Amfetamiini eli alfametyylifenetyyliamiini on keinotekoinen dopamiinia ja noradrenaliinia keskushermostossa vapauttava stimulantteihin lukeutuva päihde, lääke ja dopingaine. Amfetamiini esiintyy kahtena stereoisomeerinä, deksamfetamiini ja levoamfetamiini.
Amfetamiinia käytetään joissain maissa ADHD:n ja narkolepsian hoitoon. Suomessa amfetamiini on lääkekäytön ulkopuolella laiton huume. Deksamfetamiinia ja sen aihiolääkettä, lisdeksamfetamiinia, käytetään Suomessa lasten, nuorten ja aikuisten ADHD-oireisiin. Amfetamiini on yksi Suomen ja monien muiden EU-maiden käytetyimpiä päihteitä. Päihteenä käytetty amfetamiini on yleensä sulfaattisuolan muodossa, jota niellään, nuuskataan ja käytetään injektioiden kautta. Päihdekäytön annoksin amfetamiini voi muun muassa aiheuttaa euforian tunteen, lisätä itsevarmuutta, lisätä fyysistä aktiivisuutta ja vähentää halua nukkua ja syödä.
Amfetamiini voi aiheuttaa voimakkaan psyykkisen riippuvuuden. Sen käyttö voi aiheuttaa stimulanttipsykoosin eritoten runsaassa pitkäaikaiskäytössä. Harvinaisissa tapauksissa amfetamiini aiheuttaa vakavia verenkiertoelimistön ongelmia, kuten aivoinfarktin. Kuolemaan johtaneet amfetamiinin yliannostukset ovat mahdollisia, mutta harvinaisia. Amfetamiinin ja MAO-estäjien yhteiskäyttö voi teoriassa aiheuttaa serotoniinioireyhtymän, mutta käytännössä tämä on harvinaista.
Kemia Ominaisuudet pienoiskuva|190px|R-(–)-amfetamiini eli levoamfetamiini ja S-(+)-amfetamiini eli deksamfetamiini. Amfetamiinissa on yksi kiraliakeskus, joten sillä on 2 enantiomeeriä, jotka ovat levoamfetamiini ja deksamfetamiini. "Amfetamiini" tarkoittaa näiden seosta, eli rasemaattia. Amfetamiinin konjugaattiemäksen eli vapaa emäksen CAS-numero on 300-62-9. Emäs on väritön ja hitaasti haihtuva neste. Sen kiehumispiste on 200–203 °C. Emäs on niukkaliukoinen veteen. Se on liukoinen etanoliin, dietyylieetteriin ja happoihin. Sen happovakio on 9.9, taitekerroin on 0.9306 (25 °C:ssa) ja tiheys on 1.52 g/cm3 (26 °C:ssa).Haynes, S. 456 vasen|pienoiskuva|Amfetamiinin hydrokloridia (vasemmalla) ja fenyyliasetonia, jota voidaan käyttää amfetamiinin valmistamiseen (oikealla). Vapaa emäksestä on useita vesiliukoisia suoloja. Esimerkiksi amfetamiinin sulfaatti on kiteinen valkea aine. Sen CAS-numero on 60-13-9. Se on liukoinen veteen, hyvin niukkaliukoinen etanoliin ja liukenematon kloroformiin sekä dietyylieetteriin. Se hajoaa sulamatta yli 300 °C:ssa. 25 °C:ssa sulfaatin tiheys on 1.15 g/cm3.Haynes, s. 144
Amfetamiinisuolat tuottavat Liebermann-reagenssilla punaisen tai oranssin värin, Marquis-reagenssilla oranssin tai punaisen värin ja ninhydriinillä pinkin tai oranssin värin.
Valmistaminen EMCDDA:n ja Europolin vuoden 2011 arvion mukaan pääosa laittomasta amfetamiinista EU:ssa tuotetaan Leuckart-reaktion avulla fenyyliasetonista. Tässä synteesissä yleisesti käytettyjä oheisreagensseja ovat esimerkiksi formamidi, ammoniumformiaatti ja eri mineraalihapot. Pääosa fenyyliasetonista tuodaan EU:hun muualta, mutta osa amfetamiinin valmistajista tuottaa fenyyliasetonin itse käyttäen esiasteena esimerkiksi fenyylietikkahappoa, bentsyylisyanidia tai bentsaldehydiä ja nitroetaania. Amfetamiinin valmistamiseen on kuitenkin Leuckart-reaktion lisäksi monia muita vaihtoehtoja.
Päihdekäyttö Käyttötavat Päihteenä käytetty amfetamiini on yleensä sulfaattisuolan muodossa. Se voi olla jauheena, tablettien muodossa tai sekoitettuna nesteeseen tahnaksi tai liuokseksi. Yleensä amfetamiinia käytetään nielemällä, nenään nuuskaamalla tai injektioina. Sulfaattisuola ei kiehu kuumennettaessa, joten sitä ei voi vaporisoida eli "polttaa" toisin kuin esimerkiksi metamfetamiinin suoloja. Amfetamiinia voidaan käyttää myös imeyttämällä sitä suun limakalvoilta tai peräruiskeena.
Laittomasti myytyä amfetamiinia on hyvin usein jatkettu muilla aineilla, joten nieltynä päihtymiseen sopivat annokset voivat olla kymmenistä milligrammoista satoihin milligrammoihin. Sen vaikutukset kestävät useita tunteja. Nieltynä amfetamiini alkaa vaikuttamaan noin tunnissa ja vaikutukset ovat voimakkaimmat 2–3 tunnin kuluttua. Verenkiertoon pistettynä amfetamiini alkaa vaikuttamaan voimakkaimmillaan muutamassa minuutissa.
Vaikutukset Amfetamiini voi aiheuttaa euforian tunteen; lisätä valppautta, fyysistä aktiivisuutta, itsevarmuutta; parantaa koordinaatiota ja fyysistä suorituskykyä; vähentää unen tarvetta ja ruokahalua; lisätä seksuaalisia haluja; aiheuttaa levottomuutta. Verenkiertoon pistettynä amfetamiini aiheuttaa vahvan ja lyhytkestoisen "vyöryvän" euforian tunteen. Amfetamiini laajentaa pupilleja (mydriaasi) ja nostaa verenpainetta. Pienet annokset voivat laskea syketiheyttä verenpaineen kompensoimiseksi (refleksinen bradykardia). Suuret annokset taas nostavat syketiheyttä. Eritoten isot annokset voivat aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia (katso: sivuvaikutukset).
Toleranssi Päihdekäytössä amfetamiinia kohtaan kehittyy nopeasti toleranssi. Tällöin sitä tulee käyttää yhä isompia annoksia, jotta saavutetaan likimain sama päihtymys kuin aiemmin. Toleranssin myötä vähenee muun muassa myös amfetamiinin kyky hillitä ruokahalua, kyky kohottaa verenpainetta ja kyky kohottaa ruumiinlämpöä. Myös tappavaan yliannostukseen vaadittu annos kasvaa toleranssin myötä. Toleranssi taas lisää alttiutta saada amfetamiinin käytöstä pakkoliikkeitä, stimulanttipsykoosi tai epileptinen kohtaus.
Lääkekäyttö Amfetamiinia ei käytetä Suomessa lääkkeenä. Amfetamiinin enantiomeeriä, deksamfetamiinia, ja yhtä sen aihiolääkkeistä, lisdeksamfetamiinia, kuitenkin käytetään Suomessa ADHD:n hoitoon lapsilla ja aikuisilla. Amfetamiinia käytetään joissain maissa ADHD:n hoitoon ja narkolepsian hoitoon. Eräs esimerkki tällaisesta lääkkeestä on adderall, joka tosin on deksamfetamiinin ja levoamfetamiinin 3:1 seos, eikä se siis varsinaisesti sisällä amfetamiinia, sillä amfetamiini on näiden enantiomeerien 1:1 seos.
Historiallisesti amfetamiinia on käytetty laihdutusvalmisteena ja Parkinsonin taudin hoitoon. Se oli myös ensimmäinen modernissa lääketieteessä käytetty masennuslääke.
Haitat ja vaarat Sivuvaikutukset Lääkekäytössä 5–10 milligramman (mg) annoksin amfetamiinisulfaatin yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat ruokahaluttomuus, ylävatsakipu, ärtymys, päänsärky, väsymys, suuri syketiheys, unettomuus, kuiva suu, pahoinvointi, oksentelu ja mielialavaihtelu.
Amfetamiinista riippuvaiset saattavat käyttää amfetamiinia useita päiviä nukkumatta amfetamiinin valvottavan vaikutuksen takia. Eritoten tällainen käyttö voi aiheuttaa laihtumista, ravintoainepuutoksia, mielialavaihteluita, hampaiden narskuttelua eli bruksismia, lihasjäykkyyttä, ihon nyppimistä, hikoilua, janoisuutta, virtsaamisvaikeuksia tai sydämen rytmihäiriön. Myös tietynlaisia pakkoliikkeitä voi ilmetä – eritoten lihasvapinaa, dystoniaa ja koreoatetoosia eli koreaa ja atetoosia. Stereotyyppinen käytös eli toistuva epätarkoituksenmukainen käytös on mahdollista, kuten esineiden sommittelu, purkaminen ja uudelleen kokoaminen.
Yliannostus Amfetamiinin yliannostukset ovat harvinaisia. Tappava annos aikuiselle ihmiselle, jolla ei ole merkittävää toleranssia, voi olla alimmillaan 120 mg amfetamiinisulfaattia suun kautta nautittuna. Amfetamiinista riippuvaisille taas voi olla kehittynyt hyvin korkea toleranssi ja he saattavat käyttää jopa 100–300 mg kerta-annoksia amfetamiinisuoloja suonensisäisesti muutaman tunnin välein kuolematta yliannostukseen.
Amfetamiinin yliannostus voi aiheuttaa aluksi sekavuutta, päänsärkyä, rintakipua, korkeaa verenpainetta, sydämen syketiheyden kasvua, punastumista ja voimakasta hikoilua. Oireet voivat johtaa deliriumiin, hallusinaatioihin, hengityksen kiivauteen, sydämen rytmihäiriöihin, voimakkaaseen kuumeeseen (ruumiinlämpö voi olla jopa yli 42 °C), epileptiseen kohtaukseen, keuhkoedeemaan tai koomaan. Kuolema on usein ei-sydänperäinen. Se voi johtua esimerkiksi kuumeen aiheuttamasta yleistyneestä suonensisäisestä hyytymisestä, aivoedeemasta tai nesteen siirtymisestä rabdomyolyysissä vaurioituneisiin lihaksiin, joka johtaa hypovoleemiseen verenkiertoshokkiin.
Koirille amfetamiinin LD50-arvo on 23.3 mg amfetamiinisulfaattia per kehonpainokilogramma (mg/kg) suun kautta ja 5.9 mg/kg verenkiertoon pistettynä. Hiirille sulfaattisuolan LD50 on 25–100 mg/kg vatsakalvon sisään pistettynä. Hiirillä myrkyllisyys riippuu vahvasti ympäristön lämpötilasta. Suurissa lämpötiloissa amfetamiini on hiirille myrkyllisempää.
Psykoosi Amfetamiinin käytön jatkuessa yhtäjaksoisesti kyllin pitkään vainoharhaisuutta ilmenee lopulta kaikilla amfetamiinin päihdekäyttäjillä. Vainoharhaisuus voi kehittyä stimulanttipsykoosiksi, jossa harhat voivat olla kuulo-, ääni-, haju-, tai tuntoaistiharhoja (esimerkiksi formikaatio). Psykoosi loppuu yleensä käytön lopettamisen jälkeen. Psykoosi ilmenee jossakin vaiheessa noin 8–46%:lla eri amfetamiineja päihteenä säännöllisesti käyttävistä ihmisistä.
