Pinnarilaki oli kahden Suomessa voimassa olleen eri lain kansanomainen nimitys.
Aiempi pinnarilaki
Pinnarilaki eli työpinnarilaki oli alkuaan kansanomainen nimitys 1946–1948 voimassa olleelle laille, jonka virallinen nimi oli laki työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen.Laki työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen. Suomen asetuskokoelma 260/1946, 1 ja 25 §. Laki annettiin 5. huhtikuuta 1946 ja se oli aluksi voimassa vuoden 1947 loppuun. Sen nojalla 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, joka vieroksui rehellistä ja hyödyllistä työtä, voitiin määrätä valtion järjestämään työpaikkaan tekemään palkkaa vastaan hänelle sopivaksi katsottua työtä enintään vuodeksi kerrallaan. Tämä laki ei koskenut ihmisiä, joihin sovellettiin alkoholisti-, irtolais-, köyhäinhoito- tai lastensuojelulakia.
Hallitus perusteli lain tarpeellisuutta sillä, että Suomen asutuskeskuksissa oli epäsosiaalisia henkilöitä, jotka eivät tehneet rehellistä työtä, vaikka siihen olisivat pystyneet. Sen sijaan nämä viettivät joutilasta, epäsiveellistä ja paheellista sekä jopa rikollista elämää häiriten yleistä järjestystä ja jättäen itsensä ja perheensä yhteiskunnan tai vieraiden henkilöiden huollettaviksi. Tällaisten ihmisten työhön määrääminen katsottiin tarpeelliseksi tuotannon ylläpitämiseksi, sotakorvausten suorittamiseksi ja sodan jälkeisen elintason kohottamiseksi.Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen, HE 3/1946. Valtiopäivät 1946, asiakirjat I, Helsinki 1947.
Voimassaololtaan jatkettuna pinnarilaki oli voimassa vuoden 1948 loppuun, jolloin erikoistyölaitokset lakkautettiin ja niissä olleet henkilöt vapautettiin. Pinnarihuolto yritettiin järjestää kokonaan uuteen muotoon, mutta eduskunta hylkäsi asiaa koskevan lakiesityksen.Laki työtävieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen annetun lain muuttamisesta. Suomen asetuskokoelma 1016/1947, 25 §.
Lain voimassaolon jatkoa perustellessaan hallitus katsoi, että se oli saanut toimettomina olleita ja työtä karttaneita henkilöitä oma-alotteisesti tai viranomaisten kehotuksesta hakeutumaan työhön. Koska työn vieroksuntaa kuitenkin yhä esiintyi, hallitus piti tarpeellisena jatkaa lain voimassaoloa vuodella, jona aikana valmisteltaisiin uusi hallituksen esitys työtävieroksuvien työhön sijoittamisesta.Hallituksen esitys Eduskunnalle työtävieroksuvien henkilöiden määräämistä työhön tai erikoistyölaitokseen annetun lain muuttamisesta, HE 114/1947. Valtiopäivät 1947, asiakirjat III. Helsinki 1949.
Myöhempi pinnarilaki
Myöhemmin, erityisesti 1950- ja 1960-luvulla, pinnarilaiksi kutsuttiin 1948 annettua lakia lapsen elatusavun turvaamisesta eräissä tapauksissa. Elatusturvalaiksikin kutsuttu pinnarilaki tuli voimaan 1. lokakuuta 1948 ja sen nojalla elatusavun suorittamisen laiminlyönyt elatusvelvollinen voitiin määrätä työlaitokseen maksaakseen työllään hänelle määrätyn elatusavun.Laki lapsen elatusavun turvaamisesta eräissä tapauksissa, Suomen asetuskokoelma 614/1948, 2 ja 26 §. Tämä laki kumottiin 1965 uudella lailla lapsen elatusavun turvaamisesta eräissä tapauksissa.Laki lapsen elatusavun turvaamisesta eräissä tapauksissa, Suomen asetuskokoelma 432/1965. Sen puolestaan kumosi maaliskuun alussa 1977 voimaan tullut laki lapsen elatusavun turvaamisesta. Tällä lailla tehostettiin elatusvastuun toteutumista ja mahdollistettiin elatustuen suorittaminen lapselle kunnan varoista. Enää elatusavun laiminlyöjää ei määrätty työlaitokseen, vaan elatusapua pyrittiin perimään ulosoton avulla.Laki lapsen elatusavun turvaamisesta, Suomen asetuskokoelma 122/1977, 1, 22 ja 48 §.
Katso myös Työvelvollisuus Suomessa
Lähteet
Luokka:Suomen oikeushistoria Luokka:Työoikeus Luokka:Suomen laki