Perustuslaillinen oikeistopuolue (, lyhenne POP) oli vuosina 1973–1992 toiminut suomalainen kaksikielinen oikeistopuolue.

Lakitieteen lisensiaatti varatuomari Georg C. Ehrnrooth johti perustuslaillisia vuosina 1974–1992, ja puolue henkilöityi pitkälti häneen. Ehrnrooth oli 1970-luvun tunnetuimpia presidentti Urho Kekkosen politiikan vastustajia yhdessä Suomen Maaseudun Puolueen Veikko Vennamon, Ruotsalaisen Kansanpuolueen Victor Procopén ja Kansallisen Kokoomuksen Tuure Junnilan kanssa.

Puolue perustettiin nimellä Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue (SPK, Finlands Konstitutionella Folkparti). Nimi vaihdettiin vuonna 1976 Perustuslailliseksi Kansanpuolueeksi (PKP, Konstitutionella Folkpartiet) ja vuonna 1980 Perustuslailliseksi oikeistopuolueeksi.Eero Ojanen: Koivisto Need Not Be Criticized in Finland (Helsingin Sanomat 20.10.1983) teoksessa JPRS West Europe Report 21.11.1983 West Europe Report 2236. U.S. Foreign Broadcast Information Service. PDF.Puoluerekisteriin merkityt ja siitä poistetut puolueet. Oikeusministeriö 13.8.2009. Puolueen jäseniä tai kannattajia kutsuttiin perustuslaillisiksi. Nimitystä ei tule sekoittaa sortokausien venäläistämistoimia vastustaneisiin perustuslaillisiin.

POP osallistui viimeisen kerran eduskuntavaaleihin vuonna 1991. Puolue jäi paikoitta ja se poistettiin puoluerekisteristä. Toukokuussa 1992 POP päätti lopettaa toimintansa puolueena. Järjestö kuitenkin jatkoi ”poliittis-aatteellis-isänmaallisena” yhdistyksenä, ja nimeksi vaihdettiin Perustuslaillinen Oikeisto.Pop ei ole enää piikki porvareiden lihassa. Maksullinen artikkeli. Helsingin Sanomat 10.5.1992 Yhdistys osallistui lokakuun 1992 kunnallisvaaleihin.

Vuonna 1983 POP:llä oli noin 3 000 jäsentä. Jäsenkunta oli keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Yksittäisistä kunnista puolueen kannatus oli suurinta Kauniaisissa, jossa se sai seitsemän prosenttia äänistä vuoden 1976 kunnallisvaaleissa.Tilastokeskus PX-Web - 1.2. Kunnallisvaalit 1976-2017, puolueiden kannatus Puolueen pääasiallinen kannattajakunta koostui ruotsinkielisen yläluokan edustajista.The New Radical Right Taking Shape in Finland - Kyösti Pekonen, Pertti Hynynen and Mari Kalliala

POP:n naisjärjestöä johtivat muun muassa Salme Katajavuori ja Marjatta Tuderus.

Perustaminen

SPK:n kannattajakortteja alettiin kerätä keväällä 1973 ja järjestö merkittiin puoluerekisteriin lokakuussa 1973. Keskeisin henkilö hankkeen taustalla oli RKP:n kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth, joka oli puolueensa oikeistosiipeen kuuluneen Pohjoismaisen Perustan () johtaja. Hän erosi RKP:stä vastalauseena presidentti Kekkosta myötäilleelle linjalle. Ehrnrooth oli yhdessä Victor Procopén kanssa kritisoinut puoluejohtaja Jan-Magnus Janssonia. Janssonin tarkoituksena oli pitää RKP hallituskelpoisena. Ehrnrooth näki RKP:n ja kokoomuksen tuen Kekkosen uudelleenvalinnalle vuonna 1973 merkkinä suomettuneisuudesta, eikä varsinkaan hyväksynyt sitä, että valinta suoritettiin poikkeus­lailla. Ennen kaikkea Ehrnrooth piti asiaa perustuslaillisena periaatekysymyksenä, jossa valtiosääntö sivuutettiin ja kansalaiset sysättiin syrjään.

