__NOTOC__

thumb|300px|Kansankokous Glarusin kantonissa Sveitsissä vuonna 2006 Suora demokratia on demokratian muoto, jossa kansalaiset päättävät asioista suoraan eikä valitsemiensa edustajien kautta.Whelan 2019, s. 251.

Suoran demokratian täydellisimmässä muodossa kansalaiset tekevät päätökset kasvotusten poliittisessa kokouksessa tai kansankokouksessa. Tällaista suoran demokratian suhteellisen puhdasta muotoa harjoitettiin antiikin Ateenassa ja joissakin muissakin antiikin ja keskiajan kaupunkivaltioissa, vaikka ne eivät täyttäneetkään nykyajan käsitystä demokratiasta esimerkiksi osallistumisoikeuden kattavuuden suhteen. Jokaisella kansalaisella oli kuitenkin oikeus ottaa osaa kokoukseen sekä puhua ja äänestää tasa-arvoisesti.Whelan 2019, s. 252–253. Nykyisin tunnetuimpia suoran demokratian toteuttajia ovat Sveitsin kantonit, joissa osassa on edelleen käytössä kansankokous.

Suora demokratia on osallistavampaa kuin muut hallintomuodot. Äänestystä edeltää usein keskustelu ja muunkaltainen osallistujien välinen vuorovaikutus, jonka aikana osallistujat tuovat omat näkökantansa esiin. Koska suora demokratia vaatii osallistujiltaan enemmän kuin muut hallintomuodot, suoraan demokratiaan osallistuvien kansalaisten määrä ei välttämättä ole suurempi kuin edustukselliseen demokratiaan osallistuvien.

Sellainen suora demokratia, jossa kaikki jäsenet todellakin osallistuvat päätöksentekoon kokoontumalla yhteen, voi toimia vain korkeintaan muutaman tuhannen jäsenen ryhmissä. Jos jokaisella osallistujalla täytyy lisäksi olla tilaisuus puhua kokouksessa, ryhmän on oltava vielä pienempi. Tämän vuoksi suoran demokratian voi yleensä toteuttaa vain suurpiirteisesti ja silloinkin vain pienissä poliittisissa yksiköissä. Suuremmissa yksiköissä suoraa demokratiaa voidaan toteuttaa osittain, kuten parantamalla kansalaisten osallistumismahdollisuuksia esimerkiksi avointen kokousten kautta tai hajauttamalla hallintoa lisäämällä paikallishallinnon vaikutusvaltaa.Whelan 2019, s. 252.

Suoran demokratian eräitä muotoja ovat kansanäänestykset, joissa äänestäjät saavat päättää asioista suoraan edustajiensa sijaan. Aloite kansanäänestyksestä voi joskus tulla suoraan kansalta kansalaisaloitteen kautta.Whelan 2019, s. 278, 262.

Suomessa suoraa demokratiaa ovat ajaneet Liike Nyt, Vihreä liitto,Vihreiden demokratiaohjelma , vihreat.fi Muutos 2011 -puolue,Suora demokratia, muutos2011.fi Valta kuuluu kansalle ja Itsenäisyyspuolue.Ohjelma: eduskuntavaalit 2011, ipu.fi Myös SDP:n puolueohjelmassa oli vuoteen 1952 asti maininta suorasta demokratiasta. Vasemmiston näkemykset suorasta demokratiasta ovat vaihdelleet ja myöhemmin sitä on nimitelty "yltiödemokratiaksi". Lainaus sivulta 110: "Referendum on porvarillista yltiödemokratiaa." Lainaus sivulta 94: "Kansanäänestykset ovat porvarillista yltiödemokratiaa, ja mielipidetiedusteluihin nojaava poliittinen päätöksenteko sen pisimmälle viety muoto." Suomen poliittisista nuorisojärjestöistä perussuomalaisten entinen nuorisojärjestö Perussuomalaiset Nuoret kannatti suoraa demokratiaa.

Teoria Suoran demokratian normatiivinen teoria perustuu pohjimmiltaan kansansuvereniteettiin, vapauteen ja poliittiseen tasa-arvoon, jonka merkittävin teoreetikko on Jean-Jacques Rousseau. Historiallisten, poliittisten ja demokraattisten rajoitteiden vuoksi suoran demokratian normatiivisen teorian konkreetisimmat argumentit ovat peräisin osallistuvan demokratian teoriasta sekä edustullisen puoluedemokratian reagointikyvyn ja legitimiteetin puutteen kritiikistä.

Suoran demokratian peruspiirteet eroavat edustuksellisesta demokratiasta seuraavilla perusteilla: Suorassa demokratiassa keskitytään tiettyihin kysymyksiin, toisin kuin äänestettäessä ehdokkaista ja yleisohjelmista pitkiksi toimikausiksi; Kansalaiset itse toimivat päätöksentekijöinä sen sijaan, että he delegoisivat näitä valtuuksia.

