pienoiskuva|400x400px|The Battle of the Somme (1916) Sotaelokuva on elokuva, joka kertoo sodasta ja sen tapahtumista. Se voi olla dokumentti tai fiktiivinen elokuva. Parhaiten sotaelokuvan määritelmän täyttää sellainen elokuva, jonka kestosta suurin osa on sotatapahtumia jossain historiallisessa sodassa.

Usein yhdysvaltalaisten sotaelokuvien tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan tai Vietnamin sotaan. Esimerkkinä elokuvat Pelastakaa sotamies Ryan, Yksi silta liikaa, Full Metal Jacket, Ilmestyskirja. Nyt, Veteen piirretty viiva ja Taistelutoverit-sarja. Sotaelokuvat ovat yleensä toimintaelokuvia realistisempia.

Historia Vuosina 1910–1911 Tanskassa valmistui kolme mykkäelokuvaa, joiden aiheena oli vuonna 1864 käyty toinen Saksan–Tanskan sota.

Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1916 julkaistiin huomiota herättänyt brittiläinen täyspitkä dokumenttielokuva Sommen taistelusta nimeltä The Battle of the Somme. Se julkaistiin taistelun ollessa vielä kesken. Elokuva valittiin vuonna 2006 osaksi Unescon Maailman muisti -ohjelmaa. Vuoden 1917 tammikuussa Saksan armeijan yleisesikunta perusti viraston nimeltä Bild- und Filmamt (BUFA). Sen tehtäviin kuului rintamilla kuvattujen elokuvien tuottaminen. BUFA:n ensimmäinen suurtuotanto oli Bei unseren Helden an der Somme, jonka ensi-ilta oli tammikuussa 1917. Se oli saksalainen versio dokumenttielokuvasta, jonka aiheena oli Sommen taistelu. Ensimmäinen maailmansota oli suurten elokuvakuvayhtiöiden tuottamien fiktiivisten elokuvien aiheena 1920-luvun puolivälistä alkaen. Vuonna 1925 julkaistiin King Vidorin romanttinen sotadraama Suuri paraati ja vuonna 1927 Oscar-palkinnon voittanut William A. Wellmanin Siivet. Ne olivat vielä mykkäelokuvia.

Toisen maailmansodan aikana sotaelokuvat olivat yhdysvaltalaisen elokuvateollisuuden yleisin lajityyppi ja osa psykologista sodankäyntiä. Elokuvateollisuuden ja valtion yhteistyötä koordinoi Office of War Information. Sen johtajan mukaan ”helpoin tapa ujuttaa propagandaideoita melkein kaikkien ihmisten mieliin on antaa niiden kulkea viihde-elokuvan kaltaisen median läpi. Silloin ihmiset eivät tajua, että heille syötetään propagandaa.” Suomessa tuli ohjelmistoon saksalainen Sieg im Westen, jonka aiheena oli Puolan sota vuonna 1939 ja Saksan voitto lännessä.

Toisen maailmansodan jälkeen aina 1960-luvulle Yhdysvaltain armeija kuvattiin lähes aina positiivisessa sävyssä. Vaikka sodan jälkeen elokuvateollisuus ei ollut valtion kontrollissa, armeija suosi niitä elokuvia, jotka puolustusministeriön Motion Picture Production Office hyväksyi. Tämä tapahtui tarjoamalla miehiä, kalustoa ja kuvauspaikkoja soveliaille elokuville. Harvoja sotaan kriittisesti suhtautuneita elokuvia olivat esimerkiksi Montezuma (Halls of Montezuma, 1951) ja Robert Aldrichin Helvetti 1944 (Attack!, 1956). Brittielokuvassa kriittisesti sotaan alettiin suhtautua jo 1950-luvulla, esimerkkinä menestynyt Kwai-joen silta (1957).

Korean sota ei ole ollut suosittu elokuvan aihe. Hollywoodissa siitä tehtiin 55 elokuvaa, jotka noudattivat pääasiassa aiempia kaavoja. Niitä varten jopa kaivettiin arkistoista vanhoja käsikirjoituksia, jotka sovitettiin uuteen tilanteeseen.

Nykyaikana Irakin sota on ollut aiheena monissa sotaelokuvissa, kuten The Hurt Lockerissa ja Green Zonessa.

Suomalainen sotaelokuva Tuntematon Sotilas vuodelta 1955 on maan kaikkien aikojen katsotuin elokuva. Elokuvan uudelleen filmatisoinnit vuosilta 1985 ja 2017 ovat myös keränneet erittäin paljon katsojia.

Kritiikkiä Elokuvaohjaaja François Truffaut sanoi vuonna 1973: ”Mielestäni väkivalta on elokuvissa hyvin monitulkintaista. Esimerkiksi jotkin elokuvat väittävät olevansa sodanvastaisia, mutta en usko, että olen oikeasti nähnyt yhtäkään sodanvastaista elokuvaa. Jokainen sotaa käsittelevä elokuva päätyykin olemaan sodan kannattaja.”Gene Siskel: The touch that transcends violence and death. Chicago Tribune 11. marraskuuta 1973. S. E3. https://www.newspapers.com/newspage/383916498/

Mainittu lähteessä: https://quoteinvestigator.com/2025/04/12/antiwar-film/#1fb43daa-a75d-4993-bdca-8612ef39a0ea

Roger Ebert tulkitsi, että näin oli siksi, että energiansa ja seikkailuntunteensa vaikutuksesta sotaelokuvat saavat taistelun näyttämään hauskalta. Ebert kuitenkin tarjosi vastaesimerkin: hänen mukaansa Oliver Stonen elokuvassa Platoon – nuoret sotilaat (1986) sota ei näytä hauskalta. Ebertin mukaan tämä johtui siitä, että perinteiset sotaelokuvat määrittelivät rintamalinjat selkeästi ja loivat taisteluun järjestyksen tunteen, mutta Stone luopui kaikista yrityksistä tehdä selväksi, missä eri joukot sijaitsivat suhteessa toisiinsa. Silloin mikä tahansa laukaus saattoi osua ystävään yhtä hyvin kuin viholliseen, eikä sotilailla ollut koskaan selkeää käsitystä siitä, ketä he ampuvat tai miksi. Stone sommitteli kuvansa niin, ettei katsojalle syntynyt tunnetta siitä, että taistelussa olisi mitään järkeä.

Paul Schrader oli kuitenkin samaa mieltä Truffaut'n kanssa vielä vuonna 2022: ”On perusteltua väittää, että kaikki sotaelokuvat ovat sotaa ylistäviä elokuvia. Ei ole mahdollista kuvata sodan fetissejä, toveruutta, energiaa, strategioita, tekniikoita ja yhteisiä tavoitteita ilman, että niitä samalla ylistetään. Jokainen sodanvastainen elokuva on vain näennäisesti sotaa vastustava elokuva. Netflixin saksalainen uusintaversio elokuvasta Länsirintamalta ei mitään uutta (2022) on niin lähellä sodanvastaista kuin mikään näkemäni elokuva. Siinä ei ole rohkeutta, toveruutta, kunniaa eikä älykkyyttä – vain tyhmyyttä ja raakuutta. Polttava syytös sotaa vastaan. Silti se on sotaa kannattava elokuva.”

Steven Spielberg oli vastakkaisella kannalla: ”Tietenkin jokainen sotaelokuva, oli se sitten hyvä tai huono, on sodanvastainen elokuva.”Steven Spielberg: Tales of Guts and Glory. Newsweekin erikoisnumero: The 100 Best Movies – A Century On Screen. Kesä 1998, vuosikerta 131, numero 25A, sivu 68.

Lainaus lähteessä: https://quoteinvestigator.com/2025/04/12/antiwar-film/#bf3d9e20-51da-4de5-b7eb-a771a079f727

Kirjallisuuden professori Agnieszka Soltysik Monnetin mukaan edes Spielbergin oma elokuva Pelastakaa sotamies Ryan (1998) ei ole sodanvastainen. Monnetin mukaan huomion kiinnittäminen Spielbergin elokuvan erittäin väkivaltaisen alkupuoliskon kipuun, kauhuun ja inhimillisiin kustannuksiin johtaa harhaan elokuvan lopullisesta kannasta sotaan. Pelastakaa sotamies Ryanissa taistelut kuvataan raakoina, mutta toinen maailmansota itsessään pyhänä ja sen sukupolven uhraukset syvästi kunniakkaina. Elokuvan tarina antaa väkivallalle uuden merkityksen ja palauttaa sen lumovoiman. Monnet kirjoittaa, että monet elokuvat, jotka esittävät sodan kivuliaana, kauheana ja kalliina, esittävät sen myös tärkeänä ja tarpeellisena. Elokuvat, jotka kuvaavat sotia yleisesti ottaen kauhistuttavina, saattavat kuitenkin väittää, että jokin tietty sota olisi välttämätön ja hintansa arvoinen. Jotta elokuva olisi ehdottoman sodanvastainen, sen olisi näytettävä, että sota on tehoton, moraalisesti väärä, tuhoisa sotilaalle, siviileille ja yhteiskunnalle joka sen hyväksyy, ja vielä lisäksi osoitettava, että kuolema taistelussa on vailla merkitystä ja sovittavaa arvoa.

Katso myös

Taistelulentäjät (vuoden 1973 elokuva) Stalingrad (vuoden 1993 elokuva) 9. komppania

Lähteet

Kirjallisuutta Lassila, Katri: ”Veljeys ja toivo – sodasta elokuvissa”. Filmihullu 1/2016. Sotaelokuvan teemanumero, Filmihullu 5/2003. Välimäki, Susanna: Miten sota soi? Sotaelokuva, ääni ja musiikki. Tampere University Press, 2008. Binns, Daniel: The Hollywood War Film : Critical Observations from World War I to Iraq. Bristol : Intellect, 2017. . Aiheesta muualla

*