Leopold (Leo) Henrik Stanislaus Mechelin [ˈmekeliːn]Suuri henkilökirja, s. 439. WSOY, Helsinki 2001. (24. marraskuuta 1839 Hamina – 26. tammikuuta 1914 Helsinki) oli suomalainen valtiomies, oikeustieteilijä, talouselämän vaikuttaja, liberaali poliitikko ja kansallisen oikeustaistelun johtaja Suomen autonomian aikana.
Aikansa keskeisimpiin poliitikkoihin kuulunut Mechelin osallistui säätyvaltiopäiville vuosina 1872–1906 ja toimi senaattorina vuosina 1882–1890. Hän kuului ruotsinkielisten liberaalien tärkeimpiin johtajiin ja kirjoitti vuonna 1880 Liberaalisen puolueen ohjelman, joka oli Suomen ensimmäinen kirjoitettu puolueohjelma. Kameraali- ja hallintolainopin sekä valtio-oikeuden professorina toiminut Mechelin tarkasteli Suomen ja Venäjän suhteita oikeuskysymyksenä. Hän muotoili systemaattiseksi opin, jonka mukaan Suomen suuriruhtinaskunta oli suvereeni valtio ja tasaveroisessa unionisuhteessa Venäjään. Hän myös levitti tätä oppia vuosien ajan ulkomaille, varsinkin vuonna 1886 julkaisemallaan valtio-oikeudellisella esitelmällä, jonka on katsottu muodostuneen Suomen ja Venäjän välisen oikeustaistelun lähtölaukaukseksi.
Sortovuosien aikana Mechelin toimi perustuslaillisten keulakuvana ja johti passiivista vastarintaa, vuodet 1903–1904 maanpaossa. Sortokausien välisenä ajanjaksona vuosina 1905–1908 hän johti Mechelinin senaattina tunnettua Suomen ensimmäistä poliittista hallitusta. Sen aikana toteutettiin eduskuntauudistus ja yleinen äänioikeus, mutta muissa yhteiskunnallisissa tavoitteissaan se suurelta osin epäonnistui.
Mechelin vaikutti runsaasti myös aikansa talouselämässä, lukuisissa kansalaisjärjestöissä, kuvataiteen suosijana sekä viimeisinä vuosinaan kansainvälisessä rauhanliikkeessä. Hän toimi Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäisenä puheenjohtajana. Hänellä oli myös keskeinen rooli Nokia-yhtiön perustamisessa.
Mechelin kannatti liberalismia, mutta säätyajan poliitikkona ja kumousaatteiden vastustajana hän oli 1900-luvun alussa jo aikaansa nähden konservatiivi. Viimeisinä vuosinaan hän toimi Ruotsalaisessa kansanpuolueessa (RKP).
Mechelinin elämäntyöksi muodostui Suomen oikeudellisen aseman puolustaminen, ja oikeustaistelun henkilöitymänä hänet kohotettiin jo eläessään suurmiehen asemaan. Puolueisiin sitoutumattomana hänellä ei kuitenkaan ollut luonnollista muiston vaalijaa, ja kuoltuaan hän jäi Suomessa muiden valtiomiesten varjoon.
Sukutausta ja alkuvaiheet pienoiskuva|Leo Mechelin vuonna 1861 tai 1862. Leo Mechelinin isoisän isoisän isä Henrik oli Janakkalasta lähtöisin olleen helsinkiläisen porvarin poika, joka otti 1600-luvun lopussa sukunimekseen Mechelinus, sillä hänen äitinsä oli kotoisin Espoon Mäkkylästä. Suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan nimi tosin olisi tullut Mechelenin kaupungista Belgiassa, josta jonkun varhaisemman esi-isän väitettiin lähteneen 1600-luvulla.Rein 1915, s. 1.
Mechelin syntyi Haminassa 24. marraskuuta 1839. Hänen isänsä Gustaf Johan Mechelin (1807–1863) oli Haminan kadettikoulun opetuksen tarkastaja, filosofian tohtori ja valtioneuvos, mutta perhe ei ollut varakas. Setä Henrik Adolf Mechelin kohosi aikanaan senaattoriksi. Äiti oli Viipurin saksalainen Amanda Sofia Costiander (o.s. Sagulin). Kodissa puhuttiin saksaa ja ruotsia, minkä lisäksi Mechelin oppi isältään venäjää ja äidiltään ranskaa. Hän oppi puhumaan sujuvasti saksaa, ranskaa ja venäjää sekä lukemaan englantia, mutta ei oppinut koskaan kunnolla suomea.Helen 2005.Jussila 2004, s. 543. Mechelinin sisko oli tunnettu laulaja Emilie Mechelin. Toinen sisko Alma Maria Natalia oli naimisissa professori Selim Lemströmin kanssa. Hämeen läänin kuvernöörinä toiminut Nuutajärven lasitehtaan omistaja Torsten Costiander oli Leo Mechelinin velipuoli tämän äidin ensimmäisestä avioliitosta.Helenius, Riikka: Kirjeitä yli sadan vuoden takaa. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 29.11.2017. Viitattu 2.2.2018.
