Jean de Brienne, muissa kielissä myös Johannes (n. 1170 – 19.- 23. maaliskuuta 1237 Kostantinopoli, Latinalainen keisarikunta) oli nimellä Jean I Jerusalemin kuningas avioliittonsa Jerusalemin kuningatar Maria de Monferraton kautta eli jure uxoris vuosina 1210–1225 ja Latinalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1229–1237.
Suku Jean oli toiseksi nuorin varakkaan champagnelaisen Briennen kreivi Érard II:n (n. 1161–n. 1191) ja Agnès de Montfauconin (k. 1186 jälkeen) neljästä pojasta: Gaultier III de Brienne (n. 1166–1205) seurasi isäänsä Briennen kreivinä ja oli puolisonsa Sisilian prinsessa Elviran (kuningas Tankredin ja Sibilla di Acerran tyttären) perinnön perusteella Sisilian valtaistuimen vaatija sekä Guillaume de Brienne (n. 1168–1199) oli Pacy-sur-Armançonin herra, avioitui Eustachie de Courtenayn kanssa, joka oli kuningas Ludvig VI:n pojantytär. Hänellä oli myös kaksi nuorempaa sisarta: Ida de Brienne, avioitui Ernoul de Reynelin, Pierrefitten herran kanssa sekä Ide de Brienne, avioitui Anseau III de Traînelin kanssa.Buckley 1957, ss. 316–318Perry 2013, s. 16
Vuonna 1231 hän vaikutti "äärimmäisen vanhalta ... noin 80-vuotiaalta" 14-vuotiaan Georgios Akropoliteksen mukaan.Georgios Akropolites: The History (luku 27.), s. 184 Jos Akropoliteksen arvio oli oikea, Jean syntyi noin vuonna 1150.Buckley 1957, s. 316Runciman 1989, s. 132 Kukaan muu 1200-luvun kirjoittaja ei kuitenkaan kuvaillut Jeania vanhaksi mieheksi. Hänen isänsä viittasi Jeanin veljiin "lapsina" vuonna 1177 ja mainitsee Jeanin vanhimman veljen Gaultier III:n opettajan vuonna 1184. Tämä viittaisi siihen, että Jeanin veljet syntyivät 1160-luvun lopulla.Buckley 1957, ss. 318–319Perry 2013, ss. 25–26 Nykyhistorioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Jean syntyi vuoden 1168 jälkeen, luultavasti 1170-luvulla.Buckley 1957, s. 319 Jean oli alun perin tarkoitettu kirkolliselle uralle. Hänet lyötiin kuitenkin ritariksi ja hän omisti pieniä maakartanoita Champagnessa noin vuonna 1200. Veljensä Gaultier III:n kuoleman jälkeen hän hallitsi Briennen maakuntaa alaikäisen, Etelä-Italiassa asuvan veljenpoikansa Gaultier IV:n puolesta.
