LuolafossaVirta-Kovanen, Suvi: Fossa – Madagaskarin taitava kiipeilijä. Teoksessa (Cryptoprocta spelea) on sukupuuttoon kuollut Madagaskarin petoeläin. Sen läheisin elävä sukulainen on fossa (Cryptoprocta ferox), mutta luolafossa oli noin kaksi kertaa nykyistä lajia suurempi. Luolafossa kuoli sukupuuttoon alle 2000 vuotta sitten, ja se eli Madagaskarilla samaan aikaan ihmisen kanssa. Se eli metsissä ja kiipeili taidokkaasti puissa. Luolafossan pääravintoa olivat muinaiset puoliapinat, ja saaliseläinten sukupuutto on yhdistetty luolafossan häviämiseen. Havainnot suurista fossista saattavat viitata siihen, ettei luolafossa ole vielä kuollut sukupuuttoon.
Taksonomia Luolafossa kuuluu Cryptoprocta-sukuun yhdessä nykyisen fossan (Cryptoprocta ferox) kanssa. Suku luettiin aiemmin sivettieläimiin (Viverridae), mutta nykyään sen katsotaan olevan osa Madagaskarin petoeläinten heimoa (Eupleridae), joka sisältää kaikki Madagaskarilla luontaisesti elävät petoeläimet (Carnivora). Madagaskarin petoeläimet ovat läheisintä sukua mangusteille (Herpestidae), mutta ne ovat eläneet eristyksissä Madagaskarilla arviolta noin 20 miljoonaa vuotta.
Luolafossan kuvasi ensimmäisen kerran Guillaume Grandidier vuonna 1902. Jäänteet olivat peräisin Andrahomanan luolasta, ja lajiepiteetti spelea tulee latinan sanasta speleum ’luola’. Grandidier katsoi jäänteiden kuuluneen fossan suurikokoiselle muodolle ja antoi eläimelle nimen Cryptoprocta ferox var. spelea. Vuodesta 1935 lähtien jotkut tutkijat ovat pitäneet tätä muotoa omana lajinaan Cryptoprocta spelea, mutta vasta vuonna 2004 julkaistiin Goodmanin ja kumppaneiden vertaileva tutkimus, joka vahvisti luolafossan olevan erillinen, sukupuuttoon kuollut laji. Lajistatusta tukevat luolafossan ja fossan eroavaisuudet morfologiassa ja ruumiinkoossa.
Vuonna 1939 Charles Lamberton kuvasi toisen subfossiilisen Cryptoprocta-lajin, ja se sai nimen Cryptoprocta antamba. Kuvaus perustui alaleukaan, joka poikkesi suvun tunnetuista lajeista. Muut tutkijat eivät kuitenkaan ole hyväksyneet Cryptoprocta antamba -lajin olemassaoloa, vaan alaleuan on tulkittu kuuluneen epämuodostuneelle luolafossayksilölle. Vuonna 2026 esitetyn näkemyksen mukaan kyseessä on nuoren luolafossan alaleuka, joka on muuntunut kuljettuaan krokotiilin ruoansulatuskanavan läpi. Lajinimi antamba viittaa madagaskarilaisessa kansanperinteessä esiintyvään petoeläimeen.
Luolafossa oli pitkään sukunsa ja heimonsa ainoa hyväksytty sukupuuttoon kuollut laji. Vuonna 2026 kuvattiin kuitenkin toinen hävinnyt laji, Cryptoprocta bevatabe, joka oli luolafossaa suurempi. Kuvaus perustui Tsimanampetsotsan kansallispuistossa sijaitsevasta Mitohon vedenalaisesta luolasta löydettyyn olkaluun alaosaan. Luun ikä on vähintään 8,3 tuhatta vuotta, ja samasta luolasta löydettiin myös luolafossan jäänteitä.
Ulkonäkö ja koko Luolafossa oli luultavasti nykyisen fossan tavoin puumaa muistuttava lyhytjalkainen petoeläin. Sillä oli voimakkaat leuat ja suuret raateluhampaat. pienoiskuva|oikea|Cryptoprocta-lajit kokovertailussa: fossa etualalla, luolafossa keskellä ja Cryptoprocta bevatabe takana. Cryptoprocta-suku sisältää Madagaskarin suurimmat nisäkäspedot, vaikka ne ovatkin pieniä verrattuna Afrikan mantereella eläviin petoeläimiin. Luolafossaa pidettiin aiemmin sukunsa ja heimonsa suurimpana lajina, mutta vuonna 2026 kuvattu Cryptoprocta bevatabe oli vielä suurempi. Näiden lajien kuoltua sukupuuttoon Madagaskarin suurimman nisäkäspedon titteli on siirtynyt fossalle.
