Voltaire, oikea nimi François-Marie Arouet (21. marraskuuta 1694 Pariisi – 30. toukokuuta 1778 Pariisi), oli ranskalainen kirjailija ja valistusfilosofi.
Terävä-älyinen Voltaire kirjoitti filosofisia kirjoituksia. Monien muiden valistusajattelijoiden tavoin hän oli liberaali, kannatti vapaakauppaa, ihmisoikeuksia, mielipiteen- ja uskonvapautta sekä oikeutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Hän oli yhteiskunnallisten uudistusten suorasukainen kannattaja ja Bourbonien ancien régimen vastustaja Ranskan tiukoista sensuurilaeista ja henkilökohtaisesti kokemistaan kovista rangaistuksista huolimatta.
Satiirisena väittelijänä Voltaire käytti usein teoksiaan Ranskan valtiollisten laitoksien, kirkon oppien, Raamatun epäjohdonmukaisuuksien ja papiston typeryyden arvostelemiseen. Tästä huolimatta Voltaire ei suinkaan ollut demokraatti, sillä hänen mielestään tasavalta edusti "massojen idiotismia". Sen sijaan Voltaire kannatti valistunutta itsevaltiutta, jossa filosofi toimisi yhdessä kuninkaan kanssa alamaistensa yhteiseksi eduksi. Hän sai kannatusta ajatuksilleen erityisesti Preussissa ja Venäjällä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on satiirinen romaani Candide.
Voltaire joutui usein vaikeuksiin arvostelunsa takia: hän istui kahdesti Bastiljin vankilassa ja joutui vuonna 1726 kolmeksi vuodeksi maanpakoon. Hän oli markiisitar, matemaatikko Émilie du Châtelet'n suojeluksessa 1730–1740 -luvuilla. 1750-luvulla Preussin kuningas Fredrik II Suuri otti Voltairen suojelukseensa Sanssoucin linnaan. Siellä ollessaan hän kävi vilkasta kirjeenvaihtoa Venäjän keisarinna Katariina Suuren kanssa.
Voltaire kuoli Pariisissa vuonna 1778. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin.
Suku ja koulutus François-Marien tausta oli keskiluokkainen. Syntymätodistuksensa mukaan hän syntyi 21. marraskuuta 1694, mutta hypoteesia syntymän salaamisesta ei voida kumota, sillä hän totesi itse useaan otteeseen, että se todella tapahtui 20. helmikuuta. Hän ei tuntenut rakkautta isäänsä, entistä notaari François Arouet'ta kohtaan, josta myöhemmin tuli tilintarkastusviraston pesänhoitaja eikä vanhempaa veljeään Armandia kohtaan. Hän oli nuorin viidestä lapsesta. Armand-François ja Robert olivat kuolleet jo vauvaikäisinä, ja François-Marie oli yhdeksän vuotta nuorempi kuin veljensä Armand (1685–1745) ja seitsemän vuotta nuorempi kuin sisarensa Marguerite-Catherine (1686–1726). Perhe kuului alimpaan aatelistoon. Myöhemmin Voltaire väitti olevansa korkea-arvoisemman aatelismiehen, upseeri ja lauluntekijä Guérin de Rochebrunen avioton poika.
François-Marien äidistä Marie Marguerite d'Aumardista tiedetään tuskin mitään, eikä hän juurikaan puhunut hänestä. Tällä on saattanut olla aristokraattisia yhteyksiä. Äitinsä kuoltua kun hän oli 7-vuotias François-Marie näyttää kapinoineen jo lapsena perheen auktoriteettia vastaan. Hän kiintyi kummisetäänsä abbé François de Châteauneufiin (n. 1650–1708), joka oli epikurolainen vapaa-ajattelija. Tämä esitteli pojan kuuluisalle ja varakkaalle mesenaatille, entiselle kurtisaani Ninon de Lenclosille. Tämä jätti testamentissaan vuonna 1705 rahaa pojan kirjoja varten. Voltairen myönteinen suhde porvaristoon ja todellisuudentaju juontaa hänen juuriinsa.
François-Marie vietti suurimman osan nuoruudestaan Pariisissa ja sen liepeillä. Hän opiskeli kahdeksan vuotta jesuiittojen pitämässä collège Louis-le-Grandissa, jossa hän sai muun muassa taidekasvatusta. Vaikka hän väittikin, ettei ollut oppinut siellä muuta kuin "latinaa ja typeryyksiä", se mahdollisti hänen kirjallisten lahjojensa kehittymisen erityisesti teatterin alalla. Hän oppi koulussa rakastamaan kirjallisuutta, teatteria ja seuraelämää. Vaikka hän arvostikin koulun häneen juurruttamaa klassista makua, munkkien uskonnollinen opetus herätti hänessä skeptisyyttä ja pilkkaa.
Hän todisti Ludvig XIV:n viimeiset surulliset vuodet eikä koskaan unohtanut talven 1708–1709 nälänhätää (Le Grand Hiver) ja Espanjan perimyssodan aiheuttamia sotilaallisia katastrofeja eikä hugenottien uskonvainojen (Nantesin ediktin peruminen) kauhuja. Hän kuitenkin säilytti jonkin verran ihailua hallitsijaa kohtaan ja oli edelleen vakuuttunut siitä, että valistuneet kuninkaat ovat edistyksen välttämättömiä välikappaleita.
Nuoruus pienoiskuva|Templen kortteli Pariisissa, Turgot'n kartta 1739. Suurpriorin palatsi (sisäänkäynnin oven oikealla puolella) kokosi yhteen libertiiniseuran, jossa François-Marie Arouet kävi ahkerasti lähdettyään lukiosta. François-Marie lähti koulusta 17-vuotiaana ja oli jo silloin päättänyt tulla kirjailijaksi. Hänen isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Isänsä toiveista huolimatta hän halusi omistautua kokonaan kirjallisuudelle ja vieraili usein Pariisissa Templen korttelissa, suurpriori herttua Philippe de Vendômen (1655–1727) kaupunkipalatsissa, joka oli tuolloin vapaamielisen libertiini-seurapiirin keskus.
Isä siirsi hänet pois tästä ympäristöstä joksikin aikaa lähettämällä pojan Pariisista opiskelemaan lakia Caeniin Normandiaan. Tämän jälkeen hän uskoi François-Marien kummisedän veljen, markiisi Pierre-Antoine de Châteauneufin huostaan. Tämä oli juuri nimitetty Haagin suurlähettilääksi ja suostui tekemään nuoresta miehestä yksityissihteerinsä. Mutta hänen vieraantumisensa ei kestänyt. Työskennellessään sihteerinä Ranskan suurlähetystössä Haagissa hän ihastui hugenottipakolaisen, journalisti ja kirjailija Anne-Marguerite Petit du Noyerin 21-vuotiaaseen tyttäreen Catherine Olympe du Noyeriin. Skandaalin pelossa Ranskan suurlähettiläs lähetti hänet takaisin Pariisiin jouluna 1713 ja raivostunut isä uhkasi lähettää poikansa Amerikkaan, mutta päätyi sijoittamaan hänet pariisilaisen rauhantuomarin virkaan. pienoiskuva|Château de Sceaux'n linna, Jacques Rigaud 1736 pienoiskuva|Bastiljin vankila vuonna 1715, jossa Voltaire oli vankeudessa ikkunattomassa sellissä lähes vuoden ajan François-Marie Arouet kirjoitti esseittä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansapitäviä. Hänen terävä älynsä teki hänestä suositun aatelispiireissä. Ludvig XIV:n kuoltua, moraalisesti vapaamman holhoojahallinnon alaisuudessa François-Marie Arouetista tuli Pariisin seurapiirien nokkelikko, ja hänen epigrammejaan lainattiin laajalti. Iloisen julkisivunsa takana hän oli pohjimmiltaan vakava ja ryhtyi opiskelemaan vakiintuneita kirjallisuuden tyylejä tragediaa ja eeppistä runoutta.
