Latokartano eli karjatalo () tarkoitti entisaikaan linnan tai pääkartanon alaista sivutilaa tai läheistä lampuotitilaa.Pieni Tietosanakirja (1926), s. 992 Runeberg.org. Viitattu 3.12.2023.Iris Haikonen & Erkki Teräväinen: Kartanon mailla: sätereitä ja rälssimiehiä, s. 255. Genimap, Helsinki 2006. Kuninkaanlatokartano (kungsladugård) oli kuninkaankartanon tai linnan yhteydessä toiminut karjatila, jota johti latokartanovouti.Kungsladugård Förvaltningshistorisk ordbok, Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 3.12.2023. Se oli suurtila, joka vastasi linnan maanviljelystä ja karjanhoidosta tuottaen muonaa linnan väelle.Georg Haggrén, Tuuli Heinonen, Tarja Knuutinen & Elina Terävä: Raaseporin kartano – Raseborgs gård: tutkimusselvitys, s. 9 Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos & Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo. Viitattu 3.12.2023. 1600-luvun lopulla useimmista latokartanoista tuli itsenäisiä tiloja, joita kruunu vuokrasi. Rälssilatokartano tai rälssikarjatalo oli säteritilaan liitetty lampuotitila, joka nautti samasta verovapaudesta kuin itse säteritila.Tietosanakirja (1916), s. 448 Runeberg.org. Viitattu 3.12.2023.
Turun linnan latokartanoita olivat 1500-luvulla Iso-Heikkilän, Vähä-Heikkilän, Ruissalon, Kuusiston ja Lausteen kartanot, Hämeen linnan latokartanoita Ojoisten, Saaristen ja Hätilän kartanot, Olavinlinnan latokartanoita Aholahden ja Heikinpohjan kartanot ja Viipurin linnan latokartanoita Linnan ja Ykspään kartanot.Anna-Maria Vilkuna: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä, s. 18, 43, 85, 215 Bibliotheca Historica 31. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1998.
Lähteet
Luokka:Maatilat Luokka:Suomen asutus- ja yhteiskuntahistoria