Vaikka isä määräsi Jeanin papin uralle, 1200-luvun lopulla julkaistun kronikan Récits d'un ménestrel de Reims au XIIIe sièclen mukaan hän "ei ollut halukas". Sen sijaan Jean pakeni äidin puoleisen setänsä luo Clairvaux'n luostariin. Tovereittensa rohkaisemana hänestä tuli ritari ja hän ansaitsi mainetta turnajaisissa ja taisteluissa.Perry 2013, s. 26 Vaikka osia kronikasta Récits d'un ménestrel de Reims au XIIIe siècleWailly, Natalis de (toim.): Récits d'un ménestrel de Reims au treizième siècle, 1876 (BNF 31615446, luettavissa verkossa [arkistoitu]). on ilmeisesti keksitty, Jeanilla ei ollut äidinpuoleista setää Clairvaux'ssa, kronikka saattaa sisältää yksityiskohtia Jeanin elämästä. Kirkollinen ura ei ollut epätavallista 1100-luvun aateliston nuorimmille pojille Ranskassa. Kuitenkin, jos isä lähetti Jeanin luostariin, hän lähti sieltä pois ennen kuin saavutti luostarilupauksen antamisen alaikärajan.Perry 2013, ss. 26-27 Jean "selvästi kehitti nuoruudessaan taistelemiseen tarvittavan sotilaan ruumiinkunnon", koska 1200-luvun lähteet Akropolites ja italialainen fransiskaaniveli Salimbene di Adam (1221– n. 1290) korostavat hänen fyysistä vahvuuttaan.Perry 2013, ss. 29–30 vasen|pienoiskuva|228x228px|Ranskan alue 1180-luvulla. Champagnen kreivikunta on alueen oikealla yläkulmassa, vaaleanvihreällä merkittynä. Isä Érard II lähti kolmannelle ristiretkelle ja kuoli Pyhässä maassa vuonna 1191.Perry 2013, s. 24 Vanhin poika Gaultier III seurasi häntä Briennen kreivinä. Jean mainittiin ensimmäisen kerran veljensä vuonna 1192 tai 1194 antamassa käskykirjeessä, mikä osoittaa, että hän oli merkittävä henkilö Gaultierin hovissa. Vaikka Récits d'un ménestrel de Reims au XIIIe siècle kronikassa väitetään, että häntä kutsuttiin "Jean Maattomaksi", aikalaisdokumenttien mukaan Jean omisti Jessainsin, Onjonin, Trannesin ja kaksi muuta kylää Champagnen kreivikunnassa noin vuonna 1200. Vuonna 1201 Champagnen kreivi Thibaut III myönsi hänelle lisää maaomaisuutta Mâconissa, Longsolsissa sekä muualla.Perry 2013, s. 33
Jean otti Briennen kreivin arvonimen ja aloitti maakunnan hallitsemisen alaikäisen veljenpoikansa Gaultier IV:n puolesta vuonna 1205 tai 1206.Perry 2013, s. 36 Champagnen kreivin johtavana vasallina Jean kävi usein Navarran prinsessa Blanchen hovissa, joka hallitsi Champagnea poikansa Thibaut IV:n alaikäisyyden aikana.Perry 2013, s. 39 Ernoulin kronikan erään version mukaan hän rakasti Jeania "enemmän kuin ketään miestä maailmassa", mikä ärsytti Ranskan kuningas Filip II:ta.
Ernoulin kronikan (La Chronique d'Ernoul et de Bernard le trésorier 1100–1228, Ernoul oli Balian d'Ibelinin alainen maanomistaja, joka vuonna 1187 muistiinmerkitsi Jerusalemin piirityksen) kaksi versiota kertovat erilaisia tarinoita Jeanin noususta Jerusalemin valtaistuimelle.Perry 2013, s. 42 Erään version mukaan Jerusalemin johtavat aateliset laittoivat matkaan Ranskaan lähettiläitä vuonna 1208 pyytäen Filip II:ta valitsemaan ranskalaisen aatelisen puolisoksi kuningatar Marialle. Filip II ehdotti Jeania päästäkseen tästä eroon. Toisessa versiossa nimeämätön ritari yllytti jerusalemilaisia valtaherroja valitsemaan Jeanin, jotka hyväksyivät tarjouksen Filipin suostumuksella. Jean vieraili paavi Innocentius III:n luona Roomassa. Paavi antoi 40 000 hopeamarkkaa Pyhän maan puolustamiseen ja määräsi, että Jean sai käyttää rahat vain Jerusalemin latinalaisen patriarkan sekä Temppeliherrojen ja Johanniittojen suurmestarien suostumuksella.Perry 2013, ss. 47–48 Hyvin karkeasti tämä valtava summa voidaan yrittää käsittää, jos lähtökohdaksi otetaan 1200-luvulla yleisesti käytetty Kölnin markka eli Kölner Mark, joka sisälsi noin 230 grammaa hopeaa. Nykyisessä arvometallien kaupassa marraskuussa 2024 hopean hinta oli hieman yli 29 euroa / 31,1 grammaa eli nykyrahassa 40 000 hopeamarkkaa (noin 9 200 kiloa hopeaa) on noin 8,6 miljoonan euron arvoinen.
