Kunniaseppeleestä (, pidemmin , ”Ktesifonin puolesta koskien kunniaseppelettä”; ) on Demostheneen kirjoittama oikeuspuhe, jota pidetään hänen parhaana puheenaan. Se pidettiin Ateenassa vuonna 330 eaa. Puheen numero Demostheneen puheiden joukossa on 18.
Puheessa Demosthenes puolustautuu vastustajansa Aiskhineen syytöksiä vastaan, kertoo omasta poliittisesta toiminnastaan ja puolustaa oikeuttaan saada kunniaseppele, jota hänelle oli esitetty. Puhe sisältää paljon omaelämäkerrallista aineistoa Demostheneen elämästä ja esittää katsauksen hänen koko valtiollisesta toiminnastaan. Samalla se valaisee hänen aikansa historiallisia oloja puolueriitoineen ja intohimoineen. Puhe on usein ollut jälkimaailman ihailun kohteena, ja sitä on ihailtu todisteena siitä, ettei rehellisestä vakaumuksesta saa luopua kovien koettelemustenkaan aikoina. Puheesta toimittamansa painoksen johdannossa H. Blass aluksi lausuu seuraavasti: ”Demostheneen pitämä puhe kunniaseppeleestä ei ole ainoastaan suurenmoisimman puhetaidon häviämätön muistopatsas, vaan se on myöskin mitä oivallisin historiallinen muistomerkki”.
Historia Tausta
Filippos II:n Makedonian vallan kasvaessa johtavien ateenalaisten parissa oli kahdenlaista suhtautumistapaa: joko tuli tyynesti tunnustaa Makedonian kasvava valta-asema, ymmärtää Kreikan kaupunkivaltioiden sisäinen ja keskinäinen hajanaisuus ja ryhtyä yhdessä Filippoksen kanssa taisteluun persialaisia vastaan; tai tuli pyrkiä säilyttämään Ateenan johtoasema kreikkalaisten keskuudessa, ryhtyä kostosotaan Makedoniaa vastaan, tehdä tyhjäksi se eri valtioita koskeva liittosopimus, jossa Filippoksella oli päätösvalta, vahvistaa Ateenaa solmimalla uusia liittoja ja lopulta uskaltaa ryhtyä ratkaisevaan taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan.
Ensin mainittua mukautumispuoluetta edustivat Eubulos, Fokion, Filokrates ja ennen muita Aiskhines; jälkimmäisen, vastustuspuolueen johtajat taas olivat Hypereides, Lykurgos sekä kaikista innokkaimpana Demosthenes, joka antautui tulisella intohimolla ja horjumattomalla vakaumuksella puolustamaan isänmaansa itsenäisyyttä ja vapautta, käyttäen tässä apunaan kaikkia puhujanlahjojaan. Kreikan itsenäisyyttä valvovan puolueen johtomiehet olivat jo kauan huomanneet Filippoksen todelliset pyrkimykset ja sen, että ne tarkoittivat helleenien ikivanhan vapauden sortamista. Tietoisena tästä Demosthenes piti eri tilaisuuksissa kuuluisat niin kutsutut filippolaispuheensa eli ”filippiikit”.
Kun Demosthenes näin esiintyi kaikella voimallaan Filipposta vastaan, on samalla ymmärrettävissä hänen katkera, säälimätön ja kaikkia kaunopuheisuuden keinoja hyväkseen käyttänyt tuomionsa ja vihansa niitä omia kansalaisia kohtaan, jotka uskalsivat puolustaa Filippoksen toimia. Demostheneen etevin valtiollinen vastustaja oli Aiskhines, joka hänkin oli maineikas puhuja.
Puheen Kunniaseppeleestä välittömänä taustana olleet olosuhteet olivat tarkemmin seuraavat: Vuonna 337 eaa., kesäkuussa tai toisten laskujen mukaan toukokuussa, Demosthenes teki kansankokouksessa ehdotuksen, että Ateenan kaupungin ja sataman varustukset tuli uudistaa perinpohjin, ja että tämä tehtävä olisi jaettava kymmenen fylen eli heimokunnan kesken, niin että ne kokoaisivat kukin alueeltaan tarvittavat rahavarat sekä valitsisivat keskuudestaan rakennusmestarin ja rahavarainvartijan. Demosthenes valittiin näihin toimiin oman fylensä puolesta. Hän sai käytettäväkseen melkein 10 talenttia ja lisäksi lahjoitti omista varoistaan kolme talenttia. Näin Demosthenes suoritti paljon enemmän kuin mitä kansankokouksen päätös edellytti. Hänen isänmaallinen uhrautuvaisuutensa sai pian julkisen tunnustuksen. Ktesifon ehdotti neuvostossa, että Demostheneelle myönnettäisiin kultainen seppele ja tämä kuulutettaisiin julki seuraavassa suuressa Dionysia-juhlassa, kiitollisuuden osoitukseksi hänen toiminnastaan valtion hyväksi.
