Salomoninsaaret tai Salomonit (ennen Salomonsaaret) on saaristovaltio Tyynellämerellä. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa ja sijaitsee Papua-Uuden-Guinean itäpuolella suureksi osaksi Salomonin saaristossa. Salomoninsaaret koostuu yli 990 saaresta, joiden yhteispinta-ala on yli 30 000 neliökilometriä ja asukasluku vuoden 2019 väestönlaskennan mukaan 721 455. Maan pääkaupunki on yli 130 000 asukkaan Honiara, joka sijaitsee Guadalcanalin saarella. Valtaosa maan väestöstä on melanesialaisia ja uskonnoltaan kristittyjä. Salomoninsaaret päätyi Ison-Britannian siirtomaaksi 1800-luvun lopulla ja itsenäistyi 7. heinäkuuta 1978. Toisen maailmansodan aikana saarilla käytiin merkittäviä taisteluita Japanin ja Yhdysvaltojen välillä. Salomoninsaaret kuuluu nykyään Kansainyhteisöön.
Maantiede ja ilmasto pienoiskuva|vasen|Ilmakuva Salomoninsaarilta Salomoninsaarten pääsaaret muodostuu pitkästä saariryhmästä, joka ulottuu yli 1 500 kilometriä Papua-Uudesta-Guineasta kaakkoon. Salomoninsaaret kuuluu eteläisen Tyynenmeren suurimpiin saaristoihin ja sijaitsee noin 1,3 miljoonan neliökilometrin vesialueella. Salomoninsaarten yli 990 saaresta yli 320 on asutettuja. Suurimmat saaret ovat Guadalcanal (5 336 km²), Malaita (3 840 km²), Santa Isabel (3 380 km²), Choiseul (3 200 km²), Makira (3 188 km²) ja New Georgia (2 145 km²).Lonely Planet 2006, s. 550. Maapinta-alaa Salomoninsaarilla on 30 407 neliökilometriä.
Pääsaaret ovat vuoristoisia, ja niiden korkein huippu on 2 330 metrin korkuinen Mount Popomanaseu Guadalcanilla. Pääsaaret kulkevat käytännössä kahdessa rinnakkaisessa luoteesta kaakkoon kuuluvassa jonossa. Pohjoiseen ketjuun kuuluvat muun muassa Choiseul, Santa Isabel ja Malaita ja eteläiseen Vella Lavella, Uuden-Georgian saaret, Savo ja Guadalcanal. Guadalcanalista 555 kilometriä itään on vielä pienempi Santa Cruzin saarten ryhmä. Rennell on puolestaan maailman suurin koralliatolli, ja saaren itäosa kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Monet pienemmistä saarista ovatkin hiekan ja palmupuiden peittämiä atolleja.
Geologisesti Salomoninsaaret ovat osa Papua-Uuden-Guinean Uuden-Irlannin saaresta alkavaa ja Vanatuun jatkuvaa vulkaanista kaarta. Saarilla on tulivuoria, joista osa on aktiivisia. Santa Cruzin saariston Tinakula ja merenalainen Kavachi purkautuvat säännöllisesti muutaman vuoden välein. Saaret ovat myös geologisesti aktiivista, ja pieniä maanjäristyksiä tapahtuu usein.
Toukokuun lopulta joulukuun alkuun asti saarilla vallitsee kuivakausi ja kaakosta puhaltavat tuulet saavat aikaan miellyttävän lauhkean ilmaston. Joulukuun puolivälistä toukokuun puoliväliin monsuunituulet tuovat saarille sadekauden, jonka aikana lämpötilat ja kosteus ovat korkeampia ja sateet voimakkaampia. Pääkaupunki Honiarassa sataa keskimäärin 2 150 millimetriä vuodessa, mikä on vähemmän kuin suurimmassa osassa muuta maata. Vuotuinen sademäärä on noin 3 050 millimetriä. Päivälämpötilat vaihtelevat 27 ja 32 asteen välillä ja öisin se saattaa tippua noin 19 asteeseen.
Salomoninsaarten maantieteellisestä eristyksestä johtuen niillä on päässyt kehittymään runsaasti kotoperäisiä eläinlajeja, kuten 69 lintulajia, joita ei tavata missään muualla, sekä useita jyrsijä- ja lepakkolajeja. Ihmisten mukana tulleet kissat ovat kuitenkin tehokkaasti hävittäneet useimmat Guadalcanalin alkuperäiset nisäkkäät. Saarilla elää kaikkiaan 47 nisäkäslajia, joista 26 on melkein tai täysin kotoperäisiä. Kasvillisuustyypeistä voidaan erottaa mangrovesuot, makeavetiset suot, alankojen ja vuoriston sademetsät sekä osan vuotta kuivat metsät. Guadalcanalilla on myös jonkin verran ruohikkoa.
Historia
Varhaishistoria Salomoninsaaret asutettiin arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden perusteella noin 4 000 – 5 000 vuotta sitten. Salomonin saariston pohjoisosista, Papua-Uuteen-Guineaan kuuluvulta Bukan saarelta on löytynyt todisteita 30 000 vuotta vanhasta asutuksesta. Sieltä väestö jatkoi itään ja etelään Vanuatuun, Uuteen-Kaledoniaan ja Fidžille sekä Polynesian Tongalle ja Samoalle. Ensimmäiset asukkaat puhuivat austronesialaisia kieliä.Lonely Planet 2006, s. 544–546.
Varhaisimmat todisteet Lapita-kulttuurista on Santa Cruzin saarilta noin vuodelta 1500 eaa. Tässä vaiheessa suurin osa ihmisistä eli pienissä kylissä heimoalueilla ja harjoitti kaskiviljelyä, kalastusta, metsästystä, veistosten veistämistä, kudontaa ja kanootin rakennusta. Esi-isiä palvottiin ja verikostojen, pääkallonmetsästyksen sekä kannibalismin harjoittaminen oli yleistä.Lonely Planet 2006, s. 544–546.
Eurooppalaisten tulo Espanjalainen löytöretkeilijä Álvaro de Mendaña de Neira vieraili saarilla vuonna 1568 ja uudestaan vuonna 1595. Mendañan tavoitteena oli perustaa alueelle siirtokunta, mutta hän kuoli malariaan, ja selviytyjät palasivat kahden kuukauden kuluttua takaisin Peruun, josta he lähtivät alun perin matkaan. Mendaña löysi saarilta kultaa ja nimesi ne kuningas Salomon mukaan Salomoninsaariksi luultuaan löytäneensä yhden hänen tarunhohtoisista kultakaivoksistaan.
Englantilainen löytöretkeilijä Philip Carteret vieraili 1767 Santa Cruzin saarilla ja Malaitalla. 1700-luvun lopussa alueelle tuli lisää löytöretkeilijöitä ja valaanpyytäjiä. Pahamaineiset santelipuun kauppiaat kävivät saarilla 1840-luvulta 1860-luvulle. 1860-luvulla merimiehiltä vaihdetut tuliaseet lisäsivät selvästi alueen sisäistä väkivaltaa. Samaan aikaan eurooppalaisten tuomat taudit tappoivat väestöä. Lähetyssaarnaajat olivat tähän aikaan aktiivisia muualla eteläisen Tyynenmeren alueella, mutta liikkuivat varovaisesti pahamaineisina tunnetuilla Salomoninsaarilla. Katkeruus eurooppalaisia kohtaan kasvoi ja useita lähetyssaarnaajia murhattiin.
Britannian protektoraatiksi
pienoiskuva|vasen|Salomoninsaarelaisia sotureita vuodelta 1895 Orjakauppiaat veivät vuosien 1871 ja 1903 välisenä aikana 30 000 miestä Salomoninsaarilta työskentelemään Australian ja Fidžin sokeriruokoviljelmille. Tämä julistettiin aikanaan laittomaksi ja osa miehistä palasi takaisin. Lokakuun alussa vuonna 1927 Malaitalla puhkesi eurooppalaisia vastaan kapina, joka sai alkunsa veronkeräysmatkalla olleen englantilaisen virkamiehen surmasta. Seuraavana vuonna useita kapinallisia, heidän johtajansa Basiana mukaan lukien, hirtettiin silloisessa pääkaupungissa Tulagissa.
Yhdistynyt kuningaskunta julisti 6. lokakuuta 1893 osan Salomoninsaarista protektoraatikseen ja laajensi aluetta vuosina 1897 ja 1898. Siirtomaahallinnon luomisen taustalla oli estää työvoiman rekrytoinnissa tapahtuneita väärinkäytöksiä, mutta myös halu hallinnoida uudiasukkaiden ja paikallisten välisiä kontakteja sekä estää ranskalaisten maaliitokset. Britannia luopui vuonna 1899 vaatimuksistaan Länsi-Samoalla ja sai vastineeksi Saksalta Shortlandsaaret, Choiseulin, Ontong Javan ja Santa Isabelan saaret. Saksa piti itsellään vain pohjoisimmat Salomonin saariston saarista.
Lähetyssaarnaajat yrittivät kitkeä pois paikallista kulttuuria ja julistivat vanhojen tapojen ja perinteiden harjoittamisen pahuudeksi. Taikuuden harjoitus ja pääkallonmetsästys vähenivät. Siirtomaahallinto toimi pääosin sivistyneesti paikallisia kohtaan, mutta sen tarkoitus oli edistää erityisesti eurooppalaisten kauppiaiden ja uudisasukkaiden asemaa. Siirtomaalain rikkomisesta paikallisia rankaistiin usein ankarasti.
Toinen maailmansota pienoiskuva|Yhdysvaltalaisia merijalkaväen sotilaita Guadalcanalilla toisen maailmansodan aikana. Toisen maailmansodan aikana saarilla käytiin ankaria taisteluja. Japanilaiset valtasivat Shortlandsaaret huhtikuussa 1942. Tulagi vallattiin kolme viikkoa myöhemmin, ja japanilaiset alkoivat rakentaa kiitotietä Guadalcanaliin. Vuonna 1942 alueella käydyssä Savon saaren taistelussa japanilaiset hyökkäsivät Yhdysvaltojen kuljetuksia vastaan aiheuttaen vakavia tappioita. Yhdysvallat saavutti vähitellen ylivoiman, joka maksoi kuitenkin valtavasti miehiä molemmin puolin. Kuuden kuukauden kuluttua japanilaiset vetäytyivät Uuden-Georgian saarelta.
Guadalcanalin taistelun aikana arviolta 30 000 japanilaista ja 7 000 amerikkalaista sai surmansa, ja Guadalcanalin pohjoisrannikolle upposi valtava määrä sota-aluksia. Vuoden 1943 aikana liittoutuneet saivat vallattua takaisin lisää saaria. Vuoden loppuun mennessä enää Choiseul ja Shortlandsaaret olivat japanilaisten hallussa, ja nekin saatiin takaisin Japanin antautumisen jälkeen vuonna 1945.
Itsenäisyys Entinen pääkaupunki Tulagi tuhoutui pahoin sodan aikana, ja Honiarasta tehtiin uusi pääkaupunki. Sodan jälkeen Malaitalla syntyi Britannian valtaa vastustava Ma’asina Ruru -itsenäisyysliike, joka oli myös lastikultti. Liike kuihtui 1940-luvun lopulla tehtyjen massapidätysten sekä yhdysvaltalaisjoukkojen poistumisen jälkeen vuonna 1950. Salomoninsaaret sai itsehallinnon vuonna 1976 ja itsenäisyyden 7. heinäkuuta 1978.
Salomoninsaarten ensimmäinen pääministeri oli Peter Kenilorea, joka oli ollut aktiivinen politiikassa jo ennen itsenäisyyttä. Toinen itsenäisyyttä edeltäneen alan poliitikko, joka nousi pääministeriksi, oli Solomon Mamaloni, joka toimi hallituksen päämiehenä useaan otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla. Hänet korvasi elokuussa 1997 Bartholomew Ulufa’alu. Mamaloni jätti pääministerin paikan korruptiosyytösten takia.
Vuonna 1999 puhjennut sisällissota käytiin Guadalcanalin alkuperäisväestöä edustaneen Isatubun vapautusliikkeen (tunnetaan myös Guadalcanalin vallankumousarmeijana) sekä Malaitan Eagle Forcen (MEF) välillä. Isatuban vapautusliike syytti malaitalaisten vievän Guadalcanalin tärkeimmät työpaikat sekä maat, ja se aloitti terrorin sekä väkivaltaisuudet alueen malaitanilaisia vastaan, jotka joutuivat pakenemaan pääkaupunki Honiaraan ja Malaitalle. Malaitalaisten etuja suojelemaan perustettiin Malaitan Eagle Force. Kesäkuussa 2000 MEF kidnappasi maan pääministerin Bartholomew Ulufa’alun, joka joutui eroamaan. Lokakuussa sotilasryhmittymät allekirjoittivat Townsvillen rauhansopimuksen Australian ja Uuden-Seelannin välityksellä. Vuoden 2001 helmikuussa allekirjoitettiin Maraun rauhansopimus, jonka tarkoituksena oli päättää kahden vuoden levottomuudet. Etninen jännitys muuttui yleiseksi laittomuudeksi, joka levisi muualle maahan. Maa lamautui, ja sen heikko talous romahti. Vuoden 2003 heinäkuussa Australian johtamat Tyynenmeren valtioiden poliisijoukot (Regional Assistance Mission to Salomon Islands, RAMSI) saapuivat Salomoninsaarille ja onnistuivat palauttamaan järjestyksen.Lonely Planet. South Pacific and Micronesia. s. 550.
pienoiskuva|Maanjäristys- ja tsunamituhoja vuonna 2007 Pääkaupunki Honiarassa käynnistyivät huhtikuussa 2006 suuret katumellakat, kun vastavalitun pääministerin Snyder Rinin epäiltiin ottaneen vastaan lahjuksia ulkomaalaisilta liikemiehiltä voidakseen ostaa itselleen valintaansa vaadittavan enemmistön. Väkijoukon viha suuntautui kaupungin kiinalaisvähemmistöön, jonka seurauksena suurin osa kaupungin chinatownista tuhottiin ja kiinalaisväestöä joutui pakenemaan ulkomaille. Snyder Rini erosi oltuaan virassaan vain kahdeksan päivää, ja hänen tilalleen valittiin Manasseh Sogavare ja mellakat loppuivat.Lonely Planet 2006, s. 555.
Salomoninsaarilla tapahtui huhtikuussa 2007 Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan 8,1 momenttimagnitudin vedenalainen maanjäristys, jonka keskus oli 45 kilometriä eteläkaakkoon Gizon saaresta. Järistys aiheutti voimakkaan tsunamin, joka iskeytyessään Gizolle surmasi kymmeniä ihmisiä ja jätti tuhansia kodittomiksi. Vuoden 2009 helmikuussa Salomoninsaarille julistettiin poikkeustila rankkasateiden aiheuttaman tulvimisen vuoksi. Vuoden 2010 tammikuussa tapahtui jälleen maanjäristys, jonka aiheuttamat maanvyöryt ja tsunami jättivät 1 000 ihmistä kodittomiksi.