Vanemuine on virolainen pseudomytologinen laulun ja soiton jumala.
Vanemuine-hahmon historia Vanemuine-nimen on muodostanut Friedrich Robert Faehlmann yhdistämällä suomalaisen mytologian Väinämöinen-nimen, Kristjan Jaak Petersonin muokkaamassa asussa Vainemoinen, kansanetymologisesti sanoihin vanem ’vanhempi, vanhin, päällikkö’ ja muistne ’muinainen, ikimuistoinen’.
Vanemuine-hahmon inspiraationa toimi suomalaisten Väinämöinen, jonka toi Viron sivistyneistön tietoisuuteen Kristjan Jaak Petersonin vuonna 1821 ilmestynyt Finnische Mythologie, saksankielinen laitos Christfrid Gananderin tutkielmasta Mythologia Fennica. Peterson arveli, että virolaisillakin on täytynyt olla Väinämöistä vastaava hahmo, vaikka sellaista ei enää kansanperinteessä tavata. Varsinaisesti suomalais-karjalaisen mytologian Väinämöistä vastaavaa hahmoa ei kuitenkaan virolaisessa perinteessä tunneta. Tosin, koska Väinämöisen nimeä on etymologisesti yritetty liittää viron sanaan väin ’väinä, salmi’ tai Väinäjoen nimeen (tätä etymologiaa pitää osa nykytutkijoista epävarmana), E. N. Setälä yritti aikoinaan yhdistää Väinämöiseen virolaisessa kansanrunossa esiintyviä ”salmen tyttären” (Väina tütar) kosijoita tai salmen tai joen varrella asujia (väinalised). Nämä eivät kuitenkaan ole merkitykseltään verrattavissa Väinämöisen hahmoon. vasen|pienoiskuva|Vanemuine soittaa kannelta. Kansikuva Carl Robert Jakobsonin vuonna 1869 ilmestyneeseen teokseen Wanemuise kandle healed ’Vanemuisen kantelen äänet’. Vuonna 1838 Friedrich Robert Faehlmann esitteli Viron oppineiden seuran (Gelehrte Estnische Gesellschaft) kokouksessa saksaksi myyttisiä tarinoita, jotka väitti kääntäneensä ja keränneensä kansan suusta. Niihin kuului Wannemunne’s Sang, kertomus, jossa Wannemunne laskeutuu taivaasta, kutsuu ihmiset ja eläimet koolle kuulemaan kantelensoittoaan ja opettaa ihmiset laulamaan. Myöhemmin nimi muuttui nykyiseen muotoonsa ja sai kansanetymologisen tulkinnan: vuonna 1847 pitämässään esitelmässä Faehlmann selitti, että Vanemuine oli ylijumala Taaran kolmesta pojasta vanhin (vanem ’vanhempi’).
Faehlmannin saksaksi aloittelemasta Kalevipoeg-runoelmasta siirtyi Fr. R. Kreutzwaldin Kalevipoeg-eepokseen alkusäe ”Lainaa minulle kanneltasi, Vanemuine!”. Kalevipoeg-eepoksen ja kansallisromanttisen kirjallisuuden kautta käsitys Vanemuisesta virolaisten muinaisena laulun ja soiton jumalana levisi kansan keskuuteen. Vanemuine tunnetaan kulttuurisymbolina edelleen, vaikka Faehlmannin Vanemuine-tarujen aitoutta epäilivät jo aikalaiset ja viimeistään Matthias Johann Eisen vuonna 1919 ilmestyneessä Eesti mütoloogia -teoksessaan osoitti, että Vanemuista ei alkuperäisessä virolaisessa kansanperinteessä ole tunnettu.
Vanemuisen mukaan nimettyjä Vanemuine-jumalan mukaan nimettiin vuonna 1865 perustettu Vanemuisen Seura (Vanemuise Selts, joka vuonna 1869 järjesti Tartossa Viron ensimmäiset yleiset laulujuhlat. Vanemuisen Seuran viisivuotisjuhlissa esitetystä ensimmäisestä vironkielisestä näytelmästä (Lydia Koidulan ’Serkku Saarenmaalta’, Saaremaa onupoeg) saivat alkunsa vironkielinen teatteritoiminta ja Tartossa edelleenkin toimiva Vanemuine-teatteri.
Myös neuvostoliittolainen Tallinnan ja Helsingin välisen matkustajaliikenteen vuonna 1965 uudelleen avannut laiva oli nimeltään Vanemuine.
Lähteet
Aiheesta muualla Jansen, Ea 2004. Vaateid eesti rahvusluse sünniaegadesse. Ilmamaa, Tartu, s. 268–284.
Luokka:Virolaiset jumalat ja taruolennot