Ukrainan merivoimat (‎) on Ukrainan asevoimien meripuolustuksesta vastaava puolustushaara, jonka tarkoituksena on suojella Ukrainan suvereniteettia ja valtion etuja merellä, kukistaa vihollisen laivastoryhmät määrätyillä merivyöhykkeillä itsenäisesti ja yhteistyössä muiden Ukrainan asevoimien haarojen kanssa sekä avustaa Ukrainan asevoimien maavoimia rannikkoalueella.

Merivoimat koostuvat viidestä osasta: pintajoukoista, sukellusvenevoimista, laivaston ilmavoimista, rannikkotykistöstä ja merijalkaväestä. Vuonna 2022 Ukrainan merivoimissa oli 15 000 henkilöä, joista 6 000 oli merijalkaväkeä.

Merivoimat toimi aiemmin Mustanmeren alueella (mukaan lukien Asovanmeri ja Tonavan suisto). Venäjä on kuitenkin sittemmin saanut Asovanmeren ja Mustanmeren täydellisen hallinnan meneillään olevan konfliktin aikana. Ukrainan merivoimien etäoperaatiot rajoittuvat kansainväliseen toimintaan, kuten operaatio Active Endeavour ja operaatio Atalanta Välimerellä ja Afrikan sarvessa.

Mervoimien vuosipäivää on vietetty heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vuodesta 2015 lähtien. Nykyisenä komentajana toimii vara-amiraali Oleksi Neižpapa, joka aloitti virassaan 11. kesäkuussa 2020.

Historia

Zaporižžjan kasakkalaivasto v. 1600 thumb|1600-luvun puukaiverrus, joka esittää hetmanni Petro Konaševytš-Sahaidatšnyin johtamien Zaporižžjan kasakoiden hyökkäystä ketterillä tšaikoilla Osmanien laivastoa vastaan, ne tuhoten ja Caffan vallaten vuonna 1616. Ukrainan merivoimat sai alkunsa Zaporižžjan kasakoista, jotka tekivät usein ryöstöretkiä ottomaanien asutuksiin Mustanmeren rannikolla. Kasakat käyttivät pieniä tšaika-aluksia, jotka olivat rakenteeltaan samankaltaisia kuin viikinkien pitkät laivat. Vaikka kasakat olivat teknisesti heikompia kuin turkkilaiset, he menestyivät hyvin vastustajaansa vastaan. Vuonna 1614 kasakkajoukot tekivät rynnäkön ja tuhosivat Trabzonin.

Vuonna 1615 kasakat pystyivät tekemään hyökkäyksen itse Istanbuliin ja tuhosivat useita kaupungin esikaupunkeja. Vuonna 1616 kasakkalaivasto pääsi Bosporinsalmelle ja teki jälleen ryöstöretkiä ympäröivään maaseutuun. Turkkilainen laivasto, joka lähetettiin tuhoamaan kasakkajoukot, kukistettiin vuonna 1617. Vuonna 1625 kasakat onnistuivat jälleen kerran hyökkäämään Istanbuliin ja pakottivat sulttaanin pakenemaan väliaikaisesti pääkaupungista.

Kasakat käyttivät useita eri hyökkäysstrategioita isompia ottomaanien laivastovoimia vastaan, kuten laivojen sijoittaminen taistelun aikana siten, että aurinko oli aina niiden selän takana. Kasakka-alukset olivat pieniä ja matalia, joten niihin oli vaikea osua tykillä. Kasakoiden aseistuksena oli tyypillisesti pienikaliiperiset musketit, ja taistelun aikana heidän tavoitteenaan oli pikemminkin tappaa miehistö ja nousta laivaan vallatakseen sen kuin upottaa se.

Ukrainan kansantasavallan laivasto (1917–1921) Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen aikana useat Venäjän keisarillisen laivaston Mustanmeren laivaston alukset, joiden komentajina ja miehistöinä oli etnisiä ukrainalaisia, julistautuivat vasta itsenäistyneen Ukrainan kansantasavallan laivastoksi. Mustanmeren laivaston komentaja Mihail Sablin nosti Ukrainan kansantasavallan värit 29. huhtikuuta 1918. Laivaston perustamiseksi otettiin vain vähän lisätoimia, koska Ukrainan hallitus menetti rannikkoalueiden hallinnan.

Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjän entinen Mustanmeren laivasto joutui anarkian ja demoralisaation valtaan. Sevastopoliin sijoitunutta laivastoa komensi kollektiivi "Tsentroflot". Erilaiset poliittiset vaikutteet kohtasivat toisensa: Ukrainalaiset, bolševikit, menševikit, sosialistivallankumoukselliset ja anarkistit. Alusten ylle nostettiin hyvin erilaisia lippuja: Ukrainan kaksivärisiä, vanhoja venäläisiä lippuja, bolševikkien punaisia lippuja ja anarkistien mustia lippuja. Niitä nostettiin ja laskettiin jopa useita kertoja päivässä kunkin miehistön poliittisen suuntautumisen mukaan.

Ukrainan kansantasavalta pyrki ottamaan laivaston haltuunsa. Lokakuun 17. päivänä 1917 nimitettiin Ukrainan kansallisneuvoston edustajaksi Mustanmeren laivaston komentoon kapteeni Ye Akimov. Kiovassa sijaitsevan kansallisneuvoston hallituksen yhteyteen perustettiin laivastoasioiden pääsihteeristö (tammikuussa 1918 se uudistettiin ministeriöksi). Sen johtajaksi tuli D. Antonovitš. Laivaston pääesikuntaa johti kapteeni Jerzy Świrski. Merimiesten koulutus- ja agitaatiotarkoituksiin kansallisneuvosto lähetti komissaareja Odessaan, Mykolajiviin, Hersoniin ja Sevastopoliin. Joulukuun 22. päivänä 1917 Kiovaan perustettiin laivastoministeriö.

Lokakuusta 1917 alkaen alusten miehistöt perustivat sotilasneuvostoja; mastoissa liehuivat sinikeltaiset liput. Alukset Zavidniy () ja Pamjat Merkuria olivat ensimmäiset tällaiset tapaukset.

Marraskuussa 1917 Sevastopolissa perustettiin Sahaidatšnyin meripataljoona, joka 24. marraskuuta 1917 lähetettiin Kiovaan torjumaan bolševikkien kapinoita ja osallistui Kiovan arsenaalin tammikuun kansannousuun.

Marraskuun 22. päivänä 1917 Mustanmeren laivaston uusimman ja tehokkaimman sota-aluksen Volyan koko miehistö vannoi uskollisuutta kansallisneuvostolle, ja pian sen jälkeen seurasivat useat muut alukset ja sukellusveneet. Joulukuussa 1917 Ukrainan lipun alla purjehtiva Mustanmeren laivaston laivue, jota johti Imperator Aleksandr III ja johon kuului toinen risteilijä ja kolme hävittäjää, osallistui 127. jalkaväkidivisioonan evakuointiin Trabzonista takaisin Ukrainaan.

Joulukuun 29. päivänä 1917 suurin osa Mustanmeren laivastosta siirtyi bolševikkien haltuun.

Osana operaatio Faustschlagia Saksan keisarikunnan joukot olivat etenemässä Sevastopoliin tavoitteenaan vallata Mustanmeren laivasto. Koska maavoimat eivät antaneet tukea, amiraali Sablin joutui neuvottelemaan vihollisuuksien lopettamisesta. Saksalaiset kuitenkin hylkäsivät aselepoehdotukset ja eteneminen jatkui. Huhtikuussa 1918 saksalaiset ja ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Krimille.

Toukokuun 1. päivänä 1918 saksalaiset kaappasivat Sevastopoliin jääneet alukset, koska bolševikkien toiminta rikkoi rauhansopimusta. Kesäkuun 17. päivänä 1918 yksi rahtilaiva ja kuusi hävittäjää palasivat Novorossijskista Sevastopoliin, jossa ne myös kaapattiin. Suurimman osan Novorossijskiin jääneistä aluksista tuhosi niiden oma miehistö Leninin käskystä. Heinä-marraskuussa 1918 saksalaiset siirsivät vähitellen monia aluksia Ukrainan hallituksen (Hetmani Pavlo Skoropadskyi) komentoon.

Odessaan ja Mykolajiviin keskitetty Ukrainan pääasiallinen merivoima koostui yli 20 miinanraivaajasta, 7 pienestä risteilijästä, 1 rahtilaivasta ja yli 30 apualuksesta. Sevastopolissa oli vain 2 vanhaa taistelulaivaa Ukrainan lipun alla. Kiovassa sijaitseva laivastoministeriö otti 18. heinäkuuta 1918 käyttöön uudet merivoimien lipputunnukset ja jotkut arvoliput (esim. laivastoministerin lippu, apulaisministerin lippu). Vanha venäläinen lippu säilyi Ukrainan merivoimien lippuna. Sitä pidettiin Mustanmeren laivaston kunnian symbolina, sillä laivaston miehistöstä suuri osa oli aiemmin ukrainalaisia. Syyskuun 17. päivänä saksalaiset antavat Ukrainalle 17 sukellusvenettä.

Joulukuussa 1918, kun ympärysvaltojen merivoimat lähestyivät Sevastopolia, ukrainalainen kontra-amiraali V. Klokhkovskyy käski kaikkien alusten nostaa venäläiset Pyhän Andreaksen liput. Se oli osoitus hyvistä aikomuksista ympärysvaltoja kohtaan. Ympärysvallat kuitenkin valtasi Mustanmeren laivaston ja siirsi sen myöhemmin Venäjän valkoisen armeijan haltuun. Ukrainan käsiin jäi vain pieniä määriä merijalkaväen alaosastoja. Ukrainan laivastoviranomaiset olivat olemassa vuoteen 1921 asti.

Luettelo ukrainalaisista aluksista Ukrainan kansantasavallalla oli laivasto viiden kuukauden ajan. Lokakuusta 1917 maaliskuuhun 1918 ukrainalaisten käytössä oli yhdeksän taistelulaivaa, seitsemän risteilijää, 18 hävittäjää, 14 sukellusvenettä, 16 partiolaivaa, 11 sotilaskuljetusalusta ja emoalusta. Lisäksi laivaston esikunta, kaikki sotilaslaitokset ja tehtaat sekä kaikki rannikkolinnoitukset olivat ukrainalaisen henkilöstön miehittämiä.

Itämeren laivasto

Neuvostoliiton risteilijä Krasnyi Krym (12. lokakuuta 1917). Venäläinen hävittäjä Ukraina (12. lokakuuta 1917). Venäläinen hävittäjä Haidamak (12. lokakuuta 1917).

Mustanmeren laivasto

Venäläinen taistelulaiva Georgii Pobedonosets (9. marraskuuta 1917). Venäläinen risteilijä Pamjat Merkuria (12. marraskuuta 1917). Venäläinen hävittäjä Zorkiy (12. marraskuuta 1917). Venäläinen hävittäjä Zvonkiy (12. marraskuuta 1917). Venäläinen taistelulaiva Volya (aiemmin Imperator Aleksandr III) (22. marraskuuta 1917). Venäläinen taistelulaiva Imperatritsa Jekaterina Velikaja.

Ukrainan nykyaikainen laivasto

Itsenäisyys ja "taistelu valan puolesta" Ukrainan nykyisten merivoimien alkuperä kietoutuu Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston kohtaloon ja Krimin nykyajan historiaan. Neuvostoliiton hajottua (1991) Neuvostoliiton asevoimien hallinto siirtyi väliaikaisesti Itsenäisten valtioiden yhteisön yhteisiin asevoimiin, kunnes entisen Neuvostoliiton sotilaiden jakamisesta entisen Neuvostoliiton jäsenvaltioiden kesken päästiin sopimukseen. Ilmailumarsalkka Jevgeni Šapošnikovista tuli IVY:n yhteisten asevoimien komentaja 14. helmikuuta 1992.

Ukrainan korkein neuvosto (Verh'ovna Rada) hyväksyi 6. joulukuuta 1991 päätöslauselman Ukrainan lainsäädännöstä "Ukrainan puolustuksesta" ja "Ukrainan asevoimista" sekä sotilasvalan tekstin. Samana päivänä Ukrainan parlamentin istuntosalissa Ukrainan puolustusministeri Kostjantin Morozovista tuli ensimmäinen valan vannonut henkilö. Ukrainan korkein neuvosto ratifioi 10. joulukuuta 1991 Belavežan sopimuksen.

Ukrainan presidentti antoi 12. joulukuuta 1991 käskyn nro 4, jossa kaikkia Ukrainaan sijoittautuneita sotilasjoukkoja kehotettiin vannomaan uskollisuutta 20. tammikuuta 1992 mennessä. Valtaosa Mustanmeren laivastosta jätti määräyksen noudattamatta. Tammikuun 1. päivänä 1992 Mustanmeren laivaston Filipp Oktjabrskin koulutusyksikön sanomalehti Vympyel (päätoimittaja kapteeniluutnantti Mykola Huk) julkaisi sotilasvalan ja Ukrainan hymnin ukrainan kielellä.

Ukraina aloitti 3. tammikuuta 1992 kansallisten asevoimiensa käytännön muodostamisen. Mustanmeren laivaston upseerikokous vetosi 8. tammikuuta 1992 kaikkiin IVY-maiden johtajiin, jotta nämä tunnustaisivat Mustanmeren laivaston operatiivis-strategiseksi muodostelmaksi, joka ei ole Ukrainan alainen. Tammikuun 12. päivänä 1992 Balaklavassa (Sevastopolissa) sijaitsevasta rajajoukkojen prikaatista tuli ensimmäinen sotilaallinen muodostelma, joka vannoi uskollisuutta Ukrainalle.

Sevastopolin kuvernööri vetosi 14. tammikuuta 1992 sekä Ukrainan että Venäjän federaation korkeimpiin neuvostoihin ja kehotti tekemään nopeammin päätöksen Mustanmeren laivaston asemasta. Tammikuun 16. päivänä 1992 allekirjoitettiin IVY:n jäsenten välinen sopimus valasta strategisissa kokoonpanoissa.

Tammikuun 18. päivänä 1992 sukeltajakoulun 3. komppaniasta tuli Mustanmeren laivaston ensimmäinen kokoonpano, joka vannoi uskollisuuttaan Ukrainalle yhdessä Sevastopolin laitetekniikan instituutin merenkulun osaston kanssa. Seuraavana päivänä neljäkymmentäkuusi merivoimien lentäjää vannoi uskollisuuttaan Ukrainalle Mykolajivin keskusaukiolla.

Mustanmeren laivaston sotilashenkilöstö, joka oli aiemmin kuulunut Neuvostoliiton asevoimien valaan, ei kiirehtinyt vannomaan uskollisuutta vastaperustetulle valtiolle. Venäjän laivaston ensimmäinen varapäällikkö, amiraali Ivan Kapitanets antoi direktiivin: "soveltaa ankaria sanktioita, mukaan lukien viraltapano ja palveluksesta erottaminen, upseereihin, aliluutnantteihin ja aliupseereihin, jotka luovat sotilasyhteisöissä epäterveen ilmapiirin, joka on altis maanpetokselle ja Ukrainalle vannotulle uskollisuudenvalalle". Siitä huolimatta 26. tammikuuta 1992 Krimin laivastotukikohdan vesialuetta vartioiva 17. laivastoprikaati seurasi sukeltajien esimerkkiä.