Uusklassinen taloustiede (engl. neoclassical economics) on taloustieteen suuntaus, joka korostaa yksilöiden rationaalista päätöksentekoaDolderer, J., Felber, C., & Teitscheid, P. (2021). From Neoclassical Economics to Common Good Economics. *Sustainability, 13*(4), 2093. https://doi.org/10.3390/su13042093, markkinamekanismin toimintaa ja resurssien tehokasta allokointia.Hyvönen, Ville. Matemaattinen formalismi taloustieteessä: Tony Lawsonin ja Deirdre McCloskeyn uusklassisen taloustieteen metodologian analyysit. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2012. Saatavilla: URN:NBN:fi:jyu-201301021003. Se perustuu vahvasti matematiikan ja mallinnuksen käyttöön taloudellisten ilmiöiden kuvaamisessa ja ennustamisessa.
Keskeiset piirteet:
Rationaalisuus: Uusklassinen taloustiede olettaa, että yksilöt ja yritykset toimivat rationaalisesti maksimoidakseen hyötynsä tai voittonsa resurssiensa puitteissa.Valenčík, Radim & Wawrosz, Petr (2016). "Limits of Neoclassical Utility Theory and Some Possible Ways How to Overcome Them". *Economy & Business*, Volume 10, 2016. Journal of International Scientific Publications. Saatavilla: www.scientific-publications.net. Hyöty ja kysyntä: Hyötyteoria selittää, kuinka yksilöt tekevät kulutuspäätöksiä pyrkiessään maksimoimaan henkilökohtaisen hyötynsä. Kysynnän määrä perustuu yksilöiden preferensseihin ja tuloihin. Tuotanto ja tarjonta: Yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa tuottamalla tuotteita ja palveluita mahdollisimman tehokkaasti annettujen resurssien ja teknologian avulla.Brueckner, M. (2013). Profit Maximization. In: Idowu, S.O., Capaldi, N., Zu, L., Gupta, A.D. (eds) Encyclopedia of Corporate Social Responsibility. Springer, Berlin, Heidelberg. https://doi.org/10.1007/978-3-642-28036-8_129 Tasapaino: Mallit keskittyvät usein tasapainotilojen analyysiin, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat, määrittäen hinnat ja tuotantomäärät. Marginaalinen analyysi: Päätöksenteossa painotetaan marginaalista ajattelua, eli tarkastellaan, miten yksilöt tai yritykset muuttavat käyttäytymistään suhteessa pieniin muutoksiin kustannuksissa tai hyödyissä. Kilpailu: Kilpailun uskotaan johtavan tehokkaisiin lopputuloksiin, joissa resurssit kohdennetaan optimaalisesti ja kuluttajien tarpeet täytetään mahdollisimman hyvin.
Merkittävät teoreetikot, kuten Alfred Marshall, Irwing Fisher, Léon Walras ja Vilfredo Pareto, ovat olleet keskeisiä uusklassisen taloustieteen kehityksessä.Weiss, John, "Neoclassical Economic Perspectives on Industrial Policy", in Arkebe Oqubay, and others (eds), The Oxford Handbook of Industrial Policy, Oxford Handbooks (2020; online edn, Oxford Academic, 10 Nov. 2020), https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780198862420.013.5, accessed 30 Nov. 2024. Uusklassinen taloustiede on vallitseva lähestymistapa monissa taloustieteen oppilaitoksissa ja sitä käytetään talouspolitiikan perustana.
Historia
Klassinen taloustiede, joka kehitettiin 1700- ja 1800-luvuilla, sisälsi teorian tuotteen arvosta ja tulonjaosta. Arvon ajateltiin muodostuvan tuotannon kustannuksista. Tuotantoprosessin ajateltiin myös määräävän tulonjaon. Maanomistaja sai maanvuokran, työläiset palkan ja tuotantoon sijoittanut voitot. Klassinen taloustiede pohjautuu etenkin Adam Smithin ja David Ricardon työhön.
Vähitellen osa taloustieteilijöistä alkoi painottaa kuluttajan saamaa hyötyä. Ajatuksen pohjalta muodostui teoria, jonka mukaan hyödykkeiden arvo määräytyy niiden tuottaman hyödyn perusteella. Tämän jälkeen ruvettiin tarkastelemaan kysynnän ja tarjonnan merkitystä hinnanmuodostuksessa, ja uusklassinen taloustiede sai alkunsa.
