pienoiskuva|Muhammed seuraa (kasvot peitettynä) vihollisensa teloitusta. Turkkilainen miniatyyri vuodelta 1594. Muhammediin kohdistuva kritiikki tarkoittaa islamin profeetta Muhammediin (570–632) kohdistuvaa kielteistä arvostelua, jonka kohteena ovat hänen toimensa. Laajempi islamin kritiikki on islaminuskon opinkappaleisiin kohdistuvaa arvostelua. Muhammedin teot ovat islamissa esikuvallisia, koska Profeettaa pidetään synnittömänä ihmisenä, joka antoi velvoittavan mallin kaikille muslimeille. Muhammedin toimet ovat lähde, joka kertoo muslimeille Jumalan lain sisällön. Profeetan arvosteleminen on sen takia luopumista islamista ja rangaistaan kuolemantuomiolla.
Historiakriittisen islamintutkimuksen mukaan Muhammedista on vain vähän tai ei lainkaan tietoa. Islamilainen perimätieto sisältää toisaalta valtavasti häntä koskevia kertomuksia. Islaminuskon tavoin myös länsimaisen islamologian valtavirta pitää perimätietoa luotettavana tietolähteenä Muhammedista. Nykyajan näkökulmasta ongelmaksi nousee, ettei perimätieto anna pelkästään myönteistä kuvaa islamin profeetasta, ainakaan jos hänen tekojaan punnitaan länsimaisen arvomaailman pohjalta.
Muhammedia koskevan tiedon lähteet Tiedot Muhammedin elämästä nojautuvat etupäässä kahteen tekstilähteeseen. Ensimmäinen niistä on Ibn Ishaqin (k. 767) kirjoittama elämäkerta Sirat Rasul AllahIbn Ishaq 1955, joka seuraa kronologisesti Muhammedin elämänvaiheita ja keskittyy etenkin Muhammedin sotaretkiin. Kirja on tehty kokoamalla muistitietoa noin 150 vuotta aikaisemmin vaikuttaneen profeetan elämästä.Jansen 2008, s. 20 Teos on kadonnut, mutta sitä on ennallistettu myöhempien referaattien avulla, joista tärkeimmät ovat Ibn Hishamin teos 800-luvun alusta Ibn Hisham 1999 ja al-Tabarin historiateos, joka on kirjoitettu 900-luvulla.Al-Tabari (useita niteitä)
Hisham ei pysynyt lähteelleen täysin uskollisena. Hän kertoo jättäneensä pois asioita, joista Koraani ei puhu, tai jotka eivät ole tarpeellisia kirjan kannalta. Lisäksi hän kertoo hylänneensä tarinoita, jotka ovat häpeällisiä kertoa, tai jotka voisivat tuntua joidenkin mielestä ahdistavilta. Joitakin näistä tarinoista on kuitenkin säilynyt 900-luvulla kirjoittaneen al-Tabarin kautta. Sellainen on esimerkiksi Muhammedin aie surmata itsensä ensimmäisen ilmoituksen saatuaan.Ibn Ishaq 1955, s. 106 Toinen on kertomus Muhammedin lankeamisesta takaisin monijumalaisuuteen eli niin sanottujen saatanallisten säkeiden tapaus.Jansen, 2008, s. 184
Toinen lähde on 800-luvulla julkaistu erittäin laaja hadith-kirjallisuus.Brown, 2011 Se ei kerro varsinaisesti Muhammedin elämänvaiheista vaan sisältää lyhyitä anekdootteja profeetan sanoista ja teoista. Muslimit pitävät tämän kirjallisuuden luotettavimpana osana kuuden kirjan kokoelmaa (kutub al-sittah). Se kuuluu Koraanin rinnalla islamin pyhiin kirjoituksiin. Sirat Rasul Allah ei hadithien tapaan ole käytössä islamilaisen lain eli šarian tulkinnassa, mutta elämäkertana se on pyhää historiaa, joka kertoo, miten islam syntyi.Hämeen-Anttila 1999, s. xv
Muhammedin asema islamissa pienoiskuva|Mielenosoitus Australian Sydneyssä 2012 osoitti, että jotkut muslimit vaativat pään irti leikkaamista niiltä, jotka pilkkaavat profeetta Muhammedia. Kun Muhammedista alettiin kirjoittaa 800-luvulla, hänet esitettiin raamatullisella profeettojen jatkumolla, ja häneen liitettiin samoja myyttisiä aineksia kuin Raamatun profeettoihin. Jeesukseen ja Moosekseen häntä yhdistää muun ohella se, että hän oli synneiltä suojattu (ma'sum) tai synnitön ().Hämeen-Anttila 2004, s. 118–120 Tämä varmisti, että hänen elämäntapansa eli sunna tarjosi uskoville erehtymättömän esikuvan Jumalan lain mukaisesta toiminnasta aivan, kuten Mooseksen sunna oli tarjonnut sen juutalaisille.Peter Townsend, 2018, 119
Islamissa Muhammed on täydellinen ja esikuvallinen ihminen.Hämeen-Anttila 2004, s. 118–120 Islamin uskontunnustuksen mukaan Muhammed on Jumalan profeetta. Kaikki tieto Jumalasta on peräisin Muhammedilta joko ilmoituksina, jotka on annettu Koraanissa tai esikuvina, jotka on annettu Muhammedin elämäntavan eli sunnan kautta. Muhammedin loukkaaminen olisi uskonnon pilkkaamista ja luopumista uskonnosta. Siitä rangaistuksena ainakin muslimeille on kuolemantuomio, mutta tuomioita on annettu myös ei-muslimeille. Valehtelu profeetasta on synti, josta seuraa rangaistus Helvetissä.Reliance of the Traveller, 2017, s. 657–658 (p9.2.1)Dhahabi 2012. s. 51
Muhammediin kohdistuvaa pilkallista arvostelua esiintyy silti joskus islamilaisissa maissa, mutta tällainen kritiikki pyritään osoittamaan vääräksi.
Moderni länsimainen kritiikki Profeetta Muhammedin modernin kritiikin aloittivat 1700-luvulla valistusfilosofit kuten David Hume. Hänen mielestään Muhammed ylisti sellaisia petollisuuden, epäinhimillisyyden, julmuuden, koston ja kiihkoilun ilmentymiä, jotka olivat täysin yhteensopimattomia sivistyneen yhteiskunnan kanssa.
1800-luvulla alkoi Euroopassa tieteellinen islamin tutkimus. William Muir julkaisi 1861 laajan teoksen A Life of Mahomet.Muir 1923 Siinä hän arvosteli Medinan kauden Muhammedia väkivaltaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Muir katsoi, että Muhammedin ilmestykset vastasivat profeetan omia tarpeita ja varmistivat hänelle muun muassa seksuaalisia etuoikeuksia. Muirin mielestä Muhammed oli sivilisaation, totuuden ja vapauden itsepäisin vihollinen.Ibn Warraq 1995, s. 86–87 Toinen arabisti, Leone Caetani tuli 1900-luvun alussa samoihin johtopäätöksiin, samoin 1900-luvun alun merkittävä Muhammed-elämäkerturi Frants Buhl.Ibn Warraq 1995, s. 89 Arabisti David Samuel Margoliouth kuvasi 1900-luvun alussa Muhammedia seuraavilla sanoilla: "Hän järjestää salamurhia ja laajoja joukkomurhia. Hänen uransa Medinan tyrannina on ura rosvopäällikkönä, jonka taloudenpito koostui ryöstösaaliin varmistamisesta ja jakamisesta."Ibn Warrq 1995, s. 103
Arabisti Robert G. Hoylandin mukaan islamin massiivisesti kohonnut julkinen profiili 1900-luvun jälkipuoliskolla on saanut etenkin vasemmistoliberaalit arastelemaan islamin arvostelua.Hoyland, 2017, s. 232 Muhammedin kritisointiin on alettu liittää sellaisia käsitteitä kuin rasismi ja islamofobia. Tämän ovat kokeneet sellaiset Muhammedin arvostelijat kuin Ibn Warraq, Robert Spencer ja Ayaan Hirsi Ali.
Sota- ja ryöstöretket Spencer muun muassa arvostelee Muhammedin toimintaa ryöstöretkien järjestäjänä. Medinaan siirryttyään Muhammed aloitti sodan Mekkaa vastaan ryöstämällä Mekkaan matkalla olleen kauppakaravaanin (Badrin taistelu vuonna 624).Spencer 2005, s. 5 Ibn Hisham kertoo, että Muhammed sai kuulla Syyriasta tulossa olevasta suuresta quraishilaisesta karavaanista. Hän kutsui muslimit luokseen ja sanoi: "Quraishin karavaani on vauras. Lähdetään sitä vastaan; ehkäpä Jumala antaa sen meille saaliiksi." Osa miehistä oli haluttomia, sillä he eivät uskoneet Jumalan lähettilään ryhtyvän sotaan.Ibn Hisham, 1999, 209 Ibn Hisham kertoo Muhammedin johtaneen 27 sotaretkeä ja lähettäneen matkaan 38 pienempää sotaretkeä toisten alaisuudessa.Ibn Hisham, 1999, 451–452
Raakuus vastustajia kohtaan Osoituksena Muhammedin raakuudesta Spencer kertoo Ibn Hishamin välittämän tarinan Abu Jahlin kuolemasta Badrin taistelussa. Tämä oli ollut Muhammedin vastustaja Mekassa. Kun Abu Jahlin pää heitettiin Muhammedin jalkoihin Badrin taistelun jälkeen, profeetta ylisti Jumalaa. Kun Abu Jahlin jäännökset oli heitetty kaivoon, Muhammed pilkkasi ruumiita kysymällä niiltä, olivatko ne huomanneet Herransa lupauksien käyneen toteen.Spencer 2005, s. 8; Ibn Hisham 1999, 230–231
Vankien kiduttaminen ja surmaaminen
Arabisti Hans Jansen paheksuu Muhammedia Ibn Ishaqiin perustuvassa elämäkerrassa siitä, että Muhammed antaa kiduttaa sotavankia nimeltä Kinana ibn ar-Rabi, jotta tämä paljastaisi aarteen paikan.Jansen 2008, s. 359–360 Ibn Ishaq kertoo, että Jumalan lähettiläs käski Az-Zubari ibn al-Awwamia: "Kiduttakaa häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!". A-Zubair sytytti tulen palamaan Kinanan rinnan päälle, kunnes tämä oli kuolla. Lopulta Jumalan lähettiläs antoi tappaa Kinanan. Heti tämän jälkeen Muhammed otti Kinanan lesken Safiyan vaimokseen.
Muhammedin puolustukseksi arabisti William Montgomery Watt totesi, että Kinana surmattiin, koska hän oli piilottanut perheensä aarteet.
Juutalaisten joukkomurha
pienoiskuva|Banu Quraizan juutalaisten teloitus. Miniatyyrimaalaus 1700-luvulta. Jansen kritisoi Muhammedia Banu Quraizan joukkomurhasta, joka tapahtui vuonna 627. Keskiajan sodankäynnin sääntöjen mukaan kaupunki antautuessaan välttyi ryöstämiseltä ja asukkaat saivat pitää henkensä. Muhammed luopui tästä periaatteesta Khaibarin keitaalla.Jansen 2008, s. 311–317 Kun quraizalaiset miehet olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sen jälkeen hän lähti Medinan torille, joka Ibn Ishaqin mukaan oli 700-luvulla edelleen samassa paikassa. Hän kaivatti sinne joukkohautoja ja antoi hakea quraizalaisia pieninä ryhminä. Muhammed hakkautti heidän päänsä poikki kaivantojen reunalla.Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326
Muhammedin puolustukseksi on esitetty useita seikkoja. Arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on todennut, että Quraiza-heimon murhaaminen oli yksittäistapaus. Toisaalta jos quraiza-heimon teloittaminen oli kansanmurha, se ei ollut ainoa, koska muutkin ovat syyllistyneet kansanmurhiin. Muhammedin syyttäminen kansanmurhasta samalla kun muut tapaukset unohdetaan kertoo lähinnä halusta hyökätä islamia vastaan.Hämeen-Anttila, 2012, s. 30–31 Tietokirjailija Karen Armstrong katsoo, että juutalaisten teloitus vastasi ajan normaaleja käytäntöjä. Muhammed oli tuntenut itsensä pakotetuksi sotaan saavuttaakseen lopullisen rauhan. Joukkomurhan jälkeen hän tunsi tarpeelliseksi irtautua näistä tietämättömyyden ajan tavoista löytääkseen täysin toisenlaisia ratkaisuja.Armstrong, 2007, s. 147-152
Moskeijan polttaminen
Muhammedin väkivaltaisiin tekoihin kuuluu ihmisiä täynnä olleen moskeijan tuhopoltto, koska Muhammed piti heitä vastustajinaan.Buhl 1955, s. 329 Ibn Ishaq kertoo, että epäsovun moskeijan rakentajat olivat tulleet Jumalan lähettilään luo Medinaan.Ibn Hisham, 1999, 426 He kertoivat rakentaneensa moskeijan, jotta vaivaiset ja köyhät voisivat käyttää sitä sateisina ja talvisina päivinä. Työmiehet pyysivät Muhammedia tulemaan paikan päälle ja rukoilemaan siellä heidän puolestaan. Jumalan lähettiläs kertoi olevansa kiireinen mutta lupasi tulla myöhemmin. Ollessaan jälkeenpäin lähellä tienoota, hän kutsui luokseen Malik ibn ad-Dukhshumin ja Ma'n ibn Adin ja tai hänen veljensä Asimin. Hän käski heitä: ”menkää moskeijaan, jonka rakentajat ovat väärämielisiä. Tuhotkaa ja polttakaa se!”
Miehet lähtivät kiireesti liikkeelle. Kun he saapuivat Salim ibn Aufin alaheimon, Malikin suvun, alueelle, Malik sanoi hakevansa tulta perheensä luota. Hän sai perheeltään palmukepin, jonka hän sytytti. Sitten miehet juoksivat ihmisiä täynnä olevaan moskeijaan ja sytyttivät sen palamaan.
Arvostelijoiden surmaaminen Kritiikkiä Muhammedin arvostelijoiden surmaamisesta ovat esittäneet useat arabistit. Ibn Warraq 1995, s. 91–93 Juutalainen runoilija Abu 'Afak oli laatinut runon, joka kunnioitti Muhammedin surmaaman al-Harithin muistoa. Kun Muhammed kuuli asiasta, hän kysyi: "Kuka vapauttaisi minut siitä roistosta?" Tällöin Salim ibn Umair tappoi Abu 'Afakin.Ibn Ishaq 1955, s. 375 Al-Sa'din versiossa hän painoi miekan ulkona nukkuneen iäkkään Abu 'Afakin maksan läpi.Ibn Sa'd, Tabaqat, voi 2 (2)
Kun runoilija Asma' bint Marwan kuuli tapauksesta, hän kirjoitti runon Muhammedia vastaan. Kuultuaan sen Muhammed kysyi: "Kuka vapauttaisi minut Marwanin tyttärestä?" Umair al-Khatmi kuuli sanat ja surmasi Asma'n vielä samana yönä tämän asunnossa. Aamulla hän kertoi asiasta Muhammedille, joka vastasi: "Sinä olet auttanut Jumalaa ja apostolia, oi Umair!" Umair kysyi oliko hänen korvattava teko Khatmin suvulle, mutta apostoli torjui ehdotuksen. Kuultuaan surmatyöstä Asma'n sukulaiset alistuivat Muhammedille ja kääntyivät islamiin.Ibn Ishaq 1955, s. 676