thumb|Kalle Isokallio elokuussa 2012. Kaarlo Markku Olavi ”Kalle” Isokallio (13. toukokuuta 1948 Helsinki – 19. elokuuta 2026 EspooKuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 20.9.2026, s. B 25.) oli suomalainen kolumnisti, kirjailija ja yritysjohtaja.Kuka kukin on 2007, s. 285. Helsinki 2006. Hän oli Nokian toimitusjohtaja vuosina 1990–1992 pääjohtaja Simo Vuorilehdon alaisuudessa. Vuonna 1992 Nokian organisaatiota uudistettiin, ja Isokallio jäi eläkkeelle täysin Nokian johtajien eduin. Kohueläkkeen Isokallio sopi appensa Mika Tiivolan kanssa.

Isokallio toimi myöhemmin muun muassa Yle TV1:n Aamu-TV:n Jälkiviisaat-osiossa kommentaattorina. Koulutukseltaan hän oli laivanrakennustekniikan diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta.

Isokallion vanhemmat olivat diplomi-insinööri, ammattikasvatusneuvos Olavi Isokallio ja Aune Annikki Ala-Hellä.Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1978, s. 282. (Viitattu 2.8.2019) Hänen puolisonsa vuodesta 1978 oli Mika Tiivolan ja Emilie Christine Brofeldtin tytär Ammi Kristiina Tiivola.

Ura Nokiassa Kalle Isokallio työskenteli pari vuotta Wärtsilässä, vuosina 1974–1981 IBM:llä, ja tuli Nokian palvelukseen vuonna 1981. Hän toimi aluksi Nokian ruotsalaisen tytäryhtiön Kabmatikin toimitusjohtajana. Nokian kaapelikoneyksikön johtajana hän työskenteli vuosina 1981–1985, ja sen jälkeen hänet nimitettiin Nokia Informaatiojärjestelmät -ryhmän johtoon. Tietotekniikan Liitto palkitsi Isokallion ATK-vaikuttajapalkinnolla vuonna 1987.

Nokia osti vuonna 1987 ranskalaisen Oceanic-televisiotehtaan ja vuonna 1988 länsisaksalaisen SEL:n kulutuselektroniikan. Vuoden 1988 alussa Ericsson myi 915 miljoonalla markalla tietokonevalmistuksen Nokialle. Nokia Dataa vetänyt Isokallio ilmoitti vuonna 1988 tavoitteekseen liikevaihdon nelinkertaistamisen viidessä vuodessa. Lisäksi Isokallio tiedotti, että ”irtisanomisten aika on ohi” ja ”jatkossa henkilökunnan määrä laskee ’luonnollisen kierron kautta’”.Nokia saa vastaansa vahvistuneen Siemensin. Helsingin Sanomat, Talous, 16.1.1990. Tavoitteen toteutumista pidettiin mahdottomana. Kun Nixdorf Computer päätyi Siemensin haltuun, Nokia Data haki yhteistyötä tietokonevalmistaja Olivettin kanssa.

Nokian johdossa oli vaihtuvuutta. Vuosien 1988–1991 aikana Nokiasta lähtivät matkapuhelinryhmää johtanut Jorma U. Nieminen, teknologiasta vastannut Matti Otala, kulutuselektroniikan markkinointijohtaja Stefan Majurin ja hallintojohtaja Lauri Ståhlberg. Vuorilehdon edeltäjä Kari Kairamo ja hallitukseen kuulunut Timo Koski kuolivat 1988.

Nokian hallintoneuvosto, jossa puhetta johti Jaakko Lassila, nimesi Kalle Isokallion Nokian varapääjohtajaksi tammikuussa 1990, kun pääjohtajana jatkoi vuorineuvos Simo Vuorilehto. Puheenjohtaja Mika Tiivola oli jäävännyt itsensä sukulaisuussyistä. Isokallio sanoi nimityksen olleen hänelle täydellinen yllätys, kun vastaehdokkaana oli matkapuhelinryhmän toimitusjohtaja Antti Lagerroos.Hautamäki, Jaakko: Nimitys Nokian varapääjohtajaksi yllätti Isokallion: ”Yritysjohdon pitää pystyä hyödyntämään strateginen positio.” Helsingin Sanomat, Talous, 23.1.1990. Myöhemmin helmikuussa 1990 Lagerroos erosi ja hänen tilalleen nimitettiin konsernin silloinen rahoitusjohtaja Jorma Ollila. Isokallion tilalle Nokia Dataan nimitettiin Olivetti-yhtymän varatoimitusjohtajana aikaisemmin toiminut Vittorio Levi.

