pienoiskuva|Vinnytsjalaisia etsimässä Vinnytsjan joukkomurhassa kuolleita sukulaisiaan haudasta kaivattujen seasta, vuosi 1937. Stalinin vainot olivat poliittisia vainoja ja puhdistuksia, jotka alkoivat Neuvostoliitossa 1930-luvun lopulla Josif Stalinin valta-aikana ja kohdistuivat vastavallankumouksellisiin ja kansanvihollisiin. Varsinainen niin sanottu suuri puhdistus () ajoittui vuosiin 1936–1938, jolloin Nikolai Ježov toimi Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n johtajana. Aikakautta on hänen mukaansa nimitetty myös ježovštšinaksi (). Vuosien 1936–1938 vainot toimeenpantiin, koska kommunistinen puolue haluttiin puhdistaa vieraista ja epäluotettavista aineksista, mutta ne toteutettiin ilman selkeää suunnitelmaa.Salomaa 2018, s. 319–332. Ne kohdistuivat epämääräisesti rajattuihin ihmisryhmiin, ja ne toteutettiin huolimattomasti, mutta Vladimir Leninin oppien mukainen epäluotettavista jäsenistä puhdistettu Neuvostoliiton kommunistinen puolue otti kuitenkin Stalinin ja NKVD:n toteuttamien puhdistuspäätösten avulla itselleen ehdottoman vallan Neuvostoliitossa.
Koska salaisen poliisin arkistot ovat edelleen salaisia, vainojen uhrien määrästä ei ole tarkkoja tietoja. Vähimmillään uhriluku on arvioitu miljoonaksi teloitetuksi ja enimmillään 30 miljoonaksi rikollisen terrorin uhriksi.Vihavainen, 2004, s. 405 Joissakin lähteissä luku on 1,5 miljoonaa,The Great Purges, Answers.com 21.12.2007. Kopio teoksesta: "The Great Purges." Encyclopedia of Russian History. The Gale Group, Inc, 2004 ja pidätettyjen määrä 7,5–14,0 miljoonaa, joista tuntematon määrä kuoli keskitysleireillä. Virallisten tietojen mukaan Neuvostoliitossa vuosina 1937–1938 tuomittuja oli yhteensä 3 778 234 henkeä, joista 786 098 teloitettiin.Salomaa 2018 s. 511.
Vainot loppuivat 10.–21. maaliskuuta 1939 pidetyn puolueen 18. edustajakokouksen jälkeen.Salomaa 2018, s. 351. Suomalaisia karkotettiin Neuvostoliitossa valtaosin 1930–1940-luvuilla. Yli 100 000 karkotetusta suurin osa oli inkerinsuomalaisia. Neuvostoliitossa Stalinin vainoja on tutkinut vuonna 1955 perustettu Pjotr Pospelovin johtama komitea.
Muutokset rikoslakiin Vuonna 1926 rikoslakiin tehtiin lisäyksiä, jotka yhdessä hallituksen salaiselle poliisille myöntämien uusien valtuuksien kanssa tekivät mahdolliseksi syyttää ja rangaista kansalaisia ja puolueen jäseniä ilman todellista näyttöä eli ilman, että henkilö oli todella tehnyt rikosta. Alun perin vastavallankumouksellisia rikoksia koskevaan artiklaan oli sisältynyt vaatimus selkeästi toteen näytetystä ”aikomuksesta ja sitä seuranneesta teosta”. Lisäysten jälkeen rikostutkinnassa ei enää tarvinnut todistaa, että oli ollut aikomus ja sitä seurannut rikos. Ainoa vaadittava todiste oli enää syytös itse. Muutosten tarkoitus oli mahdollistaa taistelu oletettuja hallinnonvastaisia virtauksia vastaan.
Puoluepuhdistus Yleisliittolaisen kommunistisen puolueen (bolševikit, NKP) 17. puoluekonferenssissa huhtikuussa 1929 tehtiin periaatepäätös puolueen puhdistamisesta haitallisista aineksista. Sitä seurasi puolueen keskuskomitean päätös 10. joulukuuta 1932 puolueen jäsenten ja jäsenehdokkaiden puhdistamisesta vuoden 1933 kuluessa. Samasta päivämäärästä lukien keskeytettiin puolueen uusien ehdokasjäsenyyksien ja puoluejäsenyyksien myöntäminen. Puhdistusohjeet annettiin 21. tammikuuta 1933. Ohjeiden perusteluissa todettiin, että puolueen jäsenmäärä on kasvanut liian suureksi ja puolueeseen on tunkeutunut vieraita aineksia, jotka käyttivät jäsenyyttä omien etujensa tavoitteluun. Keskuskomitea ja kontrollikomitea päättivät puhdistaa puolueen taatakseen rautaisen proletaarisen kurin. Vuoden 1933 puhdistuksessa erotettiin puolueen siviilijäsenistä 17 prosenttia ja sotilasjäsenistä 4,3 prosenttia.Salomaa 2018, s. 319–329.
Puhdistukset uusittiin vuonna 1934. Moskovan oikeudenkäynneissä vuosina 1936–1938 tuomittiin korkea-arvoisia puolueen jäseniä. NKP:n johtoon kuuluneet vanhat bolševikit, jotka olivat entisiä Leninin taistelutovereita ja jotka pitivät Stalinia vertaisenaan, olivat uhka Stalinin johtoasemalle. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, joka järjestettiin elokuussa 1936, Lev Kamenev ja Grigori Zinovjev tuomittiin Sergei Kirovin murhasta ja määrättiin teloitettaviksi. Latvialaiset Jānis Rudzutaks ja Jānis Bērziņš teloitettiin vuonna 1938. Rudzutaks oli kansankomissaarien neuvoston varapuhemies ja NKP:n politbyroon jäsen ja Bērziņš sotilastiedustelu GRU:n päällikkö, molemmat vanhoja bolševikkeja. Yhteensä noin 100 000 NKP:n jäsentä pidätettiin ja tuomittiin joko vankileirille tai teloitettavaksi. Vuosien 1936–1938 poliittiset vainot olivat johdonmukaista jatkoa yhä kiihtyvälle kehitykselle, joka alkoi kohdistua puolueen sijaan koko yhteiskuntaan. Puoluepuhdistukset saivat kansallisuuspoliittisen luonteen, ja niiden kohteeksi alkoivat joutua kaikki vähemmistöt.
Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa laajamittainen terrori alkoi Ukrainan kommunistisen puolueen jäsenistä ja älymystöstä, mutta levisi pian laajempiin kansankerroksiin. Vuosina 1933–1938 Ukrainan kommunistisesta puolueesta puhdistettiin vajaat puolet sen jäsenistä. Sen keskuskomitean kaikki jäsenet kahta lukuun ottamatta teloitettiin tai vangittiin. Vuosina 1937–1938 poliittisista syistä pidätetyistä 267 500:sta ukrainalaisesta teloitettiin 122 200. Lähes kaikki loput joutuivat vankileireille.
Vuoden 1936 perustuslaki Neuvostoliiton perustuslaki eli niin sanottu Stalinin perustuslaki säädettiin vuonna 1936. Sen 10. osa määritteli teoreettiset kansalaisvapaudet, joihin kuuluivat sananvapaus, painovapaus, kokousvapaus, mielenosoitusvapaus, asunnon koskemattomuus, kirjesalaisuus, henkilökohtainen loukkaamattomuus sekä ulkomaiden kansalaisille turvapaikkaoikeus, jos heitä vainotaan kotimaassaan. Kansalaisille kirjoitettu perustuslaki oli jyrkässä ristiriidassa todellisuuden kanssa, mistä seurasi, että puhdistukset oli tiukasti salattava.Salomaa 2018, s. 336–337.
Ulkomaiset kommunistit Erityisen ankarina epäilyt ja vaino kohdistuivat ulkomaisten kommunistipuolueiden Moskovassa oleskelleisiin johtajiin. Heitä epäiltiin pettureiksi ja kansanvihollisiksi. Vuosina 1936–1938 Kominternissa oli satoja ulkomaalaisia kommunisteja työntekijöinä. Balkanin maissa, Baltian maissa, Puolassa ja Suomessa kommunistipuolueet olivat kiellettyjä, joten niiden johtajat olivat muuttaneet Moskovaan. Vuosina 1937–1938 likvidoitiin Neuvostoliitossa suuri osa reunavaltioiden kommunistipuolueiden johtajista ja jäsenistä. Neuvostoliiton rajanaapureiden kommunistit ja muut emigrantit kärsivät vainoista erityisen paljon, koska heitä epäiltiin vakoilusta ja pidettiin potentiaalisena sotilaallisena uhkana. Muiden muassa unkarilainen Béla Kun, puolalainen Albert Bronkowski ja virolainen Jaan Anvelt vangittiin. Myös saksalaiset ja bulgaarit kärsivät terrorista, muiden muassa saksalainen Heinz Neumann ja bulgaari Blagoi Popov vangittiin. Suomalaisia kommunisteja vietiin vankileireille yli 20 000 henkeä.Tuominen 1957, s. 245–262
Neuvostoliitossa oleskelleiden ja maanpaossa eläneiden saksalaisten kommunistien pidätysoperaatio käynnistyi määräyksellä, jonka NKVD antoi 25. heinäkuuta 1937. Operaation aikana pidätettiin yhteensä 55 005 henkeä, joita epäiltiin vakoilusta ja urkinnasta natsi-Saksan hyväksi. Heistä 41 898 ammuttiin ja 13 107 sai elinkautisen vankeusrangaistuksen.
NKVD ja puna-armeija Vuonna 1936 NKVD:n päällikkö Genrih Jagoda joutui itse syrjään siirretyksi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kontrollikomitea ja puna-armeijan poliittinen osasto panivat toimeen salaisen poliisin puhdistuksen, jossa salaisen poliisin korkeimmat päälliköt ja tuhansia johtavia työntekijöitä vangittiin. NKVD:n johtoon siirtyi puolueen kontrollikomitean päällikkö Nikolai Ježov.
Pian NKVD:n puhdistuksen jälkeen touko-kesäkuussa 1937 toteutettiin Moskovassa puna-armeijan puhdistus, jonka tekivät NKVD ja puolueen kontrollikomitea sota-asiain kansankomissaari Kliment Vorošilovin käskystä. Marsalkka Mihail Tuhatševski, marsalkka Vasili Blücher, marsalkka Aleksandr Jegorov, kenraali Yan Gamarnik, Leningradin sotilaspiirin komendantti Iona Jakir, Läntisen sotilasalueen päällikkö Ieronim Uborevitš, Moskovan sotilasakatemian johtaja A. I. Kork, ratsuväen komentaja Vitaly Primakov ja joukko muita kenraaleja omaisineen vangittiin. Heidät tuomittiin korkeimman oikeuden sotakollegiossa. Vorošilov antoi 12. kesäkuuta julkisuuteen päiväkäskyn, jossa ilmoitettiin vangittujen muodostaneen vakoilujärjestön. Päiväkäskyssä ilmoitettiin myös kyseisten vakoilijoiden saaneen oikeudenmukaiset tuomiot. Puna-armeijan 80 000 upseerista vangittiin Stalinin vainoissa kaikkiaan 30 000.Salomaa s. 345–346.
Puna-armeijan puhdistuksen jälkeen pantiin toimeen uudelleen NKVD:n puhdistus, jossa puna-armeija puolueen kontrollikomitean tuella vangitsi Ježovin esikuntineen.Tuominen 1957, s. 172
Määräys nro 00447 Politbyroo hyväksyi 31. heinäkuuta 1937 NKVD:n määräyksen nro 00447, joka sisälsi käskyn toimia ja toimintasuunnitelman. Siinä oli kaksi syyllisten kategoriaa ja niille säädetyt rangaistukset. Ammuttavaksi määrättiin 75 000 ihmistä, 225 000 piti lähettää leireille. Operaatioon osoitettiin 85 miljoonan ruplan määräraha.Lewin s. 135.
Pikaoikeudet Tuomioista päättivät sisäasiainkansankomissariaatin alaiset kolmimiehiset pikaoikeudet eli troikat, joiden päätöksistä ei ollut valitusoikeutta. Pikaoikeuden muodostivat yleinen syyttäjä, Valtion turvallisuuspäähallinnon eli GUGB:n paikallisjohtaja ja puolueen aluesihteeri. Syytetyille ei järjestetty kuulemistilaisuuksia, eikä heillä ollut oikeutta asianajajaan. Käytännössä pikaoikeus vain allekirjoitti valmiit kuolemantuomiot, jotka pantiin yleensä täytäntöön heti ja salaisesti syrjäisillä hiekkakankailla, minne oli helppo kaivaa joukkohautoja.Salomaa 2018, s. 338.
Leningradin alue Leningradin alueella, historiallisella Inkerinmaalla asui merkittävä suomalaisvähemmistö noin 115 000 inkerinsuomalaista vuonna 1926. Heistä suuri osa, eli noin 45 000 henkeä, karkotettiin hajaannukseen 1930-luvulla eri puolille Neuvostoliittoa pakkotyön oloihin. Karkotetuista inkerinsuomalaisista monet vangittiin karkotuspaikoissa terrorin vuosina ja teloitettiin. Sota-aikana kaikki suomalaiset pakkosiirrettiin piiritetystä Leningradista. Anni Reuterin mukaan Leningradin alue eli Inkeri ja rajaseutu kokivat etnisen puhdistuksen suomalaisista. Karkotetut joutuivat pakkotyöhön hyvin vaikeisiin olosuhteisiin, joiden seurauksena moni heistä kuoli.
Petroskoin yliopiston historian professorin Leo Sunin mukaan Leningradin alueella sijaitsevalla Levassovan hautausmaalle on haudattu arviolta 13 000 suomalaista suuren terrorin uhria. Hän huomasi uhriluetteloista, että kokonaisia inkerinsuomalaisten perheitä oli surmattu.
GUGB:n tutkintavankila oli Leningradin alueen toimintakeskus, jonne tuotiin teloitettavaksi kaikki Špalernajassa, Krestyssä ja puna-armeijan vankilassa tuomitut. Yhdeksänkerroksinen talo nimeltään Bolšoi Dom ('Suuri talo') oli rakennettu vuosina 1931–1932. Se sijaitsi Liteinyin sillan pielessä Liteinyin valtakadun ja Špalernajankadun kulmassa. Teloitukset hoidettiin julkisuuden välttämiseksi talon kellarissa pistoolilla takaraivoon ampumalla. Tuomioiden täytäntöönpanijoina toimivat Leningradin aluehallinnon komendantinviraston upseerit, joita komensi aluekomendantti A. R. Polikarpov. Teloitetut kuljetettiin aamun koitteessa sieltä kuorma-autoilla Levašovoon haudattaviksi.Salomaa 2018, s. 338–340.
Vankeustuomiot Työojennusleirien päähallinnon Gulagin alaiseen vankileirien verkostoon kuului Neuvostoliitossa tuhansia leirejä. Karjalassa ja Leningradin alueella vankeuteen tuomitut karkotettiin kärsimään rangaistustaan yleensä muualla sijaitseville leireille karkaamisten estämiseksi. Vankimäärä oli vuonna 1938 yhteensä 1 881 570 henkeä. Karkotustuomioihin liittyi aina kirjeenvaihto-oikeuden menetys.Salomaa 2018, s. 340–341.
Puhdistusten päättyminen