Neuvotteluihin SPK:n muodostamisesta osallistui 5–6 kokoomuksen kansanedustajaa. Mukaan hankkeeseen meni kuitenkin lopulta vain Salme Katajavuori. Katajavuori palasi kokoomukseen muutaman vuoden jälkeen.

Aatemaailma

Puolue piti ideologisina perusarvoinaan kotia, uskontoa ja isänmaata.Yleisohjelma 1973 Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto

Puolue korosti toiminnassaan perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta, ja antikommunismia sekä Kekkos-vastaisuutta. Myös kristillisyydellä oli tärkeä asema Ehrnroothin ja puolueen aatemaailmassa. Vahvassa konsensusilmapiirissä perustuslailliset olivat valtakunnan toisinajattelijapuolue. Äärivasemmisto leimasi Ehrnroothin "äärioikeistolaiseksi" ja "fasistiseksi". 1970- ja 1980-luvuilla puolue vaati äärivasemmiston vallan kaventamista, kansanvallan ja perustuslaillisuuden lisäämistä sekä ulkopolitiikan muuttamista isänmaallisempaan suuntaan. Puolue vaati myös sosiaalista hyvinvointia, parlamentarismia ja vapaampaa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Kekkos-vastaisuus oli suurin syy leimaamiseen.

POP tuki 1980-luvulla afganistanilaisten taistelua Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Afgaanikapinallisia osallistui POP:n vuoden 1986 puoluekokoukseen.

POP vaati Suomen liittymistä EY:hyn ensimmäisenä Suomen puolueista vuonna 1988.Kokoomus haluaa Suomen EY:n jäseneksi Helsingin Sanomat 10.6.1991

Eduskuntaryhmä

Puolueella oli oma eduskuntaryhmänsä vuosina 1973–1979 ja 1983–1987. Ryhmään kuului enimmillään kaksi edustajaa vuosina 1973–1975, kun siihen liittyi Ehrnroothin lisäksi Salme Katajavuori kokoomuksesta, 1977–1979, kun kokoomuksen Kullervo Rainio siirtyi perustuslaillisiin, ja 1986–1987, kun Ulla Bogdanoff (tuolloin Lehtinen) loikkasi SMP:stä.

lastentarhanopettaja Ulla Bogdanoff 1986–1987 varatuomari Georg C. Ehrnrooth 1973–1979, 1983–1987 varanotaari Salme Katajavuori 1973–1975 professori Kullervo Rainio 1978–1979

Sosialidemokraatteja eduskunnassa vuosina 1948–1951 edustanut Toivo Pyörtänö johti POP:n Pohjois-Hämeen piirijärjestöä.

Perustuslain päivä 1970–1980-luvuilla puolueen suurimpia juhlapäiviä oli 17. heinäkuuta vietettävä Perustuslain päivä. 17. heinäkuuta 1919 vahvistettiin Suomen tasavaltainen hallitusmuoto. Myöhemmin päivää vietettiin virallisesti Kalevi Sorsan aloitteesta vuodesta 1992 nimellä Kansanvallan päivä. Päivä oli vuoden 1994 kalenterissakin, mutta sitä ei ole enää vietetty kuin satunnaisesti.

Johto Puheenjohtajat Ilpo Järvinen 1973–1974 Georg C. Ehrnrooth 1974–1992 Erkki Enberg 1992–1993 Tapio Väisänen 1993–?Perustuslaillisille uusi johtaja Helsingin Sanomat 23.4.1993

Puoluesihteerit Kari Räisänen 1974–1978 Peter Kankkonen 1978–? Panu Toivonen 1982–1990Perustuslaillisten puoluesihteeri vaihtui Helsingin Sanomat 8.5.1990 Metsänhoitaja Panu Toivonen Helsingin Sanomat 8.9.2006 Ulla Bogdanoff 1990–?

Varapuheenjohtajat Kullervo Rainio 1978–1980Kullervo Rainio Jyväskylän kaupunginkirjasto Markku Pietikäinen (1.) 1986–?Marit Ingves: Ehrnrooth: ”Resolutions Do Not Control Terrorism” (Hufvudstadsbladet 27.4.1986) teoksessa JPRS West Europe Report 25.6.1986 U.S. Foreign Broadcast Information Service Tuula Heiman (2.) 1986–? Matti Järviharju 1988–? Pentti Taavitsainen 1990–?