Nokia ei yhtiönä hahmottanut vielä 1990-luvun alussa tulevaisuuden suuntaansa seurauksella, että Nokia päätti olla mukana lähes kaikessa. Kisaa käytiin ruotsalaisen Ericssonin kanssa. Nokialla oli kuitenkin länsisaksalaisen AEG:n ja ranskalaisen Alcatelin kanssa yhteistyöliittymä, joka yritti saada tilauksia yleiseurooppalaiseen GSM-matkapuhelinverkkoon.Sokkala, Hannu. Nokian notkahtaessa Ericsson etenee Ericsson on keskittynyt harvoihin tuoteryhmiin, Nokia koettaa pysyä kaikessa mahdollisessa. Helsingin Sanomat. Talous. 6.3.1990. Rahoittajien usko Nokiaan loppui. Nokian hallituksesta poistettiin yhtiön toimialajohtajat ja tilalle nimitetään pankkien ja pääomistajien edustajat. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin huhtikuussa 1990 vain kaksi kuukautta aikaisemmin varapääjohtajaksi nimitetty Isokallio. Nokia hallituksen puheenjohtajaksi valittiin SYP:n eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Tiivola ja varapuheenjohtajaksi KOP:n pääjohtaja Lassila.

Nokia Datassa aloitettiin saneeraus ja yhtiö jaettiin kolmeen toiminnalliseen divisioonaan. Nokia myi vuonna 1991 osakkuutensa Kolmostelevisio Oy:ssä MTV:lle seurauksella, että MTV:n hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin Nokian toimitusjohtaja Isokallio. Isokallio nimitettiin Teollisuusvakuutuksen hallitukseen, ja kun Nokian Data myytiin vuonna 1991 brittiläiselle ICL:lle, Isokallio nimettiin myös ICL:n hallitukseen. Puhuttiin ”strategisesta liittoutumasta yli rajojen”, ja Isokallio halusi kehittää Nokiasta suuren tietokoneyhtiön. Nokia ei kuitenkaan saanut otetta markkinoista; ongelmia aiheutti erityisesti tappiollinen TV-valmistus.

Tammikuun 16. päivänä 1992 ilmoitettiin, että pääjohtaja Simo Vuorilehto jää ennenaikaiselle eläkkeelle ja toimitusjohtaja Isokallio jättää Nokian. Vuorilehdon ja Isokallion paikan otti yhtiön matkapuhelinryhmää vetänyt Jorma Ollila. Isokalliolle annettiin täysi eläke, vaikka työsuhde Nokiassa oli kestänyt vain 11 vuotta.Sokkala, Hannu: Nokian hyppäys SYP:n leiriin sai siunauksen Casimir Ehrnrooth hallituksen johtoon. Helsingin Sanomat, Talous, 3.4.1992.