Edustuksellisen demokratian asettamat rajoitteet Vaalijärjestelmien tavoin erilaiset menettelytavat, mallit ja säännökset vaikuttavat todennäköisesti proseseihin ja tuloksiin. Suorademokraattiset prosessit eivät voi toimia erillään, vaan ne ovat aina sidoksissa yleisen poliittisen järjestelmän rakenteisiin, joihin kuuluu merkittäviä edustuksellisia instituutioita.

Edustuksellisen ja suoran demokratian välinen vuorovaikutus on merkittävä haaste analyysille. Esimerkiksi politiikan tutkija George Tsebelis on todennut, että kansanäänestykset voidaan nähdä ylimääräisenä Veto-osapuolena. Joidenkin kirjoittajien mukaan suora demokratia voisi heikentää edustuksellista demokratiaa, kun taas toiset keskittyvät julkishallinnon harkintaan ja kykyyn integroida kansalaisia mukaan demokraattiseen prosessiin. Voidaan myös olettaa, että suoran demokratia menettelyt voisivat johtaa erilaisiin päätöksiin ja seurauksiin.

Historia Suoran demokratian tärkein historiallinen viittaus liittyy antiikin Kreikan kaupunkivaltoiden, erityisesti Ateenan kansankokouksiin, jossa ekklesia teki päätökset. Myöhemmin kansankouksia on käytetty monissa Sveitsin kantoneissa ja kaupungeissa sekä joissakin Yhydsvaltain siirtokuntien ja osavaltioiden kaupunkikokouksissa. Varhaisissa Yhdysvaltain osavaltioissa ryhdyttiin käyttämään menettelyä, jossa perustuslait tai niiden muutokset ratifioitiin kansanäänestyksellä. Myöhemmin käytäntö yleistyi maassa.

Ranskan vallankumouksessa (1787–1799) julistettu kansansuvereniteetti kuitenkin vääristyi Napoleonin itsevaltaisissa kansanäänestyksissä. Sveitsi ja monet Yhdysvaltojen osavaltiot sisällyttivät suoran demokratian perustuslakiin 1800-luvulla, kun taas Saksa ja muutamat muut maat ottivat käyttöön joitakin elementtejä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kehitys edustuksellisen demokratian järjestelmissä Nykyaikainen demokratia ei useimmiten ole kehittynyt suoran demokratian lähtökohdasta vaan itsevaltaisissa tai feodaalisissa oloissa siitä, että ihmiset ovat vähitellen vaatineet itselleen suurempaa osuutta poliittisesta edustuksesta ja edustuksellisen äänioikeuden laajentamisesta. Perustuslait, kansalaisoikeudet ja yleinen äänioikeus samaistettiin yleensä kansansuvereniteetiin, vapauden ja poliittisen tasa-arvon periaatteiden normatiivisen perustan nojalla. Näin ollen suoran demokratian periaatteet on monissa maissa ja teorioissa sidottu ja sulautettu edustuksellisen demokratian kapeaan käsitteeseen sen sijaan, että niitä olisi käytetty tukemaan kattavampaa demokratiakäsitystä.

Jean-Jacques Rousseau esitti kansan yksimielistä suostumusta vapaaseen tasavaltalaiseen perustuslakiin ja sen jälkeisiin osallistumismuotoihin. 1800-luvulla nämä periaatteet kyseenalaistettiin yhä useammin tai ne menettivät sisältönsä edustuksellisten instituutioiden ulkopuolella. Näin ollen monissa maissa ei ole perustettu tai pantu täytäntöön suoran demokratian instituutioita, koska edustukselliset eliitit ovat kehittäneet vahvan intressin vallan monopolisointiin. Lisäksi pragmaattiset teoriat väittivät, että suora demokratia ei voisi toimia suurten modernien valtioiden tila- ja aikaolosuhteissa.

Käyttöönoton kehitys Nykyaikaisen suoran demokratian käytäntöjen käyttöönotto ja käyttö ovat olleet seurausta kolmesta erillisestä kehityksestä: Yhteiskuntaluokkien väliset konfliktit, joilla haluttiin hillitä hallitsevan oligarkian poliittista valtaa (esim. Sveitsi ja Yhdysvaltain osavaltiot); Poliittiseen tai alueelliseen autonomiaan tai itsenäisyyteen tähtäävät prosessit uuden valtiomuodon legitimoimiseksi ja integroimiseksi (ensimmäisen maailmansodan jälkeinen kehitys); Prosessit, joissa autoritaarisesta hallinnosta siirrytään demokratiaan (esim. Saksan osavaltiot vuoden 1945 jälkeen sekä eräät Latinalaisen Amerikan maat).

Katso myös Elektroninen demokratia Luettelo suoran demokratian puolueista

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta

Luokka:Demokratia Luokka:Politiikan käsitteet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit