pienoiskuva|pysty=0.9|Näkymä Vanhasta Porvoosta. Porvoon historia alkaa kirjoitettuna Porvoonjoen suiston vanhasta kauppapaikasta vuodesta 1351, jolloin Porvoon pitäjä mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran. Kaupunkina Porvoo mainitaan ensi kertaa vuonna 1387. Varhaisimpina aikoina pitäjään ovat kuuluneet myös nykyiset Askola, Pornainen ja Pukkila. Ruotsalaisasutuksen tiedetään saapuneen alueelle 1200-luvulla, kun kruunu suosi viljelijöiden siirtymistä Uudellemaalle.
Suomeen perustettiin keskiajalla kuusi kaupunkia, joista Turun jälkeen ensimmäisinä Porvoo sekä Ulvila, joka kuitenkin myöhemmin menetti kaupunkioikeutensa pitkäksi aikaa. Porvoo sai nimensä Porvoonjoen lähellä sijainneen Ison Linnanmäen linnoituksen ruotsinkielisen nimen Borgå perusteella (borg = linna, å = joki). Ensimmäinen tieto Porvoonjoen ylittävästä sillasta on vuodelta 1421.Borga.fi: Porvoon vanha silta Porvoo joutui luopumaan kaupunkioikeuksista pariinkin otteeseen, kun Ruotsi halusi 1500-luvulla eri syistä siirtää asutusta Santahaminaan ja nykyisen Helsingin seudulle. Ruotsin suurvalta-aikana Porvoolla oli jonkin aikaa jopa tapulioikeudet, mutta jatkuvat sodat muun muassa Venäjän kanssa hankaloittivat elämää ja toivat välillä pakolaisaaltojakin. Käsityö ja manufaktuuri kehittyivät merenkulun ohella 1700-luvulla. Kaupunki paloi vuonna 1760. Venäjän vallattua Suomen keisari Aleksanteri I järjesti Porvoon valtiopäivät, mistä voi katsoa Suomen valtion saaneen alkunsa. Rautatie tuli kaupunkiin 1870-luvulla, ja Suomen itsenäistyttyä on suomenkielisen väestön osuus noussut kaupungissa huomattavasti.
Esihistoria Porvoonjokivarsi on ikivanhaa asutusaluetta, jolta on tehty esihistoriallisia löytöjä kivikauden lopulta asti. Jokisuulla oli kauppapaikka. Porvoon seudun vanhimmat asuinpaikat on löydetty Kerkkoon kylästä, jossa on useita kivikautisia asuinpaikkoja. Tutkimuksissa on löydetty kvartsia, piikiveä, kiviesineitä, saviastianpaloja, tulisijoja ja mahdollisia kodanpohjia. Kerkkoon jokilaakso oli tuohon aikaan merenrannan matalikkoa ja rantaniittyä, jotka olivat merkittäviä laitumia. Seudulla alettiin viljellä noin 4 000 vuotta sitten.
Porvoonjoki on ollut alun perin hämäläisten kauppareitti, ja sen alkuperäinen nimi on mahdollisesti ollut Kukinjoki. On oletettu, että nimi juontaisi juurensa friisiläisperäiseen kugg-nimistöön (vrt. koggi), joka näin vastaisi muita rannikon samankaltaisia kauppapaikkoja. Porvoon varhainen keskus oli Saksala eli saksalaisten kylä, jonka nimi juontui paikalla käyneistä saksalaisista kauppiaista.
