Helsingin Palloseura eli HPS on vuonna 1917 perustettu helsinkiläinen urheiluseura, joka nykyisin keskittyy jalkapalloon ja erityisesti juniori- ja kasvatustoimintaan. Miesten jalkapallossa HPS on voittanut yhdeksän Suomen mestaruutta ja on yksi maan menestyksekkäimmistä seuroista. Kaudella 2026 miesten edustusjoukkue pelaa Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa ja naisten edustusjoukkue korkeimmalla sarjatasolla Kansallisessa Liigassa.
Seuran toiminta on 1980-luvulta lähtien keskittynyt Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen alueelle. Vuonna 2024 seuraan kuului noin 1500 jäsentä. Junioripelaajien määrällä mitattuna HPS oli vuonna 2024 yksi Helsingin suurimmista jalkapalloseuroista.
HPS perustettiin alun perin jääpallon erikoisseuraksi. HPS:ssa on aikoinaan pelattu myös koripalloa, jääkiekkoa ja käsipalloa. Jääkiekossa HPS on kolminkertainen hopeajoukkue vuosilta 1929, 1932, 1934.
Historia Perustaminen
Helsingin Palloseuran synnyssä tärkeä rooli oli helsinkiläisellä koululaisjääpallolla, joka kehittyi voimakkaasti vuosina 1915–1916. Helsingin suomalaisen lyseon eli Ressun jääpallojoukkue oli saavuttanut menestystä koulujen välisissä otteluissa ja yltänyt maineeseen myös koulujen ulkopuolella. Joukkueessa pelasi useita tulevia HPS:n perustajajäseniä, kuten Arvi Katajavuori ja Yrjö Tornivuori. Helsingin Jalkapalloklubi oli tuolloin Helsingin ainoa suomenkielinen jääpalloseura, jolla oli lajissa asemaa. HJK kuitenkin turvautui vahvasti maaseudun ylioppilasjääpalloilijoihin, mihin reserviin ajautuneet helsinkiläiset koululaisjääpalloilijat olivat tyytymättömiä.Lindbohm 2017, s. 9.
Ensimmäinen keskustelu Aarne Linnan ideoimasta uudesta seurasta käytiin helmikuussa 1916 Suomalaisella luistinradalla Kaisaniemessä. Tunnustelukokous järjestettiin helmi–maaliskuussa 1917 Mikonkadun Aikala-kahvilassa. Alun perin tarkoituksena oli jääpallon erikoisseuran perustaminen. Lopulta uusi seura perustettiin 29. marraskuuta 1917 Helsingin suomalaisen lyseon toverikunnan huoneessa Kalevankatu 8–10:ssä. Perustajina olivat Yrjö Tornivuori, joka valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, seuran ensimmäinen sihteeri Arvi Katajavuori, Toivo Ylimaa, Niilo Koskinen, Bruno Mantila, Urho Lehtonen, Arvi Ristimäki ja Paul Tallqvist. Perustavaan kokoukseen osallistui Ressun oppilaiden lisäksi jääpalloilijoita koulun ulkopuolelta.Lindbohm 2017, s. 10. Seuraavassa kokouksessa uusi seura nimettiin Helsingin Palloseuraksi sekä laadittiin säännöt ja lähetettiin ne Suomen Palloliitolle hyväksyttäväksi.Lindbohm 2017, s. 11.
Ensimmäiset vuosikymmenet
thumb|Jalkapallomestaruuden 1927 voittanut HPS:n joukkue. Miehissä HPS:n ensimmäinen virallinen ottelu oli 26. tammikuuta 1918 pelattu jääpallo-ottelu HIFK:ta vastaan. Seurassa päätettiin osallistua myös syksyllä käynnistettyyn jalkapallon kilpailutoimintaan. Ensimmäisen jalkapallo-ottelunsa HPS pelasi 21. syyskuuta 1918, vastustaja oli niin ikään HIFK.