Vierailtuaan vuonna 1715 Sceaux'n linnassa, jossa Mainen herttuatar Louise-Benedicte Bourbon-Condé piti Mainen herttua Louis-Auguste de Bourbonin, Ludvig XIV:n tunnustetun äpärän kanssa piti loistavaa hovia, hän ei voinut olla kirjoittamatta loukkaavia runoja sijaishallitsija Orléansin herttua Filip II:n ja tämän tyttären Berryn herttuatar Marie-Louise-Élisabeth d'Orléansin rakkaussuhteista. Pilkattuaan runossaan Ludvig XV:n irstasta holhoojaa, sijaishallitsija Orléansin herttua Filip II:ta. Hänet karkotettiin ensin toukokuussa 1716 Pariisista Tulleen ja erään lähteen mukaan, paljastettuaan ystäväkseen luulemalleen poliisin ilmiantajille vuonna 1717, että oli kirjoittanut kyseisen runon ja että leskeksi jäänyt Berryn herttuatar oli mennyt salaa synnyttämään aviottoman lapsen Pariisin liepeillä olevaan linnaan, hän joutui toukokuussa 1717 salaisen kuninkaallisen valtakirjan (lettre de cachet) avulla lähes vuodeksi, 11 kuukaudeksi vankeuteen Bastiljiin. Vankeutensa aikana hän kirjoitti vuonna 1718 ensimmäisen näytelmänsä, tragedian Oedipe. Näytelmästä tuli hyvin suosittu ja hän sai osakseen menestystä, häntä ylistettiin suuren klassisen näytelmäkirjailijan Jean Racinen seuraajaksi, ja tästä lähtien hän otti käyttöön Voltaire nimen. pienoiskuva|Nuori François-Marie Arouet eli Voltaire, Nicolas de Largillière 1724-1725Hän halusi olla Ranskan Vergilius ja työskenteli eeppisen runoelman parissa, jonka sankari oli kuningas Henrik IV, jota kansa rakasti uskonsotien lopettajana. Runoelman La Henriade pilaa sen pedanttinen jäljittely Vergiliuksen Aeneisestä, mutta hänen aikalaisensa näkivät siinä vain runoelman inspiroiman suvaitsevaisuuden ihanteen. Hänellä oli vaikeuksia löytää työlleen kustantajaa ja hän matkusti vuonna 1722 Haagiin uuden rakastajattarensa, nuoren leski Marie-Marguerite de Rupelmonden kanssa. Ranskassa La Henriade julkaistiin salaa. Nämä kirjalliset voitot toivat hänelle eläkkeen hallitsijalta ja nuoren kuningatar Marie Leszczyńskan lämpimän hyväksynnän. Näin hän aloitti uransa hovirunoilijana. Hänen uusin näytelmänsä Mariamne esitettiin Ludvig XV:n häissä vuonna 1725.
Yhdessä muiden aikansa ajattelijoiden – kirjailijoiden ja tiedemiesten – kanssa uskoen järjen tehokkuuteen Voltaire oli filosofi 1700-luvun tyyliin. Salongeissa hän tunnusti aggressiivista deismiä, mikä järkytti hurskasmielisiä. Hän kiinnostui Englannista, joka suvaitsi ajatuksenvapautta; hän vieraili Ranskassa maanpaossa olleen konservatiivijohtaja, varakreivi Henry Saint John Bolingbroken (1678–1751) luona. Tämä oli poliitikko, puhuja ja filosofi, jota Voltaire ihaili siinä määrin, että vertasi häntä Ciceroon. Bolingbroken neuvosta hän opetteli englantia lukeakseen John Locken filosofisia teoksia.
Maanpako Englantiin pienoiskuva|Voltaire 41-vuotiaana, Maurice Quentin de La Tourin tekemän (hävinneen) muotokuvan mukaan Antoine Lécuyer n. 1737 Voltairen älyllistä kehitystä edisti onneton sattuma: riita erään merkittävän ylimyssuvun jäsenen, chevalier de Rohanin, Guy Auguste de Rohan-Chabot'n (1683–1760) kanssa, joka oli pilkannut hänen ottamaansa Voltaire-nimeä. Kiistakumppanin perhe hankki salaisen kuninkaallisen valtakirjan (lettre de cachet), joka mahdollisti sellaisten henkilöiden rankaisemisen, jotka eivät olleet tehneet rikoksia mutta saattoivat olla vaaraksi kuninkaalliselle perheelle. Voltaire sai rangaistuksen: hänet hakattiin, vietiin Bastiljin vankilaan ja sitten Calais'hin 5. toukokuuta 1726, josta hän lähti Lontooseen. Hänen kohtalonsa oli nyt maanpako ja oppositio. Voltaire päätti tällöin, että Ranskan oikeusjärjestelmää on uudistettava. – Toisen selityksen mukaan de Rohan lähetti loukkausten vaihtamisen jälkeen seitsemän lakeijaansa pahoinpitelemään Voltairen, johon tämä vastasi kirjoittamalla julkisen kirjeen ja haastamalla de Rohanin kaksintaisteluun, mikä oli laitonta. Tämän jälkeen de Rohanin sukulaiset ostivat pidätyskirjeen ja Voltaire lähti maanpakoon vapaaehtoisesti.
Voltaire asui maanpakonsa aikana Englannissa. Maa vaikutti kokemusten ja ajatusten kautta häneen ja hänen teoksiinsa huomattavasti. Hän vaikuttui Englannin kuningasvallasta ja maassa vallinneesta suhteellisen laajasta ajatuksen ja uskonnon vapaudesta. Hän sai vaikutteita useilta henkilöiltä, kuten William Shakespearelta. Nuori Voltaire piti Shakespearea esimerkkinä ranskalaisille kirjailijoille, vaikka myöhemmin pitikin itseään ylivoimaisena kirjailijana.