Luolafossa oli noin kaksi kertaa painavampi kuin tyypillinen fossa nykyään. Arviot luolafossan painosta ovat vaihdelleet pääosin 10–20 kilogramman välillä, mutta joillakin yksilöillä myös yli 20 kilogramman arviot ovat laskutavasta riippuen mahdollisia. Kaiken kaikkiaan arviot vaihtelevat 8–32 kilogramman välillä. Suurimmat arviot koskevat Mitohon luolasta löydettyjä jäänteitä, jotka ovat muualta löydettyjä luolafossia suurempia. Nykyinen fossa painaa 5–12 kilogrammaa, useimmat yksilöt 5–10 kilogrammaa. Yhdestä olkaluusta tunnettu Cryptoprocta bevatabe painoi varovasti arvioiden noin 30 kilogrammaa, mutta arviot vaihtelevat 27–43 kilogramman välillä.
Luolafossan kallo oli noin 20 prosenttia pidempi kuin nykyisen fossan. Kehonmitoiltaan luolafossan on arvioitu olleen noin 23 prosenttia nykyistä fossaa suurempi, eli jos fossan ruumis on 75 senttimetriä ja häntä 69 senttimetriä, luolafossan ruumis oli noin 92 senttimetriä ja häntä 85 senttimetriä. Madagaskarin petoeläimillä ei juuri esiinny sukupuolidimorfismia, ja ainakin nykyisellä fossalla koiraat ovat yleensä vain hieman naaraita suurempia.
Levinneisyys ja elinympäristö Luolafossan subfossiilisia luita on löydetty pääasiassa Madagaskarin etelä- ja länsiosista, satunnaisesti myös saaren pohjoiskärjestä. Myös keskisillä ylängöillä on yksi löytöpaikka. Luolafossa eli sekä suhteellisen harvoissa metsissä että tiheälatvustoisissa metsissä, joissa virtasi puroja. Ensimmäiset luolafossan jäänteet löydettiin Andrahomanan luolasta Kaakkois-Madagaskarilta. Sittemin lajin jäänteitä on löydetty useista subfossiiliesiintymistä, joista osa on luolia ja osa ei. Luolissa on voinut olla luolafossan suojapaikkoja tai poikaspesiä.
Luolafossa oli osa Madagaskarin kotoperäistä selkärankaislajistoa, jonka kaikki yli kymmenen kilogramman painoiset edustajat kuolivat sukupuuttoon viimeistään sen jälkeen, kun ihminen saapui saarelle. Lajistoon kuului muun muassa suurikokoisia puoliapinoita, norsulintuja, jättiläiskilpikonnia, Voay-krokotiili, madagaskarinvirtahepoja ja suuria petolintuja.
On mahdollista, että luolafossa ehti elää samaan aikaan koirien ja kissojen kanssa, jotka ihminen toi mukanaan Madagaskarille. Vieraat petoeläimet syrjäyttävät usein paikallisia petoeläimiä, mutta luolafossan ekologinen lokero saattoi olla tarpeeksi poikkeava, että laji säästyi ravintokilpailulta koirien ja kissojen kanssa. Isotooppianalyysien perusteella koirat eivät kilpailleet ravinnosta luolafossan kanssa, mutta ne saattoivat silti pirstoa luolafossan elinympäristöä kylvämällä pelkoa. Koska kissat kiipeilevät puissa, ne saattoivat olla lähempänä luolafossan lokeroa, mutta pienen kokonsa vuoksi ne tuskin pystyivät syrjäyttämään luolafossaa.
Luolafossan ja fossan jäänteitä on usein löydetty samoista paikoista. On epävarmaa mutta todennäköistä, että lajit olivat sympatrisia eli elivät samoilla alueilla myös samanaikaisesti. Madagaskarin lounaisrannikolla myös luolafossa ja Cryptoprocta bevatabe olivat todennäköisesti sympatrisia. Mitohon luolasta on löydetty luolafossan, Cryptoprocta bevataben ja mahdollisesti fossan jäänteitä, vaikka löydöt eivät välttämättä ole peräisin samalta ajalta. Jos useita Cryptoprocta-lajeja eli samassa elinympäristössä samaan aikaan, ne keskittyivät luultavasti erikokoisten eläinten saalistamiseen. Nykyään vastaavaa esiintyy esimerkiksi Etelä-Amerikan kissaeläimillä. Tällaisessa tilanteessa pienin laji, esimerkiksi fossa, saattaa olla muita lajeja harvinaisempi, koska pienet pedot voivat joutua suurempien saalistamiksi.
Vaikka luolafossa ja fossa todennäköisesti suosivat erikokoisia saaliseläimiä, toisaalta on myös arveltu, että paikoitellen hyvin runsas Pachylemur insignis -puoliapinaan kohdistunut saalistus johtui siitä, että samaa lajia saalistivat sekä luolafossa että fossa.
Elintavat Luolafossa oli luultavasti nykyisen fossan tapaan osittain puissa elävä peto, joka kiipeili taidokkaasti. Muun muassa olkaluun rakenne paljastaa, että luolafossa pystyi suuresta koostaan huolimatta kiipeilemään puissa ja metsästämään korkealla oksistossa. Fossan tapaan se oli voimakas saalistaja, joka käytti yllätyshyökkäystä saalistustekniikkana. Molemmilla lajeilla oli suurten eläinten saalistamiseen erikoistuneet eturaajat, mutta luolafossan suurempi koko mahdollisti suurempien eläinten saalistamisen.
Luolafossa kuului aikansa huippupetoihin. Sen pääravintoa olivat suuret puoliapinat. Lisäksi se oli luultavasti tarpeeksi suuri syömään norsulintujen poikasia ja munia. Sen on arveltu syöneen myös toisia petoeläimiä, tanrekkeja ja madagaskarinvirtahepojen poikasia. pienoiskuva|Muinaiset puoliapinat olivat luolafossan pääravintoa. Taiteilijan näkemys lajista Pachylemur insignis. Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin Madagaskarin muinaisten puoliapinoiden luissa olevia saalistuksen jälkiä, joista osa on oletettavasti luolafossan aiheuttamia. Tutkimuksen perusteella luolafossa suosi saaliita, jotka olivat samankokoisia tai pienempiä kuin se itse, nimittäin Pachylemur- ja Mesopropithecus-sukuihin kuuluvia puissa eläviä puoliapinoita. Näiden eläinten painoksi on arvioitu noin 11–14 kilogrammaa, tai uudemmassa arviossa 7–10 kilogrammaa. Myös hieman suuremmat Archaeolemur-puoliapinat saattoivat olla luolafossan ravintoa. Ne painoivat 18–27 tai uudemman arvion mukaan 13–20 kilogrammaa.
Tutkimuksessa havaittiin saalistusjälkiä myös muun muassa sukuihin Palaeopropithecus ja Megaladapis kuuluvien suurikokoisten puoliapinoiden luissa. Näiden puoliapinoiden painoksi on arvioitu 42–85 kilogrammaa, tai uudempien arvioiden mukaan 30–65 kilogrammaa. Koska silloisen tiedon mukaan luolafossa oli suurin Madagaskarin nisäkäspedoista, tutkijat olettivat saalistusjälkien olleen luolafossan aiheuttamia. Vuonna 2026 kuvattiin kuitenkin huomattavasti suurempi hävinnyt fossalaji Cryptoprocta bevatabe, ja on todennäköistä, että suurimpia puoliapinoita saalisti luolafossan sijaan tämä uusi laji.
Vuonna 2026 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin fossan ja luolafossan subfossiilien isotooppijälkiä, jotka kertovat siitä, mitä ravintoa eläin on syönyt. Aineisto oli pieni, mutta se tuki käsitystä siitä, että fossa ja luolafossa suosivat erikokoisia saaliseläimiä. Fossa suosi luultavasti rengashäntämakin kaltaisia pienempiä puoliapinoita, jotka söivät CAM-kasveja ja C4-kasveja, kun taas luolafossa suosi Pachylemurin kaltaisia suurempia puoliapinoita, jotka söivät enemmän C3-kasveja. Nämä suuremmat puoliapinat ovat sittemmin kuolleet sukupuuttoon. Kuitenkin myös fossa saattoi saalistaa Pachylemurin kaltaisia hävinneitä puoliapinoita, koska esimerkiksi Tsiraven subfossiiliesiintymässä on runsaasti saalistusjälkiä mutta vain fossan eikä yhtään luolafossan luita.
Nykyisten fossien tiedetään saalistavan joskus sifakoita ryhmissä päiväaikaan. Ryhmässä saalistamisen ansiosta fossa voi pyydystää jopa suunnilleen itsensä kokoisia saaliita, mikä on epätyypillistä fossan kokoiselle petoeläimelle. Ryhmässä saalistavat fossat myös kasvavat yksin saalistavia fossia suuremmiksi. Mikäli myös luolafossa saalisti ryhmissä, tämä edesauttoi suurten saaliseläinten pyydystämistä. On mahdollista, että luolafossan fossiilien kokovaihtelu on yhteydessä siihen, saalistivatko yksilöt ryhmissä vai eivät. Kokovaihtelulle on kuitenkin muitakin mahdollisia selityksiä, kuten erot elinympäristöissä tai ravinnon saatavuudessa.
Elinaika ja sukupuutto Kaikki tunnetut luolafossan jäänteet ovat holoseenilta peräisin olevia subfossiileja. Tämä johtuu siitä, että Madagaskarin fossiiliaineistossa on myöhäisliitukauden ja myöhäispleistoseenin välillä yli 60 miljoonan vuoden aukko, jonka ajalta maaeläinten fossiilit puuttuvat lähes kokonaan. Oikein vanhoja luolafossan tai sen sukulaisten jäänteitä ei siis ole löydetty, vaikka molekyyliajoitusten mukaan luolafossan ja muiden Madagaskarin petoeläinten kantamuodot saapuivat Madagaskarille noin 20 miljoonaa vuotta sitten.