Seuran kulta-aikaa olivat 1920- ja 30-luvut. Se ylsi vuonna 1920 SM-loppuotteluun, jonka kuitenkin hävisi ÅIFK:lle lukemin 1–2. Ensimmäisen Suomen-mestaruuden se voitti vuotta myöhemmin 1921. Se voitti mestaruudet lisäksi vuosina 1922, 1926, 1927 ja 1929 ja sijoittui hopealle 1924.
HPS:n historian tuloksellisesti toinen kultakausi sijoittui 1930-luvulle. Vuonna 1930 käynnistynyt sarjamuotoinen Suomen mestaruuskilpailu toi seuralle kyseisen vuosikymmenen aikana kolme Suomen mestaruutta (1932, 1934 ja 1935), kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Myös seuran edustus Suomen Palloliitossa ja Helsingin piirissä vankistui, ja Suomen maajoukkueen avauskokoonpanosta HPS:n pelaajia oli enimmillään seitsemän.Lindbohm 2017, s. 39.
Suomi eli 1940-luvulla sotien vuoksi poikkeusoloissa, mikä vaikeutti jalkapalloseurojen toimintaa. HPS:n maajoukkuepelaajista sodissa kaatuivat muun muassa Kaarlo Oksanen ja Viljo Kuhlberg. Seuran toiminta taantui sekä kokoonpanot muuttuivat, minkä myötä edustusjoukkueisiin nousi uusia nuoria pelaajia.Lindbohm 2017, s. 76. HPS putosi pääsarjasta historiansa ensimmäisen kerran kauden 1940–1941 päätteeksi.Lindbohm 2017, s. 81. Joukkue nousi takaisin, mutta putosi uudelleen kauden 1949 jälkeen.Lindbohm 2017, s. 354.
Max Viinioksan aikakausi Seuran puheenjohtajaksi tuli vuonna 1953 Max Viinioksa, mikä vahvisti hänen asemaansa HPS:n ”isähahmona”. Samoihin aikoihin joukkue nuorentui voimakkaasti ja koostui pitkälti vallilalaisista pelaajista. HPS nousi takaisin Mestaruussarjaan kauden 1955 päätteeksi, ja samana vuonna se pelasi ensimmäisessä Suomen Cupissa häviten loppuottelussa Valkeakosken Hakalle 1–5.Lindbohm 2017, s. 141. Seura voitti toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa kaudella 1957 sekä SM-hopean kaudella 1958. Joukkue nousi siten takaisin Suomen kärkiseurojen joukkoon ja sai pelaajavahvistuksia erityisesti Vaasasta sekä Helsingin muista joukkueista, jolloin seuran vallilalainen identiteetti hiipui. Pelaajista Kai Pahlman nousi ajan mittaan julkisuuden henkilöksi, joka keräsi yleisöä HPS:n otteluihin.Lindbohm 2017, s. 112.
HPS osallistui vuonna 1958 ensimmäisenä suomalaisseurana Euroopan Cupiin. Mestaruussarjan kaudella 1958 mestaruus oli jälleen lähellä, sillä HPS päätyi tasapisteisiin Kuopion Palloseuran kanssa. Kultamitali ratkaisiin uusintaottelulla, jonka KuPS voitti jatkoajan jälkeen 1–0. Vuonna 1962 se voitti Suomen Cupin kukistaen finaalissa Maakuntasarjan Rovaniemen Palloseuran 5–0. Cup-voitto toi HPS:lle paikan Cup-voittajien cupiin, jossa se putosi tšekkoslovakialaiselle Slovan Bratislavalle yhteismaalein 2–12.
Joukkueen tähtipelaaja Kai Pahlman erosi HPS:stä sopupelijupakan seurauksena vuonna 1963. Seuraavana vuonna 1964 HPS pelasi toistaiseksi viimeisen kautensa Mestaruussarjassa. Putoamisen jälkeen nousua takaisin ylimmälle sarjatasolle yritettiin jatkuvasti. Pelaajien vaihtuvuus oli kuitenkin suurta, ja taloudellinen tilanne heikkeni. Seuran edustusjoukkue ei myöskään onnistunut hyödyntämään nuorisotoiminnan piristymistä, vaan pelaajia hankittiin rahalla seuran ulkopuolelta. Vuonna 1968 käynnistyneestä bingotoiminnasta kehittyi HPS:lle tärkeä rahoituskanava. Lisäksi toimintaa turvaamaan perustettiin HPS:n Tuki ry.Lindbohm 2017, s. 182.
Talousongelmia ja muutto Pohjois-Helsinkiin Max Viinioksa vetäytyi seuran puheenjohtajuudesta vuoden 1969 jälkeen, ja tilalle tuli Uolevi Lehikoinen. Uolevi Lehikoisen jälkeen HPS:n puheenjohtana toimi lyhyen aikaa Esko Lahtinen, kunnes hänen tilalleen tuli Seppo Saario. HPS:n edustusjoukkue pelasi 1970-luvulla vuoroin I divisioonassa, II divisioonassa ja III divisioonassa. Jatkuvat talousongelmat hidastivat seuran kehittymistä, ja taloudellisten syiden vuoksi HPS:n toiminnan pääpaino jouduttiin valitsemaan edustusjoukkueen ja nuorisotoiminnan välillä, mikä päätyi edustusjoukkueen hyväksi. Siksi nuorisotoimintaan ei riittänyt resursseja, eikä sieltä voitu haalia edustusjoukkueeseen reservejä.Lindbohm 2017, s. 238.
HPS:n junioritoiminta elpyi 1980-luvulla, jolloin seura muutti Vallilasta Pakilan ja Paloheinän alueelle. Edustusjoukkueella oli kuitenkin edelleen tärkeä osa seuran toiminnassa. Junioritoiminta ei kuitenkaan pystynyt tukemaan edustusjoukkuetta tarpeeksi, vaan se pelasi edelleen I- ja III-divisioonien väliä. Myös puheenjohtajat vaihtuivat: Seppo Saario vaihtui Tapani Koskiseen, ja lyhyen aikaa tehtävässä vaikuttivat Kalevi Salminen ja Aimo Timberg. Seuran taloustilanne oli edelleen vaikea, vaikka talouden tasapainottamisen puolesta puhuttiin joka vuosi. Keskeistiä tuloja saatiin edelleen bingotoiminnasta.Lindbohm 2017, s. 274.
Juniorit etusijalle HPS alkoi 1990-luvulla edustusjoukkueen sijaan panostaa yhä enemmän nuorisotoimintaan. Seuran hallituksessa enemmistö oli juniorijoukkueiden edustajia, ja HPS:sta tuli junioripelaajien vanhempien hallinnoima organisaatio, jossa korostuivat paikallisuus ja talkoohenki. Ilpo Kokkilan puheenjohtajakaudella seuran talous saatiin kuntoon. Edustusjoukkue pelasi Kolmosen ja Nelosen väliä, kunnes nousi Kakkosen ja FinnPan farmijoukkueeksi. Tuolloin HPS oli myös lähellä nousua Ykköseen. FinnPan kanssa tehty farmisopimus kuitenkin purkaantui, ja vuonna 1999 HPS joutui talousvaikeuksien vuoksi luopumaan Kakkosen sarjapaikastaanLindbohm 2017, s. 291. ja lopettamaan edustusjoukkueen toiminnan. HPS suunnitteli yhteistyötä ja seurafuusiota Gnistanin kanssa, mutta hanke hylättiin HPS:n vuosikokouksessa.
Puheenjohtaja Hannu Ilvesniemen aikakaudella 2000-luvulla seuran harjoitteluolosuhteet paranivat oman jalkapallohallin myötä. Junioritoimintaan ja kasvattajaseuran asemaan keskittyminen syventyivät entisestään. Jäsenmäärä kasvoi, talous vahvistui ja seuraan palkattiin ensimmäiset toimihenkilöt.
HPS:n miesten edustusjoukkue aloitti 2000-luvulla toiminnan uudelleen kaikkein alimmalta sarjatasolta Seiskasta kohti Nelosta ja Kolmosta, joista tuli sille pysyvämpi toimintaympäristö. Pelaajia ei enää hankittu rahalla, vaan omista junioreista. Puheenjohtajaksi tuli vuonna 2008 Kurt Grönlund, jonka kaudella pyrittiin edelleen kehittämään olosuhteita ja jäsenmäärää.. Vuonna 2020 puheenjohtajaksi valittiin Jarmo Santala jonka seuraajaksi valittiin vuonna 2024 Hanna Patosalmi. Seuran jäsenmäärä on jatkanut voimakasta kasvua 2020-luvulla, ja HPS onkin noussut yhdeksi suurimmista seuroista jäsenmäärällä mitattuna. Vuonna 2020 jäseniä oli 1100 (675 miestä ja poikaa, 435 naista ja tyttöä), ja vuonna 2025 jäsenmäärä oli jo 1646 (982 miestä ja poikaa, 664 naista ja tyttöä).
Jäsenmäärä HPS:n jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti koko 2000-luvun ajan. Jäsenmäärä on jo ylittänyt 1600, mikä nostaa HPS:n Suomen 10 suurimman jalkapalloseuran joukkoon. Pääkaupunkiseudun seuroista HPS on kuudenneksi suurin HJK:n, PPJ:n, EPS:n, FC Hongan ja VJS:n jälkeen. Tyttö- ja naispelaajien määrä HPS:ssä on Suomen kolmanneksi suurin Ilveksen ja HJK:n jälkeen. reunus|keski|800x800px
Identiteetti, strategia ja arvot
HPS on usein yhdistetty Helsingin Vallilan kaupunginosaan ja edustaneen aikoinaan suomenkielistä työväenluokkaa, mutta vielä 1920-luvulla seura sijoittui selkeästi Pitkänsillan porvarilliselle eteläpuolelle. Esimerkiksi ottelut ja harjoitukset järjestettiin Kaisaniemen kentällä, Eläintarhan kentällä ja Töölön pallokentällä. Pitkänsillan työväenluokkaiselta pohjoispuolelta haettiin vaikutteita, mutta ei kauempaa kuin Haapaniemen kentältä, jossa sillä oli muiden helsinkiläisseurojen tavoin harjoitusvuoroja. HPS:n kokoontumiset keskittyivät Helsingin ydinkeskustaan, ja merkittävät pelaajasiirrot HPS:aan tapahtuivat enimmäkseen Pitkänsillan eteläpuolelta kotoisin olevista joukkueista HJK:sta ja KIF:sta. Töölön pallokenttä oli HPS:n kotikenttä 1980-luvulle asti.Lindbohm, s. 37–38.
HPS:n perustajat ja alkuvuosien seura-aktiivit olivat Ressun lukion oppilaita, jotka useimmiten jatkoivat opintojaan yliopistossa. Ensimmäisen vuosikymmenen ajan myös seurassa vallitsi porvarillinen, keskiluokkainen ja akateeminen aatemaailma. Esimerkiksi alkuvuosien toimihenkilöistä Yrjö Tornivuori oli koulutukseltaan juristi, ja Kauko Karvonen ja Aarre Linna insinöörejä, joita edustusjoukkueessa pelasi kaikkiaan seitsemän. Vuonna 1922 HPS:n puheenjohtajaksi valittu Kauko Karvonen oli teekkari ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja. Seura oli pitkään perustajajäsentensä hallinnoimma ja siten aatemaailmaltaan heidän kaltaisensa.Lindbohm, s. 38. Suomen sisällissodassa HPS sijoittui porvarilliselle valkoiselle puolelle, vaikka seuran jäseniä ei taisteluihin osallistunutkaan.
1920-luvun lopulla Työväen Urheiluliiton seuroista siirtyi pelaajia HPS:n miesten edustusjoukkueeseen ja samalla perustajajäsenten määrä väheni. HPS:n jäsenistö ja edustusjoukkue alkoivat siirtyä sosiaaliselta taustaltaan työväen suuntaan. Työläisten oli helppo liittyä HPS:aan, sillä nuorella seuralla ei ollut vanhojen seurojen rasitteita. HPS alkoi yleisesti muotoutua suomenkielisen työväestön seuraksi.