Matica srpska -galleria (, ) on itsehallinnollisen Vojvodinan maakunnan pääkaupungin Novi Sadin keskustassa sijaitseva Serbian valtiollinen museo- ja taidegalleria.
Matica srpska -galleria perustettiin serbien vanhimman kirjallisuus-, kulttuuri- ja tieteellisen instituution Matica srpskan aloitteesta vuonna 1847 Unkarin kuningaskunnassa tuolloin Pestin kaupungissa sijainneeseen Tekelijanumiin (Collegium Tökölyanumiin). Nykyisin galleria on Serbian yksi vanhimmista että suurimmista kansallisista museolaitoksista.
Matica srpska -gallerian vallitsevana tyylisuuntana on kansallisromantiikka ja kokoelmiin kuuluu maalauksia, veistoksia ja taidegraafiikan teoksia 1500-luvulta 2000-luvulle, bysanttilaisesta taiteesta jugendiin, muotokuvista maisemamaalauksiin ja lisäksi monia korvaamattomia Serbian ortodoksisen kirkon lahjoittamia kuvakkeita eli ikoneja. Kokoelmat koostuvat pääsääntöisesti joko vapaakappeleista tai 1800-ja 1900-luvuilla tehdyistä hankinnoista. Kolmasosa noin 7000-n taideteoksen kokonaismäärästä on testamentattua omaisuutta ja lahjoja, joiden ansiosta galleria on koonnut joidenkin lähteiden mukaan 32 ja joidenkin mukaan 58 lahjakokoelmaa lahjoittajien nimineen. Pysyvän näyttelyn lisäksi galleriassa järjestetään satunnaisia näyttelyitä, ammattilaisluentoja, kirjapromootioita, konsertteja ja elokuvanäytöksiä.
Gallerian historia Gallerian historia alkaa 14. lokakuuta 1847, jolloin kulttuuritieteellisen säätiön Matica srpskan ensimmäinen sihteeri Teodor Pavlović esitti säätiön hallituksen kokouksessa Serbian kansallishistoriallisen taidemuseon perustamista. Tulevan museon taidekokoelman ytimenä pidettiin serbialaisen hyväntekijän ja Matica Srpskan ensimmäisen elinikäisen presidentin Sava Tekelijan testamentattua muotokuvakokoelmaa. Museon perustamisesta tiedotettiin välittömästi Serbian kansallisessa lehdessä kutsumalla "isänmaallisia kansalaisia" lahjoittamaan ja tallettamaan vastaperustettuun museoon "kansan hengen rikastumista edistäviä ja sen kulttuurista kehitystä palvelevia esineitä." Museon ensimmäinen johtaja oli Franjo Malin.
Museo kehittyi alkuvuosikymmeninä hitaasti, vailla määritellympää suunta tulevaan ja kokoelmia täydennettiin vähitellen ilman suunnitelmaa ja yhä vetoamalla isänmaallisiin kansalaisiin. Ajan mittaan gallerian salit täydentyivät merkittävien serbien antamilla uusilla lahjoilla, joten kokoelmat lähinnä perustuivat ja riippuivat heidän mielenkiinnostaan ja maustaan. Vuonna 1864 Matica srpska muutti Pestin Tekelianumista Novi Sadin Platoneumiin ja sen mukaan siirtyi myös museo koottuine kokoelmineen. Täällä alkoivat museon varsinaiset laajennustyöt ja vuosisadan vaihteessa sen omaisuuteen kuului noin sata taideteosta. Määrä kasvoi radikaalisti sen jälkeen, kun ensimmäinen museonäyttely avattiin yleisölle vuonna 1933 Matica srpskan eli Marija Trandafilin rakennuksen tiloissa.
thumb|left|Matica srpska -galleria thumb|left|Yksityiskohtia gallerian sisäänkäynnin luona. thumb|left|Matica srpska -galleriassa heinäkuussa 2020. Sijainti ja rakennus Alun perin Budassa, Pestissä ja Wienissä toimineiden ja Matica srpskan ympärille kokoontuneiden aikeina oli kerätä Serbian kansan historialle ja kansallisuusaatteelle tärkeä kokoelma arkkitehdin Sándor Toronyi Fellnerin suunnittelemaan Tekelijanumin (Thökölyanumin) linnaan, joka toimi serbialaisten opiskelijoiden korkeakouluna. Vuonna 1864 Matica srpska -galleria muutti pohjoiseen Serbiaan Novi Sadiin, jossa museokokoelma sijaitsi ensin Platoneumissa ja koristi Matica srpskan tiloja.
