thumb|right|400px|Eteläafrikkalainen sanien perhe. Metsästäjä-keräilijät ovat ihmisiä, jotka hankkivat ravintonsa suoraan luonnosta metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä. Tämä oli varhaisin tapa hankkia ravintoa.
Joitain metsästäjä-keräilijäryhmiä on säilynyt nykyaikaan asti eri puolilla maailmaa hyvin erilaisissa ympäristöissä trooppisista sademetsistä aavikoihin ja arktisiin alueisiin. Ne asuttavat syrjäisiä alueita, joita ei ole otettu maatalouden käyttöön. Jotkin näistä ryhmistä ovat säilyttäneet vanhan elämäntapansa siksi, koska heidän asuinalueensa ei sovellu tuottavaan maatalouteen.Coon 1971, s. 2–4.
Jotkin metsästäjä-keräilijäryhmät elävät yhä erillään ympäröivistä maanviljelijäyhteisöistä. Toiset ryhmät ovat alkaneet hyödyntää ulkopuolisilta saamiaan metallisia työkaluja. Kun kauppa ulkopuolisten kanssa laajenee, metsästäjä-keräilijäryhmän jäseniä alkaa muuttaa asumaan näiden kylien laitamille. Ajan myötä he jättävät vanhan ryhmänsä, ja heistä tulee ulkopuolisten yhteisöjen alinta kastia.Coon 1971, s. 10–11. Nykyisin metsästys ja keräily ovat monelle ryhmälle tapoja hankkia lisäravintoa palkkatyön tai kotitarveviljelyn lisäksi, tai kulttuuriperinteiden säilyttämistä, eivätkä enää pääasiallisia ravinnonhankintakeinoja.
Levinneisyys thumb|400px|Metsästäjä-keräilijöiden väheneminen viimeisten 10 000 vuoden aikana. Tummimmalla värillä alueet, joissa metsästäjä-keräilijöiden osuus maankäytöstä oli yli 20 prosenttia. Vielä kymmenentuhatta vuotta sitten kaikki maailman noin kymmenen miljoonaa ihmistä olivat metsästäjä-keräilijöitä, sillä maanviljelyä ja karjankasvatusta ei vielä ollut keksitty. Heidän lukumääränsä on pudonnut 1970-luvulle tultaessa alle neljännesmiljoonaan ja osuutensa ihmiskunnasta laskenut alle 0,003 prosenttiin.Coon 1971, s. xvii–xviii.
Ravinnonhankinta pienoiskuva|Jääkalastusta Pohjois-Kanadan retkikunnan havaitsemana. Useimmat metsästäjä-keräilijäryhmät ovat yhdistäneet monia ravinnonhankintatapoja, mutta suurriista, pienriista tai kalastus ovat olleet pääasiallisia ravinnonlähteitä. Trooppisissa metsissä metsästetään yksittäisiä eläimiä ja tasangoilla laumoissa liikkuvia ruohonsyöjiä, kuten peuroja, antilooppeja ja kenguruita. Pohjoisessa talvi on paras metsästyskausi, sillä saalis liikkuu silloin hitaasti. Kesä taas on parasta kalastusaikaa, ja etenkin jokien lohet ovat olleet tärkeää ravintoa. Merten rannikoilla on metsästetty merinisäkkäitä, kuten hylkeitä ja mursuja. Vesilintuja on metsästetty pesimäaikana ja muuttoaikana.Coon 1971, s. 71–72. Arktisilla vesillä on pyydetty valaita.Coon 1971, s. 120.
