Yrttiteeksi kutsutaan teen tavoin valmistettavaa ja nautittavaa juomaa, joka on valmistettu yrteistä, mausteista tai muista kasviraaka-aineista (kukat, nuput, lehdet, siemenet, kuori) kuumassa vedessä keittämällä tai hauduttamalla, mutta joka ei yleensä sisällä kofeiinia. Yrttitee-nimitystä on tapana käyttää yleiskielessä, vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti tee, vaan ennemminkin hauduke. Yrttitee ei aina ole valmistettu sellaisesta kasviraaka-aineesta, jota kutsutaan yrtiksi. Yrttitee eroaa todellisesta teestä (musta, keltainen, vihreä, valkoinen, oolong tai pu'er) nimenomaan siten, että siinä ei ole käytetty teepensaan (Camellia sinensis) lehtiä. Kuten oikeaa teetä, myös yrttiteetä juodaan sekä kuumana että kylmänä. Yrttiteetä voi juoda virkistyksen, nautinnon tai jonkin halutun vaikutuksen vuoksi. Kasvien osia käytetään joko tuoreeltaan tai kuivattuina.
Yrttiteen valmistaminen
Yrttiteetä voi tehdä joko tuoreista tai kuivatuista kukista, lehdistä, siemenistä, juurista tai kaarnasta. Yleensä kiehuvaa vettä kaadetaan kasvinosien päälle ja annetaan hautua joitakin minuutteja (haude eli infuusio). Tämän jälkeen tee siivilöidään, haluttaessa makeutetaan ja tarjoillaan. Tavallisen yrttiteen valmistukseen käytetään yleensä kasvien kukkia, lehtiä, latvoja tai hedelmiä. Yrttiteetä voidaan myös valmistaa kiehauttamalla yrttejä vedessä, annetaan kiehua joitakin minuutteja ja otetaan pois lämmöltä; seoksen annetaan hautua, jonka jälkeen se siivilöidään ja juodaan (keite eli dekokta). Keitteeseen käytetään kasvien kovempia osia.
Yrttiteetä voi ostaa valmiina sekoituksena tai tiettyä yrttiä sellaisenaan valmiissa teepusseissa. Teehuoneiden valikoimiin usein kuuluvat paitsi varsinaiset teet, myös yrttihaudukkeet. Yrttiteetä tai käytännön lääkekasveja käsittelevästä kirjallisuudesta löytyy tarkkoja ohjeita yrttiteen ja keitteen valmistamiseksi. Kirjoissa saattaa olla tiettyjä kasveja koskevia varoituksia tai huomautuksia, joihin tulee suhtautua vakavasti. Tavallinen yrttitee valmistetaan 2 tl:sta kuivattua, murskattua yrttiä, jonka päälle kaadetaan 2,5 dl kiehuvaa vettä. Jos yrtti on tuoretta, sitä annostellaan kaksinkertainen määrä. Teen annetaan hautua kannen alla 5–10 minuuttia: ohuiden lehden viisi minuuttia ja paksumpien kauemmin. Valmis tee siivilöidään. Noudata tätä ohjetta, ellei kasvikohtaisesti neuvota toisin.
Teehen saa enemmän makua, jos kasvinosien annetaan ensin nahistua ja sitten ne hiostetaan. Tämä käsittely sopii esim. vadelman, mansikan, maitohorsman, mesiangervon, koivun, pihlajan ja omanapuun lehdille.
Seurustelujuomaksi suositellaan tiettyjä kasveja sen vuoksi, että hyvänmakuisellakin lääkitsevällä yrttiteellä voi olla pitkäaikaisessa käytössä sivuvaikutuksia. Niiden nauttimisessa on hyvä pitää välillä taukoja. Seurustelujuomaksi sopivat mustaherukan ja vadelman lehdet sekä omenan, päärynän ja kirsikan kukat ja lehdet sekä näiden sekoitukset. Yleisteen pohjaksi käyvät myös hyvin myös mintut, sitruunamelissa, nokkonen ja lisäaromeiksi mesiangervo, timjami ja koivun lehdet.
