thumb|Moskovassa vuonna 1921 painettu juliste "Olen vapaa nyt" kannusti Neuvosto-Turkestanin nuoria naisia liittymään Komsomoliin ja hylkäämään islamin. thumb|Neuvostoliiton muslimiväestöjen suhteellinen osuus vuonna 1979 hallintoalueiden mukaisesti. Islam sai Neuvostoliitossa valtion lakkauttamiseen saakka vuonna 1991 paljon huomiota maan suuren ja jatkuvasti kasvavan muslimiväestön johdosta. Arviot muslimien lukumäärästä Neuvostoliitossa jäivät epätarkoiksi, mutta heitä oli joka tapauksessa kymmeniä miljoonia, ja he muodostivat merkittävän väestöosuuden etenkin Keski-Aasian neuvostotasavalloissa.
Neuvostohallituksen politiikka muslimeja kohtaan heilahteli sortotoimista sietämiseen. Vapaammat olot koittivat muslimeille vasta 1980-luvun lopulla Mihail Gorbatšovin kaudella juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta. Ateistisen propagandan jäljet näkyvät yhä siinä, että entisen Neuvostoliiton alueen muslimit ovat vähemmän uskonnollisia kuin maailman muut muslimit.
Neuvostovaltion suhtautuminen islamiin Lokakuun vallankumouksen jälkeen 1917 bolševikeilla ei ollut selvää käsitystä, miten islamiin tulisi suhtautua. Kun ortodoksiseen kirkkoon alettiin kohdistaa järjestelmällistä sortoa jo hyvin varhain, islamiin suhtauduttiin varovaisemmin. Bolshevikit lupasivat jo 7. joulukuuta 1917 täydellisen uskonvapauden muslimeille, jotka muodostivat suuren vähemmistön entisen keisarillisen Venäjän kansojen keskuudessa.Engert 1958. s. 3 Sisällissodassa valkoisia vastaan 1918–1921 bolševikit tarvitsivat tataarien, baškiirien, dagestanilaisten ja muiden islamilaisten nationalististen liikkeiden tukea valkokaarteja vastaan. Leninin lupaus kulttuuriautonomiasta otettiin vastaan lupauksena paremmasta tulevaisuudesta. Valkoisten voittaessa tsaarinvallan aikana harjoitetun venäläistämispolitiikan pelättiin jatkuvan.Kemper, 2009Kazemzadeh, 1970
1920-luvulta 1980-luvun puoliväliin saakka Neuvostoliiton virallinen politiikka heilahteli islamin sortamisen ja sietämisen välillä.Bobrovnikov 2018 Neuvostohallinnon uskonnonvastaiseen politiikkaan kuului kirkon ja valtion erottaminen toisistaan ja kirkon omaisuuden kansallistaminen. Nämä toimet koskettivat vähemmän muslimeita kuin ortodoksista kirkkoa, sillä islamissa ei ollut kirkollista organisaatiota, joka olisi koettu uhaksi. Moskeijoiden, madrasojen ja koraanikoulujen toimintaa rahoitettiin epävirallisesti ruohonjuuritasolta, joten takavarikoitavaa ei juuri ollut. Vielä uuden talouspolitiikan (NEP) kaudella niiden toiminta pääsi sen takia jatkumaan entiseen tapaan. Tilanne muuttui vuonna 1927 tai 1928, kun kollektivisointi alkoi. Tuhansia moskeijoita suljettiin tai tuhottiin ja kymmeniä tuhansia muslimeita, etenkin uskonnollista ja kulttuurieliittiä, vangittiin ja teloitettiin. Arabialainen kirjoitusjärjestelmä korvattiin kyrillisellä. Tavoitteena oli myös vapauttaa musliminainen hunnusta, moniavioisuudesta ja muista jäänteistä.Keller, 2001, s.xv Muslimeihin kohdistunut sorto kiihtyi edelleen suuren terrorin vuosina 1937–1938.
Toisen maailmansodan aikana vuonna 1943 sorto lieveni, kun Stalin muutti uskontopolitiikkaansa. Keski-Aasiaan perustettiin uudelleen islamilaisia organisaatioita ja muutama madrasa imaamikoulutusta varten. 1970-uvulle tultaessa Ramadanin vietto ja jopa ohjatut pyhiinvaellusmatkat Mekkaan olivat taas mahdollisia.
