Islamilainen kirjallisuus

pienoiskuva|Ali Baban veli Cassim yrittää palauttaa mieleensä taikasanaa "Sesam aukene". Maalaus vuodelta 1909. Islamilainen kirjallisuus on mitä tahansa kirjallisuutta, joka on kirjoitettu islaminuskon näkökulmasta. Suuri osa siitä on myös arabiankielistä. Keskiajan islamilais-arabialainen kirjallisuus sai vaikutteita vanhemmasta seemiläisestä kirjallisuudesta, esi-islamilaisesta Persiasta ja hellenistisestä maailmasta ja antoi puolestaan vaikutteita Lähi-itään ja Afrikkaan ja Eurooppaan. Islamilais-arabialaisen kirjallisuuden kehitysvaiheet ovat vain osittain yhteneviä arabihistorian vaiheiden kanssa. Arabialaisen kirjallisuuden runsaasti keskustelua herättänyt ilmiö on esi-islamilainen runous. Sitä kirjattiin muistiin runsaasti 700-luvulta lähtien, mutta toisten tutkijoiden mielestä kyse on myöhemmin tehdystä runoudesta, joka on virheellisesti ja osittain myös väärentäen sijoitettu varhaisempaan aikaan.

Islamilais-arabialaisen kirjallisuuden tunnetuimpia teoksia on persiasta arabiaksi käännetty tarinakokoelma Tuhat ja yksi yötä. Arabiankieliseen maailmaan romaanien kirjoittaminen kantautui vasta 1900-luvulla. Runous Esi-islamilainen runous Niin sanottu esi-islamilainen arabialainen runous käsittää kymmeniä tuhansia säkeitä, jotka julkaistiin antologioina. Niistä tunnetuin on Hammadin (k. 772) kokoamaksi kerrottu Mu'allaqat, joka sisältää seitsemän runoa. Antologian runoilijoista on kuitenkin eri mielipiteitä.Ibn Warraq, 2013, 27

1900-luvun alussa niin sanotun esi-islamilaisen runouden alkuperä herätti runsaasti keskustelua. Vuonna 1925 D.S. Margoliouth katsoi, ettei koko laajan runoaineiston aitoudesta ollut riittävästi näyttöä. Hän muun muassa kysyi, miten runot olisivat pystyneet säilymään oletetut 200 vuotta vain suullisena perintönä, ja oliko niin sanottuja rawi -oppipoikia lainkaan olemassa, joiden kerrottiin opetelleen runot ulkoa. John Wansbroughn mukaan tietoja näiden runojen kokoamisesta on vasta 800- ja 900-luvuilta. Tekstejä myös käsiteltiin niin, että niiden muodolliset ja sisällölliset (monoteismi) piirteet sopisivat yhteen Koraanin kanssa. Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, että esi-islamilaiselta ajalta ei ole säilynyt kirjoitettua kirjallisuutta. Eräät tutkijat pitävät kuitenkin edelleen runojen varhaista ajoitusta aitona.

Islamilaisen kauden runous Al-Ma’arri, (k. 1057) oli syyrialainen sokea runoilija. Hänen maineensa syntyi muun muassa balladista, missä runoilija nousee Paratiisiin ja löytää sieltä pakanakirjailijoita, joille Jumala on antanut anteeksi.

Omar Khaijam (1048–1131) oli persialainen matemaatikko ja tähtitieteilijä, jonka runoja on julkaistu myös suomeksi (mm. Teltantekijä). Monet runot ovat elämäniloisia ja torjuvat ahtaan uskonnollisuuden. On epäilty, että niiden tekijät ovat tuntemattomia, ja runot pantu varmuudeksi Omar Khaijamin nimiin tämän nauttiman korkean arvostuksen takia. Koraani Koraani on islamilaisen kirjallisuuden varhaisin teos, pituudeltaan suunnilleen puolet Uudesta Testamentista. Se koostuu 114 "suurasta", joiden pituudet vaihtelevat muutamasta säkeestä useisiin sivuihin. Lyhyet suurat ovat runomuotoisia, mutta pidemmät ovat proosatekstiä, joka sekin on koottu yhteen erillisistä, usein pienistä katkelmista. Koraani sisältää runsaasti lainauksia aikaisemmasta kirjallisuudesta, etenkin Toorasta (Mooseksen kirjoista), evankeliumeista ja aprokryfisistä evankeliumeista. Theodor Nöldeken mukaan lainaukset ovat siirtyneet suullisesti, sillä ne ovat lyhentyneet ja muuttuneet. Muslimit arvostavat Koraania myös sen tyylin johdosta, mutta ei-muslimin näkökulmasta sen teksti vaikuttaa vaurioituneelta, mihin osasyynä on puutteellinen merkkijärjestelmä. Sanaan käsikirjoituksen tutkija Gerd-R. Puin on arvioinut, että viidesosa Koraanista on käsittämätöntä millä kielellä tahansa.

Varhaisimmat Koraanin lyhyet käsikirjoituskatkelmat ovat 600-luvulta, mahdollisesti jo 500-luvun lopulta, mutta muussa kirjallisuudessa Koraaniin viitataan kirjana vasta 800-luvulla.Wansbrough, 1977/2004, 44 Tämän takia mm. Schacht ja Wansbrough ovat katsoneet, että Koraani on kanonisoitu vasta paljon oletettua myöhemmin eli arviolta 800-luvun taitteessa. Islaminuskon mukaan Koraani on ollut ikuisesti olemassa, ja sen on välittänyt ihmiskunnalle profeetta Muhammed. Historiakriittiset tutkijat, kuten Wansbrough, on arvioinut, että Koraanin tekstit ovat peräisin eri vuosisadoilta. Matemaattisen tyylianalyysin nojalla ranskalainen tutkija J-J. Walter on päätellyt, että Koraanin tekstien tuntemattomia kirjoittajia olisi saattanut olla 30–100.

Islamilaisen kirjallisuuden nousu 800-luvulla + Taulukko 1: Muhammedia koskeva tärkein varhainen kirjallisuus Tekijä Teoksen nimi Syntymäkaupunki Kuolinvuosi Ibn Ishaq (kadonnut) Medina 767Al-Waqidi Sotaretkien historia Medina 822 Ibn Hisham Sirat Rasul Allah Irak 834 Ibn Sa'ad Sukupolvet Irak 845 At-Tabari Vuosikirjat ym. Iran 922 Al-Bukhari Sahih al-Bukhari Uzbekistan 870 Muslim Sahih Muslim Iran 875 An-Nasa'i Sunan An-Nasa'i Iran 951 Abu Dawud Sunan Abi Dawud Iran 888 At-Tirmidhi Jami at-Tirmidhi Turkmenistan 892 Ibn Majah Sunan Ibn Majah Iran 886

Nykyaikaan säilynyt islamilainen kirjallisuus alkaa Koraanin joitakin irtolehtiä lukuun ottamatta 800-luvulta, jolloin tapahtui oikea informaatioräjähdys profeetta Muhammedia koskevan kirjallisuuden tuottamisessa (Taulukko 1). Kirjoittajien ilmoitetut kotikaupungit ovat melkein kaikki itäisessä Iranissa tai Keski-Aasiassa, ja kirjoittajat ovat joko siellä asuneita arabeja tai persialaisia. Islamilaisen uskonnollisen kirjallisuuden klassikot ovat siten melkein kaikki peräisin Iranin suunnalta. Sama voi koskea myös kahta varhaisinta kirjoittajaa, joiden syntymäkaupungiksi Medina on voitu merkitä vain poliittisista syistä. K-H. Ohlig on arvellut, että myös Koraani voisi olla pääosin peräisin Iranista.

Arabialainen proosakirjallisuus pienoiskuva|Arabialainen versio Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Koraania lukuun ottamatta arabialainen proosakirjallisuus syntyy huomattavasti runoutta myöhemmin. Sen yleisin laji on anekdootti, harvoin edes sivun mittainen, usein huvittava proosakertomus. Anekdoottikirjallisuus syntyy suullisena, ja myöhemmin muistiinmerkityt anekdootit voidaan usein jäljittää vuosiin 600–800. Parin seuraavan vuosisadan aikana arabialaiset kirjailijat muokkasivat aineistoa hyvin vapaasti ja loivat parhaimmillaan italialaista renessanssinovellia muistuttavia pienoiskertomuksia. Sittemmin anekdoottikirjallisuus taantui ja perittyä aineistoa siirrettiin kokoelmateoksesta toiseen hyvin vähäisin muutoksin, eikä varsinaisesta luovasta kirjallisuudesta voi juuri puhua.Palva, Heikki: Islamilainen kulttuuri, s. 376–377. Otava, 2005.

Arabialainen anekdootti pyrkii lähes aina näyttämään historialliselta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että anekdootit ovat joko historiallisia (mm. tosikertomukset historiallisista henkilöistä), pseudohistoriallisia (historiallisten henkilöiden nimiin pantuja tarinoita) tai historiasta irrallaan (päähenkilöt ovat tyyppejä: eräs beduiini, muuan orjatyttö). Varsinaiset avoimen sepitteelliset tarinat ovat anekdoottikirjallisuudessa harvinaisia. Adab-kirjallisuus Termillä Adab tarkoitetaan kirjallisuudenlajia, jossa yhdistyy erilaista sivistyneen miehen kasvatukseen liittyvää ainesta, runonsäkeitä, anekdootteja, mallikirjeitä, puheita, puhtaasti filologista ainesta, sananlaskuja jne. Usein adabin tehtäväksi on määritelty huvittaminen ja opettaminen.

Adab-kirjallisuuden syntyyn vaikuttivat persialaisesta kirjallisuudesta saadut vaikutteet; kirjoitetun adabin voi sanoa syntyneen 750 tienoilla persialaisten satujen, hovietikettiin liittyvän kirjallisuuden ja sananlaskujen tultua tunnetuiksi arabialaisina käännöksinä. Adabin syntyvaiheessa Ibn al-Muqaffa (k. 757) oli keskeisessä asemassa: persialaissyntyinen kirjailija käänsi mm. eläinsatukokoelman Kalila ja Dimna ja sepitti varhaisimman arabialaisen ruhtinaspeilin al-Adab al-kabir. Kuuluisimpia filologisia adab-kirjailijoita on vuonna 868 kuollut tyylitaituri ja polygrafi al-Jahiz. Al-Jahiz käsitteli teoksissaan lähes kaikkea maan ja taivaan välillä, kuten käy ilmi valikoimasta hänen teostensa nimiä: Saiturit, Eläinkirja, Kirja kaunopuheisuudesta, muulit, Miksi neekerit ovat parempia kuin valkoiset, Salaisuuksien säilyttämisestä ja kielen kurissa pitämisestä, Kiista tyttöjen ja poikien paremmuudesta (rakastettuina), Kirjurien huonot tavat jne.Palva, Heikki: Islamilainen kulttuuri, s. 382. Otava, 2005.

Kuuluisimpia arabialaisia kertomuksia on Tuhat ja yksi yötä. Kokoelman varhaisin tunnettu muoto on persiasta arabiaksi käännetty versio 900-luvulta nimellä Hezär afsäneh, Tuhat kertomusta. Nykyisen muotonsa kokoelma sai Egyptissä viimeisten mamelukkisulttaanien aikana (1300–1400-luvuilla), jolloin tuntematon toimittaja järjesti sadut kokoelmaksi Alf laila wa laila, Tuhat yötä ja yksi yö. Kokoelman persialaista alkutekstiä tai kokoonpanoltaan alkuperäistä arabialaista käsikirjoitusta ei ole löydetty. Euroopassa Tuhat ja yksi yötä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1700-luvun alussa, kun ranskalainen Antoine Galland käänsi sen ranskaksi 1500-luvulta peräisin olevasta käsikirjoituksesta. Myöhemmin Euroopassa toimitetuissa lastenkirjoissa alkuperäisten tarinoiden avointa seksuaalisuutta ja raakaa väkivaltaa on karsittu.

Ibn Tufail (k. 1185) kirjoitti ensimmäisen arabiankielisen romaanin Hayy ibn Yaqdhan (Philosophus Autodictatus) vastauksena Ghazalin teokselle Tahāfut al-Falāsifaʰ. Ibn Tufailin teoksen latinankielinen käännös ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1671. Myöhemmin teos käännettiin myös englanniksi, saksaksi ja hollanniksi. Käännökset inspiroivat Daniel Defoeta, jonka teosta Robinson Crusoe pidetään ensimmäisenä englanninkielisenä romaanina.Nawal Muhammad Hassan (1980), Hayy bin Yaqzan and Robinson Crusoe: A study of an early Arabic impact on English literature, Al-Rashid House for Publication.Cyril Glasse (2001), New Encyclopaedia of Islam, p. 202, Rowman Altamira, .Amber Haque (2004), "Psychology from Islamic Perspective: Contributions of Early Muslim Scholars and Challenges to Contemporary Muslim Psychologists", Journal of Religion and Health 43 (4): 357–377 .Martin Wainwright, Desert island scripts, The Guardian, 22 March 2003. Ibn Tufailin teoksella oli vaikutus myös Jean-Jacques Rousseau'n teokseen Émile eli kasvatuksesta sekä Mowglin ja Tarzanin tarinaan Rudyard Kiplingin teoksessa Viidakkokirjat.Latinized Names of Muslim Scholars, FSTC.

Ibn al-Nafis (k. 1288) kirjoitti romaanin Theologus Autodictatus vastauksena Ibn Tufailin romaanille. Molemmissa teoksissa päähenkilöt olivat itseoppineita villilapsia, jotka elivät eristyksissä autiolla saarella. Theologus Autodictatus on ensimmäinen esimerkki tieteisfiktioromaanista.Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al-Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibn al-Nafis As a Philosopher , Encyclopedia of Islamic World).Nahyan A. G. Fancy (2006), "Pulmonary Transit and Bodily Resurrection: The Interaction of Medicine, Philosophy and Religion in the Works of Ibn al-Nafīs (d. 1288) ", p. 95–101, Electronic Theses and Dissertations, University of Notre Dame. Se käsittelee erilaisia tieteisfiktion elementtejä, kuten elämän alkuperää, tulevaisuudentutkimista, maailmanloppua ja tuomiopäivää, ylösnousemusta ja tuonpuoleista. Yliluonnollisten tai mytologisten selitysten sijaan Ibn al-Nafis yritti selittää nämä juonen elementit senaikaisella tieteellisellä tiedolla biologiasta, astronomiasta, kosmologiasta ja geologiasta. Hän tarkoituksenaan oli selittää islamin uskonnolliset opetukset tieteen ja filosofian avulla.Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibnul-Nafees As a Philosopher , Encyclopedia of Islamic World).

Nykyaika