Eero Antikainen (5. tammikuuta 1906 Kuopion mlk – 29. tammikuuta 1960 Tukholma) oli suomalainen poliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja. Hän toimi SDP:n kansanedustajana 1951–1955 ja SAK:n puheenjohtajana 1954–1959. Antikainen oli myös II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1958 sekä SDP:n varapuheenjohtaja 1955–1957.
Antikainen oli 1940-luvun jälkipuoliskolta lähtien yksi Suomen vaikutusvaltaisimpia ammattiyhdistysjohtajia. Hänet muistetaan erityisesti toiminnastaan SAK:n puheenjohtajana vuoden 1956 yleislakon aikana. Antikaisen puheenjohtajakausi päättyi lopulta liiton hajoamiseen muutamaa vuotta myöhemmin. Sosialidemokraateissa Antikainen edusti Emil Skogin johtamaa oppiositiota, joka muodosti oman puolueensa TPSL:n vuonna 1959.
Elämä Nuoruusvuodet Kuopion maalaiskunnan Enonlahdessa syntyneen Eero Antikaisen vanhemmat olivat suutari Juho Heikki Antikainen (s. 1864) ja Justiina Ahonen (s. 1870). Hänen isänsä arveltiin olleen poliittisesti kallellaan kommunistien suuntaan. Käytyään kansakoulun Räsälässä Antikainen lähti etsimään leveämpää toimeentuloa kotiseutunsa ulkopuolelta päätyen työmieheksi Viipuriin. Hän opiskeli myös Viipurin työväenopistossa ja hoiti luottamustehtäviä ammattiyhdistysliikkeessä.
Ay-liikkeessä ja politiikassa Antikainen työskenteli myöhemmin Kansan Työn toimistonhoitajana Sumatralla 1938-1940 ja Suomen Työläisliiton sihteerinä 1941-1945. Hän osallistui talvi- ja jatkosotiin rintamajoukoissa. Sotavuosien jälkeen hän edusti SDP:n oppositiota, joka kannatti yhteistyötä kommunistien kanssa työväenliikkeen yhtenäisyyden säilyttämiseksi. Vuonna 1945 Antikaisesta tuli vastaperustetun Suomen Maa- ja Sekatyöväen Liiton puheenjohtaja, josta tehtävästä hän siirtyi SAK:n toiseksi puheenjohtajaksi 1949.
Vuonna 1951 Antikainen valittiin eduskuntaan. Hän toimi myös eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana. Antikainen joutui usein erimielisyyksiin SDP:n vahvan miehen Väinö Tannerin kanssa ammattiyhdistysliikkeen ja eduskuntaryhmän suhteista. Hän korosti ammattiyhdistysliikkeen poliittista roolia ja veti myös keskusliiton mukaan päivänpolitiikkaan toimiessaan samanaikaisesti eduskunnassa sekä SAK:n johdossa. Vuonna 1952 Antikainen perusti Olavi Lindblomin ja Aku Sumun kanssa Järjestötuki ry:n, jonka tehtävänä oli tukea sosialidemokraattisia yhdistyksiä taistelussa kommunisteja vastaan. Järjestötuki kanavoi sosialidemokraateille myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta CIA:lta peräisin olevia varoja. Helmikuussa 1955 Antikainen jätti eduskunnan kesken vaalikauden ryhtyäkseen SAK:n puheenjohtajaksi. Hänen tilalleen kansanedustajaksi nousi Eeno Pusa.
Antikainen joutui kovien päätösten eteen jo talvella 1956 hinta- ja palkkasäännöstelyn purkautuessa, jolloin hintojen nousua haluttiin kompensoida palkankorotuksilla. Antikaisen johtama SAK:n sosialidemokraattinen ryhmä vaati prosentti- ja markkakorotuksen sekalinjaa. Neuvottelut päättyivät helmikuun alussa tuloksettomina. SAK:n sisällä oli ristiriitoja jatkotoimista, mutta yleislakko alkoi lopulta maaliskuun alussa. Yleislakkoon alun perin epäilevästi suhtautunut Antikainen johti lakkoa SAK:n työvaliokunnassa. Hän neuvotteli myös sen lopettamisesta yhdessä Olavi Lindblomin ja Vihtori Rantasen kanssa välittäjä Teuvo Auran johdolla. Kolme viikkoa kestänyt lakko päättyi kun SAK:n vaatimukset hyväksyttiin, mutta palkankorotuksista saatu hyöty valui pian hukkaan hintojen noustessa.
Antikaisen loppuaikaa SAK:n puheenjohtajana leimasivat SDP:n ja SAK:n hajoaminen. Huhtikuun 1957 puoluekokouksessa leskisläiset saivat enemmistön SDP:ssa, kun taas Antikaisen edustamat skogilaiset säilyttivät johtoasemansa SAK:ssa. Heinäkuussa sosialidemokraattien oppositio järjestäytyi Tampereella pidetyssä kokouksessa, jossa Antikainen valittiin opposition neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi. Vuonna 1958 Antikaisesta tuli II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Reino Kuuskosken johtamaan virkamieshallitukseen. Antikainen oli hallituksessa SAK:n edustajana yhdessä Valdemar Liljeströmin kanssa. Vuonna 1959 SDP:n oppositio perusti oman puolueen TPSL:n, johon myös Antikainen liittyi. Viimeisenä tehtävänään SAK:ssa hän yritti estää järjestön hajaannuksen muun muassa Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtajan Arne Geijerin johdolla Tukholmassa pidetyissä sovintoneuvotteluissa, mutta osa jäsenliitoista lähti omille teilleen ja muodosti Ammattiliittojen yhteisjärjestön. Tämän jälkeen SAK:ta yritettiin vielä eheyttää henkilöjärjestelyillä ja Antikainen siirrettiin puheenjohtajan pallilta Lomaliiton toiminnanjohtajaksi.
Kuolema Tammikuussa 1960 Antikainen oli Ruotsin lomaorganisaation Reso Ab:n kongressimatkalla Tukholmassa, kun hän kuoli tapaturmaisesti Hotell Brommassa. Lomaliiton delegaatio oli viimeisen kokouspäivän päätteeksi jäänyt keskikaupungille kosteaan illanviettoon, josta he palasivat Brommaan vasta myöhään yöllä. Nautittuaan viimeisen yömyssyn sosiaalineuvos E. K. Louhikon huoneessa Antikainen vetäytyi yöpuulle kolmen aikoihin. Antikaisen oli määrä palata Helsinkiin samalla aamukoneella kansliapäällikkö Aimo Vehilän kanssa, mutta häntä ei näkynyt kohtaamispaikalla, eikä myöskään tavoitettu puhelimella huoneestaan. Louhikko ja Lomaliiton taloudenhoitaja Teppo Lehtonen löysivät lopulta Antikaisen kuolleena huoneestaan hieman ennen puoltapäivää. Antikainen oli tukehtunut yöuniensa aikana seinäsängyn painuessa kiinni, jolloin hän oli puristunut sängyn ja seinän väliin. Poliisin mukaan ei ollut selvää, oliko lukkolaite epäkuntoinen, oliko se lukittu huolimattomasti vai oliko Antikainen itse unissaan laukaissut mekanismin. Helsingin Sanomien mukaan Ruotsissa oli sattunut useita vastaavia kuolemantapauksia ja onnettomuuksia. Antikaisen kuoleman jälkeen sänkymalli kiellettiin.
Tapaus on synnyttänyt myös salaliittoteorian, jonka mukaan Antikainen murhattiin. Taustalla olisi ollut Antikaisen osuus CIA:n järjestämässä rahoituksessa tai hänen vastustajansa ja vihamiehensä. Historioitsija Martin Andersson on julkaissut Antikaisen kuolemasta kirjan vuonna 2018.
Eero Antikainen on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon.
Perhe Eero Antikaisen ensimmäinen puoliso oli Elsa Lehtimäki, jonka kanssa hän oli naimisissa 1928-1941. Eron jälkeen hän avioitui Lempi Aino Solakan kanssa 1942. Heillä oli kolme lasta.
Kirjallisuutta
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen ministerit Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton poliitikot Luokka:Suomalaiset ammattiyhdistysjohtajat Luokka:Hämeen vaalipiiri Luokka:Vuonna 1906 syntyneet Luokka:Vuonna 1960 kuolleet