Tämä ei miellyttänyt makedonialaismielistä puoluetta. Aiskhines syytti kansankokouksessa esityksentekijää lainvastaisesta menettelystä, sillä lain mukaan tilivelvolliselle virkamiehelle ei saanut myöntää kunniaseppelettä. Demosthenes oli tuohon aikaan theorikon- eli näyttämörahaston hoitaja eikä hän vielä ollut tehnyt tiliä myöskään varustustöitä koskevasta toiminnastaan. Kun Aiskhines suoritti lainmukaisen, asian lykkäyspyyntöä koskevan valansa, että hän tulisi tekemään valituksen neuvoston päätöksestä ja sen esittäjän toimista, kansa ei voinut vahvistaa päätöstä kunniaseppeleestä, ja niin seppelöimisestä toistaiseksi luovuttiin.
Tuntemattomista syistä jutun seuraava käsittely tapahtui kuitenkin vasta vuonna 330 eaa. Tuolloiset monessa suhteessa suotuisat ulkoiset olot ehkä rohkaisivat makedonialaismielistä puoluetta ajattelemaan, että hetki olisi vihdoin otollinen tämän asian ajamiselle. Aleksanteri Suuri oli suorittanut kuuluisan voittokulkunsa ja Kreikan eri puolilla, viimeisenä Spartassa, elpyneet itsenäisyyspyrkimykset oli tukahdutettu, ja näin makedonialainen vaikutus näytti tuolloin olevan ylimmillään.
Oikeudenkäynti
Oikeudenkäynti, jossa myös puhe Kunniaseppeleestä pidettiin, alkoi vihdoin elokuussa vuonna 330 eaa. Suuri joukko sekä Ateenan kansalaisia että muukalaisia kerääntyi seuraamaan tapahtumia, olivathan vastapuolet aikansa kuuluisimpia puhujia, mahtavien puolueiden vaikutusvaltaisimpia johtajia ja vastakkaisten valtiollisten suuntien edustajia, joiden perusteluja puoleen ja toiseen kaikki olivat halukkaita kuulemaan.
pienoiskuva|pysty=0.58|Aiskhines. Roomalaisaikainen patsas Herculaneumin Papyrusten huvilasta. Napolin arkeologinen museo. Ensin Aiskhines esiintyi syyttäjänä. Oli selvää, ettei asia koskenut todellisuudessa juurikaan Ktesifonia, jota vastaan syyte oli muodollisesti nostettu, vaan Aiskhineen varsinainen vastustaja, jonka kimppuun hän halusi käydä, oli Demosthenes. Tämähän oli niin pitkään suurella tarmolla ollut hänen kaikkien suunnitelmiensa tiellä ja puolustanut Ateenan itsenäisyyttä Makedoniasta päin tulevia hyökkäyksiä vastaan. Senkin jälkeen, kun Ateena muiden Kreikan valtioiden tavoin oli tullut Makedonian vallan alle, Demosthenes oli samanlaisella innolla antautunut yhteisen hyvän palvelukseen. Kun viimeinen vapaustaistelu oli päättynyt onnettomasti ja isänmaanystävien voima lamautunut, näytti Aiskhineen mielestä tulleen otollinen hetki kukistaa tuo hänen vihattu vastustajansa ja tehdä täydellisesti tyhjäksi hänen valtiollinen vaikutuksensa. Nämä olivat tarkoitusperät, joista käsin hän esiintyi.
Aiskhineen nykyaikaankin saakka säilynyt puhe Ktesifonia vastaan on sekin taiteelliseen sommittelun puolesta antiikin aikaisen puhetaidon mestarinäyte, mutta toisaalta usein hillitsemättömän intohimon sokaisema. Hänen katkeran puoluevihansa myrkyttämä sanatulvansa virtaa katkeamatta hänen vastustajaansa vastaan, ja kaikki keinot olivat luvallisia kostonhimon tyydyttämiseksi. Mitkään Demostheneen valtiollisista toimenpiteistä eivät saaneet armoa hänen edessään: Demosthenes oli muka madellut Filippoksen edessä, ottanut kaikilta vastaan lahjuksia, häpeällinen rauha oli ollut hänen syytään, fokislaisten ja thebalaisten onneton kohtalo hänen omallatunnollaan – näin Aiskhines kuvaa Demostheneen vastuunalaiseksi kaikesta siitä onnettomuudesta, joka Kreikkaa oli kohdannut. Tämä oli irvikuva, joka tuomitsi itsensä liioittelujensa kautta, ensinkään oivaltamatta Demostheneen puhdasta ihanteellisuutta.
pienoiskuva|vasen|pysty=0.64|Demosthenes. Roomalaisaikainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisveistoksesta. Ny Carlsberg Glyptotek, Kööpenhamina. Tällaisen haasteen saatuaan Demosthenes ei hetkeäkään empinyt ryhtyä siihen käsiksi. Sen lisäksi, että Demosthenes oli oikeudenkäynnissä luonnollinen puolustusasianajaja Ktesifonille, ja että ateenalaisten perinnäistapana oli hakea hyvitystä pienimmillekin henkilökohtaisille solvauksille, Demostheneelle ei mikään tilaisuus voinut olla toivotumpi kuin se, että hän pääsi puolustamaan koko valtiollista toimintaansa alusta loppuun saakka.