Eläinten liha, rasva ja linnunmunat ovat tärkein tai lähes ainoa ravinnonlähde arktisilla seuduilla. Jopa 35–40 prosenttia pohjoisten alkuperäiskansojen kalorimäärästä tulee proteiineista ja loput lähinnä eläinrasvoistaThe Inuit Paradox. How can people who gorge on fat and rarely see a vegetable be healthier than we are? Patricia Gadsby & Steele. Discovermagazine 20.1.2004. . Esimerkiksi inuitien perinteinen ruokavalio koostui noin 50-prosenttisesti karibu-peurasta, 30-prosenttisesti kalasta, 10-prosenttisesti hylkeestä, ja loput sekalaisista riistaeläimistä ja munistaTaubes, s. 320. Pelkkään metsästykseen ja/tai kalastukseen perustuvaa elinkeinoa kutsutaan pyyntikulttuuriksi.
Afrikan kulttuurien juuret -nimisen kirjan mukaan lämpimillä seuduilla kerätty kasviravinto on metsästettyä lihaa tärkeämpi osa ruokavaliotaAfrikan kulttuurien juuret, sivu 201. Lämpimillä seuduilla metsästetään esimerkiksi peuroja, sikoja, apinoita ja lintujaAgta: The Guardians of the Valley Published on: October 05, 2023. Oliver Baccay. https://pia.gov.ph/features/2023/10/05/agta-the-guardians-of-the-valley.
Ihmisen suku -nimisessä kirjassa todetaan, että keräily tuottaa lämpimillä seuduilla 4/5 kaloreistaIhmisen suku, s. 142.. Keräilyyn kuuluu sekä kasvi- että eläinperäisen ruoan hankkimista kuten juurien ja juurimukuloiden kaivamista maasta, hedelmien poimimista, simpukoiden keräilyä rannalta tai sukeltamista vedestä, parveilevien hyönteisten pyydystämistä, toukkien kaivamista puunkuorista, munien keräämistä linnunpesistä ja hunajan keräämistä mehiläispesistä.Coon 1971, s. 70.
Metsästäjä-keräilijöiden täytyy selviytyäkseen tuntea tarkkaan alueensa eläinten elintavat ja eri kasvilajien farmakologiset ominaisuudet.Coon 1971, s. 389. Miehet vastaavat yleensä metsästyksestä ja naiset ja lapset keräilystä. Metsästäminen ja keräily tehdään yleensä ryhmässä, mikä antaa kokeneille tilaisuuden opettaa kokemattomia.
Metsästysaseina ja -välineinä on käytetty muun muassa nuijaa, keihästä, linkoa, verkkoja, ansoja, jousta ja myrkkynuolia sekä harppuunaa. Jäljestämistä, houkuttimia ja naamioitumista on hyödynnetty. Joskus eläimiä metsästetään yksitellen, joskus iso lauma eläimiä ajetaan ansaan yhdellä kertaa.Coon 1971, s. 73–108.
Eläimistä saadaan lihan lisäksi myös nahkaa, turkiksia, luuta ja muita välttämättömiä tarvikkeita.Coon 1971, s. 110–111.
Vettä metsästäjä-keräilijät löytävät aavikolta esimerkiksi maanalaisista puroista tai kasvien juurista. Arktiksen eskimot saavat vettä sulattamalla lunta. Afrikan aavikoiden sanit säilövät vettä strutsinmunankuoriin.Coon 1971, s. 25–26.
Kerätty tai saaliiksi saatu ruoka jaetaan ryhmän kesken tarkkojen sääntöjen mukaisesti. Ruoan jakamissäännöt vaihtelevat ryhmittäin, kuten myös ruoanvalmistus- ja -säilömistavat. Ryhmien välillä harvoin jaetaan tai vaihdetaan ruokaa, vaan kukin ryhmä hankkii oman ruokansa omalta reviiriltään.Coon 1971, s. 176–187.
Metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa ei ole esiintynyt perinteisesti alkoholin ja muiden riippuvuutta aiheuttavien päihteiden käyttöä.Coon 1971, s. 187.
