pienoiskuva|Lukas von Bredan maalaus Johan Gabriel Sparwenfeldista vuodelta 1722. Johan Gabriel Sparwenfeld (1655-1727) oli ruotsalainen kielitieteilijä, diplomaatti ja Ruotsin hovin yli-seremoniamestari.
Meriitit Hänet kirjoitettiin Uppsalan yliopistoon 20. kesäkuuta 1663. Hän oleskeli ulkomailla keväästä 1677 huhtikuuhun 1682, osallistui Ruotsin lähetystöön Moskovassa helmikuusta kesäkuuhun 1684, opiskeli Moskovassa kesäkuun 1684 ja kesäkuun 1687 välillä, teki tutkimusmatkan Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan huhtikuusta 1689 toukokuuhun 1694. Hänet nimitettiin hovin alivaltio- ja seremoniamestariksi 4. huhtikuuta 1695 sekä hovin yli-seremoniamestariksi 18. marraskuuta 1701, ja hän toimi virassa vuoteen 1712.
Perhe Johan Gabriel Sparwenfeld, syntyi 17. heinäkuuta 1655 Åmålissa, kuoli 2. kesäkuuta 1727 Romfartunassa, Västmanlandissa. Hänen vanhempansa olivat eversti Johan Gabrielsson Sparwenfeld ja Christina Uggla.
Hän avioitui 26. maaliskuuta 1695 Tukholmassa saksalais-ruotsalaisen Antoinetta Sophia Hildebrandin kanssa, joka syntyi 10. helmikuuta ja kastettiin 14. helmikuuta 1675 Tukholmassa, ja kuoli 29. huhtikuuta 1704 . Hän oli kauppias Henrik Jacob Hildebrandin ja Maria Sofia Amijan tytär.
Ura Sparwenfeld saapui Uppsalan yliopistoon opiskelemaan jo ennen kuin täytti kahdeksan vuotta. Ensimmäisinä vuosina opiskelija toimi todennäköisesti hänen mentorinaan. Niistä merkinnöistä, joita on säilynyt hänen tuona aikana omistamistaan kirjoista, voi päätellä, että hän oli erityisen kiinnostunut vanhoista pohjoismaisista lakiteksteistä, historiasta ja vieraista kielistä.
Sparwenfeld vietti yhteensä kolmetoista vuotta elämästään matkoilla. Ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen hän lähti Holsteiniin kesällä 1674 yhdessä setänsä, amiraali Claes Ugglan, kanssa. Muutaman vuoden kuluttua häntä odotti niin sanottu peregrinatio, sivistysmatka mantereelle, jonka katsottiin kuuluvan yliopisto-opintojen päättämisen jälkeen. Kun tuli Sparwenfeldin matkan aika, Ruotsi oli kuitenkin sodassa useiden Euroopan maiden kanssa, minkä vuoksi hyvin harvat opiskelijat matkustivat noina vuosina. Sparwenfeld suuntasi sen sijaan Englantiin, joka oli aarreaitta filologiasta kiinnostuneille opiskelijoille, erityisesti klassisten ja orientaalisten opintojen alalla.
Matkalla keväällä 1677 hänen laivansa kuitenkin kaapattiin jo Marstrandissa tanskalaisten toimesta, ja Sparwenfeld vietiin vangiksi Skieniin Norjaan. Siellä hän näytti saaneen liikkua melko vapaasti, ja käytti aikansa hyvin, muun muassa tekemällä murretutkimuksia kaupungissa ja sen ympäristössä sekä tutkimalla muinaisnorjalaisia lakeja. Hän onnistui myös hankkimaan arvokkaita kirjoja, muun muassa vanhoja pohjoismaisia lakikäsikirjoituksia.
Elokuun 1678 lopussa Sparwenfeld nousi jälleen laivaan Englantiin, mutta alus haaksirikkoutui kovassa säässä Hollannin pohjoisrannikolla. Hän luopui nyt tilapäisesti Englannin-matkastaan ja suuntasi Amsterdamiin. Sieltä hän matkusti Haagin ja Utrechtin kautta Nijmegeniin, jossa suuri rauhankongressi oli käynnissä. Täällä Sparwenfeld tutustui Ruotsin lähettilääseen Bengt Oxenstiernaan. Hollannista hän jatkoi matkaansa Pariisiin, jossa hän viipyi vuoden. Pariisista hän jatkoi Italiaan. Matkalla, Lyonissa, hän tutustui kirjakauppias Barbieriin, joka vuosien mittaan tuli olemaan Sparwenfeldille merkittävä apu kirjallisuuden hankinnassa.
Toisen pidemmän pysähdyksensä matkallaan Sparwenfeld teki Roomassa, jossa hän oleskeli kahdeksan kuukautta. Hän seurusteli oppineiden kanssa kuningatar Kristiinan hovissa samoin kuin kirjastojen ja arkistojen piirissä toimivien miesten kanssa. Hän ystävystyi muun muassa kuningatar Kristiinan sihteerin Anders Galdenbladin kanssa. Sparwenfeld vietti paljon aikaa Vatikaanin kirjastossa ja eri luostarien arkistoissa sekä kuningatar Kristiinan kirjastossa ja Pyhän Birgitan talossa. Vielä yhden vuoden kestäneen Pariisin-vierailun jälkeen hän saapui vuoden 1681 lopussa Englantiin. Siellä oleskelusta tiedetään hyvin vähän, mutta myöhemmin käy ilmi, että hän oli muun muassa tutustunut Oxfordin yliopiston professori Edward Bernhardiin, joka oli matemaatikko, tähtitieteilijä ja kielentutkija.
Sparwenfeld lähti Englannista helmikuussa 1682 ja kulki Hollannin ja Hampurin kautta Kööpenhaminaan, jossa hän viipyi runsaan kuukauden. Siellä hän teki useita kirjahankintoja, muun muassa neljä islantilaista käsikirjoitusta. Kuuluisin hänen silloin hankkimistaan käsikirjoituksista oli kuitenkin tanskalainen pergamenttikäsikirjoitus vuodelta 1231, niin kutsuttu kuningas Valdemarin maakirja, joka on nykyään Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa. Huhtikuussa 1682 tapahtuneen kotiinpaluunsa jälkeen Sparwenfeldistä ei tiedetä paljoa ennen kuin hän vuonna 1684 lähti matkalle Venäjälle. Hän lienee tuona aikana oleskellut kotitilallaan Åbylundissa Romfartunassa.
Hän opiskeli venäjää Moskovassa vuosina 1684–1687 Ruotsin kuninkaalta saadun apurahan turvin ja kirjoitti kokemuksistaan päiväkirjan otsikolla Giornale d’un Viaggio di Moscouia. Se on julkaistu vuonna 2002.
Sparwenfeldin Venäjän-matkasta on runsaasti tietoa, sillä hänen päiväkirjansa on säilynyt. Sparwenfeld kirjoitti päiväkirjoja kaikilta matkoiltaan - yleensä sen maan kielellä, jossa hän kulloinkin oleskeli - mutta kaikki muut ovat kadonneet. Päiväkirjan ansiosta Venäjän-matkaa voidaan seurata yksityiskohtaisesti. Kevättalvella 1684 lähetettiin suuri ruotsalainen lähetystö Venäjälle vahvistamaan kaksi rauhansopimusta, jotka oli allekirjoitettu Kaarle XI:n alaikäisyyden aikana. Lähetystön johtajana toimi Konrad Gyllenstierna. Sparwenfeld osallistui lähetystöön hovijunkkarina, ensisijaisesti Gyllenstiernaan kiinnitettynä.
Lähetystö lähti 5. helmikuuta 1684, mutta rajan yli Venäjälle päästiin vasta 18. maaliskuuta. Palmusunnuntaita vietettiin Novgorodissa, ja tuolloin järjestetyt kirkolliset kulkueet antoivat Sparwenfeldille tilaisuuden kuvata päiväkirjassaan syvää skismaa nikonilaisten ja vanhauskoisten välillä, mikä siihen aikaan jakoi Venäjän kirkkoa. Erityisen mielenkiintoinen jakso koskee Sparwenfeldin vierailua Iberian luostarissa, suuressa ja rikkaassa luostarissa puolivälissä Novgorodin ja Moskovan välillä. Sparwenfeld antaa yksityiskohtaisen kuvauksen luostarista sekä jumalanpalveluksesta pääsiäisjuhlinnan yhteydessä.
Matka jatkui sen jälkeen Toržokiin ja Tveriin, ja Sparwenfeld kirjasi koko ajan päiväkirjaansa havaintojaan. Hän kuvaa venäläisiä talonpoikastupia ja kaupunkien taloja, tapaa, jolla venäläiset kastavat lapsensa, sekä heidän taitavuuttaan puurakentajina. Sparwenfeld osoittautui ilmeisen tiedonhaluiseksi matkailijaksi, jolla oli terävä havainnointikyky. Hänen kuvauksistaan puuttuvat tyystin ne vähättelevät arviot, jotka olivat aikakauden matkakertomuksissa hyvin tavallisia.
28. huhtikuuta lähetystö teki juhlallisen saapumisensa Moskovaan, minkä jälkeen se osallistui eri seremonioihin. Valtuuskunta sai kaksi audienssia tsaareilta, Iivana V:ltä ja hänen velipuoleltaan Pietari Suurelta, joiden välissä käytiin neuvotteluja. Sparwenfeld osallistui näihin kaikkiin tilaisuuksiin enimmäkseen tarkkailijana ja pöytäkirjan pitäjänä. Kun rauhanneuvottelut oli saatu päätökseen onnellisella lopputuloksella, lähetystö aloitti paluumatkansa 2. kesäkuuta, mutta Sparwenfeld jäi Moskovaan. Oleskelunsa aikana hän oli onnistunut hankkimaan itselleen Ruotsin kuninkaalta stipendin, joka mahdollisti hänen jäämisensä Venäjän pääkaupunkiin kielen ja olojen tutkimista varten. Vähitellen hän sai oppi-isäkseen ”mestarin”, kieltenopettajan, joka opetti hänelle sekä venäjää että puolaa - opettaja oli itse puolalainen. Tässä vaiheessa Sparwenfeldin päiväkirja on katkelmallinen ja lyhytsanainen; yhtenäisempi kirjoittaminen jatkui vasta helmikuussa 1687 alkaneen paluumatkan yhteydessä.
Venäjän-vierailusta tuli ratkaiseva Sparwenfeldin myöhempien kiinnostusten ja opintojen kannalta. Hänellä ei näyttänyt olleen varsinaista venäjän kielen taitoa ennen matkaa. Venäjän-matkan päiväkirjaa hän ei kirjoittanut venäjäksi, vaan pääasiassa ruotsiksi ja ranskaksi. Matkan kuluessa hän kuitenkin ilmeisesti innostui kielestä yhä enemmän ja oppi venäjää erittäin hyvin. Hän kirjoitti muun muassa runoja venäjäksi, mikä todennäköisesti kuului opintoihin, ja laati sanalistan sanoista, joita kuuli Moskovan kaduilla.
Sparwenfeld sai melko varhain ajatuksen venäjä–latina-sanakirjan laatimisesta Euroopan tarpeisiin. Tämä olisi ollut erityisen hyödyllinen Ruotsissa, jolla Stolbovan rauhan jälkeen oli venäjää puhuvia alamaisia ja lisäksi tiiviit yhteydet Venäjän valtakuntaan. Venäjällä oli tuohon aikaan kolme sanakirjaa, jotka soveltuivat lähteiksi: kaksi käsikirjoitusta ja yksi painettu teos. Nämä kaikki Sparwenfeld hankki ja teki osan esivalmisteluista. Näiden sekä muiden sanakirjojen ja kielioppien, samoin kuin suuren määrän arvokkaita käsikirjoituksia ja kirjallisuutta muilta aloilta, hän toi mukanaan takaisin Tukholmaan. Pian tämän jälkeen hän jätti Ruotsin kuninkaalle anomuksen jatkuvasta taloudellisesta tuesta voidakseen äityä Venäjältä tuomansa runsaan aineiston tutkimiseen. Elämänsä ajan hän säilytti syvän rakkauden venäjän kieleen ja kulttuuriin ja häntä pidettiin Euroopan oppineiden keskuudessa suurena slaavilaisten kielten, erityisesti venäjän, tuntijana.
Keväällä 1689 Sparwenfeld ryhtyi uuteen tehtävään, joka useiksi vuosiksi keskeytti hänen slaavilaisten kielten tutkimuksensa. Olof Rudbeck oli valmistelemassa Atlantican toista osaa, ja esiin nousi tarve etsiä lisää todisteita Ruotsin ikivanhoista juurista. Liikkui huhu, että mantereella olisi vanhoja asiakirjoja, jotka oli aikoinaan viety pois Ruotsista ja jotka oikeastaan olisi palautettava takaisin. Tässä yhteydessä mainittiin Johannes Magnus ja Kristian II. Puhuttiin myös goottilaisista asiakirjoista, jotka olisivat kulkeutuneet mantereelle niiden germaanisten kansojen mukana, jotka muuttivat Skandinaviasta. Goottilaisten ruotsalaisesta alkuperästä oli vuosisatojen ajan pidetty historiallisena tosiasiana, eikä ainoastaan ruotsalaisten toimesta. Todennäköisesti ajatus tutkimusmatkasta näiden aarteiden etsimiseksi ja lopulliseksi palauttamiseksi oli alun perin Rudbeckin, mutta se, joka ryhtyi toimeen, oli kansliapresidentti Bengt Oxenstierna.
Sparwenfeldin ollessa yhä Moskovassa Oxenstierna oli alkanut hahmotella suunnitelmia suuresta goottilaisesta tutkimusmatkasta, johon Sparwenfeld lienee ajateltu lähtijäksi. Tehtävä annettiinkin hänelle. Kaiken perusteella Sparwenfeld ei kuitenkaan ollut kovin innostunut uudesta matkasta. Hänen vanhempansa olivat iäkkäitä, ja hän katsoi ansainneensa vuosien ulkomailla oleskelun jälkeen viran kuninkaallisessa hallinnossa. Hän myös ennusti, etteivät matkalle varatut rahat riittäisi, eikä täysin uskonut koko hankkeeseen. Sparwenfeld näyttikin suhtautuvan jonkin verran skeptisesti Rudbeckiin ja tämän teorioihin Ruotsista kansojen alkukotina ja tarunomaisena Atlantiksena. Toisaalta hänen omat etymologiset tutkimuksensa osoittavat samankaltaisia piirteitä kuin Rudbeckin ajattelu. Ennakkoluuloistaan huolimatta Sparwenfeld kuitenkin otti tehtävän vastaan - matkasta tuli viiden vuoden mittainen.
Matkan ensimmäinen tärkeä etappi oli Antwerpen, jossa Kristian II:n arkisto väitettiin olevan. Mitään jälkiä siitä hän ei kuitenkaan löytänyt, ei sieltä eikä Brabantin ympäröivistä kaupungeista. Melko turhautuneena heikoista tuloksista hän saapui Pariisiin, jossa hän työskenteli arkistoissa ja kirjastoissa samalla kun seurusteli vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Siellä hän tapasi muun muassa orientalisti Nicholas Melchisedeck Thévenotin. Pariisin-oleskelu antoi todennäköisesti enemmän aineksia Sparwenfeldin orientalisiin kielitutkimuksiin kuin hänen goottilaisiin tutkimuksiinsa.