Demosthenes puhui oikeudessa Aiskhinesta taitavammin. Lisäksi hänellä oli muita etuja puolellaan. Hän näyttäytyi kansansa ylpeytenä, isiltä perityn, kauniin ihanteen marttyyrinä, helleenisen vapauden esitaistelijana ja vihatun kansallisvihollisen päävastustajana. Vaikka hänen politiikkansa ei ollut vienyt toivottuun päämäärään, kansa ymmärsi silti sen ihanteellisen tarkoitusperän ja tämän elähdyttämänä tahtoi osoittaa kiitollisuutta johtajalleen siitä, että hän oli pelastanut jos ei valtiota niin ainakin sen kunnian. Demostheneen puolue oli myös suurempi ja voimakkaampi kuin Aiskhineen. Moni, joka ei ollut aiemmin hyväksynyt Demostheneen menettelyä, tahtoi nyt, ateenalaisen itsetietoisuuden elähdyttämänä, kannattaa hänen periaatteitaan, kun valtion kunnia näytti olevan vaaranalainen.
Aiskhineen poliittinen maine sen sijaan oli kyseenalainen, samoin kuin myös hänen tarkoitusperiensä rehellisyys. Rauhanvälittäjänä hän oli tehnyt useita palveluksia valtiolle, mutta nekin vain muistuttivat Ateenan heikkoudesta ja onnettomuudesta. Aiskhinesta saattoi arvostaa lähinnä se, joka arvosti kieltäymystä ja itsensähillitsemistä, mutta nämä eivät olleen niinkään kansan syvien rivien hyveitä. Aiskhineelta myös puuttui vakaumuksellista rohkeutta pelkäämättä ja empimättä tunnustaa ja puolustaa ajamaansa asiaa; hänen puheissaan piilee jotakin salaperäistä ja hillittyä, melkeinpä ihmispelkoa, josta syystä hänen periaatteensa eivät ole olleet hänen oman kansansa eivätkä liioin historian suosimia.
Näin ollen lopputulos oli selvä, ja Aiskhines hävisi asiansa. Hän ei saavuttanut edes lainmääräämää viidettä osaa annetuista äänistä ja menetti siksi oikeuden vastedes esiintyä syyttäjänä. Lisäksi hänen piti maksaa drakhmaa sakkoa. Aiskhineen valtiomiesura oli näin ainaiseksi päättynyt. Hän lähti vapaaehtoisesti maanpakoon ja asettui loppuiäkseen Rhodokseen, toimien siellä retoriikan opettajana.
Sisältö
Demosthenes esittää puheessa paitsi puolustuksensa Ktesifonille, myös ankaran hyökkäyksen niitä vastaan, jotka olisivat suosineet rauhaa Makedonian kanssa. Hän aloittaa esittämällä yleiskatsauksen Kreikan tilanteeseen siinä vaiheessa, kun hän tuli mukaan politiikkaan, ja kuvaa vaihe vaiheelta taisteluaan Filipposta vastaan. Sen jälkeen hän käsittelee Filokrateen rauhaa ja syyttää Aiskhinesta tämän roolista neuvotteluissa ja sopimuksen vahvistamisessa. Samalla hän käy henkilökohtaisesti Aiskhineen kimppuun, pilkkaa tätä alhaista ja häpeällistä syntyperää olevaksi, ja lisää syytteitä lahjonnasta ja valtiopetoksesta. Hän pitää Khaironeian taistelun katastrofia poliittisen vastustajansa syynä, koska tämä edusti Ateenaa amfiktyoniliiton neuvostossa. Demosthenes korostaa, että hän yksin ajoi liittoa Theban kanssa. Hän vakuuttaa, että vaikka Ateena kärsi tappion, oli parempi hävitä kunniallisessa puolustustaistelussa kuin luopua vapaudesta ilman taistelua.Demosthenes: Puhe kunniaseppeleestä 1–324.
Demostheneen puhe voidaan jakaa neljään osaan: johdanto, valmistava osa, pääosa sekä loppulause. Tämä ei vastaa täysin tyypillisen oikeuspuheen rakennetta, koska tällöin toisena osana pitäisi olla tapahtumia kuvaava kertova osa. Lainvastaista esitystä koskevissa valitusasioissa kyseinen osa kuitenkin saattoi jäädä pois, koska se jo sisältyy sekä pääosaan että sitä valmistavaan osaan.
Johdanto (1–9)
Puheen johdanto alkulauseineen (1–8) vastaa laajuudeltaan suuren puheen vaatimuksia ja on rakenteeltaan sopusuhtainen: alku ja loppu ovat keskenään, vieläpä samoja sanojakin kertaamalla, tarkasti yhdenmukaiset, samoin kuin myös molemmat keskustan muodostavat kohdat vastaavat toisiaan sekä laajuudeltaan että sisällykseltään.