Maailman kahdeksan ihmettä on suomalainen vuonna 1990 valmistunut Yleisradion tuottama kahdeksanosainen sketsisarja. Sen käsikirjoituksesta, musiikista ja näyttelemisestä vastasi rockmusiikkia ja teatteria yhdistellyt viihderyhmä Lapinlahden Linnut. Sarja oli jatkoa vuonna 1988 valmistuneelle sketsisarjalle Seitsemän kuolemansyntiä. Jaksot 1–4 ohjasi Kari Franck ja jaksot 5–8 Pentti Kotkaniemi.
Sarjan tuotannon aikana Lapinlahden Lintujen jäsenistössä tapahtui muutoksia, kun Markku Toikka erosi ryhmästä kesällä 1990. Esittelyjakso näytettiin Yle TV1 -kanavalla toukokuussa 1990 ja varsinainen ensiesitys lauantai-iltaisin joka toinen viikko saman vuoden syys–joulukuussa. Sarjan vastaanotto oli myönteinen, ja sitä pidetään yleisesti Lapinlahden Lintujen parhaana TV-ohjelmana. Se voitti Venla-palkinnon ja oli ehdolla Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailussa.
Sarjan syntymävaiheet
Tausta Lapinlahden Lintujen ensimmäinen televisiosarja Seitsemän kuolemansyntiä (1988) oli menestynyt hyvin.Rossi 2023, s. 176. Yhtye oli erittäin suosittu, ja kesän 1989 konserttikiertueella se esiintyi Suomen suurimmilla musiikkifestivaaleilla.Rossi 2023, s. 173. Televisiosarjan kappaleita sisältänyt studioalbumi Elämä janottaa myi kultalevyyn oikeuttavan määrän.Rossi 2023, s. 178. Myös tiedotusvälineissä yhtye sai paljon näkyvyyttä. Suosio vaikutti yhtyeen asenteisiin, ja Mikko Kivinen muistelee jäsenten alkaneen käyttäytyä röyhkeästi ja ylimielisesti.Rossi 2023, s. 175. Osalla jäsenistä alkoi lisäksi ilmetä alkoholiongelmaa.Rossi 2023, s. 177.
Suunnittelu ja kuvaukset Yhteistyö Yleisradion kanssa jatkui, ja Lapinlahden Linnut alkoi suunnitella uutta sketsiohjelmaa. Syksyllä 1989 yhtye piti taukoa konsertoinnista ja alkoi pitää viikoittaisia kokouksia, joihin jokaisen jäsenen oli tuotava kolme sketsi-ideaa.Rossi 2023, s. 186. Samoin oli menetelty Seitsemän kuolemansynnin tuotannon aikana.Rossi 2023, s. 159, 165. Käsikirjoittamisessa oli entistä suurempi työ, sillä Seitsemää kuolemansyntiä tehdessään yhtye oli voinut kierrättää vanhoja ideoita. Ensimmäisestä sarjasta saatu kokemus teki työskentelystä kuitenkin tehokasta.
Kuvaukset alkoivat talvella 1989–1990 ja jatkuivat loppukevääseen saakka. Tuotantoryhmä pysyi suurelta osin samana kuin ensimmäisessä sarjassa. Puolet jaksoista ohjasi Kari Franck ja puolet Pentti Kotkaniemi, jonka kanssa yhtye oli työskennellyt jo Seitsemän kuolemansynnin aikaan.Rossi 2023, s. 165–166. Tuotantobudjetti oli aiempaa isompi, mikä näkyi studion ulkopuolella kuvattujen kohtausten lisääntyneessä määrässä. Jaksoja oli lisäksi yksi enemmän kuin edellisessä sarjassa.Rossi 2023, s. 178.