Linnanmäeltä löytyneistä esineistä ensimmäinen oli arkeologi J. R. Aspelinin löytämä kivikautinen keramiikanpala. Koristelujen perusteella esine on varhaiskampakeramiikkaa. Porvoosta on myös löydetty irrallisina kaksi kourutalttaa, jotka ovat kampakeramiikkaa. Vuonna 1993 Porvoosta Skaftkäristä löydettiin puolivalmis vasarakirves. Todennäköisesti keskiajan rakentaminen ja nykyajan hiekanotto ovat tuhonneet muut asutusvaiheen jäljet.Edgren & Gardberg, 1996, s. 38–39
Nimistön perusteella alueella on ollut rautakaudella suhteellisen vankka suomalaisasutus. Porvoonjoki oli hämäläisten reitti merelle, ja hämäläistä asutusta on ollut muun muassa Kallolan, Teisalan, Vessilän, Finbyn, Kiialan ja Hattulan kylissä. Hattulan (myöhemmin Strömsberg) kylä on saanut nimensä sisämaan samannimisestä pitäjästä Hämeessä. Porvoon pitäjän pohjoisosassa sijaitsi suomalaisten kylä (myöhemmin Karlsby), jossa tiedetään sijainneen Vilppulan, Klemolan, Airolan, Pietilän, Peltolan ja Sihvolan tilat. Myös Pernajan pitäjän Koskenkylässä (Forsby) on aikanaan ollut suomalaisasutusta. Hämäläisten lisäksi paikannimet kertovat varsinaissuomalaisten purjehtineen alueelle jo varhain. Porvoota ovat asuttaneet erityisesti Varsinais-Suomen länsiosasta, kuten Nousiaisista ja Lemusta peräisin olleet väestöt.
Täyttä varmuutta Porvoon viikinkiasutuksesta ei ole, mutta Isolta Linnamäeltä on tehty 800–900-luvuille radiohiiliajoitus. Viikinkiasutuksesta ei kuitenkaan ole jäänyt jäljelle esineitä. Lienee kuitenkin varmaa, että asutusta on ollut jo viikinkiajalla.
Keskiaika Varhaiskeskiaika ja Porvoon ilmestyminen historiaan pienoiskuva|Iso Linnamäki Itä-Uudenmaan ruotsalaisasutus on syntynyt 1200-luvulla. Turunmaalle tuli ruotsalaisia jo noin 1100-luvulla, ja vuosisadan aikana ruotsalaiset siirtyivät aina Länsi-Uudellemaalle. Muutto kiihtyi tämän ruotsalaishallinnon asettumisen ja ensimmäisen ristiretken jälkeen. Toisen aallon mukana asutus saapui Itä-Uudellemaalle. Linnanmäkeä lukuun ottamatta Porvoossa ei ollut näkyviä merkkejä asutuksesta ennen ruotsalaisten saapumista.Edgren & Gardberg, 1998, s. 137–140
Vanhin asiakirja, jossa Porvoo mainitaan, on Turun tuomiokirkon Mustakirja vuodelta 1327. Sen mukaan Andreas Flaxögan myi oman ja veljensä tilan Stensbölessä Porvoon kirkkoherralle Henrikille. Viisi vuotta myöhemmin se mainitaan Stensbölen tilana Porvoon pitäjässä.Edgren & Garberg, 1998, s. 141
Linnamäen varustelu sijoittuu 1300-luvun loppuun Albrekt Mecklenburgilaisen valtakaudelle. Linnan rakentajana toimi todennäköisesti Jeppe Djäkn, joka sai vuonna 1387 kuninkaalta luvan rakentaa linnoja. Linnan käyttöaika on kuitenkin jäänyt hyvin lyhyeksi. Sen kohtalo on ollut siis todennäköisesti ollut sama kuin muiden Meckenburgilaisen ajan pienten linnojen kanssa. Se jätettiin autioksi ja hävitettiin vuonna 1398 Nyköpingissä tehdyn päätöksen mukaisesti.
Porvoo kaupunkina Laki säädettiin Porvooseen vuonna 1363. Säädökset koskivat niin rikos- kuin siviilioikeutta sekä kunnallishallintoa. Pormestari ja raati tuli valita siten, että toinen puolisko edusti kotimaista porvaristoa ja toinen valittiin saksalaisista. Saksan kaupunkien tapaan pormestareita tuli olla 6 ja raatimiehiä 30. Kuitenkin Suomessa kaikissa kaupungeissa oli joko 4 pormestaria ja 20 raatimiestä tai 2 pormestaria ja 10 raatimiestä. Brunkebergin taistelun (1472) jälkeen raatiin, pormestariksi tai muihin töihin sai ottaa vain kotimaisia miehiä.Edgren & Gardberg, 1998, s. 186–187.
Porvoon kaupunki perustettiin todennäköisesti 1380-luvun alussa. Ensimmäisen kerran Porvoo mainitaan kaupunkina vuoden 1387 kirjeessä,Edgren & Gardberg, 1998, s. 172. ja ensimmäisen kerran Porvoon kaupunkina (Borgha stad) vuonna 1405.Edgren & Gardberg, 1998, s. 175. Olav Paneliuksen mukaan kaupunki perustettiin yksityisille maille, ja C. J. Gardbergin mukaan Bo Joninpoika Grip osti vuonna 1380 kirkon luona olleet tilat ja alkoi soveltaa niihin Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia. Kaupunki perustettiin Porvoonjoen itärannalle kirkon, pappilan ja Ison Linnamäen viereen. Kaupungin syntyyn vaikutti sen otollinen sijainti: se oli Turusta Viipuriin kulkevan Kuninkaantien ja Porvoonjoen risteyksessä.Hakanpää, s. 8. Porvoosta kehittyikin Hämeestä Tallinnaan suuntautuneen kaupan välipisteeksi, vaikkakaan kaupungilla ei ollut mahdollisuuksia kilpailla paljon suurempien Viipurin ja Tallinnan kanssa. Porvoossa oli 1380-luvulla vain noin 150 asukasta.Hakanpää, s. 9.
Vaikka Porvoon kaupunki perustettiinkin vasta 1300-luvun loppupuolella, kaupungissa juhlittiin vuonna 2021 Porvoon 675-vuotisjuhlapäivää. 1346 on joka tapauksessa virheellinen perustamisvuosi, mutta se jäi käytännöksi vuonna 1846, jolloin kaupungissa vietettiin Kustaa Vaasan antamien kaupunkioikeuksien 300-vuotisjuhlaa. Borgå Tidning -lehdessä perustamisvuodeksi väitettiin tuolloin vuotta 1346, ja siitä asti Porvoossa on juhlittu merkkivuotta 25 tai 50 vuoden välein.
Porvooseen ei keskiajalla rakennettu niin sanottua kaupunginkirkkoa, vaan kirkko oli sekä kaupunkilaisten ja pitäjäläisten palveluksessa. Porvoon kirkon ensimmäinen kivinen runkohuone rakennettiin todennäköisesti vuosien 1410 ja 1420 välillä. Nykyisen kokonsa kirkko sai 1450-luvulla. Kivikirkkoa ennen paikalla lienee ollut viimeistään 1300-luvun alussa rakennettu puukirkko.Hakanpää, s. 18.
Keskiajan rauhaton loppuvaihe Porvoo oli vaikeassa tilanteessa, kun vuonna 1495 Moskovan suuriruhtinas Iivana Suuri kävi sotaa Ruotsin valtakuntaa vastaan tarkoituksena vallata koko Suomen alue. Vaaran havaitsi hyvin varhain Turun piispa Maunu Särkilahti, ja koko maasta kutsuttiin koolle suuret määrät sotaväkeä. Taistelun huippu koettiin marraskuun 30. päivänä, jolloin venäläiset joukot olivat valtaamassa Viipuria. Päivä päättyi Viipurin pamaukseen, jonka jälkeen venäläiset keskeyttivät piirityksen ja lähtivät pois. Vaara ei kuitenkaan ollut vielä ohi, ja siksi Sten Sture vanhempi asetti joukko-osastoja Porvooseen ja Pernajaan. Venäläiset hyökkäsivät odotetusti mutta kulkivat ylempää tietä Hämeeseen, missä he polttivat Hattulan Pyhän Ristin kirkon ja uhkasivat Hämeen linnaa. Tämän jälkeen venäläiset kuitenkin vetäytyivät, ja maaliskuussa 1497 solmittiin rauha.Edgren & Gardberg, 1996, s. 242.
1500-luku Privilegiokirje Kustaa Vaasan aikana pienoiskuva|pysty|Kustaa Vaasa Kustaa Vaasan valtaantulo merkitsi sellaisen kansallisen kuningaskunnan ja kansallisvaltion syntyä, missä kuningas hallitsi yksinvaltiaana. Keskusvaltaa vahvistettiin alueellisen itsemääräämisen kustannuksella. Valtaannousua edeltänyt uskonpuhdistus teki muutoksista suuria yhteiskunnan kaikilla alueilla.Edgren & Gardberg, 1994, s. 245. Kustaa Vaasalla oli valtaan asettuessaan kansan laaja tuki, ja hänet koettiin tervetulleena muutoksena Kristian II:n kovasta voudinvallasta.Edgren & Gardberg
Kustaa Vaasa kirjoitti Porvoolle 3. joulukuuta 1546 privilegiokirjeen, joka on porvoolaisille historiallisesti tärkeä. Vaikka kaupunki sai kirjeet myöhemmin myös Juhana III:lta, Sigismundilta ja Kaarle IX:ltä, Kustaa Vaasan antamaan kirjeeseen yleensä viitattiin, kun haluttiin vedota oikeuksiin.Edgren & Gardberg, 1994, s. 266.
Taistelu kaupungin säilymiseksi Vajaat neljä kuukautta privilegiokirjeen jälkeen Turussa kokoontui aatelisia, piispa, kapituli ja porvaristoa pohtimaan, mitä Suomessa voitaisiin tehdä kaupunkien kehittämiseksi. Kokouksesta laadittiin Kustaa Vaasalle pitkä kirjelmä, jonka alussa mainitaan, että Viipuriin haluttaisiin ”hyviä varakkaita miehiä”, mikä onnistuisi helpoiten, jos Porvoon, Tammisaaren ja Ulvilan kaupungit lakkautettaisiin. Myöhemmin mainitaan, että Rauman ja Naantalin asukkaiden tulisi muuttaa Turkuun. Kaikki nämä kaupungit lakkautettaisiin, koska kuninkaalla oli suurempi hyöty kahdesta pääkaupungista kuin monista ”kurjista länteistä”.Edgren & Gardberg, 1996, s. 272
Helmikuun 1. päivänä 1550 annetussa kauppa- ja purjehdussäännössä mainitaan suunnitelma Santahaminan kaupungista, jossa asuisi Tammisaaren ja Porvoon väestö. Kaupungin toivottiin houkuttelevan suomalaisia ja ruotsalaisia Tallinnasta, kun Suomenlahden yli käytävää kauppaa oli vaikeutettu erilaisin rajoituksin. Myöhemmin Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon asukkaat muuttamaan äärimmäisen rangaistuksen uhalla uuteen kaupunkiin, jonka paikka oli määritelty Santahaminan sijaan Vantaanjoen Helsinginkoskeen. Santahaminaa pidettiin liian avoimena paikkana kaupunkiyhteisölle.Edgren & Gardberg, 1996, s. 275 Muutto ei kuitenkaan tapahtunut aivan kuninkaan toivomaan tahtiin, sillä kuninkaan 18. kesäkuuta lähettämästä kirjeessä kerrotaan: ”Osa alamaisistamme, jotka ovat asuneet Rauman, Ulvilan, Porvoon ja Tammisaaren kaupungeissa ovat haluttomia muuttamaan Helsinkiin, vaikka me olemme heitä käskeneet.” Porvoon kaupunkia ei enää tyhjentämisen jälkeen ollut, ja se pieni asutus, joka oli kirkon ääreen jäänyt, oli nyt ”Porvoon kylä”.Edgren & Gardberg, 1996, s. 276–277.
Kaupunginoikeuksien palautus ja uusi menetys Tarkkaa tietoa siitä, miksi Porvoo sai kaupunginoikeudet takaisin, ei ole. Porvoolaisten paluutoiveita ruokki varmasti se, että jo aiemmin Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan asukkaat olivat saaneet palata entisiin koteihinsa. Luultavasti siksi porvoolaiset kääntyivät keväällä 1579 Juhana III:n puoleen ja pyysivät Porvoolle oikeuksia. Kuningas allekirjoitti uuden privilegiokirjeen 8. heinäkuuta 1579.Edgren & Gardberg, 1996, s. 291.