Matica srpska -museo avattiin ensimmäisen kerran yleisölle vasta I maailmansodan ja eteläisten slaavilaisten yhdistymisen jälkeen vuonna 1933. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 perustettiin Vojvodinan museo, joka otti haltuunsa kaikki Matica srpska -museon kokoelmat paitsi taiteelliset. Jäljellejääneet saivat Matica srpska -galleria -nimisen erikoiskokoelman aseman ja sen kuvataideteosten esillepano kesti vuoteen 1953 saakka. Vuodesta 1958 lähtien galleria on toiminut itsenäisenä laitoksena nykyisessä rakennuksessa Galerija-aukiolla Novi Sadin keskustassa.
Galleria sijaitsee Novi Sadin sydämessä Pavle Beljanskin muistokokoelmaa esittävän julkisen taidemuseon vieressä. Matica srpska -gallerian rakennus rakennettiin vuosina 1926–1927 arkkitehdin Lazar Dunđerskin suunnittelemana ja alun perin se oli tarkoitettu hyödykepörssin käyttöön. Tunnetun serbialainen hyväntekijän Marija Trandafilin lahjoituksista rakennus mukautettiin museon tarpeisiin ja 1. kesäkuuta 1958 avattiin juhlallisesti pysyvä näyttely Serbian taiteesta 1700- ja 1800-luvuilla. Nykyään rakennuksen kolmessa kerroksessa on laaja kuvataidekokoelma ja sen pohjakerroksen näyttelytilaa käytetään satunnaisten temaattisten ja monografisten näyttelyjen järjestämiseen, joissa mukana on myös julkaisuja, kirjoja ja monografioita. Gallerialla on runsas kirjasto serbialaiseen taidehistoriaan liittyvine dokumentaatioineen.
Muutama vuosikymmen myöhemmin, vuonna 2017, galleria avattiin seremoniallisesti julkisivun jälleenrakennuksen ja kunnostuksen jälkeen, ja siitä lähtien joka vuosi tämä päivä on varattu lapsille ja nuorille. Kokoelmia ja taiteilijoita Avaamisen jälkeen vuonna 1933 museo tarjosi monipuolista ohjelmaa, jossa näytillä oli toisaalta arkeologisia, numismaattisia ja etnografisia ja toisaalta taidekokoelmia. Näyttelyitä silloin oli kaksi, joita pidettiin sekä historiallista maalaus- että nykytaidetta esittävinä.
Nykyisessä rakennuksessa sekä kuvataide, luonnokset, veistokset että oleografit e. kromolitografiat ovat jaettu systemaattisiin kolmen segmentin, taidegrafiikan, maalaus- ja piirustustaiteen teosten kokoelmiin ja niitä voidaan nähdä osana niin pysyvää näyttelyä kuin väliaikaisten esillepanojen raameissa, joihin on vapaa pääsy. Gallerian omistuksessa olevista 1700- ja 1800-luvun maalauksista, grafiikasta ja luonnoksista on koottu kaksi kokoelmaa, jotka heijastavat suuressa määrin serbialaisen taiteen integrointia Eurooppaan ja näkökohtia liittyvästi vuonna 1690 alkaneen serbien muuttoliikkeestä vuoden 1918 yhdistymiseen saakka kestäneeseen ajanjaksoon. Kolmiosainen pysyvä näyttely esittelee kronologisesti Serbian kansallista taidetta 1600-luvun loppupuolelta lähemmäs 2000-lukua painottuen eniten 1700- ja 1800-luvun vuosiin ja 1900-luvun alkupuolelle.
Pysyvän näyttelyn viimeinen osa, joka koostuu serbialaisten taidemaalareiden 1900-luvun alkupuoliskon teoksista, avattiin yleisölle vuonna 1992, kun taas vuonna 1997 museon 150-vuotispäivänä siihen lisättiin 1900-luvun jälkipuoliskon teoksia.
1600–1700-luku Matica srpska -galleriassa on myös runsas "Graafinen kokoelma", joka sisältää 1600- ja 1700-luvun puupiirroksia ja kuparikaiverruksia. Pääpiirteiltään 1700-luku on bysanttilaisen perinteen hylkäämisen ja uskonnollisen maalaustaiteen uudistuksien aikakautta. Erityistä huomiota herättävät 1700-luvun taideteollisuuden perustajien ja tunnetuimpien serbitaiteilijoiden Hristofor Žefarovićin ja Zaharije Orfelinin työt. Esillepantuna on ensimmäinen serbialainen kuparilevykaiverrus, jonka on allekirjoittanut paikallinen mestari Hristofor Žefarović.
Näyttely esittelee kronologisessa järjestyksessä 1700-luvun serbimaalaustaiteen tunnusomaisia teoksia, maalauksia niin serbien vuoden 1690 suuren muuttoliikkeen ja siirtymäkauden kuin barokkisuuntauksen vuosilta. Gallerian kokoelma tarjoaa poikkileikkauksen 1700-luvun alun taidemaalajista siirtymäkauden mestareiden kautta barokkitaiteilijoihin, muun muassa ikonimaalareihin Teodor Kračuniin ja Stefan Teneckiin ja mm. viimeksimainitun seinämaalauksiin Krušedolin luostarissa. Teoksia lukuisista ortodoksisista kirkoista Vojvodinan alueelta on Teodor Kračunin lisäksi myös sen ajan tärkeimpien serbialaisten ikoni- ja freskomaalareiden kuten Joakim Markovićin, Vaso Ostojićin, Janko Halkozovićin ja muiden tekeminä.