Jäsenistön muutokset ja lisäkuvaukset Maailman kahdeksasta ihmeestä esitettiin ensimmäisenä esittelyjakso toukokuussa 1990, ja sarjan varsinainen esitys aloitettiin saman vuoden syksynä. Väliin jääneenä kesänä Lapinlahden Lintujen suosituimpiin kuulunut jäsen Markku Toikka lähti yhtyeestä.Rossi 2023, s. 197. Toikan ja muiden jäsenten välit olivat tulehtuneet jo edellisenä vuonna, kun Toikka oli näyttelijäntöidensä vuoksi joutunut jäämään pois kesäkiertueelta.Rossi 2023, s. 195–196. Yhtye oli suosionsa huipulla, eikä poissaoloa pidetty suotavana, sillä yleisö odotti kaikkien jäsenten esiintyvän konserteissa. Muut eivät kuitenkaan kertoneet Toikalle huolistaan vaan alkoivat painostaa ja kiusata häntä, kunnes hän ilmoitti eroavansa itse.
Sarjaan kuvattiin syksyllä 1990 muutamia uusia sketsejä. Toikalle lähetettiin kirje, jossa häntä kiellettiin tulemasta täydennyskuvauksiin. Toikka piti tarpeettomana nöyryytyksenä sitä, ettei hänen annettu erota rauhassa eikä käytännön asioita puhuttu selviksi kasvotusten. Toikan sijaan lisäsketseissä nähdään lyhyesti kitaristi Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka oli liittynyt yhtyeeseen edellisen vuoden lopulla. Oinonen osallistui myös Maailman kahdeksassa ihmeessä esitettyjen kappaleiden äänittämiseen, kun niistä tehtiin uusia versioita studioalbumille Tähdet kertovat.Rossi 2023, s. 184.
Esitysajat Jakso Ensiesitys Uusinta (1998) Uusinta (2003)Esittelyjakso 5.5.1990 1. 15.9.1990 3.7.1998 4.4.20032. 29.9.1990 10.7.1998 11.4.20033. 13.10.1990 17.7.1998 18.4.20034. 27.10.1990 24.7.1998 25.4.20035. 10.11.1990 31.7.1998 2.5.20036. 24.11.1990 7.8.1998 9.5.20037. 8.12.1990 14.8.1998 16.5.20038. 22.12.1990 21.8.1998 23.5.2003 Sarjasta esitettiin Yle TV1 -kanavalla lauantaina 5. toukokuuta 1990 esittelyjakso, jossa näytettiin sketsejä seuraavana syksynä alkavasta uudesta ohjelmasta. Varsinainen ensiesitys alkoi 15. syyskuuta 1990 ja jatkui 22. joulukuuta 1990 saakka. Sarjaa esitettiin lauantai-iltaisin joka toinen viikko. Uusintana sarja esitettiin ensimmäisen kerran kesällä 1998 ja toisen kerran keväällä 2003. Sarja oli osa suoratoistopalvelu Yle Areenan valikoimaa vuosina 2020–2021.
Sarjassa esitettyjä sketsejä pienois|Jokaisen jakson alussa esitettävässä Maailman ihmeiden museo -sketsissä hyvin pukeutuneet miespuoliset henkilöt nauravat näyttelylasin takana oleville vahanukeille. pienois|Kuvakaappaus sarjan kuudennessa jaksossa esitetystä Alaston olo -sketsistä, jossa Markku Toikka (oikealla) ja Tapio Liinoja (vasemmalla) keskustelemassa Helsingin jäähallissa. Sketsin kuvauksen jälkeen järjestyksenvalvoja otti kaksikon kiinni, minkä jälkeen poliisi vei heidät kuulusteltavaksi. pienois|Madrigaali-sketseissä ortodoksikirkon munkit keskustelevat laulamalla ei-uskonnollisista asioista. Sketseistä nousi kohu ensiesityksen aikaan, ja muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet närkästyivät niistä. pienois|Paikalle saapuvat pukumiehet ojentavat teollisuustyöläiselle mitalin. Matti Jaarasen kirjoittaman sketsin taustalla oli arvostella yritysten tapaa lahjoa työntekijät tyytyväisiksi arvottomilla kunnianosoituksilla. pienois|Ohje landelle -sketsissä Helsingissä asuva mies (Markku Toikka) näyttää maaseudulla asuville kädestä pitäen, miten raitiovaunulippuun saadaan leima.
