pienoiskuva|pysty=1.06|Elis ja muut antiikin ajan Peloponnesoksen maakunnat kartalla. Elis (, < ) eli Eleia (, ) ()Thukydides: Peloponnesolaissota 2.25; Polybios: Historiai 4.77, 5.102; Plinius vanhempi: Naturalis historia 4.5. s. 6; Plautus: Captivi, prologus 9, 26. oli antiikin Kreikan maakunta, joka sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan länsiosissa ja käsitti suunnilleen nykyisen Eliin alueyksikön alueen.
Eliin tärkeimmät kaupungit olivat Elis ja varhaisina aikoina myös Pisa. Seutu tunnettiin Olympian kisoista. Eliin asukkaasta eli elisläisestä käytettiin etnonyymejä Eleios (), Aleios () ja Eliades (), myöhemmin latinaksi Elius, Eleus ja Alius.Stefanos Byzantionlainen: Ethnika, ; Plautus: Captivi, prologus 24.
Maantiede
Elis tarkoitti laajimmassa merkityksessään koko Peloponnesoksen länsirannikkoa, joka ulottui pohjoisesta Akhaian rajalta etelään Messenian rajalle. Pohjoisessa Akhaian ja Eliin rajana toimivat Araksoksen niemi ja Larissos-joki, ja etelässä Eliin ja Messenian rajana Neda-joki. Eliin itäpuolella sijaitsi Arkadia, josta sen erottivat Erymanthos-vuori ja muut vuoret sekä Erymanthos-joki. Lännessä Elis rajautui Joonianmereen.Strabon: Geografika VIII s. 336.
Elis koostui kolmesta alueesta, jotka olivat pohjoisosan käsittänyt varsinainen Elis eli ”Kovera Elis”, joka ulottui Araksoksen niemeltä Ikhthyksen niemelle; Pisatis, joka käsitti keskiosan ulottuen Ikhthyksen niemeltä Alfeios-joelle; ja Trifylia, joka käsitti eteläosan ulottuen Alfeiokselta Neda-joelle. Varsinainen eli Kovera Elis jakautui kahteen osaan, jotka olivat Peneios-joen laakso ja sisämaan vuoristoinen alue, joka tunnettiin nimellä Akroreia. Nimitys ”Kovera Elis” vaikuttaa viitanneen alun perin lähinnä Peneioksen laaksoon erotuksena Akroreiasta, mutta koska se oli pohjoisosan suurin ja hedelmällisin alue, nimitys alkoi viitata ajan kuluessa koko pohjoisosaan erotuksena sen perioikkialueista () Pisatiksesta ja Trifyliasta.
pienoiskuva|vasen|Antiikin Eliin kartta. Luonnonmaantiede
Jotkut antiikin ajan maantieteilijät katsoivat Peloponnesoksen koostuneen vain viidestä maakunnasta, ja lukivat Eliin ja Arkadian yhdeksi maakunnaksi.Pausanias: Kreikan kuvaus 5.1.1. Maantieteellisesti Elis voidaankin nähdä eräänlaisena Arkadian jatkeena, sillä se käsittää Erymanthos-vuoren alarinteet, Foloin ylätasangon ja Lykaion-vuoren, jotka laskevat vähitellen kohti Joonianmerta. Eliin alueella ei ole merkittäviä omia vuorijonoja, pelkästään kukkuloita ja tasankoja. Siihen kuuluu enemmän viljelymaaksi sopivaa aluetta kuin Peloponnesoksen muihin maakuntiin. Peneioksen hedelmälliset niityt mainitaan antiikin lähteissä usein, ja jopa sen tasankoja erottaneet hiekkaiset kukkulat olivat vehreitä, sillä ne saivat kosteutta mereltä länsituulten myötä. Näin Eliin kukkuloiden ja tasankojen vehreys muodosti jyrkän kontrastin verrattaessa sitä niemimaan itärannikon karuihin ja kuiviin kallioihin.
Eliin rannikko on pitkää hiekkaista tasankoa, ja näin se olisi ollut kokonaan vailla hyviä luonnonsatamia, elleivät alluviaalit olisi yhdistäneet rannikon läheisiä kallioita mantereeseen muutamissa kohdissa. Näin oli syntynyt kolme niemeä, Araksos, Khelonatas ja Ikhthys, jotka rikkoivat rannikon suoraviivaisuuden ja tarjosivat samalla suojaa laivoille. Näistä niemistä suurin oli Khelonatas, joka työntyi pitkälle mereen ja muodosti koko Peloponnesoksen läntisimmän kärjen, ja jonka kummallekin rannalle muodostui lahti. Pohjoispuolelle muodostunut oli Kyllenen lahti, ja se päättyi pohjoispäässään Araksoksen niemelle. Eteläisempi oli Khelonatiin lahti, ja se päättyi eteläpäässään Ikhthyksen niemelle, joka puolestaan toimi Kyparissianlahden alkupisteenä.
Eliin hiekkainen rannikko imee monien vuorilta tulevien pienempien virtojen vedet jo ennen kuin ne ehtivät laskea mereen. Meri myös työntyy useissa kohdissa rantaviivan yli muodostaen laguuneja, jotka vain kapeat hiekkakannakset erottavat merestä. Näitä laguuneja oli antiikin aikana nykyistäkin laajemmin. Ne ovat vielä 1800-luvulle saakka tehneet seudusta soisen ja hyönteisten vaivaaman, ja jo antiikin aikana tämä näkyy siinä, että elisläiset rukoilivat Zeukselta ja Herakleelta suojaa tätä vitsausta vastaan.Pausanias: Kreikan kuvaus 5.14.1; vrt. Aelianus: Historia animalium 5.17. Toisaalta laguunit ovat tarjonneet seudun asukkaille paljon kalaa, ja näin oli ilmeisesti jo antiikin aikana, sillä mainitaan, että elisläiset palvoivat Apollonia epiteetillä Opsofagos, ”Kalansyöjä”.Polemon Ilionlainen, fragmentit s. 109, ed. Preller.
Luontonsa puolesta Elis oli Kreikan haavoittuvimpia alueita ulkopuolelta tuleville hyökkäyksille. Alfeioksen leveä laakso johtaa suoraan Eliin keskelle, eivätkä Eliin itärajalla olleet vuoret muodostaneet kunnollista suojaa, koska ne olivat vain korkeampien vuorten sivuhaaroja. Tasaisella rannikolla sijainneet kaupungit olivat puolestaan suoraan alttiita mereltä tuleville hyökkäyksille. Tätä korvasi jonkin verran se, että Elistä pidettiin pyhänä alueena sen Olympian pyhäkköalueen vuoksi. Sen aluetta pidettiin koskemattomana, ja vaikka tätä ei aina kunnioitettukaan, Elis pysyi silti suhteellisen pitkään sotien ja hävityksen ulkopuolella. Tästä syystä Eliin kaupungit olivat pitkään linnoittamattomia. Erityisesti Alfeioksen laaksossa oli lukuisia pyhäkköjä, jotka lisäsivät maan pyhitettyä vaikutelmaa.
Alueet Varsinainen Elis pienoiskuva|Erymanthos-vuorta Eliin alueella. pienoiskuva|Olympian arkeologinen alue ilmasta.
Varsinainen Elis tai ”Kovera Elis” () oli laajempi ja hedelmällisempi alue kuin sen perioikkialueet Pisatis ja Trifylia. Se koostui hedelmällisestä tasangosta, jolla virtasivat Peneios (, nyk. Pineiós) ja sen sivujoki Ladon (, nyk. Ládonas). Peneios sai alkunsa Erymanthos-vuorelta kahden huipun välistä, virtasi sen jälkeen rotkossa ja myöhemmin lounaaseen päin kunnes pääsi avoimempaan laaksoon. Ladon, josta Homeros käyttää nimitystä Selleeis, sai alkunsa hieman etelämpää. Myös se virtasi rotkossa ja laski sitten Peneiokseen hieman ennen sen saapumista laaksoon.
Yhdistynyt virta kulki sen jälkeen laakson läpi, kunnes Eliin kaupungin kohdalla saapui laajalle tasangolle. Nykyisin joki laskee mereen Khelonataksen niemenkärjen eteläpuolella, mutta antiikin aikana sen päähaara on ilmeisesti laskenut mereen niemenkärjen pohjoispuolella. Tämä tulee ilmi Klaudios Ptolemaiokselta, jonka mukaan pohjoisesta päin lueteltuna järjestyksessä olivat Araksoksen niemi, Kyllene, Peneioksen suut ja Khelonatas; sekä Strabonilta, jonka mukaan Peneios laski mereen Khelonataksen ja Kyllenen välillä.Klaudios Ptolamaios: Geografia 3.16.5–6; Strabon: Geografika VIII s. 338. On arveltu, että myytti Herakleesta, joka siivosi Augeiaan tallit kääntämällä Peneioksen uoman, saattaisi kertoa myyttikielellä siitä, että joki olisi vaihtanut uomaansa jo antiikin aikana joko keinotekoisesti tai luonnollisesti. Kyllenen lahden lähellä on edelleen jäänteitä antiikin aikaisista kanavoinneista.
Pausaniaan mukaan Eliin tasanko oli ainoa paikka Kreikassa, jossa kasvoi byssos, eräs hienon pellavan lajike. Hänen mukaansa se oli yhtä hienoa kuin heprealaisten pellava, mutta ei yhtä keltaista.Pausanias: Kreikan kuvaus 5.5.2. Alueella kasvatettiin menestyksellisesti viiniä, mikä näkyy myös siinä, että Eliin kaupungin asukkaat kunnioittivat suuresti Dionysosta, sekä viiniin liittyneestä Thyia-juhlasta.Pausanias: Kreikan kuvaus 6.26.1. Peneioksen laakso oli myös hyvää laidunaluetta hevosille ja karjalle.
Pisatis
Pisatis () muodostui Alfeios-joen alemmasta laaksosta. Kyseinen joki saapui pitkään Arkadian läpi virrattuaan Pisatiksessa hedelmälliseen laaksoon, jota rajasivat kummallakin puolella vehrät kukkulat. Lopulta se laski mereen hiekkaisella tasangolla kahden laguunin välissä. Foloe () -vuori, joka oli Erymanthoksen sivuhaara, kulki Pisatiin läpi itä-länsisuunnassa Alfeioksen pohjoispuolella, ja erotti Peneioksen ja Ladonin vedet Alfeioksen vesistä.Strabon: Geografika VIII s. 357. Alfeios päättyi Ikhthys () -niemeen, joka työntyi Joonianmereen vastapäätä Zakynthoksen saarta. Niemi sai kalaa tarkoittavan nimensä muodostaan. Se toimi Pisatiin luonnollisena rajana, ja siksi Strabon sanoo joidenkin pitäneen Pisatiin rajana Ikhthyksellä sijainnutta Feian kaupunkia, vaikka hän itse ulottikin alueen aina Khelonataksen niemelle saakka.Strabon: Geografika VIII s. 343. Foloe-vuori nousi Peneioksen puoleisella pohjoispuolellaan varsin jyrkästi, mutta avautui etelärinteellään lukuisiksi laaksoiksi, joiden virrat laskivat Alfeiokseen.
Trifylia
Trifylia () oli pienin Eliin osista ja käsitti vain vähän tasaisempaa maata, sillä Arkadian vuoret ulottuivat sen alueella lähelle merta. Trifylian rannikolla oli useita jo aiemmin mainituista laguuneista. Myöhempinä aikoina Alfeios muodosti Trifylian pohjoisrajan, mutta varhaisempina aikoina Pisatiin alue ulottui Alfeioksen eteläpuolelle, vaikkakin kaikki sen tärkeimmät kaupungit sijaitsivat joen pohjoispuolella. Alfeioksen eteläpuolella ollut vuori suoraan vastapäätä Olympiaa tunnettiin alun perin nimellä OssaStrabon: Geografika VIII s. 356. ja myöhemmin nimellä Fellon.Strabon: Geografika VIII s. 344. Vielä etelämpänä sijaitsi kaksi vuorijonoa, joiden välistä Anigros-joki virtasi mereen. Näistä pohjoisempi tunnettiin nimellä Lapithas (, nyk. Lapíthas) ja eteläisempi nimellä Minthe (, nyk. Mínthi).Pausanias: Kreikan kuvaus 5.5.8; Strabon: Geografika VIII s. 344. Minthe oli koko Eliin korkein vuori ja yksi Haadeen kulttipaikoista. Minttu, josta vuori sai nimensä, oli puolestaan pyhitetty Persefonelle. Neda-joki erotti Trifylian Messeniasta.
Kaupungit Polikset
Eliin polikset eli kaupunkivaltiot olivat:
Alasyaion Alion Amfidolia Anaitoi Dyspontion Elis Epeion Epitalion Eupagion Ewaoioi Friksai Khaladrioi Kyllene Larissa Lasion Lenos Lepreon Letrinoi Makiston Marganeis Metapioi Nudion Opus Pisa Pylos Pyrgos Skillus Thraistos
Muut kaupungit
Eliin muita kaupunkeja (tai kyliä) olivat:
Agriades Andria Efyra (?) Feia Harpina Herakleia Hypana Hyrmine Myrtuntion Pyrgoi Salmone Samikon Selinus Typaneai
Historia Esihistoria ja mytologia
Eliin kaikkein varhaisimpina asukkaina pidettiin antiikin aikana pelasgeja, jotka olivat samaa alkuperää kuin arkadialaiset. Heitä kutsuttiin nimellä kaukonit, ja myös koko maan kerrottiin olleen alun perin nimetty heidän mukaansa. Myöhempinä aikoina kaukoneita asui vain Eliin pohjoisrajoilla lähellä Dymeä sekä etelässä Trifylian vuorilla.Strabon: Geografika VIII s. 45. Koska Eliiseen oli helppo tulla sekä maalta että mereltä, sinne asettui jo varhain myös muita heimoja. Eliin rannikolla toimi foinikialaisia, joilta elisläiset oletettavasti saivat pellavan sekä Eliin kaupungissa tunnetun Afrodite Uranian palvonnan. Joskus on lähinnä nimen perusteella ehdotettu, että Vanhassa testamentissa mainittu paikka Elisa (Elishah), josta saatiin purppurakankaita, viittaisi Kreikan Eliihin, mutta sen on tulkittu myös viittaavan Kyprokseen tai kreikkalaisiin saariin laajemmin.
pienoiskuva|vasen|upright|Augeias. Reliefi 200-luvulta, Musée Saint-Raymond. Eliin varhaisina asukkaina mainitaan myös epeijit (), jotka liittyivät läheisesti aitolialaisiin. Kreikkalaisessa mytologiassa, jossa kaikki heimot johdettiin niiden eponyymeihin esi-isiin, Endymionin pojat Epeios ja Aitolos asuttivat maata, joka myöhemmin sai nimen Elis. Aitolos siirtyi pohjoisemmaksi, ja niin hänestä tuli aitolialaisten kantaisä.Pausanias: Kreikan kuvaus 5.1; Pseudo-Skymnos: Periodos 475. Elisläiset saivat nimensä Eleioksesta, Poseidonin ja Endymionin tyttären Eurykydan pojasta. Epeijit olivat levittäytyneet laajemmalle alueelle kuin elisläiset. Epeioslaisia tavataan paitsi varsinaisen Eliin alueella myös Trifyliassa ja Ekhinadien saarilla Akheloos-joen suussa, siinä missä eliläisiä asui vain varsinaisen Eliin alueella. Homeroksella elisläisten nimi ei esiinny; vaikka maa itsessään esiintyy nimellä Elis, sen asukkaat ovat aina epeioslaisia.