Kaivohuone on Helsingin Kaivopuistossa Ison Puistotien varrella sijaitseva rakennus, joka toimi ravintolana vuoden 2024 syksyyn asti. Vuonna 1838 valmistuneen puurakennuksen on suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel. Rakennuksen omistaa Helsingin kaupunki, mutta oikeudet ravintolatoimintaan kuuluivat viimeksi NoHo Partnersin tytäryhtiölle Helsingin Kaivohuone Oy:lle.

Kaivohuone oli ravintola Kaisaniemen ohella Helsingin vanhimpia ravintoloita. Rakennus on suojeltu asemakaavassa.

Historia Kaivopuiston kylpyläaika Kaivohuoneen rakentaminen liittyy Kaivopuiston perustamiseen. Aiemmin sotilaskäytössä ollut kaupungin ulkopuolinen autio alue muutettiin liikemies Henrik Borgströmin aloitteesta puistoksi, johon perustettiin varakkaiden venäläisten kesäturistien houkuttelemiseksi Kaivopuiston kylpylä. Vuonna 1835 Helsingin kaupunki vuokrasi 25 hehtaarin alueen 50 vuodeksi edellisvuonna perustetulle Ullanlinnan Kylpylaitos Osakeyhtiölle, jonka suurin osakas ja tosiasiallinen johtomies oli Borgström.Seppälä ym. 2008, s. 13, 29, 31–34, 87.Toppari, Kirsti: ”Kaivopuisto ja Kaivohuone”, s. 332–333 teoksessa Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin Vanhoja kortteleita (Kaija Ollila & Kirsti Toppari). Helsingin Sanomat, Helsinki 1977.Klinge, Matti : Pääkaupunki: Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863, s. 243–246, 248. Otava, Helsinki 2012.Tommila 1955, s. 14, 26–27, 29–30. Muita osakkeenomistajia olivat Venäjän keisari Nikolai I, apteekkari Konrad Appelgren, kauppaneuvos Justus Etholén, kauppias Decker ja laamanni Wetterhoff.

Vuonna 1836 suunnitelmaan lisättiin myös ”kaivolaitos”, jonka rakentamisesta vastasivat kemian professori Pehr Adolf von Bonsdorff, vuorikomissaari Victor Hartwall ja maisteri Fredrik Tengström.Tommila 1955, s. 33–37. Puiston keskelle rakennettu Kaivohuone valmistui vuonna 1838, ja se avattiin yhdessä merenrannassa sijainneen kylpylän kanssa 5. kesäkuuta 1838. Carl Ludvig Engel lienee suunnitellut molemmat rakennukset. Kaivohuoneen piirustukset eivät ole säilyneet.Tommila 1955, s. 60–64, 312–314.Alho, Asmo & Rauanheimo, Uljas: Helsinki ennen meitä, s. 177, 189. Otava, Helsinki 1947.

Kaivohuone oli alkujaan tarkoitettu kylpylävieraille terveysvesien nauttimiseen, seurusteluun, ateriointiin ja tanssiaisiin. Alueella ei sijainnut lähdettä, joten rakennuksessa ei nimestään huolimatta todellisuudessa ollut kaivoa. Juomat hankittiin von Bonsdorffin ja Hartwallin vuonna 1831 perustamasta mineraalivesitehtaasta, joka sai vuonna 1836 virallisen luvan terveysvesien myymiseen. Kaivohuoneen rakentaminen kylpylän yhteyteen lienee ollut juuri von Bonsdorffin ja Hartwallin idea. Hartwallin sittemmin yksin johtamasta tehtaasta kasvoi aikanaan Hartwall-yritys. Terveysvesiä nautittiin lääkärin ohjauksessa kerran päivässä aamulla vähitellen kasvavin annoksin. Hoitojakso kesti kuukauden tai puolitoista. Kaivohuoneella oli tarjolla 24 eri vesilajia, joista osa oli suola-, osa rauta- ja osa rikkipitoisia. Pullotettuina tarjottiin yhdeksää vesilajia, joista osa lienee tuotu ulkomailta. Kaivohuoneen ensimmäisenä lääkärinä oli professori Lars Henrik Törnroth. Terveysvesiä tarjoiltiin ylensä kesäkuun 13. päivästä elokuun loppuun, ravintola oli auki koko kesän.Tommila 1955, s. 67–68. Myös alkoholia oli tarjolla.

thumb|left|Kaivohuone 1860-luvulla, takana vasemmalla musiikkilava. Kaivohuoneen rakennukseen kuului alkujaan empiretyylinen julkisivu, neljän pylvään kannattelema päätykolmio eli frontoni ja pitkä lasiveranta. Sisällä oli suuri salonki, biljardisali, ruokasali, naisten sali, sanomalehtisali ja ravintolanpitäjän asunto. Kaivopuiston kylpylästä tuli suosittu Pietarin seurapiirien keskuudessa, joten myös Kaivohuone tuli tunnetuksi Helsingin kesäisen seuraelämän keskuksena. Siellä esitettiin musiikkia ja järjestettiin kesäisin kahdesti viikossa tanssiaiset, keskiviikkoisin ylhäisölle ja sunnuntaisin tavalliselle kansalle. Siellä pidettiin myös suuria juhlia, esimerkiksi joinakin vuosina yliopiston promootioillalliset.Tommila 1955, s. 130–131. Kylpylän suosio matkailukohteena romahti 1850-luvulla koleraepidemioiden ja Krimin sodan seurauksena. Se lopetti toimintansa 1900-luvulla ja tuhoutui helmikuun 1944 suurpommituksissa. Puisto ja rakennukset olivat siirtyneet Kylpylaitos Osakeyhtiöltä kaupungin omistukseen vuokra-ajan päätyttyä vuonna 1886.

Myöhempi ravintolatoiminta Kaivohuoneen ensimmäisenä kesänä 1838 ruokatarjoilusta vastasi ruotsalaissyntyinen Cajsa Wahllund, jota seurasivat saksalaissyntyiset ravintoloitsijat. Vuosina 1841, 1843 ja 1853–1869 ravintoloitsijana toimi Louis Kleineh, joka alkoi vuonna 1858Kaivopuisto Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Museovirasto. Viitattu 12.9.2022. pitää ravintolaa auki ympärivuotisesti, järjesti siellä näytelmäiltamia ja perusti sen vierelle puistoteatterin.Seppälä ym. 2008, s. 49–50. Vuonna 1864 Kaivohuoneen lounaispuolelle valmistui arkkitehti Carl Albert Edelfeltin suunnittelema musiikkilava. Hieman pohjoisempana sijainnut puistoteatteri purettiin vuonna 1874 suuren teollisuusnäyttelyn väliaikaisen näyttelypaviljongin tieltä.

thumb|Yliopiston promootioillalliset Kaivohuoneella vuonna 1907. Vuonna 1875 ravintoloitsijaksi tuli Carl Kämp, jonka aikana ravintolassa järjestettiin vierailevien eurooppalaisten esiintyjien varietee-esityksiä.Seppälä ym. 2008, s. 93–100. Kämpin jälkeen ravintoloitsijoina toimivat muun muassa Johanna Charlotta Maexmontan vuosina 1898–1902, Karl Edvard Jonsson 1912–1931 ja H. Johansson 1931–1941.Kaivohuone. Kohde-esitys 03/2025. Helsingin kaupunki. Ravintolan viereen valmistui 1900-luvun vaihteessa arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema uusi teatterilava, Kaivohuoneen teatteri (Brunnshusteatern, ”Brunnis”), jossa järjestettiin vuoteen 1932 suosittuja operettiesityksiä. Ulkomainen operettiseurue kiinnitettiin aina koko kesäksi. Myös skandinaavinen revyynäytelmä kuplettilauluineen tuli Suomeen Kaivohuoneen kautta. Ravintolalla oli pitkään oma vakituinen orkesteri.Seppälä 2008, s. 102.

Kaivohuoneen rakennusta on 1860-luvulta alkaen muutettu ja laajennettu useasti. Vuoden 1897 muutostyöt suunnitteli Theodor Höijer.

Muu käyttö vuonna 1917 Vallankumousvuoden 1917 aikana Kaivohuone oli vuorotellen eri järjestyskaartien hallussa. Sinne sijoitettiin lyhytikäinen Kaivohuoneen poliisikoulu, jossa entiset poliisit kouluttivat miehiä everstiluutnantti Bruno Jalanderin elokuun lopussa perustamaan Helsingin kunnalliseen järjestyskaartiin. Marraskuun yleislakon aikana Helsingin punakaarti (viralliselta nimeltään järjestyskaarti) miehitti Kaivohuoneen ja pakotti poliisikoulun lopettamaan toimintansa. Kaivohuoneella toimi tämän jälkeen Helsingin punakaartin omavaltaisen radikaalisiiven johto. Taloa miehitti kivityömies Kalle Mannisen johtama kaartilaiskomppania, mutta todellisena johtajana lienee ollut Oskari Rantala, Kustaa Salminen tai Adolf Taimi.Nieminen, Jarmo (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa: Sotasurmat 1917–1918, s. 98, 151, 174–175. Gummerus, Helsinki 2015. Punakaarti luopui Kaivohuoneesta suurlakon jälkeen, kun venäläiset takavarikoivat talon asevarastot. Toisen tiedon mukaan takavarikoinnin suoritti SDP:n puoluekokouksen lähetystö.Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 57, 437. Atena, Jyväskylä 2014. Kaivohuone oli syksyllä 1917 myös kapinallisten venäläisten matruusien komentokeskuksena.

Nykyaika Sotien jälkeen ravintolaa pitivät Vaaralinna Oy 1943–1948, ravintoloitsija M. Tölkkö 1949, ravintoloitsijat Y. Eloranta ja R. Moipio 1950 sekä Oy Uusi Kaivohuone Ab, M. Törnroos ja Ilmari Lehtinen 1951–1965. Vuosina 1965–1988 Kaivohuoneen ravintolan omisti yrittäjäpariskunta Leo ja Satu Vuoriston (myöh. Tiivola) Vuoristo-yhtiöt. Ekomen-konserni, Kylteri Oy harjoitti toimintaa vuosina 1988–1990. Vuonna 1990 Juhani Merimaa ja Pekka Görman perustivat Kaivohuoneelle Liberatore-klubin, josta tuli lyhyeksi aikaa hyvin suosittu, sillä se oli Helsingin rockklubeista ainoana auki neljään asti aamulla. Liberatore-klubi lopetti vuonna 1991. Vuosina 1993–2004 Kaivohuoneen omistivat Wanha Kaivopuisto Oy ja elokuvaohjaaja Renny Harlin.

thumb|Sisäänkäynti nykyasussaan. Vuonna 2004 Kaivohuoneen vuokrasi Helsingin kaupungilta kymmeneksi vuodeksi Helsingin Kaivohuone Oy, josta puolet omisti Sedu Koskisen yritys SK Ravintolat ja puolet Kassiopeia Oy. Koskinen remontoi ja uudisti ravintolan, jolloin sinne saatiin lähes 200 asiakaspaikkaa lisää sekä kolme VIP-tilaa. Keittiömestariksi palkattiin Jyrki Sukula. Myöhemmin Koskinen lunasti Helsingin Kaivohuone Oy:n kokonaan omistukseensa. Vuonna 2011 omistus siirtyi Koskisen ja SK Ravintoloiden entisten johtajien perustamalle Night People Group -yhtiölle, joka puolestaan myi sen vuonna 2023 NoHo Partnersin tytäryhtiölle Stadin Night Oy:lle, jonka vähemmistöosakkaita ovat sijoittaja Raimo Sarajärvi ja M.R. Capital. Kaivohuonetta vuokrattiin yksityistilaisuuksiin ja siellä toimi kolmena päivänä viikossa iltaisin auki ollut ravintola, baari ja yökerho.

Ravintolatoiminta päättyi vuoden 2024 lokakuun lopussa. Rakennuksen omistaa edelleen Helsingin kaupunki. Kaivohuoneen kiinteistöt asetettiin myyntiin vuonna 2025, mutta kiinteistöjen ostaja sitoutuu vuokraamaan maa-alueet kaupungilta. Helsingin kaupunki ei ole saanut ostotarjouksia.

Lähteet Mikko-Olavi Seppälä ym. (toim.): Kaivopuisto. Entisaikain Helsinki XVIII. Helsinki-seura, Helsinki 2008. Päiviö Tommila: Helsinki kylpyläkaupunkina 1830–50-luvuilla. Helsinki-seura, Helsinki 1955.

Viitteet

Aiheesta muualla

Ravintolan kotisivu Kaivohuone Helsingin kaupunki Kaivohuone City.fi

Luokka:Kaivopuisto Luokka:Helsingin entiset ravintolat Luokka:Helsingin suojellut rakennukset Luokka:Carl Ludvig Engelin suunnittelemat rakennukset Luokka:Helsingin 1800-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat