Bièvre on 34,6 kilometrin pituinen joki Ranskan Île-de-Francessa. Se alkaa Guyancourtista, ja ennen vuotta 1912 se laski Seineen Pariisissa lähellä nykyistä Gare d’Austerlitzia. Nykyisin sen Pariisissa oleva alajuoksu on kokonaisuudessaan putkitettu, ja joen vedet päätyvät Pariisin viemäreihin.
Nimen alkuperä
Nimi Bièvre johtuu mahdollisesti latinan sanasta biber ’majava’ (nykyisin tieteelliseltä nimeltään Castor fiber). Samaa alkuperää on keskiaikaisen ranskan majavaa tarkoittava sana bièvre, jonka on kuitenkin syrjäyttänyt nykykielestä sana castor. Joen nimi saattaa kuitenkin myös olla peräisin latinan sanasta beber, joka merkitsee ruskeaa väriä, jolloin se viittaisi joen veden väriin.
Eräässä vuonna 1787 laaditussa kartassa joen nimenä on kuitenkin "ruisseau des Gobelins", "Gobeliinien puro".
Joen kulku
Bièvre alkaa Bouviersin korttelista Guyancourtista, 159 metrin korkeudelta.
Joki virtaa seuraavien Ranskan departementtien ja kuntien alueella: Yvelinesin departementissa: Guyancourt Buc Les Loges-en-Josas Jouy-en-Josas Essonnen departementissa: Bièvres Igny Verrières-le-Buisson Massy Antony Val-de-Marnen departementissa: Fresnes L'Haÿ-les-Roses Cachan Arcueil Gentilly.
Val-de-Marnessa myös Bourg-la-Reine rajoittuu Bièvreen, mutta joki ei kulje tämän kunnan alueen poikki.
Pariisissa joki virtasi ennen 13. ja 5. arrondissementtien, lyhyen matkaa myös 14. arrondissementin alueella.
Bièvre Pariisin ulkopuolella thumb|right|Minièren tekojärvet Guyancourtissa, joiden halki Bièvre kulkee.
Historia Bièvren uomaa on jo kauan sitten keinotekoisesti muokattu perkaamalla ja pengertämällä. 1700-luvulla sen vesi ja sitä ympäröivät metsät tulivat useita kertoja oikeusriitojen kohteeksi.
Fructidor-kuun 26. päivänä vuonna III (12. syyskuuta 1795) Christophe-Philippe Oberkampf hankki omistukseensa kuninkaalle ennen kuuluneen maatilan Bouviersissa, Guyancourtissa. Bièvren lähteet sijaitsivat tämän tilan alueella, ja hänen tarkoituksenaan oli valvoa Bièvren veden laatua.
1600-luvulle saakka maat Bièvren yläjuoksun ympärillä olivat suota. Cassinin kartassa sinne ei ole merkitty järviä tai lampia vaan ainoastaan Bièvre-joki. Nykyisin alueella on joukko tekojärviä. Niistä ensimmäinen, Étang de la Minière, esiintyy Guyancourtin intendentin kartassa vuodelta 1787.Plan d'Intendance de 1787 : étang de la Minière. Myöhemmin niitä on rakennettu lisää. Niiden rantapengerten ja patojen kunnossapito olivat jatkuvia huolenaiheita. Esimerkiksi vuonna 1819 Pariisin terveydenhoitolautakunta päätti prefektin johdolla tehdä tutkimuksen siitä, miksi Bièvren virtaama Pariisissa oli vähäinen. Tutkimuksen tuloksena kirjoitetussa raportissa todettiin:
Vuonna 1879 Bièvren varrelle rakennettiin tykistön varuskunta, Batterie du Ravin de Bouviers. Se sijaitsee Forêt de Versaillesissa Satoryn sotilasalueen reunalla, ja sen kautta kulkee Étang de Saint-Quentinistä Versaillesiin johtava akvedukti.