Jerusalemin kuningas
Kanssahallitsija alt=Multi-coloured map|oikea|pienoiskuva| Jerusalemin kuningaskunta ja muut ristiretkeläisvaltiot 1200-luvun alussa Kuningatar Maria de Monferraton kuoleman jälkeen vuonna 1212 Jean hallinnoi valtakuntaa heidän pienen tyttärensä Isabella II:n valtionhoitajana. Vaikutusvaltainen aatelinen Jean d'Ibelin yritti syrjäyttää hänet. Jean oli viidennen ristiretken johtaja. Vaikka hänen vaatimustaan ristiretkeläisarmeijan ylimmästä johdosta ei koskaan tunnustettu yksimielisesti, hänen oikeutensa hallita Damiettaa (Egypti) vahvistettiin pian sen jälkeen, kun kaupunki joutui ristiretkeläisten käsiin vuonna 1219. Hän vaati Armenian Kilikian kuningaskuntaa toisen puolisonsa Stephanien puolesta vuonna 1220. Sen jälkeen kun puoliso Stephanie ja heidän nelivuotias poikansa Jean kuolivat samana vuonna, Jean palasi Egyptiin. Viides ristiretki päättyi epäonnistumiseen, johon kuului egyptiläisten tekemä Damiettan valtaus vuonna 1221.
Jean nousi maihin Akkossa 13. syyskuuta 1210. Jerusalemin patriarkka Albert Vercelli vihki hänet kuningatar Marian kanssa 14. syykuuta 1210.Runciman 1989, s. 133 Jean ja Maria kruunattiin Tyroksen katedraalissa 3. lokakuuta 1210. Marian edeltäjä Aimery de Lusginanin ja Aijubidi-sulttaani Al-Adil I:n solmima aselepo oli päättynyt Jeanin saapuessa.Runciman 1989, ss. 103, 133 Vaikka Al-Adil oli halukas uusimaan sen, Jerusalemin paronit eivät halunneet allekirjoittaa uutta sopimusta ilman Jeanin suostumusta. Jeanin ja Marian kruunaamisen aikana Al-Adilin poika Al-Mu'azzam Isa ryösti Akkon ympäristöä, mutta ei hyökännyt kaupunkiin. Palattuaan Akkoon Jean teki rankaisuretken läheisiin muslimisiirtokuntiin kostoksi.Perry 2013, s. 56
Vaikka noin 300 ranskalaista ritaria seurasi häntä Pyhään maahan,Perry 2013, s. 55 yksikään vaikutusvaltainen aatelinen ei liittynyt hänen joukkoihinsa. He halusivat osallistua Ranskan albigenssiristiretkeen tai eivät nähneet häntä riittävän merkittävänä.Perry 2013, s. 49 Jeanin serkku Gaultier de Montbéliard liittyi hänen joukkoihinsa vasta sen jälkeen, kun tämä karkotettiin Kyprokselta. Montbéliard johti laivaston tutkimusmatkaa Egyptiin ryöstelläkseen Niilin suistoa. Kun useimmat ranskalaiset ristiretkeläiset lähtivät Pyhästä maasta, Jean solmi uuden aselevon Al-Adilin kanssa vuoden 1211 puoliväliin mennessä ja laittoi matkaan lähettiläitä paavi Innocentiuksen luo kehottamaan tätä saarnaamaan uudesta ristiretkestä.
