Sardinian kuningaskunta (, myös Sardinia-Piemonte) oli historiallinen valtio nykyisen Italian ja osittain nykyisen Ranskan alueella vuosina 1720–1861.
Kuningaskunnan muodostuminen Sardinian saarta oli kutsuttu kuningaskunnaksi jo keskiajalla, mutta sillä ei ollut erillisiä kuninkaita, ellei sellaisiksi katsota saarella hallinneita piirikuntien mahtiherroja, joita Etelä-Euroopassa kuitenkin pidettiin lähinnä ruhtinaina, ei muiden valtioiden tunnustamina kuninkaina. Keisari Fredrik II antoi yhdelle pojalleen Sardinian kuninkaan tittelin. Aragonian ja myöhemmin Espanjan kuninkaat käyttivät pitkässä tittelistössään myös Sardinian kuninkuutta. Uudella ajalla sen niminen valtio varsinaisesti syntyi vuonna 1720, jolloin Savoijin herttua Viktor Amadeus II vaihtoi Espanjan perimyssodassa saamansa Sisilian saaren Sardiniaan vaihtaen samalla kuningastittelinsä niin, että se liitettiin nimenomaan Sardiniaan.
Kuningaskunta oli Savoijin ruhtinashuoneen päähaaran hallussa vuoteen 1831 asti ja sen jälkeen Savoiji-Carignanin sivuhaaralla. Vuosina 1798–1814 mantereenpuoleiset alueet olivat ranskalaisten hallussa, ja ensimmäistä kertaa Sardinian kuningas todellisuudessa asui Sardinian saarella, joka oli heidän ainut jäljelle jäänyt alueensa. Vuoteen 1858 asti kuningaskuntaan kuului Sardinian ja ranskanpuoleisen Savoijin lisäksi vain Piemonte, mutta vuodesta 1858 alkaen siihen liittyivät tai liitettiin lähes kaikki Italian osat. Vuonna 1861 laajentunut Sardinian kuningaskunta julistettiin Italian kuningaskunnaksi ja Viktor Emanuel II sen kuninkaaksi.
Tie Italian kuningaskunnaksi Sardinian kuningaskunnan pääministeriksi nousi 1850-luvulla Cavourin kreivi Camillo Benso (1810–1861). Hän teki Ranskan kanssa sopimuksen, jossa Napoleon III lupasi auttaa Sardiniaa tulevassa sodassa Itävaltaa vastaan ja vastineeksi Sardinia luovuttaisi Savoijin ja Nizzan Ranskalle. Tämä käynnisti tapahtumaketjun, joka vuoteen 1870 mennessä johti Italian täyteen yhdistymiseen.
Hallinto ja politiikka Kuningas Kaarle Albertin kaudella kuningaskunnasta tuli perustuslaillinen monarkia, kun Kaarle Albert otti käyttöön perustuslain. Sen nojalla kaikki, myös uskonnolliset vähemmistöt, saivat kansalaisoikeudet. Edustajainhuone, jolle nykyisen Italian edustajainhuone perustuu, aloitti toimintansa 8. toukokuuta 1848 ja sen puhemiehenä toimi Vincenzo Gioberti.
Kuningaskunta solmi diplomaattiset suhteet Yhdysvaltojen kanssa vuonna 1839, vaikkakin maat olivat tunnustaneet toisensa jo vuonna 1802, kun Sardinia tunnusti Yhdysvaltain lähettämän François de Navonin valtakirjan.
Huolimatta siitä, että maata hallitsi Savoijin kuningasperhe Torinosta käsin, kuningaskunnan hallitsijat käyttivät nimenomaan titteliä Sardinian kuningas, koska se oli korkea-arvoisempi kuin Savoijin herttua.
Luettelo hallitsijoista KuvaNimiHallitsijana113x113pxViktor Amadeus II17. helmikuuta 1720 – 3. syyskuuta 1730105x105pxKaarle Emanuel III 3. syyskuuta 1730 – 20. helmikuuta 1773142x142pxViktor Amadeus III 20. helmikuuta 1773 – 16. lokakuuta 1796131x131pxKaarle Emanuel IV16. lokakuuta 1796 – 4.kesäkuuta 1802100x100pxViktor Emanuel I4. kesäkuuta 1802 – 12. maaliskuuta 1821100x100pxKaarle Felix12. maaliskuuta 1821 – 27. huhtikuuta 1831106x106pxKaarle Albert 27. huhtikuuta 1831 – 23.maaliskuuta 1849106x106pxViktor Emanuel II23. maaliskuuta 1849 – 17. maaliskuuta 1861 Lähde:
Lähteet
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta