti alumiiniin, tuli näistä astioista Mäkelä Alun ensimmäiset alumiini tuotteet. Mäkelä aloitti alumiiniastioiden tuotannon koeluontoisesti painosorvaamalla. 50-luvun lopulla Mäkelä osti vaasalaisen Tamar Oy:n alumiinitehtaan koneet ja raaka-aineet. Peltituotteista oli kova kilpailu Etelä-Pohjanmaalla, mutta alumiinituotteissa tälläistä ei ollut. Ainut suurempi yritys Suomessa sijaitsi Järvenpäässä. Vuonna 1963 Mäkelä alkoi tuottamaan alumiinifoliosta einesvuokia. Näitä yrityksessä tuotettiin automaattisesti 20 000 kappaletta päivässä. Mäkelä ei kuitenkaan uskonut myöskään alumiinituotteiden kysynnän kasvuun. 50-luvulla hän myös tuotti Puolustusvoimille siltapommeja. Pommeissa oli puoliympyrän muotoinen kuparisydän ja teräsvaippa. Pommit olivat suuruudeltaan puolen metrin pituisia ja sisältivät noin 10 kiloa TNT:tä.
Mäkelä yritti myös rakennusteollisuutta 50-luvulla. Hän alkoi rakentamaan ulospäinlämmittäviä saunakiukaita ylijääneistä peltitynnyreistä. Vuonna 1965 Ilkka-lehdessä kiukaiden kehuttiin teydentävän alajärveläistä huvilateollisuutta. Kiukaiden lisäksi mäkelä rakensi ilmastointijärjestelmiä. Näitä Mäkelä asensi mm. Järvialueen maatalousoppilaitokselle, Alajärven kansalaiskoululle, Alajärven kunnanvirastolle ja Alajärven seurakuntatalolle.
Mäkelän Peltituote Ky (1962–76)
60-luvun alussa Mäkelän läkkiastiatehdas nimi ei enää vastannut yritystä tuotannon siirryttyä pois läkkituotteista. Uudeski nimeksi ehdotettiin Mäkelän Peltiteos, mutta samankaltainen oli jo käytössä. Vuonna 1962 yrityksestä tehtiin kommandiittiyhtiö ja nimi vaihdettiin Mäkelän Peltituote Ky:ksi. Kommandiittiyhtiön äänivaltaisiksi jäseniski merkittiin Fredrik ja Hilma Mäkelä. Äänettömiksi jäseniksi lapset Elisa ja Esko Mäkelä. Fredrik Mäkelä nimettiin myös yhtiön toimitusjohtajaksi, mutta hän silti viihtyi parhaiten tehtaan puolella. Fredrikin poika Esko valmistui merkonomiksi vuonna 1961 ja oli ollut yhtiön markkinoinnissa mukana jo 50-luvulla. Vuonna 1965 Fredrik ei enää ollut osallisena yhtiön markkinoinnissa ja vastuu siirtyi kokonaisuudessa Eskon alaisuuteen. Konttorin puolella myös töitä tekivät Aila Hakalahti, jonka kanssa Esko meni naimisiin vuonna 1965. Heidän lisäksi konttorille liityivät vuonna 1972 Tuula Turpela ja vuonna 1974 Ahti Joensuu. Muutama vuosi myöhemmin konttorille liittyi Maija-Liisa Jokela.
Läkki- ja alumiiniastiateollisuus alkoi hiipua 60-luvun puolivälissä, muoviastioiden yleistyessä. Tämä muutos huomattiin Mäkelän Peltituotteessa ja yhdistyksessä harkittiin tuotannonsuunnan muutosta. 60-luvun lopussa peltiastioiden tuotantoa vähennettiin. Vuonna 1969 helsinkiläinen G.W. Solhbreg esitti yhteistyötä Mäkelälle alumiinivuokien valmistamisesta. Mäkelä ei innostunut ehdotuksesta, sillä hän ei pitänyt alumiinivuokien tulevaisuutta lupaavana. Yhteistyön sijaan alumiinivuokien valmistukseen käytetyt koneet myytiin Sohlbergille. Alumiinin poistuttua tuotannosta alettiin tuottamaan rakennuksissa yleityneitä peltikatteita. Vuonna 1963 yritys rakensi 300 neliömetrisen puurakenteisen hallin ja vuonna 1965 ostettiin ensimmäinen konesaumakone peltikatteita varten. Peltikatteiden tuotantoa ei pidetty suurena asiana ja tuotanto alkoi vanhassa verstasrakennuksessa.
Koneusaumakatteiden tuotanto opittiin nopeasti, vaikeinta tuotannossa oli pellin katkaisu. Yritykseltä puuttui leikkuri, joten pellit leikattiin käsin saksilla ja myöhemmin sahalla. Myös peltien kuljetus tuotti ongelmia. Pellit olivat pisimmiltään 24 metrin pituisia. Lähiseudulle tuotetut pellit kuljetettiin Olavi Pokelan tai Martti Pokelan traktoreilla. Alkuaikoina Mäkelän Peltituotteet olivat myös kattojen asennustyöstä vastuussa. Asennuksia tehtiin Helsingistä Rovaniemelle asti, mutta suurin osa kuitenkin KE Nymanin työmailla Vaasassa, Espoossa ja Kajaanissa.
Mäkelän Peltituote Oy (1977–1989)
Vuonna 1977 Mäkelän Peltituote muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi. Fredrik Mäkelän täyttäessä 60 vuotta muutos nähtiin tarpeelliseksi, jotta sukupolvenvaihdos olisi mahdollisen helppo. Osakkeita yhtiöllä oli yhteensä 150 kappaletta. Kolmannes osakkeista annettiin Fredrik ja Hilma Mäkelälle, loput Esko Mäkelälle ja Elisa Mastokankaalle. Vuonna marraskuussa 1988 Fredrik ja Hilma luopuivat osakkeistaan. Osakkeet jaettiin tasan heidän lapsille Eskolle ja Elisalle. Vuonna 1977 Esko nimettiin Mäkelän Peltituotteen toimitusjohtajaksi. Hallitus muodostettiin osakkaista. Yhtiön tekniseksi johtajaksi nimettiin Elisan aviopuoliso Ari Mastokangas, joka oli valmistunut insinööriksi vuonna 1975. Mastokangas oli merkittävä lisäys yhtiölle, hänen osallistuessa suunnitteluun ja markkinointiin.
Toimitusjohtajan vaihtumisesta huolimatta Mäkelän Peltituotteiden yrityskulttuuri pysyi samana. Yrityksen arvomaailmaa oli vaikea erottaa kylän arvomaailmasta, joissa molemmissa olivat vahvat maalaisyhteisön perinteet vallalla. Arvomaailman jakaminen helpotti johtamista, johdolla ja työntekijöillä usein ollen yhteinen lapsuus ja elämänkokemukset. Työntekijöiden näkökulmasta Eskoa pidettiin turvallisena johtajana, joka piti tiukasti ohjat käsissään. Häntä myös pidettiin talousasiaintuntijana ja tarkkana kustannuksien suhteen. Fredrikin luovuttua yhtiön hallinnosta, hän silti vieraili tehtaalla useamman kerran viikossa tarkkailemassa työntekijöitään. Fredrik myös matkusti kansainvälisille messuille 70-luvun lopulla. Fredrik Mäkelä kuoli kahden vuoden sairastelun jälkeen 18. toukokuuta 1989. Fredrikin vaimo Hilma Mäkelä, joka oli ollut Fredrikin ja hänen yritystensä tukena 49 vuotta kuoli kaksi kuukautta myöhemmin 5. syyskuuta 1989.
Tuotannon kasvaessa yhtiö tarvitsi lisätiloja. Näitä tiloja varten ostettiin kymmenkunta tontteja Väinö ja Annikki Luoma-aholta, Sanelma Lappalaiselta, Antti Luoma-aholta ja Mikko Pokelalta. Yhteensä tonttimaata ostettiin noin neljä hehtaaria. Hallitilaa rakennettiin vuosina 1977, 1979, 1890, 1981, 1983, 1986 ja 1989. Konttoritilaa rakennettiin vuonna 1979. Yhteensä uusia tiloja rakennettiin 10 580 neliömetriä.
Vuonna 1984 Esko Mäkelä totesi lehtihaastattelussa ”kehityksen johtavan alan kilpailuasetelmien muutokseen parin kolmen vuoden sisällä”. Jo tuohon aikaan Mäkelän Peltituote Oy oli saanut suuremmilta yrityksiltä ostotarjouksia, joita ei kuitenkaan hyväksytty. 80-luvun lopulla Rautaruukki Oy ja Oy Patron Group osoittivat kiinnostusta yhtiön ostamisesta. Kuitenkin vain turkulainen Patron Group teki vakavasti harkittavan tarjouksen. Rautaruukki yritti vielä neuvottelujen ollessa pitkällä Patron Groupin kanssa, mutta liian myöhään. 12. joulukuuta 1988 Mäkelän Peltituote Oy ja Oy Patron Group tekivät kauppasopimuksen, jonka mukaan Mäkelän Peltituote Oy:n osakkekannasta 60 % myytiin Oy Patron Groupille. Kaupan mukana Patron Groupille siirtyi määräämisvalta Mäkelän Peltituote Oy:ssä ja Alamentti Oy:ssä. Suurin osa halleista pysyi entisillä omistajilla, niiden ollen Peltiili Oy:n omistuksessa. Kaupan yhteydessä sovittiin, etteivät myyvät osapuolet harjoita kilpailevaa toimintaa viiteen vuoteen. Mastokangas jatkoi seuraavat viisi vuotta uusien omistajien palveluksessa, Mäkelä kolme. Yhtiön myynnin taustalla oli Mäkelän mukaan yhtiön tulevaisuuden resurssien turvaaminen. Myynnin pohdinnoissa myös todettiin yhtiön olevan lakipisteessään ja ettei kehittämismahdollisuuksia enää ollut.
Peltiili Oy ja Alamentti Oy