Bièvre jakautuu nykyisin selvästi kahteen osuuteen: alkulähteiltä Antonyn Parc Helleriin saakka Bièvre on näkyvissä, ja sen rannat ovat ulkoilijoiden suosiossa. Siitä vastaa kuntien yhteenliittymä SVIAB (Syndicat intercommunal pour l'assainissement de la vallée de la Bièvre, "Kuntainvälinen Bièvren laakson terveydenhoidon yhteenliittymä". Guyancourtissa se kulkee Forêt de Versaillesissa sijaitsevien Minièren tekojärvien kautta. Antonyn Parc Helleristä eteenpäin Bièvre on kanavoitu ja melkein kokonaan peitetty. Siitä vastaa SIAAP (Syndicat interdépartemental pour läassainissement de l'agglomération parisienne) ("Departementtienvälinen yhteenliittymä Pariisin suurkaupunkialueen terveydenhoidon yhteenliittymä").
Vuonna 2003 Frensein kunta myönsi määrärahan Parc des Prés de la Bièvre -nimisen puiston perustamiseksi., mikä teki mahdolliseksi palauttaa näkyviin. Työt maksoivat puoli miljoonaa euroa.
Syksyllä 2010 Val-de-Marnen departementin yleisneuvosto järjesti Arcueilissa ja Gentillyssä sarjan keskustelutilaisuuksia sen selvittämiseksi, missä määrin Bièvren luonnollinen uoma on mahdollista palauttaa näkyviin.
Bièvre ja Versailles
Jotta Versailles'n palatsin puiston moniin suihkulähteisiin saataisiin vettä, insinöörit pumppasivat siihen vettä Seinestä Marlyn koneen avulla ja johtivat sinne Bucin akveduktia pitkin vettä kahdesta Saclayn alueella sijainneesta purosta, jotka aikaisemmin laskivat Biêvreen.
Yvetten ja Biêvren yhteenliittymä (SYB) on suunnitellut yhdessä SIAB:n kanssa akveduktiin johtavien kastelukanavien kunnostamista, jotta Versaillesin suihkulähteisiin voitaisiin jälleen johtaa Saclayn alueen sadevettä. Tällä pyritään välttämään tulvia Bièvren laaksossa.Opastaulu Bièvren varrella Bucissa.
Sivujoet Bièvren suurin sivujoki on Sygrie, joka laskee siihen vasemmalta puolelta Biêvresissä. Lisäksi siihen laskee joukko pieniä puroja: Ru Saint-Mard (oikealta) Ru de Vauhallan (oikealta, Verrières-le-Buissonissa) Ru des Gains (oikealta) Ru des Godets (vasemmalta, Antonyssä) Ru de Rungis (oikealta, Fresnesissä) Ru de Morteaux (vasemmalta, Antonyssä) Ru des Blagis (vasemmalta, L'Haÿ-les-Rosesissa).
Bièvre Pariisissa thumb|left|Pariisin eteläosien kartta vuodelta 1867. Bièvre lasku tuolloin Seineen lähellä Pont d'Austrelitzia.
Geomorfologia Neoliittisella kivikaudellaRenaud Gagneux, Jean Anckaert, Sur les traces de la Bièvre parisienne, livre, p. 11 Bièvre jatkui nykyisen Pariisin alueella nykyisten Pont d'Austerlitzin ja Pont de l'Alman välisellä osuudella. Seine virtasi tuolloin nykyistä pohjoisempana, suurten bulevardien sekä Avenue Matignonin ja Avenue Montaignen kohdalla. Todennäköisesti toistuvien tulvien seurauksena, ja koska joet sivuuttivat toisensa varsin läheltä, Seinen vedet syöksyivät lopulta Bièvren uomaan ja vanhempi pohjoinen haara kuivui. Jokien yhtymäkohta siirtyi täten Sainte-Geneviève-kukkulan itäpuolella, nykyisen Jardin des Plantesin paikkeilla sijainneelle suolle. Tästä suosta ilmeisesti johtuu myös Pariisin roomalaisaikainen nimi Lutetia, sillä gallian kielessä lucotetia merkitsee suota. Joen kuljettamat maa-ainekset täyttivät vähitellen suon, mutta vielä nykyisinkin Gare d’Austerlitzin tienoo on alttiina tulville.
thumb|Saint-Victorin munkkien rakentama Bièvren keinotekoinen uoma, joka toi vettä myllyyn ja kasteluvedeksi. Kartta noin vuodelta 1550.