Uusklassisen taloustieteen katsotaan tavallisesti alkaneen William Stanley Jevonsin Theory of political economy (1871), Carl Mengerin Principles of economics (1871) ja Leon Walrasin Elements of pure economics (1874–1877) myötä. Näiden taloustieteilijöiden sanotaan laukaisseen niin sanotun marginalismin tai uusklassisen vallankumouksen. Taloustieteen historian tutkijat ovat kiistelleet siitä: oliko hyödyn käsite vai marginalismin käsite tärkeämpi vallankumoukselle kehittyikö teoria vallankumouksenomaisesti vai oliko kyse ennemminkin tasaisesta kehityksestä ja painotuksen muutoksesta onko näiden taloustieteilijöiden rinnastuksesta enemmän haittaa kuin hyötyä, koska se piilottaa heidän erojaan
Myöhemmin englantilaisen Alfred Marshallin vuonna 1890 julkaisema teos Principles of Economics sai määräävän aseman. Hänen mielestään edeltäjät olivat painottaneet liikaa kuluttajan hyötyä siinä missä klassiset taloustieteilijät olivat painottaneet tuotantoa eli tarjontaa. Marshall oli ensimmäinen, joka käytti kysyntä- ja tarjontafunktioita hinnan määrittämisessä.
Seuraava iso kehitysaskel uusklassisessa teoriassa tapahtui 1933. Tällöin Joan Robinson ja Edward H. Chamberlain julkistivat lähes yhtäaikaisesti kirjansa "The economics of imperfect competition" ja "The theory of monopolistic competition", joissa esiteltiin epätäydellisen kilpailun periaate.
Teorian matemaattisessa muotoilussa olennainen virstapylväs oli Paul Samuelsonin teos Foundations of Economic Analysis (1947).
Suomessa Suomessa uusklassista taloustiedettä on sovellettu etenkin 1930-luvun laman aikana. Päättäjien talouspoliittinen linja lamavuosina noudatti uusklassisen koulukunnan talousteoreettista ajattelua. Se korostaa markkinoiden omalakisuutta ja itseään korjaavaa luonnetta, joten uskottiin että laman taittaisi nopeasti laskevien hintojen innoittama kysynnän kasvu. Uusklassisesta talousteoriasta juontaa myös vakaan rahanarvon korkea prioriteetti Suomen valtion päätöksenteossa. Suomen talouspoliittiset päättäjät, kuten Suomen Pankin johto, hallitus ja eduskunnan pankkivaltuusmiehet, olivat pääasiassa yksimielisiä lama-ajan talouspoliittisesta päälinjasta. Heitä tukivat myös merkittävimmät sanomalehdet, kuten Helsingin Sanomat, Uusi Suomi ja jopa Suomen Sosiaalidemokraatti. Kritiikille ja vaihtoehtoisille poliittisille ohjelmille ei juuri annettu sijaa.
Makrotaloustiede Uusklassisella taloustieteellä () tarkoitetaan ensisijaisesti yllä kuvattua mikrotalouden teoriaa, jossa yleisen tasapainon avulla aggregoidaan yksittäisten kuluttajien ja yritysten toiminta makrotasolle. Tämä teoria ei kuitenkaan tuota mitään yhtenäistä analyysikehikkoa makrotaloustieteen tarpeisiin.
Makrotaloustieteen yhteydessä termillä uusklassinen taloustiede (tai uusi klassinen taloustiede) () on täsmällisempi merkitys. Sillä viitataan koulukuntaan, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se vastusti keynesiläistä taloustiedettä, ja rakensi mallinsa puhtaasti uusklassisen teorian pohjalta. Koulukunta painottaa erityisesti makromallien mikroperustan tärkeyttä. Uuskeynesiläinen taloustiede kehittyi osittain juuri tämän kritiikin pohjalta.
Koulukunnan keskeinen ajatus oli, että talouden toimijat ovat rationaalisia ja epävarmuuden vallitessa toimivat rationaalisten odotusten pohjalta. Sen tunnetuin teoria selittää suhdannevaihtelua. Real Business Cycle -mallin tunnettuja kehittäjiä ovat Robert Lucas Jr., Finn E. Kydland ja Edward C. Prescott.
Kritiikki Nykyinen mikrotaloustiede pohjautuu suoraan uusklassiseen teoriaan, vaikkakin siihen kohdistettu kritiikki on vaikuttanut nykyiseen tieteeseen. Sen sijaan nykyisessä makrotaloustieteessä uusklassisuuden merkitys ei ole yksiselitteinen. Nykyajan yliopistomaailmassa se on hallitseva taloustieteen koulukunta. Sitä on myös kritisoitu voimakkaasti, sillä siltä katsotaan puuttuvan empiiristä evidenssiä ja useita sen taustaolettamuksia pidetään virheellisinä. Jotkut ovat jopa kutsuneet sitä pseudotieteeksi.
