Alaniiniaminopeptidaasi eli AAP tai CD13 on solukalvoihin upottautunut entsyymi, joka katkoo (hydrolysoi) N-terminaalisia aminohappoja irti monenlaisista peptideistä. AAP irrottaa monia aminohappoja, mutta ensisijaisesti se irrottaa alaniineja. AAP löytyy ihmisistä ja laajalti muista eläinlajeista.
Ihmisillä AAP:n geenin (geenin symboli: ANPEP) pituus on 35 kiloemäsparia ja se on kromosomissa 15. Sioilla geeni on kromosomissa 7.
Vaihtoehtoiset nimet AAP:tä kutsutaan myös nimellä alanyyliaminopeptidaasi, kysteiini-glysiini-dipeptidaasi (Cys-Gly-dipeptidaasi) ja kysteinyyli-glysinaasi. Siitä on 1980-luvulta asti käytetty myös nimeä N-aminopeptidaasi (lyhenne AP-N), jossa N-merkitsee sen peptidaasiaktiivisuuden kohdistumista varaukseltaan neutraaleihin aminohappohin. Aiemmin sitä on kutsuttu myös M-aminopeptidaasiksi. "M" merkitsee mikrosomaalista tai kalvoihin liittyvää (eng. membrane), sillä varhaisessa tutkimuksessa AAP:tä löydettiin mikrosomien tai solukalvojen pinnoista. Joskus AAP:stä käytetään myös nimeä m-AAP täsmentämään sitä, että sen sijainti ja toiminta soluissa kohdistuu solukalvoihin (eng. membrane).
Rakenne AAP on tyypin 2 integraalinen kalvoproteiini eli sen N-terminaali on solun sisäpuolen suuntaan. AAP on kiinni solukalvoissa. AAP-monomeerin massa useimmilla eläimillä on 140–150 kDa. AAP on glykoproteiini, jonka massasta 20 % noin on hiilihydraatteja. Useimmilla lajeilla AAP on homodimeeri.
AAP voi hajota kolmeksi 45–90 kDa kappaleeksi laboratoriokäsittelyssä. Siksi varhaisissa tutkimuksissa sen on oletettu olevan trimeeri ja sanottu koostuvan α-, β- ja γ-alayksiköistä.
Toiminta Eläimissä AAP on laajalti eri kudosten solukalvoissa. Sitä on eritoten ohutsuolen sukasaumassa eli harjareunuksessa, munuaisissa ja maksassa. AAP:n toiminta on hajottaa monenlaisia peptideitä. Esimerkiksi munuaisissa AAP hajottaa solunulkoisesti osaltaan glutationin glysiini-kysteiini-sidoksia. Eri puolin kehoa AAP saattaa hajottaa muun muassa verisuoniston toimintaan vaikuttavia peptidejä, hermostolle haitallisia jätepeptidejä ja sytokiinejä
Tietyt virukset tartuttavat soluja AAP:n välityksellä. AAP on reseptori muun muassa ihmisten koronavirukselle 229E (HCoV-229E), kissan koronaviruksen serotyypille 2 (FCoV2), porsaiden tarttuvan virusripulin aiheuttavalle virukselle (PEDV), sikojen tarttuvalle gastroenteriittivirukselle (TGEV) ja koiran koronaviruksen genotyypille 2 (CCoV2).
Lähteet
Luokka:Hydrolaasit