Suomalainen lähetystyö Ambomaalla alkoi vuonna 1870, kun Suomen Lähetysseuran evankelis-luterilaiset lähetystyöntekijät saapuivat Pohjois-Namibian Ambomaalle. Suomalaisten työn tuloksena syntyi nykyinen Namibian evankelisluterilainen kirkko.

Historia

Ensimmäiset lähetysseuran omat lähetit, Botolf Berhard Björklund, Pietari Kurvinen, Martti Rautanen, Karl Leonhard Tolonen, Karl August Weikkolin, Karl Emanuel Jurvelin ja käsityöläiset Juho Heinonen, Erkki Juntunen ja Antti Piirainen saapuivat Kapkaupunkiin 1868 ja pääsivät 1870 Ambomaalle, Ondongan heimon alueelle.Peltola, s. 11.Mestarin käskystä, s. 24, 27.Paunu, s. 119.

Lähetystyöntekijät matkustivat härkävaljakoilla Ambomaalle, jonne saavuttuaan he saivat asunnokseen irlantilaisen kauppiaan Grendonin rakentaman pienen talon, jonka Hugo Hahn lahjoitti Suomen Lähetysseuralle.Paunu, s. 144.

thumb|Pietari Kurvinen vuonna 1909.

Seuraavana päivänä saapumisensa jälkeen, 10. heinäkuuta 1870, Pietari Kurvinen piti Omandongon kuningas Shikongo sha Kalululle puheen:

Puheen jälkeen he pitivät suuren viikunapuun alla ensimmäisen jumalanpalveluksen Ambomaalla, puhuen hererokielellä kuninkaan lapsille ja alamaisille.Paunu, s. 146.

Lähetysasemia rakennettiin 1871–1872 Ongandjeraan, Ondongan Omandongoon, Uukuambiin ja Oukuanjamaan.Peltola, s. 42–44, 48.Mestarin käskystä, s. 30–31.

Lähetystyöntekijät olivat ostaneet matkansa varrelta Saksasta kauppatavaroita, joita oli tarkoitus myydä Afrikassa, ruuan ja kaiken muun tarvittavan hankkimiseksi. Tavarat olivat kuitenkin osittain käyttökelvottomia.

Lähetysseura oli kehottanut lähetystyöntekijöitä viljelemään maata ja siten hankkimaan oman toimeentulonsa. Heidän pyrkimyksensä oli saada lähetyskenttä kannattamaan itse itsensä.

Lähetystyöntekijät saivat vaatteiden yms. ostamista varten olla yhteistaloudessa vuoteen 1873 asti, mutta varojen käyttämistä valvomaan oli asetettu Kapmaalla Suomen Lähetysseuran asiamiehenä toiminut kauppias Ritter, joka kysyi vuodesta 1872 lähtien Lähetysseuran johtokunnalta luvan lähetystyöntekijöiden tilauksiin.Peltola, s. 59–61.

Varhaisin lähetystyö Ambomaalla tapahtui vaikeissa olosuhteissa. Lähetystyöntekijöiden aikaa kului tarpeellisten rakennusten rakentamiseen ja kunnossa pitämiseen, kaupankäyntiin sekä ruuan ja varusteiden hankkimiseen pitkien matkojen päästä. Paikalliset asukkaat suhtautuivat usein välinpitämättömästi tai vihamielisesti lähetystyöntekijöihin. Lähetystyöntekijöillä ei useimmiten ollut toiminnassa tarvittavia varoja ja kauppatavaroita tarpeeksi, joten he joutuivat turvautumaan ruuan saamisessa paikallisten ihmisten apuun. Heimopäälliköt kokivat heidät taakkana, jouduttuaan elättämään heitä.Peltola, s. 42, 46–47, 56.

Useimmat Ambomaan heimojen kuninkaat olivat odottaneet saavansa lähetystyöntekijöiden kautta rikkautta, aseita ja vankkureita, mutta koska eivät niitä saaneet, he alkoivat suhtautua lähetystyöntekijöitä kohtaan välinpitämättömästi.Peltola, s. 41, 50, 56.Mestarin käskystä, s. 33–34.

Lähetystyötä vaikeuttivat arabialaiset orjakauppiaat ja eurooppalaiset paloviinakauppiaat, jotka pelkäsivät oman toimintansa vaikeutuvan lähetystyöntekijöiden toiminnan vuoksi. He yrittivät sen vuoksi saada heimopäälliköitä suhtautumaan vihamielisesti lähetystyöntekijöitä kohtaan, muun muassa väittäen että lähetystyöntekijät yrittävät anastaa heidän valtansa.Peltola, s. 51–52.Mestarin käskystä, s. 35, 37.

Ensimmäiset neljä pakanaa kastettiin 1881.Strümpfel, s. 50.

Pietari Kurvinen kirjoitti 1877 ensimmäisen oshindongan kielellä kirjoitetun kirjan: ABD Moshindonga: omukanda uatango koshindonga ua piangoa (‘ABD oshindongan kielellä: ensimmäinen kirja oshindongan kielellä’). Kyseessä oli aapinen. Reijo Tolonen kirjoitti Lutherin Vähän katekismuksen ja Skoglund raamatunhistorian. Martti Rautasen kääntämä oshindongankielinen Uusi testamentti ilmestyi v. 1903.Mestarin käskystä, s. 42, 44, 141.

Vuonna 1893 Ambomaalle perustettujen seurakuntien jäsenmäärä oli 545 henkeä.Mestarin käskystä, s. 70.

thumb|300px| Käsityökoulu Ondongassa noin 1903.

Lähetystyöntekijät pitivät tärkeänä tavoitteena seurakuntaan liitettyjen ihmisten säädyllistä vaatettamista, jonka johdosta maahan tuotiin kankaita ja vaatteita, myöhemmin siellä myös yritettiin kasvattaa puuvillaa ja kutoa kankaita.Mestarin käskystä, s. 70–71.

Seurakuntien jäsenmäärä kasvoi vuoteen 1899 mennessä 725 jäseneen, jonka lisäksi oli useita kasteoppilaita.Mestarin käskystä, s. 71.

Vuonna 1900 Lähetysseuran uusi johtaja lehtori Jooseppi Mustakallio suoritti Suomen Lähetysseuran pitkään suunnitelmissa olleen Ambomaan lähetyskentän tarkistuksen, vieraillen Olukondan, Ondangwan ja Oniipan sekä Omulongan lähetysasemilla ja kouluissa. Matkan aikana kiinnitettiin huomiota myös lähetystyöntekijöiden olosuhteisiin ja sen seurauksena korotettiin lähetystyöntekijöiden palkkoja.Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959 II, s. 130–131, 138.Mestarin käskystä, s. 76, 134.

Lähetysseuralla oli vuonna 1903 työntekijöinä Ambomaalla kahdeksan lähetystyöntekijää ja kolme naisopettajaa, jotka työskentelivät viidellä päälähetysasemalla ja 12 sivuasemalla. Heidän apunaan oli 27 afrikkalaista työntekijää.Strümpfel, s. 51.

Ensimmäisen maailmansodan alettua Lähetysseuran johtokunta kokoontui elokuun alussa 1914 puheenjohtajansa Robert Hermansonin johdolla keskustelemaan Ambomaalla olevien lähetystyöntekijöiden tilanteesta. Sodan takia aikaisemmat yhteydet lähetystyöntekijöihin menetettiin, rahalähetykset Afrikkaan saatiin toimimaan vaikutusvaltaisen englantilaisen lähetysseuran kautta. Uusia lähettejä tarvittiin Ambomaalle. Euroopan kautta Afrikkaan matkustaminen ei onnistunut Englannin viranomaisten vastustuksen vuoksi, mutta seitsemän aikuisen ja yhden lapsen käsittävä ryhmä matkusti Siperian kautta Etelä-Afrikkaan lähtien huhtikuun alussa 1917, saapuen perille neljän kuukauden kuluttua. Tämä reitti sulkeutui pian Venäjän vallankumouksen vuoksi.Kriisien kautta kasvuun, s. 30–34.

Vuonna 1925 vihittiin seitsemän ambomaalaista papin virkaan.Mestarin käskystä, s. 158.

Ensimmäiset oshindongankieliset koko Raamatut saatiin käyttöön 1955.Mestarin käskystä, s. 179. Ambomaan ja Okavangon seurakuntien yhteinen jäsenmäärä vuonna 1958 oli yli 100 000 ihmistä.Mestarin käskystä, s. 177.

Suomalaisten lähetystyön tuloksena syntyi nykyinen Namibian evankelisluterilainen kirkko, ELCIN, joka itsenäistyi vuonna 1954. Vuonna 2004 kirkon jäsenmäärä oli puoli miljoonaa henkeä.Suomen Lähetysseura historia.

Lähteet Peltola, Matti, Saarilahti, Toivo, Savolainen, Paavo: Mestarin käskystä: Suomalaisen pakanalähetystyön historiaa. Agricola-Seura, Helsinki, 1959. Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959 II. Suomen lähetysseuran Afrikan työn historia. Suomen lähetysseura, Helsinki, 1958. Strümpfel, Emil: Evankelisen Lähetyksen perusteet ja kehitys pääpiirteissään esitettynä. Suomen lähetysseura, Helsinki, 1903. Paunu, Uno: Suomen pakanalähetystoimi 2. Suomen lähetysseura vuosina 1859–1876. Suomen lähetysseura, Helsinki 1909. Saarilahti, Toivo: Kriisien kautta kasvuun. Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1914–1938. Suomen lähetysseura, 1999. .

Viitteet

Luokka:Suomen Lähetysseura Luokka:Kristinusko Namibiassa