Deltaboni, Finvest ja Interbank Oy Mecrastor Ab perustettiin tuomaan suomalaiseen teollisuuteen liikkeenjohdon oppeja maailmalta.Laitinen, Pentti: Mecrastorin johto osti konsulttiyhtiön itselleen. Helsingin Sanomat 4.9.1992. Viime vaiheissa Mecrastorin takana oli noin satakunta yritystä. Virallisesti konsulttiyhtiön myi Oy Rastor Ab, joka jatkoi toimintaansa koulutusorganisaationa. Yhtiöillä oli sama hallintoneuvosto ja hallitus. Rastorin hallintoneuvoston puheenjohtaja toimi vuorineuvos Krister Ahlström, ja hallituksen johdossa oli Nokian entinen toimitusjohtaja Isokallio. Finvest osti äänivallan Interbankista huhtikuun 1993 alkupuolella Kari ja Jussi Uotilta sekä Interbankin toimitusjohtajalta Juha Sorvistolta. Kaupan arvo oli noin 75 miljoonaa markkaa. Isokalliosta oli Deltabonin kautta tullut syksyllä 1992 Finvestin pääomistaja 51 miljoonan markan osakekaupoilla. Nobiscumin konkurssihallinnolla oli hallussaan Finvestin äänivallasta 34,9 prosenttia. Isokallio kertoi olleensa kiinnostunut Finvestistä yrityksenä jo pitkään, jo ennen kuin Nobiscumin konkurssin myötä suuri erä Finvestin osakkeita oli julkisesti kaupan.Arola, Heikki: Kaarlo Isokallio osti Nobiscumin Finvest-osakkeet. Helsingin Sanomat, Talous, 29.11.1992. Finvestin muita pääomistajia olivat Pohjola, Instrumentarium ja Nokia. Finvestin toimitusjohtajana toimi Jorma Eloranta.Luukka, Teemu: Finvestin omistajat hyväksyivät Interbank-annit Pääosakkaat vaativat Isokalliolta osakassopimuksen. Helsingin Sanomat, Talous, 7.5.1993. Finvest Oy:n omistama paineilmakompressoreita tuottava Hydor Oy:n myytiin Oy E. Sarlin Ab:lle vuoden 1992 lopussa.

Finvest osti vuonna 1993 Interbankin. Finvestin ostamasta äänivallasta pääosa, 40,1 prosenttia, tuli sijoittajaveljesten Uotin veljesten Incubator-ryhmän yhtiöiltä (Vähäsilta Oy, Ikaalisten Kylpyläkasino Oy). Puhuttiin Uotien pitkäaikaisesta sijoituksesta Interbankiin, mutta Finvest tarjoutui lunastamaan kaikki Interbankin osakkeet ja Uotit myivät. Kaupan arvo oli noin 75 miljoonaa markkaa. Aikaisemmin Isokallion Deltaboni Oy oli saanut 60 miljoonan markan lainan Interbankista syksyllä 1992. Deltabonin ainoa julkisuudessa ollut tehtävä oli omistaa Finvestiä ja sitä kautta Interbankia. Interbank Osakepankin yhtiökokous valitsikin pankin hallintoneuvostoon Finvest Oy:n hallituksen puheenjohtajan Kalle Isokallion kesällä 1993.

Aspocomp osti Finvest-konserniin kuuluvan Metalex Oy:n piirilevyjen valmistuksen. Interbank Osakepankin luottotappiot Uotien liiketoimien seurauksena Ikaalisten kylpylästä kasvoivat 27 miljoonaan markkaan vuonna 1993. Finvest ilmoitti ostaneensa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin omistaman Suomen Kiinteistöpankin, Skipin, toukokuussa 1994. Myös Skipillä oli raskaat luottotappiot. Kauppaan tarvittiin kuitenkin lakimuutos; lex-Isokallio, ja kauppa raukesi myöhemmin samana vuonna.Jaakkola, Juha: Eduskunta lykkäsi "Lex-Isokallion" käsittelyä. Helsingin Sanomat 16.11.1994. Pian tämän jälkeen Vakuutusyhtiö Pohjola ja Eläkeyhtiö Ilmarinen myivät Finvest-osakkeensa. Vuoden 1994 marraskuussa keskusrikospoliisi alkoi selvittää, onko Finvest Oy:n pääomistajalla Isokalliolla salainen voitonjakosopimus monista talousrikoksista epäiltyjen liikemiesveljesten Kari ja Jussi Uotin kanssa. Tutkittu voitonjakosopimus liittyi marraskuussa 1992 ja huhtikuussa 1993 tehtyihin osakekauppoihin.