Historia
Tämä Seinen vasemmalla rannalla sijainnut suo on mahdollisesti sama, jota Titus Labienus tarkoitti kertomuksessaan Lutetian valloituksessa vuonna 52 eaa., mistä kuitenkin on jo kauan väitelty.esim.
1100-luvulla Bièvre virtasi Église Saint-Médardin ohi ja jatkoi kulkuaan Faubourg Saint-Marcelin ja Sainte-Genevièven luostarin maiden halki, kiemurteli sitten suolla nykyisen Rue Poliveaun ja Rue Buffonin välillä ja laski lopulta Seineen nykyisen Pont d'Austerlitzin paikkeilla.
Huhtikuun 8. ja 9. päivien välisenä yönä 1579 Bièvressä syntyi suuri tulva. Tulvavesi vei mennessään kaksitoista rakennusta, hukutti kymmeniä asukkaita äkkiarvaamatta heidän nukkuessaan ja vahingoitti vakavasti kasvitieteilijä, farmaseutti ja filantrooppi Nicolas Houëlin tiluksia. Joen pinta nousi 4-5 metriä normaalia korkeammalle ja ulottui talojen toisen kerroksen tasolle. Tulva oli epätavallisen voimakas mahdollisesti siitä syystä, että joen yläjuoksun varrella majavien aikoinaan rakentamien patojen taakse kertyneet maakerrostumat sortuivat tällöin äkillisesti. Majavia tiedetäänkin esiintyneen Guyancourtin laajoilla soilla 1100-luvulle saakka, mutta ei enää myöhemmin. Näiden soiden paikalle Jean-Baptiste Colbert rakennutti seuraavalla vuosisadalla Minièren lammet johtaakseen niistä vettä Versaillesin puistoon ja säännöstelläkseen joen tulvia.
thumb|Holvi, jonka ali Bièvre aikoinaan virtasi Filip II Augustin rakennuttaman kaupunginmuurin poikki. Bièvren alajuoksulle rakennettiin 1100-luvulla keinotekoinen kanavoitu uoma, jonka tarkoituksena oli johtaa vettä Saint-Victorin luostariin. Tämä kanava, joka sai nimen "Canal des Victorins", mutkitteli nykyisen Jardin des Plantesin alueella ja kulki loppumatkan Rue de Bièvre -nimisen kadun vieressä, ennen kuin se laski Seineen. Kun Filip II August myöhemmin rakennutti Pariisin ympärille muurin, Canal des Victorins kulki myös sen poikki, ja paikalle rakennettiin holvikaari, Arche de l'enceinte de Philippe Auguste, jonka ali kanavoitu uoma kulki. Se on yhä olemassa, mutta on jäänyt erään Rue des Écolesin varrella olevan rakennuksen sisään. Luonnollinen uoma, joka kulki nykyisen Rue Nicolas-Houëlin kohdalla Place Valhubertiin Seinen varrelle, ei kuitenkaan kokonaan kuivunut. Sen sijaan Canal des Victorins tukkiutui vähitellen, ja joki palasi luonnolliseen uomaansa.
Jo vuonna 1860 ehdotettiin Bièvren tunneloimista terveydellisistä syistä.
Joki kanavoitiin ja peitettiin vähitellen, sillä yhä yleisemmin valitettiin niistä esteettisistä ja hajuhaitoista, joita aiheuttivat siihen lasketut viemärivedet sekä sen varrella toimineiden teurastamojen, sairaaloiden, parkitsijoiden, nahkurien ja värjäämöiden jätevedet. Nämä vuorostaan valittivat sitä, että joen yläjuoksulla toimineiden myllyjen vuoksi joen virta toistuvasti tyrehtyi.