Terrorista huolimatta Moskova ei ollut saanut Keski-Aasiaa täydellisesti komentoonsa, sillä etäisyydet ja kielimuuri vaikeuttivat alueen hallintaa, ja asukkaiden vastarinta esimerkiksi naisen aseman muutosta kohtaan löysi keinoja kiertää määräyksiä. Klaaniuskollisuuteen perustuva heimokulttuuri osoittautui myös kestäväksi.Collins, 2009, s. 1 Keski-Aasiassa oli satoja islamilaisia qadi -tuomioistuimia, jotka noudattivat šarian määräyksiä. Niidenkään lakkauttaminen ei sujunut neuvostoviranomaisilta helposti. Viranomaiset sijoittivat omia neuvostotuomioistuimiaan moskeijoihin, mikä herätti vihaa väestössä. Keller, 2001, s. 81–84
Muslimien lukumäärä ja uskonnollisuus Vuonna 1912 Venäjällä arvioitiin olleen 16 miljoonaa muslimia. Vuonna 1917 muslimijohtajat väittivät lukumääräksi 30 miljoonaa. Vuonna 1955 Nikita Hruštšov vakuutti Neuvostoliitossa olevan 30 miljoonaa muslimia.Spector 1957 Kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, sen väestöön on laskettu kuuluneen 95 miljoonaa muslimia.Kerimov, 1996 Kun tsaarin Venäjällä oli vuonna 1913 ollut yli 26 000 moskeijaa, niitä oli vuonna 1973 Neuvostoliitossa jäljellä noin 300 eli suunnilleen yksi prosentti entisestä määrästä.Neuvostoliitto, 1973, s. 116
Neuvostoliiton poliittinen koneisto, oikeuslaitos, koulut ja sosiaaliset instituutiot olivat pyrkineet hävittämään islamin ja korvaamaan sen sosialistisella maailmankatsomuksella. Tämä 70 vuoden pituinen aika (1917–1985) jätti jälkensä islamilaisiin yhteisöihin. Muuan vaikutus oli maallistuminen. Pew-tutkimuskeskuksen vertailujen perusteella Keski-Aasian muslimit olivat luopuneet monista islamin opinkappaleista verrattuna muuhun islamilaiseen maailmaan. Kun esimerkiksi šarian kannatus yleiseksi laiksi muualla oli 60–80 %, se oli Keski-Aasiassa enää 10 % tasolla.Pew Research Center, 2013
Neuvostoliiton hajotessa muslimeista 65 miljoonaa jäi Keski-Aasian itsenäistyviin valtioihin, joita olivat Azerbaidžan, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. Kazakstania lukuun ottamatta muut valtiot liittyivät Islamilaiseen yhteistyöjärjestöön (OIC). Kazakstan liittyi mukaan tarkkailijana, sillä siellä vain puolet väestöstä oli muslimeja.
Marxilaisia teorioita islamista 1923–1933
thumb|"Bezboznik u stanka" eli "Jumalankieltäjä sorvin ääressä" -lehden kansi vuodelta 1929. Viisivuotissuunnitelmaa esittävä roomalainen numero V murskaa alleen juutalaisen, kristityn ja muslimin. Bolševikeilla ei aluksi ollut selvää kuvaa siitä, miten islam tulisi ymmärtää marxilaisen yhteiskuntateorian näkökulmasta. Marx, Engels tai Lenin eivät olleet kirjoittaneet juuri mitään islamista, joten islaminuskon sijoittaminen oikeaan paikkaan luokkataistelun kentälle vaati toistakymmentä vuotta.
Koska oletettiin, että muslimiyhteisöt nojautuivat Koraanin opetuksiin, Koraanin tulkinta sai merkittävän sijan marxilaisessa keskustelussa. Osallistujilta puuttui kuitenkin orientalismin asiantuntemusta ja itämaisten kielten taitoa, minkä takia nojauduttiin eurooppalaiseen tutkimukseen. Sitä edustivat muun muassa Ignaz Goldziher, Theodor Nöldeke, Henri Lammens ja Leone Caetani. Porvarillisten tutkijoiden tulokset piti vain marxilaisittain kääntää päälaelleen, jotta päästäisiin materialistisiin ja vallankumouksellisiin tulkintoihin islamista.
Useita vaihtoehtoja oli tarjolla. Jotkut katsoivat, että islam kumpusi Mekassa hallinneen kauppiasluokan tarpeista ja oli luonteeltaan kauppakapitalistista (M. Reisner, E. Beljajev, L. Klimovitš). Toisten mielestä islam heijasti Medinan maata viljelevän talonpoikaiston etuja (M. Tomara), kolmansien mielestä beduiinipaimentolaisten (V. Ditjakin, S. Asfendjarov). Neljännet löysivät islamista kommunistisia elementtejä, kuten tasa-arvoa ja heikoista huolehtimista (Z. ja D. Navširvanov), viidennet löysivät siitä varhaisen abbasidihallinnon feodaalisia intressejä.
Vuonna 1930 N. A. Morozov piti Muhammedia epähistoriallisenaBethmann 1958, s. 20 ja orientalisti Lucian. I. Klimovitš väitti, että sekä Muhammed että niin sanotut ”neljä oikeaan johdettua kalifia” olivat ainoastaan kaunokirjallisia hahmoja, koska heitä koskevat lähteet olivat niin myöhäisiä, ettei niillä ollut tieteellistä arvoa. Teoria alkoi lännessä saada kannatusta useita vuosikymmeniä myöhemmin.
1930-luvulla päädyttiin siihen, että islam oli feodaalista eli edusti kapitalista tuotantotapaa edeltävää riistoyhteiskuntaa. Tulkinta lopetti vapaan keskustelun ja samalla oikeutti islamiin kohdistuvat tukahduttamistoimet. Niiden uhreiksi joutuivat myös monet marxilaiset islamologit, jotka nopeuttivat kohtaloaan arvostelemalla kiivaasti toisiaan.