Paul Krugmanin mukaan uusklassisessa taloustieteessä kaikki makrotalouden mallit täytyy rakentaa mikrotalouden perusteista, joissa on oletuksina täydellisen rationaaliset toimijat ja markkinat joilla myydään loppuun. Krugmanin mukaan makrotalouden malleissa Ayn Rand -tyyppinen logiikka ei ole realistista, ja Krugman pitää hicksiläistä IS-LM-mallia makrotaloudessa käyttökelpoisena.https://krugman.blogs.nytimes.com/2016/04/13/why-monetarism-failed/
Joseph Stiglitzin mukaan informaation epäsymmetrisyys kumoaa uusklassisen taloustieteen ydinoletukset ja sen paradigmana ja siihen perustuvat mallit.https://www.nobelprize.org/prizes/economic-sciences/2001/stiglitz/lecture/
Uusklassista taloustiedettä on kritisoitu siitä, että se sisältäisi normatiivisen vinouman. Se ei keskittyisi selittämään todellista taloudellista toimintaa vaan kuvaamaan ideaalisia tilanteita, joihin Pareto-optimaalisuus soveltuu.For example, see Alfred S. Eichner and Jan Kregel (Dec. 1975) An Essay on Post-Keynesian Theory: A New Paradigm in Economics, Journal of Economic Literature.
Esimerkiksi uusklassista olettamusta taloudellisten toimijoiden rationaalisuudesta on kritisoitu voimakkaasti eikä sen olla katsottu kuvaavan totuudenmukaisella tavalla inhimillistä psykologiaa. Esimerkiksi Thorstein Veblen kritisoi oppia pisteliääseen tyyliinsä toteamalla, että neoklassinen taloustiede olettaa henkilön olevan[A] lightning calculator of pleasures and pains, who oscillates like a homogeneous globule of desire of happiness under the impulse of stimuli that shift about the area, but leave him intact.Thorstein Veblen (1898) Why Is Economics Not an Evolutionary Science?, reprinted in The Place of Science in Modern Civilization (New York, 1919), p. 73.Suurten korporaatioiden voidaan ehkä olettaa olevan lähempänä neoklassista ihannetta voittojen maksimoinnista, mutta tämä ei ole mitenkään välttämättä toivottava lopputulos laajempien sosiaalisten vaikutusten kannalta.For an argument that the existence of modern corporations is incompatible with the neoclassical economics, see John Kenneth Galbraith (1978). The new Industrial State, Third edition, revised, (New York).
Uusklassisen taloustieteen olettamus yleisestä tasapainosta (yleinen tasapainoteoria) ei monien kriitikoiden mukaan vastaa nykyistä, pääomahyödykkeitä sisältävää taloutta. Siirtyminen mikrotaloustieteellisestä tasapaino-olettamuksesta makrotaloudelliseen tasapainoon sisältää olettamuksia, jotka eivät ole realistisia; Sonnenschein-Mantel-Debreu teoreemana tunnetut tulokset osoittavat, uusklassisen formalismin sisällä, miten rajoittuneita tasapainon edellyttämät olettamukset ovat. Steve Keenin mukaan nämä olettamukset ovat niin rajoittuneita, että ne vain osoittavat koko tasapaino-olettamuksen mielettömyyden:If neoclassical economists took this neoclassical result seriously, then they would not draw “downward sloping market demand curves” in microeconomics–they would instead draw squiggly lines–and they wouldn’t use equilibrium “supply and demand” analysis. But not only do they do that, they also model the entire economy as a single individual in what they call “Dynamic Stochastic General Equilibrium” models.These absurd models were what led to them believing that the economy was in great shape, just before it collapsed into the Great Recession. Monet tutkijat katsovat, että uusklassisen teorian yritys mallintaa kompleksista järjestelmää on matemaattisesti epärealistinen ja tuhoontuomittu. JotkutFor example, David Colander, Richard Holt, and J. Barkley Rosser Jr. (2004) The changing face of mainstream economics, Review of Political Economy, V. 16, No. 4: sivut 485–499) toisaalta näkevät uudemmassa tutkimuksessa käytettyjen matemaattisten mallien ylittävän perinteisen uusklassisen taloustieteen, missä toisetFor example, Matias Vernengo (2010) Conversation or monologue? On advising heterodox economists, Journal of Post Keynesian Economics, V. 32, No. 3" sivut 485–499. ovat eri mieltä. Kriitikot näyttäisivät jakautuvan niihin, jotka pitävät matemaattista metodia lähtökohtaisesti vääränä sekä niihin, joiden mukaan se on potentiaalisesti kelvollinen vaikka nykyisissä metodeissa on vakavia ongelmia.Jamie Morgan (ed.) (2016) 'What is Neoclassical Economics? Debating the origins, meaning and significance', Routledge.