Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto on Kauhajoen kaupungissa ja Karvian kunnassa, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa sijaitseva kansallispuisto.
Kansallispuiston pinta-ala on , ja se on perustettu vuonna 1982. Puisto muodostuu hajallaan olevista suoalueista, joista suurin on 1 630 hehtaarinRinne, Jyri: "Maastopyöräily", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 270 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009) kokoinen Kauhaneva. Toinen suuri alue sijoittuu Pohjankankaan harjujaksolle. Kansallispuistoon saatiin maisemallisesti merkittävä lisä, kun Katikankanjoni liitettiin osaksi kansallispuistoa 2010-luvulla. Kansallispuisto soveltuu päiväretkikohteeksi, ja sitä hoitaa Metsähallitus.
Vuonna 2004 kansallispuisto sisällytettiin Ramsarin sopimuksen piiriin, johon kuuluu maailman arvokkaimpia kosteikkoja. Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto on lisäksi Natura 2000 -verkoston piirissä.
Maantiede ja sijainti vasen|pienoiskuva|upright|Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuiston kartta.
Kauhanevan–Pohjankankaan alue on osa Suomenselän vedenjakajaseudun lounaisosaa. Kansallispuistossa sijaitseva Kauhaneva-niminen suoalue kuuluu pääasiassa Kyrönjoen vesistöalueeseen. Suoalueen suurimmalla lammella, Kauhalammilla on muodostumassa Viljo Tolvasen vuonna 1917 tekemän väitöskirjan mukaan toinen lasku Karvianjoen vesistöön Pohjankankaan läpi. Sittemmin lammesta on kaivettu oja Kauhaluomaan Kauhasillan kohdalta ja näin nopeutettu kehitystä. Kauhaluoman lisäksi Kauhalammin ja sen lähellä sijaitsevien allikoiden vedet laskevat myös Aunesluoman kautta Karvianjokeen. Karvianjoen ja Kyrönjoen vesistöalueiden raja kulkee Kampinkeidas- ja Kivijärvenneva-nimisten suoalueiden halki. Kampinkeitaalla sijaitsevat Kakkurinlammet ovat alun perin kuuluneet Karvianjoen vesistöön, mutta nykyisin jotkin lampia sivuavista ojista kuuluvat Kyrönjoen vesistöalueeseen.Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 52
Suomenselän vedenjakajaseudun lounaisosalle tavallisia ovat suuret keidassuot sekä karut ja kuivat mäntymetsät. Alueen maaperästä suurin osa on turvetta. Kallioperä puolestaan muodostuu porfyyrisestä graniitista, ja se on osa Keski-Suomen syväkivialuetta. Kauhaneva on Etelä-Pohjanmaan maakunnan laajin keidassuoalue. Kauhanevan pohjoispuolella sijaitsee vaikeakulkuinen ja vetinen Kampinkeidas-niminen keidassuo. Kampinkeitaan luoteispuolella sijaitsee pienikokoinen soistunut Kivijärvi-niminen lampi.
Kauhaneva on pohjoisosastaan merenpinnan yläpuolella. Suoalueen etelä- ja länsiosat ovat puolestaan suunnilleen 160 metrin korkeudessa merenpinnasta. Korkeuseroa eteläreunasta pohjoisreunaan kertyy siis noin 15 metriä. Pohjois–eteläsuunnassa Kauhanevan suurin pituus on miltei yhdeksän kilometriä ja leveys noin viisi kilometriä.Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 24
Kansallispuiston länsiosassa sijaitsevasta lähteestä saa alkunsa Kyrönjoen vesistöalueeseen kuuluva Katikanluoma, joka on alajuoksullaan uurtanut hienohiekkakerroksiin Katikankanjonin.Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 159–160 Kauhanevan eteläosasta saa alkunsa myös Aunesluoma.
Länsi-Suomen harjujaksoon lukeutuva, jääkauden muodostama moreenimuodostuma Pohjankangas alkaa Hämeenkankaana ja vaihtuu Pohjankankaaksi pohjoisen suuntaan käännyttyään. Pohjankangas jatkuu Etelä-Pohjanmaan rajaseudulle saakka.Lappalainen, Markku 2001, s. 40–41 Pohjankankaan ympäristössä on rehevän kasvillisuuden, lähdelettojen ja korpipuskien ympäröimiä lähteitä.
Soistuminen Kansallispuistossa sijaitsevan Kauhanevan soistuminen alkoi suuren metsäpalon seurauksena sitten, jolloin alueella vallitsi kostea atlanttinen kausi.Lindroos, Antti-Jussi; Lindroos, Heikki; Leikola, Matti: "Kauhajoen metsämaiden ja metsien varhainen kehitys", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 18 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009) Toisen lähteen mukaan soistuminen alkoi 9 000 vuotta sitten.Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 28 Kauhanevan laajeneminen jatkuu yhä.
Kauhaneva on muodostunut Pohjankankaan ja Nummikankaan länsipuolella sijaitsevaan altaaseen, jonka pohjalle on kerääntynyt rantasedimenttejä. Altaassa sijaitsi aikoinaan matala vesistö, joka väistyi Kauhanevan keskiosien tieltä. Suon pohjasta on löydetty ohut liejukerros, jossa on säilynyt paljon osmankäämien ja järvikortteen jäännöksiä. Lisäksi on saatu selville, että muinaisessa matalassa vesistössä kasvoi hetekuirisammalta ja lettolierosammalta. Molemmat kuuluvat rehevien järvien rantojen kasveihin. Kauhaneva muodostui nopeasti. Aluksi se oli rehevä rimpineva, josta vähitellen tuli saraneva. Suunnilleen kolmen metrin syvyydessä turpeessa on havaittavissa muutos, jossa karuille soille tyypillisten lajien lukumäärä alueella kasvoi. Vastaavasti 2,5 metrin syvyydestä on huomattu, että aapasoiden lajit hävisivät kokonaan. Esimerkkejä hävinneistä lajeista ovat pullosara ja raate. Tämä tapahtui arviolta 5 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin Kauhaneva saavutti keidassuovaiheen. Kauhanevalla on kasvanut koko sen keidassuovaiheen ajan kalvakkarahkasammalta, joka on joissain lähteissä mainittu aapasoiden lajiksi.Raikamo, Erkki; Heikkilä, Raimo: "Suot syntyvät", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 22 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
Luonto Kasvillisuus
pienoiskuva|vasen|Kauhanevaa luontotornista keväällä nähtynä. pienoiskuva|Suolampia kansallispuistossa kevätaikaan. Kauhanevan–Pohjankankaan yleisin metsätyyppi on kanervatyypin kuiva kangas. Kauhanevalla on rajattavissa kymmenen erillistä keidassuota sekä neljä aapasuota. Kaikkiaan Kauhanevalla on suomalaisen suotyyppiluokituksen mukaisesti laskettuna ainutlaatuiset 45 erilaista suotyyppiä. Kauhaneva ja Kampinkeidas yhdessä muodostavat suoalueen, joka on kansainvälisestikin merkittävä. Keidassoiden keskusta on tavallisesti joitain metrejä reuna-alueitaan ylempänä ja keskusta-alueen ravinne- ja vesitalous on täysin sadeveden varassa eli alueet ovat ombrotrofisia. Nämä keskiosat ovatkin juuri sadeveden ansiosta karuja kasvillisuudeltaan. Keidassuot ovat irronneet kivennäismaasta, kun turve on kasvanut.
Keidassoilla on märkiä ja upottavia painumia eli kuljuja, avovetisiä allikoita ja kuivia mättäitä eli kermejä. Kauhanevan alueella on sadoittain avovesiallikoita, joissa on kirkas vesi. Suolla on kaikkiaan kolme keidaskeskusta. Kauhanevan keitaat ovat nevan ympäröimät. Kauhaneva muuttuu etelään päin mentäessä suureksi aapamaiseksi avosuoksi, joka on keidassuota ravinteikkaampi, sillä se saa keväisin tapahtuvien tulvien seurauksena ravinteita läheisiltä kivennäismailta virtaavista pohja- ja pintavesistä. Kauhanevan alueella sijaitsi vuonna 1999 myös 0,1 hehtaaria myös lettoa. Kauhaneva on näin ollen yksi Kauhajoen kolmesta alueesta, joilla on yhä tätä suotyyppiä. pienoiskuva|Suota Kauhalammin pohjoisrannalla. Kauhalammi näkyy taustalla.
Kauhanevan reunamilla on suuria, pääasiassa minerotrofisia räme- ja neva-alueita, joiden vesitalous riippuu Kauhanevan eteläosan tavoin myös kivennäismailta virtaavista pohja- ja pintavesistä. Esimerkiksi Kauhanevan pohjoispuolella sijaitsevan Nummikankaan länsipuolella pohjavesi tihkuu maanpinnalle turpeen ja hiekan alta. Tästä seuraa alueen hyvin ainutlaatuinen suokasvillisuus. Tällä Kauhanevan pohjoispuolella maa viettää kohti etelää, minkä ansiosta vesi pääsee virtaamaan voimakkaammin. Kauhanevan eteläpuolella sijaitsevan suuren avosuon vesitalous on luultavasti tihkuvien pohjavesien varassa. Tämän alueen läpi virtaa lisäksi Nummikankaan länsipuolen räme- ja neva-alueilla purkautuvia pohjavesiä.
Kauhanevan letolla kasvaa esimerkiksi kaarlenvaltikkaa, joka on harvinaistunut entisen Oulun läänin eteläpuolella. Yhteensä Kauhanevalta on löydetty putkilokasvilajia, kuten harvinaistuneet ja alueellisesti jopa uhanalaiset rimpivihvilä ja ruskopiirtoheinä. Lajeista suon kasvistoon kuuluvia. Lehtisammalia on löydetty lajia, joista rahkasammalia. Sammalista merkittävin on maailmanlaajuisesti harvinainen nummirahkasammal. Laji suosii merellistä ilmastoa. Suomessa nummirahkasammalen runsain esiintymisalue on juuri Kauhaneva. Kauhanevan kermien lajistoon lukeutuvat esimerkiksi vaivaiskoivu, mänty, kanerva, variksenmarja ja suopursu. Kermien pohjakerroksessa kasvaa ruskorahkasammalta sekä jäkälää. Alueen kuljut ovat vetisiä ja kooltaan suuria. Kuljuissa kasvaa esimerkiksi silmäkerahkasammalta, kuljurahkasammalta, mutasaraa sekä leväkköä. Kauhanevalta löytyy myös roudan, jäätymisen ja suokaasujen purkausten aiheuttamia niin kutsuttuja ruoppakuljuja, joissa ei ole juurikaan kasvillisuutta. Lämpiminä kesinä ruoppakuljujen pinta kuivaa, minkä jälkeen se alkaa halkeilla. Valkopiirtoheinä leviää toisinaan ruoppakuljujen päälle.Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 25 Kauhanevalla kasvaa lisäksi muun muassa suomenlummetta, pohjanpalpakkoa, pohjannurmikkaa, äimäsaraa, liereäsaraa, lähdesaraa ja konnanliekoa.
Pohjankankaan metsät ovat kuivia ja karuja kangasmetsiä, joissa kasvaa mäntyä. Metsien pohjakerroksen tyypillisiä lajeja ovat seinäsammal ja poronjäkälät. Pohjankankaalla kasvaa lisäksi muun muassa sianpuolukkaa ja kanervaa.
Linnusto ja muu eläimistö pienoiskuva|Telkkiä Kauhalammilla toukokuun alussa.
Metsokanta on taantunut koko maassa. Kauhanevalla ja alueen toisessa kansallispuistossa Lauhanvuorella se oli kuitenkin ainakin 1990-luvun lopulla säilynyt muuta Kauhajokea vakaampana, sillä alueen luontoa on muokattu vain vähän. Myös riekkoja elää alueella edelleen. Kauhanevan allikoissa pesivät muun muassa kuikka sekä laulujoutsen. Myös harvinaistuneen mustakurkku-uikun tiedetään kuuluvan Kauhanevan linnustoon. Metsähanhen pesintään viittaavia havaintoja tehtiin 1970-luvulla, ja nykyisin laji kuuluukin suon linnustoon.Seppälä, Keijo: "Kauhajoen metsien ja soiden linnusto", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 206–213 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
Punajalkaviklo saapui Kauhajoen keidassoille 1970-luvulla, ja nykyisin joitakin pareja elää muun muassa Kauhanevan ja Kampinkeitaan alueilla. Myös mustaviklo ilmeisesti pesi Kauhanevalla 1970-luvulla, mutta laji ei kuitenkaan vakiintunut alueen pesimälinnustoon. Kuovin ohella Kauhanevalla on 1970-luvulta lähtien pesinyt pikkukuovi. Kauhanevan–Punttukeitaan alueella tavattiin 1990-luvun lopulla pesimässä yli 15 kurkiparia. Kurki kuuluu nykyisinkin alueen linnustoon. Kansallispuiston aiemmin vahva suokukkokanta on vähentynyt voimakkaasti lajin yleisen tilanteen mukaisesti. Taivaanvuohia Kauhanevalla pesii vuosittain joitakin pareja, samoin kuin liroja.
Kiuru pesi Kauhanevalla vielä 1970-luvulla, mutta nykyisin laji on kadonnut alueelta. Reheville järville tyypillinen pikkulokki saapui pesimään Kauhanevalle ensimmäisen kerran 1980-luvun alkupuolella ja nykyisin se on levinnyt muillekin soille. Pesiviä harmaalokkeja Kauhanevalla oli ainakin 1990-luvun lopulla vuosittain. Kanta on pysynyt melko tasaisena vuosikaudet. Lisäksi ainakin 1990-luvun lopulla suolla pesi kalalokkeja ja pieni naurulokkien yhdyskunta. Aiemmin suon linnustoon kuulunut merilokki on kadonnut pesimälajistosta. Kauhanevalla on tavattu pesimässä jopa variksia, vaikka ne pesivät soilla vain harvoin.
Muita kansallispuiston linnustoon kuuluvia lajeja ovat esimerkiksi jänkäsirriäinen, leppälintu, töyhtöhyyppä, västäräkki, keltavästäräkki, kapustarinta, mustapyrstökuiri, niittykirvinen ja kaakkuri. Pohjankankaalla tyypillisiä pesimälajeja ovat karuilla kankailla viihtyvät leppälintu, kulorastas, käki sekä monet yleiset metsälinnut kuten tiaiset, kirjosiepot ja metsäkirviset. Kesäöisin liikkeellä oleva kehrääjä keskeinen osa kankaiden tunnelmaa. Laji on kansallispuistossa esiintymisalueensa pohjoisrajoillaan.
Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa tavataan hirviä, ja hirvenajo on kansallispuistossa sallittua Metsähallituksen luvalla. Natura-selvityksen mukaan alueella eläviä suojeltuja nisäkkäitä ovat euroopanmajava, karhu, liito-orava, metsäjänis, saukko ja susi sekä ahma.
Historia