Interbankin entinen toimitusjohtaja Juha Sorvisto siirrettiin pois pankista 1994 Finvestille.Helsingin Sanomat. Talous 11.8.1994. Ben Wolfram muutti Lontooseen kesällä 1994 ja pyysi vapautusta johtokunnan jäsenyydestä samassa yhteydessä. Interbankin silloinen toimitusjohtaja Veikko Somersalmi ja pankin johtokunnan jäsen Jarmo Ellonen erosivat tehtävistään helmikuussa 1995. Puhuttiin epäilyttävistä lainajärjestelyistä ja vilpistä.Arolainen, Teuvo: Sampo riitelee yhä Interbankin pikkurahoista. Helsingin Sanomat, Kotimaa, 19.3.2003. Interbankin heikko talous veti Finvestin tuloksen tappiolliseksi. ”Pitkäaikaiseksi sijoituksesi” tarkoitettu järjestely kesti kaksi vuotta ja Isokallio luopui Finvestin omistuksesta jo seuraavana vuonna 1995: Finvest osti suunnitteluyhtiö Jaakko Pöyryn ja sai samalla uudet pääomistajat. Kaupan toteutumisen ehtona oli, että Isokallion Oy Deltaboni Ab myy kaikki osakkeensa Jaakko Pöyryn myyjien ja johdon konsortiolle. Isokallio erosi samalla Finvestin hallituksesta ja Interbankin hallintoneuvostosta. Finvestin suurimmiksi osakkaiksi tulivat Isokallion jälkeen Jaakko Pöyryn pääjohtaja Henrik Ehrnrooth ja toimitusjohtaja Kari Stadigh.

Tutkijat väittivät, että Isokallio toimi kaupassa bulvaanina. Myöhemmin Interbankin osakkeet siirtyivät Björn Wahlroosin omistamalle Mandatumille. Vuonna 1999 käräjäoikeus tuomitsi Isokallion maksamaan Kari Uotille 28 miljoonan markan korvaukset. Isokallio vahingonkorvaukset kumottiin hovioikeudessa. Hovioikeuden mukaan Isokallio myi osakkeet vastoin Deltabonin omistajan kieltoa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että sellaista todellista vahinkoa ei syntynyt, josta Isokallio olisi korvausvelvollinen.

Kirjailijana ja kolumnistina Isokallio toimi vapaana kirjailijana vuodesta 1996. Hän kirjoitti kirjoja sekä juttuja Iltalehteen ja kolumneja Tiedosta-lehteen. Hänen kirjansa on luokiteltu poliittisiksi satiireiksi. Isokalliota epäillään yhdessä Heikki Lehmuston kanssa Tekniikka ja Talous -lehden kolumnistiksi, ”perusinsinööri Veijo Miettiseksi” sekä vuosittaisia Suomen parhaat vitsit -kirjoja kokoaviksi nimimerkeiksi Kari Kallis ja Henrik Muste.

Isokallio arvosteli Suomessa harjoitettua talouspolitiikkaa, joka on hänen mukaansa Yhdysvaltojen matkimista: julkisia palveluja on lyhytnäköisesti yksityistetty ja tuloerojen on annettu kasvaa. Hän oli puoluekannaltaan sitoutumaton.

Teoksia

Lähteet Arola, Heikki. Kaarlo Isokallio osti Nobiscumin Finvest-osakkeet. Helsingin Sanomat. Talous. 29.11.1992. Arolainen, Teuvo. Sampo riitelee yhä Interbankin pikkurahoista. Helsingin Sanomat, kotimaa. 19.3.2003. Hautamäki, Jaakko. Nimitys Nokian varapääjohtajaksi yllätti Isokallion: "Yritysjohdon pitää pystyä hyödyntämään strateginen positio". Helsingin Sanomat. Talous. 23.1.1990 Jaakkola, Juha. Eduskunta lykkäsi "Lex-Isokallion" käsittelyä. Helsingin Sanomat 16.11.1994. Luukka, Teemu. Finvestin omistajat hyväksyivät Interbank-annit Pääosakkaat vaativat Isokalliolta osakassopimuksen. Helsingin Sanomat. Talous. 7.5.1993 Nokia saa vastaansa vahvistuneen Siemensin. Helsingin Sanomat. Talous. 16.1.1990.

Sokkala, Hannu. Nokian hyppäys SYP:n leiriin sai siunauksen Casimir Ehrnrooth hallituksen johtoon. Helsingin Sanomat. Talous. 3.4.1992

Viitteet

Aiheesta muualla