Uskonnollisen tematiikan taiteellinen muotoilu sisältäen keskiaikaisen bysanttilaisen käsityksen on pysynyt Serbian maalauksissa melko sitkeästi 1700-luvun puoliväliin saakka. Matica srpska -gallerialla on vuodesta 1974 lähtien ollut erityinen osasto "Hristofor Žefarovićin muistomuseo ja sen aika", joka sijaitsee Bođanin luostarissa, Etelä-Bačkassa. Luostari tunnetaan Hristofor Žefarovićin yhteensä noin 600 neliömetrin seinämaalauksesta, jonka hän maalasi 1730-luvulla (tai 1737). Kirkon Žefarovićin tekemät freskot ovat menestyneimpiä esimerkkejä serbialaisista 1700-luvun ensimmäisen puoliskon seinämaalauksista, joissa taiteilija käytti öljyväriainetta kuivalla rappauksella sen sijaan, että työskentelisi märkälaastilla, ja teki teoksensa täysin eri tavalla verrattuna aiemmin vakiintuneeseen tapaan. Hänen teoksien sanotaan antaneen uuden lähestymistavan ja uusia taiteellisia tulkintoja maisemista, valosta, muodosta ja väristä, samalla joutuessa vastakkain kanonisten versioiden kanssa. Siitä syystä teoksia pidettiin modernin serbialaisen maalaustaiteen kipinänä. Luostarin majoitustiloissa sijaitsevassa pysyvässä näyttelyssä esillä on kuparikaiverruksia ja niiden vedotuksia, Hristofor Žefarovićin taiteellisia kirjontoja, arkistoasiakirjoja ja hänen elämäänsä ja taiteelliseen uraansa liittyviä materiaaleja. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa valaistumisen ja rationalismin vaikutuksesta serbialainen taide alkoi hylätä Wienin kuvataideakatemian opettamaa barokin kuvapoetiikkaa ja esteettisiä ihanteita. Ajanjaksolle on tunnusomaista erilaisten tyylilajikkeiden eklektika e. eräänlainen sekatyyli kuvataiteessa, monenlaisten tyylien lainaaminen eri lähteistä ja niiden yhdistäminen". Se tuskin koskaan muodosti tietyn tyylin taidetta, mutta hallitsevan uskonnollisen maalauksen lisäksi muotokuvien merkitys alkoi kasvaa.
1800-luku Tällä vuosisadalla Serbia saavutti ruhtinaskuntana itsehallinnon ottomaanien alaisuudessa ja vapautensa niiden otteesta vuosisatojen jälkeen. Serbian nuoressa ruhtinaskunnassa 1800-luvulla taidetta alettiin luoda myös vastamuodostuneelle keskiluokalle. Vuosisata Serbian kansannousujen ja ruhtinaskunnan myötä vaikutti yhteiskunnan modernisoitumiseen ja uskonnollisen ilmaisemisen vapautumiseen. Myöhemmin myöskin Itävallan-Unkarin valtakunnan Habsburg-suvun hallitsijat eivät tukahduttaneet enää serbialaisen taiteen kehitystä.
Tämän vuosisadan kokoelmassa maalaustekniikalla luoduilla teoksilla on lukumääräisesti johtava asema ja luvun kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana vaikuttanut klassismi ja maallinen taide keskittyi melkein yksinomaan muotokuviin. Joissa yhtenä suurimpina vaikuttajina jatkavat niin Serbian yksi tärkein muotokuvaaja Arsenije Teodorović kuin varakkaampien kansalaisten muotokuvamaalari ja muralisti Pavel Đurković. Teodorovićin muotokuvaa Dositejista vuodelta 1794 pidetään Serbian kuvataiteessa ensimmäisenä kansalaismuotokuvana, joka viittaa taiteilijan sekä klassistiseen että avantgardistiseen suuntaukseen. Tällä kuvalla hän sijoittui serbialaiseen biedermeiervaiheeseen, johon kuuluivat myös hänen oppilaat Konstantin Danil ja Nikola Aleksić. Myös Uroš Kneževićin muotokuvakokoelma on monin tavoin merkittävä, koska sen luomisen ajanjaksona se oli pohjimmiltaan ensimmäinen suuri maallisten maalausten sarja Serbiassa ja sillä oli ratkaiseva rooli Serbian maalaustaiteessa vuoden 1848 jälkeen. Gallerialla on muotokuvaajan A. Teodorovićin ja U. Kneževićin useiden muotokuvien kokoelma.
thumb|upright|Mileva Protić-Kocić, Đura Jakšić, 1866.