Brightonin päärata (Brighton Main Line) on Ison-Britannian rataverkon osuus, joka kulkee Lontoosta Victorian ja London Bridgen asemilta Brightonin rautatieasemalle. Rata-osuus on noin 82 kilometria pitkä ja sillä kulkee päivittäin jopa 50 000 matkustajaa. Rata palvelee muun muassa Lontooseen pendelöiviä matkustajia, Gatwickin lentoasemaa ja Brightoniin suuntaavia turisteja.
Brightonin päärata on osana Ison-Britannian rataverkkoa normaaliraiteinen. Sähköistys on toteutettu Etelä-Englannissa laajasti käytetyllä sivuvirtakiskolla, jossa kulkee 750 voltin tasavirta.
Radalla liikennöi pääasiassa rautatieliikenneoperaattori Govia Thameslink Railway. Yhtiö liikennöi radalla tiheästi pysähtyviä sekä nopeampia vuoroja brändeillä Southern, Thameslink ja Gatwick Express. Koillisella rata-osuudella liikennöi London Overgroundin Windrush-linjan paikallisjunia. Redhill ja Gatwick Airport -asemien välillä kulkee myös Great Western Railwayn junia. Historia pienoiskuva|Sähköjuna radalla vuonna 1968 Brightonista oli tullut 1830-luvulle mennessä Englannin merkittävin merenrantakohde. Lontoon ja Brightonin välisen rautatiehankkeen toteuttamiseksi perustettiin yritys, jolle parlamentti myönsi 1837 luvan rakentaa rata. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1838 ja rata avattiin liikenteelle 1841. Uusi yhteys toi Brightoniin runsaasti turisteja, jolloin kaupunki vaurastui ja väkiluku kasvoi. Radan rakentanut London & Brighton Railway yhdistyi vuonna 1846 London & Croydon Railway -rautatieyhtiön kanssa muodostaen London, Brighton & South Coast Railway -yhtiön.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Ison-Britannian rautatiet olivat julkisessa hallinnassa. Sodan päätyttyä, vuonna 1921, parlamentti äänesti 120 pienemmän rautatien yhdistämisestä neljäksi suureksi yritykseksi. Brightonin päärata päätyi näin muodostetun Southern Railway -yhtiön omistukseen tammikuussa 1923.
Tieliikenteen yleistyessä 1930-luvulle mennessä matkustajamäärät radalla laskivat. Kilpailukyvyn parantamiseksi rata päätettiin sähköistää. Lontoon päästä rataa oli jo sähköistetty ja jäljellä oli 56 kilometrin osuus. Heinäkuussa 1932 osuus Lontoosta Three Bridgen asemalle saatiin valmiiksi ja koko radan sähköistys avattiin liikenteelle uudenvuoden päivänä 1933.
Toisen maailmansodan ajaksi rautatiet siirtyivät jälleen julkiseen hallintaan. Työväenpuolueen voitettua sodan jälkeiset vaalit, rautatiet kansallistettiin vuonna 1947.
Junaliikenne yksityistettiin 90-luvulla Konservatiivisen puolueen toimesta. Nykyisin radalla liikennöivät yritykset Govia Thameslink Railway ja Great Western Railway ovat yksityisiä yrityksiä, jotka toimivat hallituksen kilpailutuksen tuloksena myöntämien kontrahtien termein. Myös ratainfrastruktuuri yksityistettiin vuonna 1996, mutta kansallistettiin uudelleen vuonna 2002 yrityksen joutuessa konkurssiin. Silloin perustettu valtionyhtiö Network Rail omistaa nykyään Ison-Britannian ratainfrastruktuurin ja hallinnoi Brightonin päärataa osana South East Route -aluetta.
Reitti Lontoon päässä rata kulkee tiheästi asuttujen alueiden läpi. Lontoon eteläpuolella maisemat vuorottelevat maaseudun ja asutuskeskusten välillä. Rata suunniteltiin kulkevaksi suorinta reittiä pitkin, mäkisen maaston lävitse. Reitillä on neljä tunnelia sekä englannin kuvatuimpiin maasiltoihin lukeutuva Ouse Valley Viaduct. Laakson ylittävä maasilta on 450 metriä pitkä, 29 metriä korkea ja siinä on 37 kaarta. pienoiskuva|Brightonin rautatieasema, oikealla Thameslinkin juna Thameslinkin vuoroilla keskimääräinen matka-aika London Bridgen asemalta Brightoniin on tunti ja 6 minuuttia. Toiseen suuntaan keskimääräinen matka-aika on minuutin vähemmän ja nopein vuoro tunnin ja yhden minuutin. Nopeimmat vuorot Gatwick Expressillä Victorian ja Brightonin välillä kestävät 58 minuuttia. Brightonin pääradan täysinäinen kapasiteetti ja ratainfrastruktuurin pullonkaulat hankaloittavat liikennettä.
Lähteet
Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan rataverkko Luokka:Englannin liikenne Luokka:East Sussex Luokka:West Sussex Luokka:London Overground