Kasvien kerääminen ja käsittely Yrttiteenä voi väljän määrittelyn mukaan käyttää minkä tahansa kasvin sellaista osaa, jossa on jokin hyödyllinen ominaisuus. Kasvi voi olla joko luonnosta kerätty tai puutarhassa kasvatettu. Kasvien maanpäälliset osat on hyvä kerätä aurinkoisina keskipäivän tunteina. Puhtaat, ehjät lehdet kerätään ennen kasvin kukkimista tai marjojen kypsymistä. Kukat kerätään niiden puhjetessa tai täydessä kukassaan. Lehtiä tai kukkia ei pestä. Myöhään iltapäivällä tai illalla voi kerätä siemeniä tai hedelmiä ennen kuin ne ovat täysin kypsiä. Juuret kerätään maan sulettua tai myöhään syksyllä ja ne pestään.
Kasveja ei pidä kuivattaa suoraan auringonpaisteessa, vaan vaikkapa ilmavassa paikassa esimerkiksi kimppuina tai puulieden lämmössä. Hyötykasvikuivuri sopii yrttien kuivaamiseen. Mietoja lajeja voi kuivata yhdessä, voimakkaita erikseen. Tasokuivaus onnistuu sanomalehtien ja lakanan avulla. Lakanan voi myös levittää saunan lauteille silloin, kun siellä ei saunota. Kuivatut kasvit (rutikuivat) säilytetään valolta suojattuina tiiviissä lasiastiassa, huoneenlämpö riittää. Kuivatut vihreät osat tulisi käyttää vuoden kuluessa. Tuoreita kasveja voi pakastaa.
Terveydelliset hyödyt
Yrttiteetä juomalla voi tavoitella piristävää, virkistävää, rauhoittavaa tai rentouttavaa vaikutusta. Yrttiteen nauttimisella saatetaan myös pyrkiä vaikuttamaan kehon toimintaan, esimerkiksi nauttimalla ruuansulatusta edistävästä kasvista valmistettua juomaa. Lääkinnällisiä vaikutuksia käsittelee artikkeli lääkekasveista. Jos yrttiteen juonnilla tavoitellaan lääkinnällisiä vaikutuksia, on syytä muistaa, ettei mitään lääkärin määräämiä lääkkeitä tule omin päin korvata kasvien nauttimisella. Usein lääkinnällisen vaikutuksen teho tai olemassaolo voi olla kiistanalainen tai perustua uskomukseen. Oletettu vaikutus voi olla oikeasti haitallinen. Rohdoksena eli lääkkeenomaisesti käytettynä yrttiteetä käytetään yleensä kuuriluontoisesti, korkeintaan muutaman viikon ajan. Rohdos ei välttämättä ole hyvän makuista. Rohdosteen annostelu on tarkkaa. Kaiken teen ja yrttiteen käytössä on hyvä noudattaa kohtuullisuutta ja ottaa hyvin selvää kasvin käytöstä ja ominaisuuksista.
Yrttiteen valmistajan tai yrttikauppiaan ei ehkä ole sallittua esittää yrtteihin liittyviä terveysväittämiä, riippuen kunkin maan lainsäädännöstä, ellei väitteitä ole voitu osoittaa toteen.
Tietystä yrtistä tai yrttien sekoituksesta valmistetut yrttiteet ovat suosittuja tuoksunsa ja arominsa vuoksi tai koska niillä on jokin hoitava vaikutus. Tällainen toivottu vaikutus voi olla vaikkapa helpotus päänsärkyyn, kuukautiskipuihin tai ummetukseen. Esimerkkejä tavallisista yrttiteenä käytettävistä aromikkaista kasveista ovat kamomillasaunio (Matricaria chamomilla) ja mintut (Mentha). Kamomillateetä nautitaan usein iltateenä rauhoittamaan ja edistämään unentuloa. Sitä voi käyttää myös suun tulehdusten kuten punajäkälän rauhoittamaiseen. Minttuhin kuuluvia lajeja on yli tuhat. Piparminttuteetä (Mentha × piperita) voi juoda teesekoituksena (vihreän teen mausteena) tai sinällään aromin vuoksi tai esimerkiksi hengitystie- ja ruuansulatusvaivoihin. Rantaminttua (Mentha arvensis) voi käyttää virkistävänä aamuteenä.
Maitohorsmaa (Chamerion angustifolium) on käytetty varsinaisen teen (Camellia sinensis) korvikkeena. Sen kapeat lehdet riivitään ennen kukintaa. Lehtiä voidaan käyttää yhdessä tuoksuvien vadelmanlehtien kanssa. Metsälehmuksesta (Tilia cordata) kerätään kukat ja lenninsiivet, lehmuksenkukkateellä on rauhoittava vaikutus.
Yrttiteehen sopivia kasveja Joitakin kasveja käytetään haudukkeisiin yksistään tai sekoituksena, joitakin enimmäkseen vain sekoituksena. Jotkut ovat tuttuja myös tavallisen teen aromatisoinnissa. Teen maustamiseen ja yrttiteehen sopivia kasveja riittää, alla on vain joitakin näistä.
ahomansikka (lehdet) – (Fragaria vesca). Lehtiä kerätään teeksi ennen kukintaa tai sen aikana, kukinnan jälkeen vain uusia lehtiä. anisruoho (siemenet, lehdet) – (Pimpinella anisum) artisokka – (Cynara scolymus). Kasvi sisältää karvasaineita, polyfenolihappoa ja kaliumsuoloja. fenkoli – (Foeniculum vulgare) hunaikot – (Cyclopia). Rooiboksen sukulainen samoilta seuduilta Afrikasta. Hieman rooibosta makeampi maku. inkivääri (juuri) – (Zingiber officinale). Filippineillä juodaan inkivääriteetä, jota kutsutaan nimellä salabat. kahvipensas (lehdet, marjat) – (Coffea). Yrttiteenä käytetään siis kahvipensaan lehtiä tai marjoja, kun taas kahvi keitetään pensaan siemenistä eli kahvipavuista. kamomillasaunio (lehdet, kukat) – (Matricaria chamomilla) kaneli (kuori, kaarna) – (Cinnamomum). Kanelipuun kuivattua kuorta, lämmin mauste. Kaneli sisältää kumariinia, jota kuitenkin on ceyloninkanelissa (Cinnamomum zeylanicum) huomattavasti vähemmän kuin halvemmassa kassia- eli kiinankanelissa. kanerva (kukat) – (Calluna vulgaris). Kanervankukkia ei suositella jatkuvaan käyttöön. kehäkukka (terälehdet, kukinto) – (Calendula officinalis). ketohanhikki (kukat, lehdet, juuret) – (Potentilla anserina). Lehdissä on paljon C-vitamiinia, noin 116 mg/100 g. Lehdet kerätään kukinnan aikana.
kiinanruusu eli hibiskus – (Hibiscus rosa-sinensis). Hibiskus usein yhdessä ruusunmarjan kanssa tarjoiltuna on suosittu vaihtoehto teelle Keski-Idässä. koivu (silmut, lehdet) – (Betula alba) krysanteemi (kukat) – (Chrysanthemum). Kuivatuista kukista valmistettu tee on suosittua kiinalaisen Dim sumin kanssa.
kultapiisku (kukat, lehdet) – (Solidago virgaurea). Piiskut lisäävät virtsaneritystä, joten ne eivät sovi iltateeksi. kumina (hedelmät eli siemenet) – (Carum carvi). Suomi on yksi maailman johtavista kuminan viejistä. lakritsanjuuri – (Glycyrrhiza glabra). Lakritsia käytetään sekä yksinään että antamaan makua ja makeutta yrttiteeseoksessa. maahumala – (Glechoma hederacea). "Schweizertee" sisältää maahumalaa ja englantilainen "Gill tea" valmistetaan siitä. Ei tule käyttää runsaasti tai raskauden aikana (sisältää pulegonia). maitohorsma (kukat, lehdet) – (Chamerion angustifolium) Hiostetuista horsman lehdistä tehtyä hauduketta on käytetty oikean teen korvikkeena. Horsmaa kasvatettiin tätä tarkoitusta varten Inkerin Kapriossa, mistä tulee nimitys kaporje-tee. Tuoreet lehdet sisältävät paljon C-vitamiinia. matee (lehdet) – (Ilex paraguariensis). Eteläamerikkalainen kasvi, josta valmistetaan suosittua mate-juomaa. Matee sisältää luontaisesti kofeiinia. mesiangervo (kukat, nuput) – (Filipendula ulmaria). Kasvi sisältää salisylaatteja. mesimarja (lehdet) – (Rubus arcticus). Kuivattu tai hiostettu lehti sopii teeainekseksi. metsälehmus (kukat, lenninsiivet) – (Tilia cordata) – Lehmuksenkukkatee on Keski-Euroopassa suosittua. mintut (lehdet) – (Mentha). Minttuja on useita lajeja. Piparminttu (Mentha × piperita) ja vastaavat minttulajit tunnetaan viileästä ja raikkaasta mausta. Piparminttu on risteymä ja mintut risteytyvät helposti keskenään. Joitakin kasveja kutsutaan mintuksi, vaikka ne eivät kuulu minttujen sukuun, kuten hurtanmintut (Marrubium) ja kissanmintut (Nepeta). Minttuhauduketta juotiin Marokossa aina 1800-luvun puoliväliin saakka, kunnes englantilaiset toivat aidon teen mukanaan ja yhdistivät teen ja mintun. mustaherukka (lehdet) – (Ribes nigrum). Mustaherukka kelpaa niin teen kuin yrttiteenkin mausteeksi. mustaselja (kukat) – (Sambucus nigra). Hyvä aromi. Raakana seljanmarja on lievästi myrkyllinen ja siemenet ovat myrkyllisiä. mustikka (lehdet) – (Vaccinium myrtillus) neempuu (lehdet) – (Azadirachta indica) nokkonen (lehdet) – (Urtica dioica). Raudanlähde, sopii raskauden ja imetyksen aikana. Kerää itseensä nitraattia, joten se tulee poimia vähätyppisestä maasta. Tee voi ärsyttää mahaa. Hunajalla voi parantaa yrttiteen makua. noni – (Morinda citrifolia) pihlaja (kukat, lehdet) – (Sorbus aucuparia). Lehdissä on C-vitamiinia 25–200 mg/100 g. Sekä kukista että lehdistä voi hauduttaa yrttiteetä. Lehtiä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön. poimulehti (lehdet, koko kasvi) – (Alchemilla). Poimulehteä pidetään naistenkasvina, josta haudutettu tee hoitaa runsaita kuukautisia ja virtsatievaivoja. puna-apila (kukat) – (Trifolium pratense). Apiloista etenkin puna-apila on arvostettu. Tuoreet ja kuivatut kukat ilman vihreitä osia sopivat yrttiteeksi sinällään tai muiden yrttien kera. Vältettävä silloin, jos on ollut estrogeenieritykseen liittyviä rintojen tai sukuelinten kasvaimia. punahattu, auringonhattu (kaikki osat) – (Echinacea purpurea). Kasvista on sekä puna- että valkokukkaisia lajikkeita. Suomessa se luokitellaan lääkekasviksi, josta saa valmistaa kaupallisia tuotteita vain lääketehtaassa. Punahattua on käytettävä varoen, jos sairastaa jotakin autoimmuunisairautta, kuten punahukkaa. Pujoallergikko voi saada oireita punahattujen maanpäällisistä osista.