Vaalit TuloksetEduskuntavaalit Vuosi Edustajat Äänet 1975 1 45 402 1,65% 1979 0 34 958 1,21% 1983 1 11 104 0,37% 1987 0 3 096 0,11% 1991 0 7 599 0,28%Kunnallisvaalit Vuosi Valtuutetut Äänet 1976 14 23 076 0,86% 1980 8 13 478 0,49% 1984 5 9 858 0,37% 1988 1 4 672 0,18% 1992 1 4 233 0,16%Presidentinvaalit Vuosi Valitsijamiehet Äänet 1978 6 82 478 3,37 %

Kunnallisvaalit

Kunnallisvaaleissa perustuslailliset asettivat ehdokkaita parhaimmillaan 52 kunnassa (1976). Paikkakunnat ja ehdokkaat vähenivät tasaisesti seuraavissa vaaleissa ja vuonna 1988 puolueella oli oma lista enää viidessä kunnassa. Puolue sai jokaisissa vaaleissa yli puolet äänistään Helsingistä, jonka kaupunginvaltuustoon nousi puheenjohtaja Ehrnroothin suosion myötä muitakin puolueen edustajia. Ehrnrooth valittiin valtuustoon vielä vuoden 1992 vaaleissa Perustuslaillisen Oikeiston yhteislistalta. Helsingin lisäksi perustuslaillisia valittiin Espoon (1976–1984), Kauhajoen (1976–1980), Kauniaisten (1976–1988), Kirkkonummen (1976–1980), Kristiinankaupungin (1976–1980), Närpiön (1976–1988), Pedersören kunnan (1976–1988) ja Sipoon (1976–1984) valtuustoihin.Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Kunnallisvaalit 1976–2017 (Tilastokeskus 2017).

Presidentinvaalit

Vuoden 1978 presidentinvaaleissa puolueen ehdokkaana oli sosialidemokraatti Ahti M. Salonen. Salonen erotettiin SDP:stä ehdokkuutensa vuoksi. Salonen suostui perustuslaillisten ehdokkaaksi, koska hän arvosteli presidentti Kekkosen politiikkaa ja SDP tuki Kekkosta. PKP sai vaaleissa 6 valitsijamiestä ja 82 478 ääntä (3,4 %).

Vuoden 1982 presidentinvaaleissa POP asettui tukemaan SDP:n Mauno Koivistoa, minkä Koivisto itse koki varsin kiusalliseksi. Koiviston suostumusta POP:n ehdokkaaksi ei kysytty. Sosialismin vastustamisella maineensa hankkineen puolueen asettuminen sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaan taakse herätti myös yleistä ihmetystä. Puolueen tarkoituksena olikin torjua niin sanottuna mustana hevosena pidetty Ahti Karjalainen. Hannu Savola (toim.): Näin saatiin presidentti, s. 64. Sanoma Osakeyhtiö, 1982, Helsinki. POP:n sisällä ei oltu kuitenkaan yksimielisiä asettumisesta Koiviston taakse; esimerkiksi Ahti M. Salonen hyökkäsi Hufvudstadsbladetille vaalien edellä antamassaan haastattelussa rajusti Koivistoa vastaan luonnehtien tätä ”marxilaiseksi sosialistiksi”. Georg C. Ehrnrooth: Krokotiilien keskellä, s. 423. Schildts, 1999, Helsinki. . POP sai näissä vaaleissa 9 532 ääntä (0,2 %), mutta ei yhtään valitsijamiestä.

Ylioppilaskuntien vaalit

Perustuslaillisen Kansanpuolueen kannatus ruotsinkielisten opiskelijoiden keskuudessa oli laajaa. Muun muassa Åbo Akademis Studentkårin vaaleissa perustuslaillisten kannatus oli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa neljänneksen luokkaa. Valtakunnallisesti perustuslailliset opiskelijat saivat vuosina 1973–1981 0,5–3,3 prosenttia äänistä ja parhaimmillaan 26 edustajaa vuonna 1979.

Lähteet

Aiheesta muualla Puolueen ohjelmat Puolueen ohjelma. Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto.

*