Elämäntapa ja yhteiskuntarakenne
Monet metsästäjä-keräilijät elävät noin 30–100 ihmisen ryhmissä. Ryhmän koko riippuu käytettävissä olevista ruokavarannoista. Ryhmässä voi olla väliaikaisia jäseniä, ja se voi toisinaan hajaantua vuodenajan mukaan pienemmiksi osiksi. Ryhmä koostuu laajennetuista perheistä, joihin kuuluu mies, yksi tai useampi vaimo, lapsia sekä joitain vanhempia pariskuntia, leskiä ja joskus naimattomia miehiä.Coon 1971, s. 9, 190–191.
Naiset saattavat mennä joissain metsästäjä-keräilijä-kulttuureissa jo 14-vuotiaana naimisiin. Useimmissa ryhmissä miehet hakevat vaimonsa toisista ryhmistä ja antavat tyttärensä ja siskonsa vaimoiksi toisiin ryhmiin. Vaimoksi otetusta naisesta annetaan usein maksu.Coon 1971, s. 191–192.
Ryhmät ovat eristäytyneitä ja tiiviitä, ja kaikki jäsenet tuntevat toisensa hyvin. Tarkat säännöt määrittelevät sukulaisuussuhteet, ruoan jakamisen ja puolison valinnan. Yksilön elämänvaiheita erottavat siirtymäriitit.Coon 1971, s. 9.
Jokaisella ryhmällä on oma reviirinsä, jolla sillä on yksinoikeus metsästää. Rajanylittäjät voidaan surmata, jos heillä ei ole lupaa tulla toisen ryhmän alueelle. Joskus ryhmät voivat väliaikaisesti yhdistää voimansa esimerkiksi norsunmetsästykseen.Coon 1971, s. 192–194.
Läheiset ryhmät voivat puhua samaa murretta, mutta kauemmas mentäessä näkyy murrerajoja ja lopulta kielirajoja. Esimerkiksi Tasmanian saarella puhuttiin ainakin yhdeksää kieltä ja Australiassa ehkä viittäsataa.Coon 1971, s. 194.
Metsästäjä-keräilijöillä ei ole lainvalvojia, virkamiehiä tai hierarkkista papistoa.Coon 1971, s. 190. Koska muiden hankkimilla tai valmistamilla tuotteilla elävää yläluokkaa ja hallintokoneistoa ei ole, ryhmää suuremman valtakunnan hallitsemiseen vaadittavaa byrokratiaa ja organisaatiota on mahdotonta koota. Vastakohtana sivilisaatioille metsästäjä-keräilijöiden ryhmien kompleksisuuden aste on erittäin alhainen. Koska lisääntyvä kompleksisuus tuottaa kasvavia kustannuksia henkeä kohden, selittää matala kompleksisuuden aste myös metsästäjä-keräilijöiden runsaan vapaa-ajan.Joseph Tainter: Problem Solving: Complexity, History, Sustainability, Population and Environment, 2000, 22. vsk, nro 1, s. 3–41.
Työaika Metsästäjä-keräilijöiden keskimääräisen työajan on usein arvioitu olevan vain 20–40 tuntia viikossa riippuen siitä, mikä määritellään työksi. Muuna aikana he esimerkiksi pelailevat pelejä, soittavat, laulavat ja tanssivat, käyvät sukulaisissa tai vain rentoutuvat. Esimerkiksi Pohjois-Filippiineillä asuvan Agta-kansan keskimääräinen kokonaistyöaika on 45 tuntia viikossa, josta lähes puolet kuluu kotitöihin. Tutkimuksessa ei huomioitu kuitenkaan auringonlaskun jälkeen tehtyä työtä.
Metsästäjä-keräilijä-yhteisöiden naiset ovat tehneet perinteisesti miehiä enemmän kotitöitä, koska miehillä on kulunut naisia enemmän aikaa metsästykseen ja kalastukseen. Sukupuolten kokonaistyöaika on ollut tästä huolimatta sama. Naisten työmäärä lisääntyi kuitenkin huomattavasti niissä yhteisöissä, joissa oli alettu viljellä riisiä perinteisemmän ravinnonhankinnan ohella. Tämä johtui siitä, etteivät miehet olleet lisänneet kotityöhön käyttämäänsä aikaa samassa suhteessa, kun naisten työpäivä piteni peltotöiden vuoksi.
Asumukset thumb|right|Kongolaisten pygmien majoja sademetsässä. Joskus metsästäjä-keräilijät yöpyvät luolissa ja muissa kivien antamissa suojissa, tai ontoissa puissa. Lämpöä saadaan nukkumalla nuotion vieressä. Asumuksia on monentyyppisiä yksinkertaisista kehittyneempiin, mutta yhden ryhmän majat ovat aina samankaltaisia. Asumuksia on rakennettu muun muassa puusta, lehdistä, oljista ja nahoista. Siperiassa majoja on kaivettu maahan, ja eskimot ovat rakentaneet kupolimaisia igluja lumesta ja jäästä.Coon 1971, s. 26–38.
Teknologia Trooppisten seutujen metsästäjä-keräilijöiden teknologia on alkeellisempaa kuin kylmempien seutujen, sillä elämä on tropiikissa helpompaa kuin lähempänä napa-alueita.Coon 1971, s. 52.
Metsästäjä-keräilijät ovat tehneet työkalunsa puusta, simpukankuorista, kivestä ja luusta. Jotkin harvat ovat löytäneet rautaa ja muita metalleja käyttöönsä: Grönlannin eskimot saivat rautaa meteoriiteista ja andamaanit laivojen hylyistä. Kivityökalujen erilaiset työstötekniikat ovat kehittyneet ajan myötä. Kivityökaluja on valmistettu lohkomalla ja hiomalla erilaisista kovista ja terävistä kivilajeista. Kivestä on tehty esimerkiksi keihäänkärkiä, nuolenpäitä, kirveitä ja kuokkakirveitä.Coon 1971, s. 14–21.
Jotkin ryhmät osaavat tehdä tulen puulla tai lyömällä kiviä yhteen. Tasmanialaiset, andamaanit ja Iturin metsän pygmit eivät ole osanneet tehdä tulta vaan ottivat sen vain talteen salamaniskun jälkeen. Monet ryhmät kantavat tulta mukanaan ja pitävät sitä yllä leirissään, mikä on yleensä naisten työtä. Tulta käytetään ruoanlaitossa, lämmön tuottajana, valonlähteenä ja puiden kaatamisessa.Coon 1971, s. 6, 23–25.
Monilla metsästäjä-keräilijöillä on ollut kotieläiminään koiria, joita on käytetty metsästyksen apuna tai arktisilla seuduilla vetokoirina.Coon 1971, s. xviii.
Liikkuminen Metsästäjä-keräilijät liikkuvat alati. He kulkevat yleensä jalan eivätkä käytä hevosia tai nykyaikaisia ajoneuvoja. Heidän ravinnonhankintaansa voi kuulua myös paljon kiipeilyä puissa. Tarvikkeet kuten metsästysaseet kulkevat mukana selässä, pään päällä, laukussa tai reessä. Arktisilla seuduilla liikkumisessa käytetään lumikenkiä, suksia, kajakkeja ja koiravaljakkoja. Vesillä liikutaan veneillä, joita tehdään puusta, kaarnasta, kaisloista ja nahasta.Coon 1971, s. 54–64.
Uskonto Useimmissa metsästäjä-keräilijäryhmissä on šamaani, jonka tehtävä on torjua pahojen henkien ja vihaisten jumalien aiheuttamat ongelmat. Šamaani toimii muun muassa parantajana ja selvänäkijänä.Coon 1971, s. 370.
Vaatetus ja koristautuminen thumb|Monet metsästäjä-keräilijät pukeutuvat niukasti ja koristelevat ihoaan. Kuvassa Amazonian yanomameja.