Riippuvuus Valvotussa lääkekäytössä esimerkiksi ADHD:n hoidossa amfetamiinin ei ole havaittu lisäävän riskiä tulla riippuvaiseksi amfetamiinista tai muista päihteistä.
Päihdekäytössä amfetamiini voi aiheuttaa voimakkaan psyykkisen riippuvuuden, jonka tyypillisiä vieroitusoireita ovat masennus, väsymys, ruokahalun kasvu ja uneliaisuus. Nämä ilmenevät voimakkaina eritoten usean päivän kestäneen amfetamiinin käytön jälkeen. Runsas käyttö voi aiheuttaa pakkoliikkeitä, jotka loppuvat usein muutamassa päivässä käytön lopettamisesta. Vieroitusoireet eivät ole vaarallisia, mutta masennus voi johtaa itsemurhaan. Se voi siksi vaatia masennuslääkkeitä ja sairaalahoitoa. Masennusta seuraava dysforia ja halu käyttää amfetamiinia uudelleen voivat jatkua vahvoina usean kuukauden ajan.
Riippuvuuden kehittyessä eri amfetamiineista eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Esimerkiksi metamfetamiiniriippuvuuteensa hoitoa saaneista 30–60% päätyy käyttämään metamfetamiinia uudelleen jo vuoden kuluessa. 30–90% hoitoa saaneista aloittaa metamfetamiinin käytön uudelleen jossain vaiheessa elämäänsä.
Verenkiertoelimistö Amfetamiinin aiheuttamat verenkiertoelimistön häiriöt ovat harvinaisia. Amfetamiinin päihdekäyttö voi aiheuttaa aivoverenvuodosta tai veritulpasta johtuvan aivoinfarktin. Yleensä infarkti ilmenee amfetamiinia pitkään käyttäneillä, mutta joskus harvoin myös amfetamiinia ensi kertaa käyttäneillä. Amfetamiini altistaa myös rytmihäiriöille, sydämen vajaatoiminnalle, sydäninfarktille, keuhkosydänsairaudelle (cor pulmonale), sydänlihastulehdukselle, nekrotisoivalle vaskuliitille, sepelvaltimon repeämälle ja sydänhalvaukselle.
Amfetamiinin verenkiertoelimistölle haitalliset vaikutukset selittyvät osittain sen aiheuttaman verenpaineen ja sydämen syketiheyden kasvun kautta, sen vapauttamien katekoliamiinivälittäjäaineiden aiheuttamien vasospasmien (verisuonikouristusten) kautta, siitä muodostuvien vaskuliitille altistavien kehittyneiden glykaation lopputuotteiden kautta, sen aiheuttaman sydänsähkökäyrän QT-ajan pidentymisen kautta (tämä altistaa kääntyvien kärkien takykardialle) ja amfetamiinin aiheuttaman sepelvaltimon sisäseinämän hyperplasian takia.
Neurotoksisuus Runsaasti ja pitkään amfetamiinia päihteenä käyttäneillä ihmisillä on havaittu olevan puutteita keskittymiskyvyssä, muistissa ja oppimisessa. Nämä voivat merkitä sitä, että amfetamiini on neurotoksinen eli että se aiheuttaisi vaurioita aivoihin. Amfetamiinin ja muiden amfetamiinien päihdekäytön epäillään lisäävän riskiä sairastua Parkinsonin tautiin. Ainakaan vuoteen 2020 mennessä tästä ei silti ollut kiistattomia todisteita, vaikka monissa epidemologisissa tutkimuksissa sairastumisriskin on havaittu kohonneen amfetamiinien päihdekäyttäjillä. Lisäksi eläin- ja solukokeissa altistuksen amfetamiineille on havaittu voivan johtaa alfasynukleiinien väärinlaskotumiseen mustatumakkeessa Parkinsonin taudissa ilmeneviksi Lewyn kappaleiksi.