Pariisin 5. ja varsinkin 13. arrondissementin paikannimistössä on runsaasti jälkiä tästä kadonneesta joesta. Teoksessaan Grand Dictionnaire universel du XIXe siècle Pierre Larousse kirjoitti siitä:
right|thumb|Poterne des Peupliers, jossa Bièvre aikoinaan leikkasi Thiersin puolustusmuurit Poterne des Peupliers Pariisin etelärajalla on yksi niistä harvoista rakennelmista, jotka Adolphe Thiersin 1840-luvulla Pariisin ympärille rakennuttamista puolustusmuureista on yhä jäljellä. Alun perin se oli muuriin tehty aukko, jonka läpi Bièvre-joki virtasi, mutta nykyisin se toimii eritasoliittymään kuuluvana siltana. Sieltä joki jatkui nykyisen Rue de Moulin-des-Présin kohdalla Glacièren alueelle, joka oli yksi niistä harvoista kohdista, joissa joen vesi yleensä talvisin jäätyi, sekä edelleen Rue Croulebarbea ja Rue Bergier-du-Metsiä pitkin, joista jälkimmäiselle avautuu Gobeliinien tehtaan pihanpuoleinen ulkosivu. Sen seinässä on merkintä "N° 66 70 T 4 P", joka tarkoittaa, että tehtaan vastuulla oli 70 sylen () ja 4 jalan () pituinen osuus Bièvre-joesta. Joki jatkui edelleen muun muassa nykyisten Rue de Cordelièresin, Rue du Fer-à-Moulinin ja Rue Nicolas-Houëlin kohdalla.
Bièvren yli johti Pariisin alueella useita pieniä siltoja. Vuonna 1816 ne olivat yläjuoksulta Seineä kohti lueteltuina: silta katu länsipuolella katu itäpuolella Pont Croulebarbe Boulevard des Gobelins (nyk. Boulevard Auguste Blanqui) Rue Croulebarbe Pont de Gobelins Boulevard des Gobelins (nyk. Boulevard Auguste Blanqui) Rue Croulebarbe Pont Saint-Hippolyte Rue Saint-Hippolyte Rue des Marmousets Pont Saint-Médard Rue Mouffetard Rue Censier Pont aux Biches (silloinen) Rue du pont aux Biches Rue Censier Pont de la Croix-Clamart (silloinen) Rue du Jardin des Plantes Rue du Fer-à-Moulin Pont de l'Hôpital Rue Buffon Boulevard de l'Hôpital Pont de la Saussaie Rue Buffon La Salpétrièrie Pont de Bièvre Quai Saint-Bernard Quai de l'Hôpital
Pariisin 13. arrondissementissa on myöhemmin tehty laajoja rakennustöitä, jotka ovat kokonaan mullistaneet entisen jokilaakson Rue de Tolbiacin paikkeilla. Esimerkiksi kirkko Église Sainte-Anne de la Butte-aux-Cailles on rakennettu täytetyn jokiuoman päälle. Näin ollen paikalla ei nykyisin ole lainkaan helpo hahmottaa, missä kohdassa Bièvre-joki ennen kulki.
Suunnitelmat
Silloin tällöin on esitetty suunnitelmia Bièvren palauttamiseksi Pariisissa näkyviin ainakin paikoitellen. Pariisin määrin viraston asettama komissio esitti 1. helmikuuta 2001 niiden viranomaisten avustukella, jotka vastaavat Seinen ympäristöstä, veden laadusta ja terveydenhoidosta, kaupunginosien asukasyhdistyksille suunnitelman Bièvren uudelleensyntymisestä. Tarkoituksena oli palauttaa Bièvre päivänvaloon kolmessa kohdassa, erityisesti 400 metrin osuus kansallisen luonnonhistorian muiseon (Muséum national d'histoire naturelle) alueella Rue Buffonin ja Rue Poliveaun välillä.