Mechelin kasvoi kadettikoulun piirissä mutta ei lähtenyt itse sotilasuralle. Hän kävi kaksi luokkaa alkeiskoulua Haminassa, mutta opiskeli pääasiassa kotona isänsä opettamana, kunnes valmistui ylioppilaaksi vuoden 1856 alussa ja kirjoittautui saman tien Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon (nyk. Helsingin yliopisto). Hän valmistui vuonna 1860 sekä filosofian kandidaatiksi että maisteriksi.Stubb 2012, s. 296–298. Mechelin osallistui opiskeluvuosinaan ahkerasti ylioppilaselämään ja menestyi seurapiireissä, sillä hän oli jo nuorena miehenä pitkä, komea, musikaalinen ja käytökseltään hienostunut sekä lahjakas kirjoittaja ja esiintyjä. Toukokuussa 1858 hän esiintyi laulajana kreivi Carl Robert Mannerheimin ylioppilasteatterille kirjoittamassa poliittisessa satiirinäytelmässä Ditt och datt, johon sisältynyt Suomen kenraalikuvernöörin pilkka johti yliopiston rehtori Gabriel Reinin erottamiseen.Klinge, Matti (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 523–525. Otava, Helsinki 1989.
Mechelin oli alkuun kiinnostunut humanistisista oppiaineista ja opiskeli estetiikkaa ja kirjallisuutta, mutta virkamiesuran toivossa hän aloitti lakiopinnot.Stubb 2012, s. 39–40. Ensimmäinen työpaikka hänellä oli vuosina 1860–1861 Suomen Tiedeseuran notaarina ja sihteerin apulaisena, minkä jälkeen hän oli hetken aikaa yliopiston konsistorin amanuenssina. Hän toimi lisäksi yksityisen Blomqvistin tyttökoulun opettajana, kunnes valmistui keväällä 1864 lakitieteen kandidaatiksi. Vaikka isän kuolema viivästyttikin valmistumista parilla kuukaudella, lakiopintojen suorittaminen alle neljässä vuodessa merkitsi tavallista nopeampaa tahtia.Stubb 2012, s. 42–45. Valmistuttuaan yliopistolta Mechelin ohitti mahdollisuuden saada paikka kenraalikuvernöörinkansliassa ja haki apulaistoimistosihteerin virkaa Suomen valtiosihteerinvirastosta Pietarissa mutta ei saanut sitä.Jussila 2004, s. 543–544. Sen sijaan hän sai jo keväällä 1864 viran Viipurin hovioikeuden auskultanttina. Vielä samana vuonna hän siirtyi senaatin talousosaston kopistiksi, ja toimi tehtävässä vuoteen 1867.Leo Mechelin 1839–1914, s. 8. Hän tavoitteli vielä vuosia myöhemmin virkaa valtiosihteerinvirastossa, mutta sopivaa tilaisuutta ei tullut.Stubb 2012, s. 49–50.
Avioliitto pienoiskuva|Alexandra ja Leo Mechelin häämatkalla Pariisissa vuonna 1866. Hieman ennen valmistumistaan Mechelin kosi Venäjän armeijassa kenraalina palvelleen Anders Edvard Ramsayn tytärtä Augusta Ramsayta, mutta tämän isä esti hankkeen, sillä Mechelinin syntyperä oli liian alhainen. Syksyllä 1865 Mechelin nai Alexandra Elisabeth Lindroosin (1844–1909), jonka edesmennyt isä, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos (1798–1862), oli ollut Helsingin rikkain porvari. Mechelin pääsi vaikuttamaan kuolinpesän varojen hoitoon ja oli lopun ikänsä taloudellisesti viroista ja toimista riippumaton mies. Mechelinin ja hänen vaimonsa ainoa lapsi Cely Mechelin (1866–1950) tuli myöhemmin tunnetuksi naisasialiikkeessä. Vaimon omaisuus loi pohjan Mechelinin kaikelle myöhemmälle toiminnalle elinkeinoelämässä,Kuusterä 1989, s. 132. ja se edisti myös hänen siirtymistään politiikkaan, sillä tuolloin suurilla tuloilla sai käyttöönsä enemmän ääniä sekä kaupunginvaltuuston että porvarissäädyn vaaleissa.Kolbe 1989, s. 43.Mylly 2006, s. 41–42, 45–46.
Mechelin asui avioiduttuaan vuoteen 1902 asti Lindroosien omistamassa kolmikerroksisessa kivitalossa Helsingin Kluuvissa osoitteessa Fabianinkatu 16.Kuusterä 1989, s. 138–139.Leino-Kaukiainen 1989, s. 18. Viimeiset vuotensa hän asui samassa korttelissa sijaitsevassa Grönqvistin talossa.Kolbe 1989, s. 43, 50.
Ennen poliittista uraa Pankinjohtaja ja professori J. H. Lindroosin kuolinpesästä tuli vuonna 1862 perustetun Suomen ensimmäisen ja suurimman liikepankin, Suomen Yhdyspankin (SYP), suurin osakkeenomistaja. Mechelin oli itse pankkia perustettaessa merkinnyt neljä osaketta, jotka hän myi jo kaksi vuotta myöhemmin; Lindroosin kuolinpesän kautta hänen ulottuvilleen päätyi 1 200 osaketta, yhteensä neljä prosenttia pankin koko pääomasta.Kuusterä 1989, s. 134. Mechelin toimi Yhdyspankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1867–1872 mutta torjui hänelle vuonna 1872 tarjotun toimitusjohtajan viran ja valitsi mieluummin akateemisen uran. Hän päätti hakea vuonna 1871 kuolleelta Johan Wilhelm Rosenborgilta vapautunutta kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professuuria Helsingin yliopistossa. Viranhakua varten Mechelin jätti vuonna 1872 paikkansa Yhdyspankin johtokunnassa, kirjoitti seuraavan kahden vuoden aikana kaksi väitöskirjaa, valmistui vuonna 1873 lakitieteen lisensiaatiksi, väitteli samana vuonna molempain oikeuksien tohtoriksi ja sai vuonna 1874 hakemansa professuurin. Hän jatkoi professorina vuoteen 1882 eli senaattoriksi nimittämiseensä asti, ja hoiti vuosina 1877–1882 samalla talousoikeuden ja kansantaloustieteen professuuria. Mechelin palasi vielä SYP:n johtokuntaan vuosiksi 1893–1896 ja toimi vuosina 1898–1903 sen hallintoneuvoston puheenjohtajana.
Mechelin hoiti useita Lindroosin kuolinpesän omistamia kartanoita, kuten Puotilan kartanoa Helsingin maalaiskunnassa vuoteen 1875 ja Löyttymäen kartanoa Janakkalassa. Laitialan kartanon Hollolassa hän osti kuolinpesältä vuonna 1868 ja piti sitä, kunnes hänen lankonsa J. Fr. Lindroos lunasti sen itselleen 1880-luvun alkupuolella. Suurmaanviljelyä harjoittanut Mechelin kuului vuosina 1870–1875 Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuran johtokuntaan ja vaikutti monien muiden ohella karjatalouden yleistymiseen.
Nokia-yhtiö Mechelin auttoi ratkaisevasti opiskeluaikaista huonetoveriaan, vuori-insinööri Fredrik Idestamia Nokia Oy:n perustamisessa. Kun Idestam perusti ensimmäisen puuhiomon Tampereelle, järjesti Mechelin hänelle rahoituksen rikkaalta anopiltaan Cecilia Lindroosilta.Kuusterä 1989, s. 137–138. Kun Idestam vuonna 1867 päätti laajentaa toimintaa, osti Mechelin Lindroosin nimissä 85 000 markalla Adolf Törngrenin konkurssipesästä Nokian kartanon, jonka mailla sijainnut Nokiankoski tarjosi vaadittavan voimanlähteen uudelle puuhiomolle. Konkurssihuutokaupassa kilpailevana ostajana oli G. A. Serlachius.Häikiö 2001, s. 29. Vuonna 1871 Nokiasta tehtiin osakeyhtiö, joka osti kartanon Lindroosilta. Yhtiön perustava kokous pidettiin 7. helmikuuta Mechelinin kotona Helsingissä, ja Idestamin jälkeen toiseksi suurimpana osakkaana hänet valittiin heti yhtiön hallitukseen.
Myöhemmin Mechelinin roolina Nokian toiminnassa oli erityisesti rahoituksen järjestäminen, missä auttoi hänen asemansa SYP:n johtajana. Mechelin kuului Nokian hallitukseen vuosina 1871–1882, 1898–1903 ja 1913–1914, vuodet 1898–1903 puheenjohtajana. Kaukonäköisenä hän kannatti yhtiön toiminnan laajentamista vesivoimalla tapahtuvaan sähköntuotantoon. Sen toteutumista viivästytti osakaskunnan enemmistön konservatiivisuus ja Idestamin epäluuloisuus uutta alaa kohtaan. Idestamin tilalle toimitusjohtajaksi tuli kuitenkin vuonna 1895 tämän uudistushenkinen vävy Gustaf Fogelholm, ja Mechelin kohosi kolme vuotta myöhemmin hallituksen puheenjohtajaksi, minkä jälkeen vesivoimaloiden rakentaminen aloitettiin.Häikiö 2001, s. 35.
Nokia osoittautui erittäin menestyksekkääksi, ja Mechelin sai osakkeistaan huomattavat tulot. Hän kuitenkin luopui myöhemmin osasta osakesalkustaan ja menetti paljon varojaan 1900-luvun alun julkaisuhankkeissaan, joiden tarkoituksena oli tehdä Suomea tunnetuksi ulkomailla. Kuollessaan Mechelinillä oli 300 000 markan nettovarallisuus mutta ei juuri lainkaan kiinteää omaisuutta.Kuusterä 1989, s. 139–141.
Liberaali poliitikko Nuorena sanomalehtimiehenä (1860-luku) pienoiskuva|pysty|Leo Mechelin vuonna 1866.