Islamin tutkiminen tyrehtyi Neuvostoliitossa 1930-luvulta 1980-luvulle asti. Dogmiksi vahvistettiin se, että islam oli feodaalinen jäänne, joka katoaa sosialismin rakennustyön myötä. Vähäinen islamin tuntemus kostautui Neuvostoliiton hyökätessä Afganistaniin joulukuussa 1979.
Terrorin aika 1921–1938 Uuden talouspolitiikan (NEP) kaudella 1921–1928 kirkkoja ja ortodoksisia seminaareja suljettiin, mutta muslimeihin bolsevikit suhtautuivat aluksi varovaisemmin. Siitä huolimatta esimerkiksi Uzbekistanissa islamilaiset tuomioistuimet lähes lakkautettiin. Kun niitä oli vuonna 1922 ollut 220, vuonna 1927 jäljellä oli enää seitsemän.Keller, 2001, s. 148 Islamilaisessa Turkestanissa vuosina 1919-1923 šarialakia yritettiin yhdenmukaistaa Neuvostoliiton lainsäädännön kanssa šaria-tuomioistuinten integroimiseksi kansantuomioistuimiin. Vuonna 1924 yrityksestä luovuttiin, ja 1928 šaria-tuomioistuimet hajotettiin.
Tapojen kitkeminen ei kuitenkaan sujunut helposti. Vuonna 1935 Ramadan -kuussa 25 000 muslimia osallistui juhlaan Buharassa, ja pelkästään Mir-i-Arab -moskeijaan kokoontui 7000 ihmistä. Juhlijoiden joukossa oli myös komsomolilaisia.Ke224ller, 2001, s. 224–225
Kollektivisoinnin aikana 1928–1932 moskeijat takavarikoitiin ja muutettiin uuteen käyttöön. Suuri terrori vuosina 1937–1938 merkitsi islamilaisten imaamien laajamittaista vangitsemista ja teloittamista. Suurin tuho tapahtui ensimmäisen viisivuotiskauden ensi vuosina, jolloin suljettiin moskeijat, koulut ja qadi -tuomioistuimet ja vangittiin imaamit.Keller, 2001, s. 141 Kellerin mukaan suurimmat vangitsemisaallot olivat vuosina 1927–1930 ja 1936–1938, ja hän arvioi surmattujen imaamien määräksi noin 14 000.Keller, 2001, s. 241 Melkein koko uskonoppineiden luokka tuhottiin, eikä sen jäseniä juuri rehabilitoitu edes sitten, kun uudet tuulet alkoivat puhaltaa Stalinin kuoleman jälkeen.
Uskontopolitiikan muutos 1943–1944 thumb|Madrasa Mir-i-Arab Buharassa rakennettiin 1503 ja on Keski-Aasian merkittävin. Se oli suljettu vuosina 1920–1945. Avaamisen jälkeen se oli pitkään Neuvostoliiton ainoa imaameja kouluttava oppilaitos. Syyskuun 4. päivänä 1943, kun Saksan tappio sodassa oli jo nähtävissä, Stalin rehabilitoi ortodoksisen kirkon ja määräsi Pyhän Synodin perustettavaksi uudelleen. Stalin antoi perustaa myös neljä islamilaista muftiaattia (ven. "musulmanskie duhovnie upravlenija").Tasar, 2016 Taustalla saattoi olla laskelmointi, että näin Stalin saisi enemmän vaikutusvaltaa sodan jälkiselvittelyjen yhteydessä Balkanin ortodoksikristittyjen ja muslimien keskuudessa.Deutscher, 1978, s. 416–417
Uzbekistan Keski-Aasian islamilainen muftiaatti SADUM sai seuraavien vuosikymmenien aikana perustaa Uzbekistanissa kolme uskonnollista koulua eli "madrasaa" palvelemaan islamilaisten virkamiesten, kuten imaamien koulutusväylänä. Ne olivat alkeiskoulu Taškentissa (1949–1954), yläkoulu Buharassa Mir-i-Arab -madrasan yhteydessä (1945–) sekä imaami al-Bukharin islamilainen instituutti Taškentissa (1971–). Koulut olivat näyteikkunoita, jotka palvelivat Neuvostoliiton diplomaattisuhteita muslimimaiden suuntaan. Koulujen piti myös sekularisoida islamia ja sovittaa sitä yhteen neuvostoliittolaisten arvojen kanssa.
Stalinin jälkeen
Vasta Mihail Gorbatšovin kaudella 1985–1991 Neuvostoliiton muslimit pääsivät nauttimaan olojen rajoitetusta vapautumisesta varsinkin Venäjällä. Astrakanissa perustettiin vuonna 1989 Islamin uudelleensyntymisen puolue (ven. Партия исламского возрождения, Partija islamskogo vozroždenija). Sen toiminta levisi Uzbekistaniin ja Tadžikistaniin. Puolue törmäsi kuitenkin erilaisiin vaikeuksiin jo neuvostovallan aikana. Collins, 2006, s. 149
Maallistuminen