Amy Marie Madigan (s. 11. syyskuuta, 1950 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, tuottaja ja laulaja. Hän oli ehdolla parhaan naissivuosan Oscar-palkintoon elokuvasta Kahdesti elämässä (1985) ja voitti 40 vuotta myöhemmin elokuvasta Weapons (2025). Hänen muita elokuviaan ovat Paluulippu vapauteen (1982), Tilaa sydämessä (1984), Unelmien kenttä (1989), Uncle Buck (1989), Pimeä puoli (1993), Pollock (2000) ja Gone Baby Gone (2007). Hän on näyttellyt myös teatterissa ja elokuvissa; teatterissa muun muassa Broadwayllä Viettelysten vaunussa ja televisiossa Carnivàlessa ja Roe vs. Wadessa.
Nuoruus ja muusikkona Amy Madigan syntyi 1950 Chicagossa. Hänen isänsä oli arvostettu poliittinen toimittaja John Madigan ja hänen äitinsä Dolores Madigan työskenteli Teamsters-ammattiliitossa.
Madigan muutti Los Angelesiin vuonna 1974 käytyään collegen. Hän soitti kavereidensa kanssa Jelly-nimisessä vaihtoehtorock-yhtyeessä. Hän markkinoi yhtyettään esiintymällä 1978 alastomana Playboy-lehdessä. Häntä peitti vain hyytelö (”jelly”).
Ura näyttelijänä Madigan vaihtoi kuitenkin musiikin näyttelemiseen ja opiskeli Lee Starsberg -instituutissa, mitä kautta hän murtautui Los Angelesin teatteripiireihin. Madiganin ensimmäinen televisiorooli oli sarjassa Hart to Hart (1981) ja elokuva Paluulippu vapauteen (1982). Hän oli elokuvasta ehdolla parhaan uuden naisnäyttelijän Golden Globe -palkintoon.
Madigan jatkoi 1980-luvulla monissa arvostetuissa elokuvissa ja näytteli muun muassa kulttiklassikossa Streets of Fire – liekehtivät kadut (1984) ja Tilaa sydämessä (1984). Madigan sai elokuvasta Kahdesti elämässä (1985) parhaan naissivuosa Oscar-ehdokkuuden. Siinä hän näytteli Gene Hackmanin roolihahmon vihaista tytärtä.
Madiganin 1980-luvun lopun elokuvia olivat muun muassa Unelmien kenttä (1989), jossa hän oli Kevin Costnerin hahmon kannustava ja näkemyksellinen vaimo, ja komedia Uncle Buck (1989). Hän sai televisioelokuvasta Roe vs. Wade (1989) Golden Globen parhaasta naissivuosasta ja Emmy-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta.
Madigan jatkoi elokuvauransa rinnalla myös teatterissa, ja hän sai vuonna 1987 Theatre World -palkinnon ja Drama Desk -ehdokkuuden roolistaan näytelmässä The Lucky Spot. Hänen ensimmäinen Broadway-näytelmänsä oli Tennessee Williamsin Viettelysten vaunu, jossa hän näytteli vuoden 1992 tuotannossa Stella Kowalskia.
Madigan esiintyi 1993 Stephen Kingin romaaniin perustuvassa kauhuelokuvassa Pimeä puoli, Tilda Swintonin vastanäyttelijänä eroottisessa feministisessä draamassa Even kiusaukset (1996) ja elämäkertaelokuvassa Pollock (2000) hän esitti Peggy Guggenheimia. Madiganilla oli myös merkittävä sivuosa Ben Affleckin ohjaamassa rikosdraamassa Gone Baby Gone (2007). Hän oli vuosina 2003–2005 mukana televisiosarjassa Carnivàle.
Madigan oli pääroolissa 2013 Off-Broadway-tuotannossa The Jacksonian ja sai 2016 tunnustusta näytelmästä Buried Child. Hän oli siinä mukana sekä New Yorkissa että myöhemmin Lontoon Trafalgar Studiosissa. Madigan palasi elokuva-alan eturiviin suorituksellaan kauhuelokuvassa Weapons (2025). Hän oli roolistaan ehdolla sekä parhaan naissivuosan Golden Globeen että Oscariin, jonka hän voitti.
Yksityiselämä Madigan on ollut vuodesta 1983 naimisissa näyttelijä Ed Harrisin kanssa. Heidän tyttärensä syntyi vuonna 1993. Madigan ja Harris tapasivat Prairie Avenue -näytelmän tuotannossa. Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Yhdysvaltalaiset elokuvanäyttelijät Luokka:Yhdysvaltalaiset televisionäyttelijät Luokka:Yhdysvaltalaiset laulajat Luokka:Yhdysvaltalaiset elokuvatuottajat Luokka:Yhdysvaltalaiset televisiotuottajat Luokka:Golden Globe -palkinnon saajat Luokka:Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon saajat Luokka:Vuonna 1950 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt