Historiallis-kriittinen islamin tutkimus alkoi Euroopassa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Gustav Weil asetti kyseenalaiseksi islamin 800-luvulla kirjatun perimätiedon arvon tieteellisenä lähteenä. Vuosisadan lopulla Ignaz Goldziher päätyi käsitykseen, ettei yksikään hadith täyttänyt tieteellisen tiedon vaatimuksia. Johtopäätösten teko näistä tuloksista on silti ollut hidasta. Vasta 1900-luvun lopulla orientalistit ovat alkaneet hyväksyä sen ajatuksen, että islamin varhaishistorian kuvaus seisoo tieteellisessä mielessä tyhjän päällä eli kuten Jaakko Hämeen-Anttila on todennut, se on talo "ilman perustaa".

Monet historiakriittiset eli "revisionistiset" tutkijat ovat katsoneet, ettei Muhammed ollut historiallinen henkilö, vaan taruhahmo. Tämän näkemyksen esitti ensimmäiseksi neuvostoliittolainen orientalisti L.I. Klimovitsh vuonna 1930. Vähitellen alkoi kehittyä näkemys, että tarinat Muhammedista olivat abbasidihallinnon luomaa pseudohistoriaa, kuten esimerkiksi Ruotsin suurvalta-ajan goottilainen historiankirjoitus tai roomalaisten taru Romuluksesta ja Remuksesta.

Viime vuosikymmeninä on alettu hahmotella uutta kokonaiskuvaa islamin syntymisestä siten, että historiankirjoituksen normaaliin tapaan turvaudutaan aikalaislähteisiin, mikä on historiakriittisen koulukunnan metodinen lähtökohta. Tällaisen tutkimuksen merkittävä keskus on Saarlandin yliopistossa vaikuttava Inārah-projekti, Sen edustajia ovat muun muassa Karl-Heinz Ohlig, Markus Gross, M.R. Kerr, Gerd R. Puin ja Christoph Luxenberg.Christoph Luxenberg: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa:

Tutkimustuloksia ja teorioita Kun tieteellinen islamin tutkimus alkoi 1800-luvun alkupuolella, sen ensimmäinen edustaja Gustav Weil (1808–1889) päätyi teoksessaan Mohammed der Prophet, sein Leben und seine Lehre (1843) käsitykseen, että islamilainen perimätieto oli suurelta osin epäluotettavaa.Ibn Warraq 2010, 225–226

Weilin skeptinen asenne sai seuraajia. Samalla alkoi nykyaikaan jatkunut perinne, jossa tutkija ensin tunnustaa lähdeaineiston ongelmat, mutta sitten unohtaa ne ja pysyy islamilaisessa tarinassa.Ibn Warraq 2000, s. 6 Ranskalainen Ernest Renan antoi tästä vuonna 1851 myös esimerkin moittimalla perimätiedon epäluotettavuutta ja korostamalla heti perään Muhammedia koskevan tiedon pikkutarkkuutta. Stephen J. Shoemaker kirjoitti asenteesta seuraavasti vuonna 2012:  huolimatta tästä laajasti hyväksytystä tunnustuksesta [koskien tiedon epävarmuutta], on erikoista, että niin monet nykyajan tutkijat jatkavat kirjoittamista ikään kuin mikään ei olisi muuttunut. Lukuisat islamin johdantoteokset tai Muḥammedin elämäkerrat esittävät vain kevyesti muokatun, enemmän tai vähemmän kritiikittömän version perinteisistä islamilaisista kertomuksista.Shoemaker 2012, 1079Kun perinteinen tutkimus on pysytellyt edellä kuvatulla tavalla kriittisyyden ja epäkriittisyyden puolivälissä, useat tutkijat ovat menneet kriittisyydessä pidemmälle.

Muhammed

L. I. Klimovitš, vasta valmistunut neuvostoliittolainen orientalisti, väitti vuonna 1930, että kaikki lähteet olivat niin myöhäisiä, ettei Muhammedin historiallisuutta voitu tieteen keinoin vahvistaa. Muhammed seurueineen oli myyttinen hahmo, joka keksittiin, koska jokainen uskonto tarvitsi profeettansa. Klimovitšin kanta on saanut lisääntyvää kannatusta vuosien mittaan orientalistien keskuudessa. Historiakriittiset tutkijat ovat todenneet, että sana muhammad ilmestyy historiaan vasta 600-luvun lopulta alkaen kalifi Abd al-Malikin lyömissä kolikoissa.Nevo, Y. E. & Koren, J., s. 247 Niissä sanan on katsottu tarkoittaneen gerundiivia "ylistetty" ja viitanneen todellisuudessa Jeesukseen, jonka kunniaksi kalifi rakensi vuonna 691 Jerusalemiin Kalliomoskeijan.

Christoph Luxenbergin mukaan profeetta Muhammedin hahmo syntyi lukuvirheen tuloksena, kun Jeesuksen arabiankielinen kunnianimi muhammad eli "ylistetty" alettiin lukea Muhammed -nimiseksi henkilöksi. Tämän teorian mukaan profeetta Muhammed tulee mukaan vasta 700- ja 800-lukujen taitteessa, jolloin alkaa massiivinen Muhammed-kirjallisuuden tuotanto. Myös Muhammedin kotikaupunki Mekka puuttuu muuten runsaista historiallisista lähteistä 700-luvun puoliväliin saakka. Orientalisti Sven Kalisch (1966–) katsoo, että muslimit eivät koskaan ole olleet aidosti kiinnostuneita Muhammedin historiallisuudesta. Islam esittää Muhammedissa mielikuvan täydellisestä ihmisestä, joka on jäljittelemisen arvoinen. Jokainen projisoi tähän hahmoon sen, minkä haluaa. Muhammed on symboli eikä historiallinen henkilö. Orientalisti Hans Jansen (1942–2015) on ehdottanut, että Muhammedista kertovat varhaiset tarinat olisivat syntyneet kansanperinteenä etenkin sotilasleireissä, koska kertomusten sisällöissä korostuivat sotilaalliset toimet, kuten ryöstöretket tai saaliinjaot. Jansen katsoo, että on mahdotonta osoittaa mitään Muhammedia koskevaa tietoa tieteellisesti luotettavaksi.Jansen, 2008, 13 Karl-Heinz Ohlig pitää Muhammedia fiktiivisenä hahmona ja on arvellut, että Koraanin tekstit olisivat peräisin pääosin Iranin Khorasanista ja Mervistä eli Keski-Aasian suunnasta. Raymond Dequin on selvittänyt etenkin shiialaisessa perinteessä esiintyvän Alin (Ali ibn Abi Talib) taustaa. Hän katsoo, että sekä Ali että Muhammed ovat alun perin olleet mytologisia ja gnostisesti painottuneita Jeesus-hahmoja, joiden kehitys liittyy abbasididynastian legitimointipyrkimyksiin.

Koraani Vuonna 1970 Günter Lüling (1928–2014) julkaisi väitöskirjan, jossa perusteli näkemystä, että jopa kolmasosa Koraanin suurista olisi alun perin kristillisiä hymnejä. Esimerkkejä kristillisistä hartausteksteistä ovat suura al-Fil ja al-Masad. Brittiorientalisti John Wansbrough (1928–2002) katsoi, että Koraani koottiin eri lähteistä vasta 800-luvun alkuun mennessä. Islam oli kehittynyt vähitellen, useiden vuosisatojen kuluessa, itäisestä juutalais-kristillisyydestä, joka omaksui vaikutteita paimentolaisuskonnoista. Islamin tulkinnat sen omasta historiasta olivat Wansbroughin mielestä myöhäisiä sepitelmiä, joiden tarkoitus oli korostaa islamin alkuperäisyyttä ja eheyttä. Muhammed oli myyttinen taruhenkilö, joka tarjosi arabialaisen vastineen Raamatun profeetoille Gerd-Rüdiger Puin on tutkinut muun muassa Koraanin Sana'an käsikirjoituksia. Hän katsoo, että Koraani on syntynyt satojen vuosien aikana, osittain ehkä jo 500-luvulla ennen Muhammedin ilmoitettua elinaikaa. Hänen mukaansa noin viidesosa Koraanista on käsittämätöntä millä tahansa kielellä, ja käännösvaikeudet johtuvat tästä, eivät arabian kielen erityispiirteistä. Markus Gross on tutkinut islamissa esiintyviä buddhalaisvaikutteita, jotka viittaavat Koraani-liikkeen syntymiseen Iranissa. Mohammed Lamsiah on esittänyt Norsun suuralle vaihtoehtoisen tulkinnan, joka perustuu Sebeoksen Herakleioksen historiaan. Tulkinta irrottaa suuran islamilaisesta viitekehyksestä. Jean-Jacques Walther on analysoinut Koraania matemaattisen kooditeorian avulla ja katsoo, että sen perusteella Koraanin kirjoittajia on ollut vähintään 30 ja enintään 100. Robert M. Kerr on tutkinut Koraanin kirjaimistoa ja arvelee, että käytetyn merkistön perusteella Koraani liittyy sassanidien Persian kirjoituskulttuuriin ja siellä hatralaiseen perinteeseen, joka vaikutti Mervissä. Koraanin vanhimmat tekstit olisivat siten syntyneet kaukana Arabian niemimaasta.

Muuta Wansbroughn monet oppilaat, kuten Michael Cook (1940–) ja Patricia Crone (1945–2015) edustavat myös kriittistä tai "revisionistista" islamintutkimusta. Kirjassaan The Meccan Trade (1987) Crone osoitti, että Mekkaa ei mainita missään historiallisessa lähteessä ennen 700-lukua. Crone osoitti myös, että Muhammed-tarinoiden sisältämä tietomäärä kasvoi jatkuvasti ajan kuluessa: uudemmat hadithit tiesivät enemmän kuin vanhemmat. Crone pitää kuitenkin Muhammedia historiallisena henkilönä erään 700-luvun kristillisen lähdeviitteen perusteella. Orientalisti Joseph Schacht (1902–1969) osoitti, että islamilainen lainsäädäntö ei ollut peräisin Muhammedilta vaan tuli paikallisten arabihallitsijoiden käytännöistä. Isnad-ketjuja tutkimalla hän päätteli, että luotettavimpinakin pidettyjen hadith-kokoelmien kertomukset olivat lähtöisin paljon Muhammedia myöhemmältä ajalta. Hänen mukaansa yksikään hadith ei varmuudella ollut peräisin 600-luvun alusta saakka. Arabiorientalisti Suliman Bashear (1947–1991) katsoi, että islam ei syntynyt Muhammedin saamien ilmestysten kautta, vaan kehittyi hitaasti juutalaisuuden ja kristinuskon pohjalta. Volker Popp on numismaatikko, joka on selvittänyt Arabien valtakunnan ja islamin historiaa arkeologisten lähteiden, kuten kolikoiden avulla. Arkeologisen aineiston avulla hän katsoo osoittaneensa, että merkkejä islamista ei löydy vielä 600-luvulla. Arabien valtakunnan uskontona oli tällöin arabikristillisyys, joka ensin esiintyi Johannes Kastajan palvontana ja myöhemmin al-Malikin tuomana Jeesus- (muhammad) -kulttina. Johannes Thomas on tutkinut al-Andalusia koskevaa varhaista islamilaista historiankirjoitusta. Hän väittää, että länsimainen historiankirjoitus ei noudata tieteellistä lähdekritiikkiä, kun kyse on keskiaikaisista islamilaisista lähteistä.Thomas, 2010, 227 Toby Huff, yhdysvaltalainen tieteenhistorioitsija kysyi, miksi moderni luonnontiede ei syntynyt islamilaisessa maailmassa, vaikka sama tieto, joka oli eurooppalaisilla myöhäiskeskiajalla ja renessanssiaikana, oli islamilaisen maailman käytössä jo paljon aikaisemmin. Huff katsoo, että syy tieteen pysähtymiseen oli islamilainen sharia ja teologia.Huff 2017

Salanimiä ja tutkimuksen popularisointia Kriittisen tai "revisionistisen" tutkimuksen tuloksia on popularisoitu useissa kirjoissa. Niihin kuuluu Norbert G. Pressburgin Goodbye Mohammed (2009) (saksaksi), Robert Spencerin Did Muhammad exist? (2012) ja Peter Townsendin The Mecca Mystery (2018). Alan tutkijoista osa on piiloutunut salanimen taakse (esim. Christoph Luxenberg ja Ibn Warraq).

Joillakin islam-kriitikoilla on huonoja kokemuksia omalla nimellä esiintymisestä. Saksalainen orientalistiprofessori Sven Kalisch kirjoittaa salaisessa osoitteessa, koska pelkää šarialaissa määrättyä rangaistusta apostaasista. Günter Lüling ei saanut töitä arabian laitoksilta ja eli loppuikänsä työttömyyskorvauksilla. Palestiinassa opiskelijat heittivät professori Suliman Bashearin ulos luentosalin ikkunasta, kun hän oli väittänyt, ettei islam syntynyt Muhammedin saamista ilmoituksista, vaan kehittyi juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Robert Spencer yritettiin myrkyttää. Egyptiläinen teologi Nasr Abu Zayd pakeni kotimaastaan sen jälkeen, kun shariatuomioistuin leimasi hänet apostaatiksi eli kafiriksi.

Koulukunnan arvostelua

Arabian professori Jaakko Hämeen-Anttila on vastannut historiallis-kriittisen koulukunnan kritiikkiin ja tiivistää omat metodiset periaatteensa seuraavasti:"Periaatteessa Crone ja Cook ovat oikeassa kyseenalaistaessaan sen tutkimuksen, joka on nojautunut islamilaiseen lähdeaineistoon, koska tätä lähdeaineistoa ei voi sitovasti osoittaa todeksi. Toisaalta humanististen tieteiden kenttä kaventuisi huomattavasti, jos tutkimustulokset pitäisi sitovasti todistaa oikeiksi; kuinka Jeesuksen tai edes Danten olemassaolon voi todistaa?... Humanistinen tutkimus joutuu hyväksymään todennäköisyydet varmuuksina, ja islamilaisen varhaishistorian peruspilarit (Muhammedin elämän pääkohdat, Koraanin varhainen kokoaminen) ovat näitä riittäviä todennäköisyyksiä." Historioitsija Roger Collins on vastannut tähän toteamalla, että "Ei ole mitään mieltä teeskennellä, että huono näyttö onkin hyvää sen takia, että mitään muuta ei ole."