Konfliktit Puoliso, kuningatar Maria de Monferrato kuoli pian synnytettyään heidän tyttärensä Isabellan loppuvuodesta 1212.Runciman 1989, s. 134Perry 2013, s. 68 Hänen kuolemansa laukaisi oikeudellisen kiistan, kun Jean d'Ibelin, joka oli hallinnut Jerusalemia ennen Jeanin kruunausta, kiisti leskeksi jääneen kuninkaan oikeuden hallita.Perry 2013, ss. 68–70 Kuningas lähetti Sidonin piispa Raoul de Merencourtin Roomaan pyytämään apua Pyhältä istuimelta. Paavi Innocentius III vahvisti Jeanin Pyhän maan lailliseksi hallitsijaksi vuoden 1213 alussa ja kehotti prelaatteja tukemaan tätä tarvittaessa kirkollisilla sanktioilla.Perry 2013, ss. 73-74 Useimmat Jerusalemin paroneista pysyivät uskollisina kuninkaalle ja tunnustivat hänen oikeutensa hallita valtakuntaa vauvaikäisen tyttärensä puolesta. Jean d'Ibelin lähti Pyhästä maasta ja asettui Kyprokselle.Perry 2013, ss. 70–71
Jean de Briennen ja Kyproksen kuningas Hugues I:n suhde oli jännittynyt. Hugues määräsi Jeanin kannattajien vangitsemisen Kyproksella ja vapautti heidät vain paavi Innocentiuksen käskystä. Antiokian perimyssodan aikana Jean asettui Antiokian ruhtinas Bohemond IV:n ja temppeliherrojen puolelle Antiokian Raymond-Roupenia ja Kilikialaisen Armenian kuningas Leo I :tä vastaan, joita Hugues ja Johanniitat tukivat. Jean lähetti kuitenkin vain 50 ritaria taistelemaan armenialaisia vastaan Antiokiaan vuonna 1213.Perry 2013, ss. 77-78
Leo I teki rauhansopimuksen temppeliherrojen kanssa saman vuoden lopulla, ja hän ja Jean tekivät sovinnon.Perry 2013, ss. 79-80 Jean avioitui Leon vanhimman tyttären, prinsessa Stephanian (Rita) kanssa vuonna 1214 ja Stephania sai 30 000 kultabesantin myötäjäiset. Jeanin, Leo I:n, Hugues I:n ja Bohemond IV:n väliset riidat dokumentoidaan paavi Innocentius III:n kirjeissä, joissa heitä kehotettiin sovittamaan erimielisyytensä ennen kuin viides ristiretki saavutti Pyhän maan. pienoiskuva|Taborinvuori Jisreelin tasangolta nähtynä
Viides ristiretki Paavi Innocentius julisti viidennen ristiretken alkaneeksi vuonna 1213, jonka päätavoitteena oli "Pyhän maan vapauttaminen" eli Jerusalemin takaisinvalloitus.Perry 2013, ss. 90-91Van Cleve 1969, ss. 378–379 Ensimmäiset ristiretkeläisjoukot, joita komensi Itävallan herttua Leopold VI, nousivat maihin Akkossa syyskuun alussa 1217. Unkarin kuningas Andreas II ja hänen armeijansa seurasivat samassa kuussa, ja Kyproksen Hugues I ja Antiokian Bohemond IV liittyivät pian ristiretkeläisiin. Sadat ristiretkeläiset palasivat kuitenkin pian Eurooppaan edellisen vuoden huonoa satoa seuranneen nälänhädän vuoksi. Sotaneuvosto pidettiin Andreas II:n teltassa, joka piti itseään ristiretkeläisarmeijan ylimpänä komentajana. Muut johtajat, erityisesti Jean, eivät tunnustaneet Andreaksen johtajuutta. Ristiretkeläiset tekivät ryöstöretken läheiselle Al-Adil I:n hallitsemalle alueelle saadakseen ruokaa ja rehua, mikä pakotti sulttaanin vetäytymään marraskuussa 1217. Joulukuussa Jean piiritti Aijubidien linnoituksen Taborinvuorella, joukolla jossa oli mukana vain Antiokian ruhtinas Bohemond IV joukkoineen. Hän ei pystynyt valloittamaan linnoitusta, mikä "kannusti vääräuskoisia". alt=Illumination of soldiers firing arrows from a boat|vasen|pienoiskuva| Friisiläiset ristiretkeläiset hyökkäävät Damiettan lähellä sijaitsevaan puolustustorniin viidennen ristiretken aikana, Matthew of Paris, Chronica Majora 1200-luku