Maailman ihmeiden museo Jokaisen jakson alussa samanlaisena toistuva sketsi, jossa hienosti pukeutuneet miehet astelevat museoon ja katselevat näyttelyesineitä, joita ovat muun muassa Lada-auto, HK:n sininen, katiska ja hehkulamppu. Miehet löytävät lasin takaa vahanukkeja, jotka esittävät eri aikakausien ihmisiä, kuten luolamiestä, viikinkiä ja poliisia. Miehet alkavat nauraa nukeille, jolloin ne heräävät henkiin ja särkevät lasin. Miehet pakenevat museosta uhkaavat nuket kannoillaan.
Alaston olo Kaksi saman alan ihmistä keskustelee julkisella paikalla. Toinen miehistä kertoo tuntevansa itsensä alastomaksi, jolloin kokeneempi mies rauhoittelee häntä ja toteaa tämän tottuvan pian. Sketsin lopussa selviää, että tunnosta kertova mies on kirjaimellisesti alaston.
Eräässä Alaston olo -sketsissä Markku Toikka ja Tapio Liinoja ovat Helsingin jäähallissa. Kuvausten yhteydessä järjestysmiehet ottivat alastomana yleisössä seisoneen Toikan kiinni. Järjestysmiehille kerrottiin, että heillä oli kuvauslupa, mutta silti paikalle kutsuttiin poliisi, joka vei Liinojan ja Toikan kuulusteltavaksi poliisiasemalle. Liinojan kertoman mukaan he saivat tapauksesta sakot. Kuulusteleva poliisi oli todennut, että ”Toikan pitäisi tietää missä menee taiteen ja hyvän maun raja”.Annala 2006, s. 161.
Muihin alastomuussketseihin ei hankittu kuvauslupia ja ne kuvattiin nopeasti mahdollisimman pienellä ryhmällä ja vähäisellä kuvauskalustolla. Jäähallitapausta lukuun ottamatta kuvaukset eivät herättäneet merkittävää huomiota tai aiheuttaneet tuotantoryhmälle vaikeuksia. Virkailijana esiintynyt Timo Eränkö sai esimerkiksi tarkastaa Helsingin joukkoliikenteen matkustajien lippuja ilman, että yksikään asiakas uskalsi kysyä häneltä alastomuudesta. Kohtaukset kuvattiin talvella, ja omassa sketsissään Liinoja esiintyi alasti Kallion luistelukentällä 30 asteen pakkasessa.Rossi 2023, s. 188.
Hurjat Teini-ikäiset mopopojat kilvoittelevat riskinotossa. Poikien tempauksia ovat Jaffapullon juominen kerralla, huoltoaseman naistenhuoneessa asioiminen, sinapin syöminen paljaaltaan, sähköpaimeneen virtsaaminen, lehmän ulosteeseen astuminen, tikanheitto, tikkailta huutaminen ja poliisiauton heittäminen lumipallolla. Miehuuskoetta seuraa tyrmistynyt hiljaisuus ja sen jälkeen muiden poikien ”on se hurja” -toteamukset. Susan Heikkinen arvelee sketsien sijoittuvan 1980-luvun alkuun. ”Sen voi päätellä uusimman pappa-Tunturin vauhtiraidoista ja siitä, että pojilla ei ole kypäriä. Mopoilijan kypäräpakko tuli voimaan 1982, eivätkä nämä pojat vaikuta riittävän kovilta jätkiltä uhmaamaan lakia.” Heikkisen mukaan sketsien tapahtumat edustavat ”viatonta leikkiä lähimenneisyyden maaseudulla, nostalgisessa onnen maassa, jonne suuri osa suomalaisista juureutuu”. Järjetön ilkivalta, sairas väkivalta ja muu ”nykynuorison äärioikeilu” puuttuvat sketseistä, joten katsoja voi ”huvittua helpotuksesta: kunnon poikiahan nämä”.Heikkinen 2016, s. 134–135.
Klaffi Elokuva-arkiston johtaja Kaarle Stewen (Markku Toikka) haastattelee ohjaaja Pekka Parikkaa (Mikko Kivinen) ja tuottaja Marko Röhriä (Matti Jaaranen). Parikka esiintyy itsevarmasti ja kertoo uudesta elokuvastaan Tuntematon sotilas. Elokuvan tuotantoon on osallistunut useita yksityisiä rahoittajia, mutta Parikka ja Röhr vakuuttavat, ettei tämä ole vaikuttanut elokuvan sisältöön. Haastattelun aikana elokuvasta näytetään lyhyitä katkelmia, joissa itsemurhaa yrittävä alikersantti Lehto (Heikki Salomaa) toteaa kiväärinsä piipun olevan Halvan lakritsaa, silmänsä menettänyt kersantti Hietanen (Tapio Liinoja) saa näkönsä takaisin Instrumentariumin silmälasien avulla ja lähestyvää Neuvostoliiton ilmahyökkäystä arvellaan Finnairin uuden Helsinki–Moskova-reitin lennoksi.Rossi 2023, s. 193.
Sketsin innoitti Röhrin ja Parikan todellinen elokuva Talvisota (1989). Se oli ensimmäinen suomalainen elokuva, jota yksityinen sponsori näkyvästi rahoitti. Röhr ja Parikka haaveilivat elokuvansa viemisestä kansainvälisille markkinoille, mitä Kivinen piti epärealistisena haaveena. Sketsin ohjaaja Pentti Kotkaniemi yritti saada Finnairilta taloudellista tukea vastineeksi ohjelman tuomasta näkyvyydestä, mutta Finnairin mainospäällikkö vastusti jyrkästi koko sketsiä.Rossi 2023, s. 193–194.
Kymppitonni Parodia television Kymppitonni-ohjelmasta. Markku Toikka näyttelee juontaja Riitta Väisästä.
Kilpailijat: Kata Kärkkäinen – Hiski Salomaa Esko Salminen – Timo Eränkö Outi Heiskanen – Hannu Lemola Hannu Huuska – Tapio Liinoja Ben Zyskowicz – Pekka Hedkrok
Alkuperäisessä sketsissä oli kohtaus, jossa kilpailijat arvuuttelivat sanaa ”persesilmä”. Arvuuttaja antoi vihjeeksi: ”Puhuu harvoin, ja aina kun puhuu, tulee pahanhajuista ilmaa tai tulee paskaa.” Kaikki kilpailijat vastasivat Mauno Koivisto ja yllättyivät, kun vastaus olikin väärä. Yle TV1:n ohjelmapäällikkö Erkki Pohjanheimo hermostui nähdessään kyseisen sketsin ennakkoon ja vaati kohtauksen poistoa, sillä ”TV1:n ohjelmissa ei tasavallan presidenttiä solvata.” Televisiossa näytettiin sketsistä lyhennetty versio. Yhtye sai tietää sensurointipäätöksestä vasta nähdessään ohjelman televisiosta. Kivinen kertoo tapauksen olleen ”meidän mielestämme skandaali”.
Madrigaali Ortodoksikirkon munkit keskustelevat laulamalla ei-uskonnollisista asioista ja paljastavat tehneensä kaikenlaista munkeille sopimatonta. Munkkikuoro aloittaa usein laulamalla ylevästi ”Herran pelko on viisauden alku”. Lauluista ilmenee munkkien muun muassa valmistaneen kirkon kellarissa kiljua ja käyttäneen virolaisten seksityöntekijöiden palveluja.Rossi 2023, s. 189.