Venäjän kansanarmeija (, lyh. RNA) oli talvisodan aikaan suunnitteilla ollut ja alustavasti toteutettu hanke valkoisten venäläisten johdolla muodostetusta vapaaehtoisjoukosta, joka taistelisi Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan. Joukosta käytettiin usein myös nimitystä ”Bažanovin armeija” hankkeen puuhamiehen Boris Bažanovin mukaan. Hänen taustansa oli jäsenyys Venäjän yleissotilaallisessa liitossa (ROVS), joka jatkoi Venäjän valkoisen armeijan toimintaa maanpaossa Länsi-Euroopassa Venäjän sisällissodan päättymisen jälkeen.
Venäläisten pyrkiminen vapaaehtoisiksi syksyllä 1939
Eri maissa asuvat venäläiset emigrantit olivat jo syksyllä 1939 tarjonneet apuaan joko suoraan marsalkka C. G. E. Mannerheimille tai Suomen venäläisen siirtokunnan kautta. Neuvostoliiton ja Baltian maiden tukikohtasopimusten solmimisen jälkeen syyskuun lopussa ja Suomen vastaanotettua Kremlin neuvottelukutsun valkoisen liikkeen tunnettuja edustajia ilmoittautui vapaaehtoiseen palveluun Suomeen.
Kaikille vapaaehtoisiksi pyrkiville venäläisille lähetettiin everstiluutnantti Torsten Aminoffin laatima ja kenraali Oscar Enckellin allekirjoittama kohtelias mutta kieltävä vakiovastaus. Eräille arvovaltaisille apuaan tarjonneille lähetettiin Mannerheimin ohjeiden mukaisesti laadittu henkilökohtainen vastaus. Mannerheimin valkoemigrantteihin epäilevän suhtautumisen vuoksi vain harva henkilö sai kutsun saapua Suomeen. Tunnetuimpana venäläisistä ruhtinas Emmanuil Golitsyn, joka Suomessa käytti nimeä E. M. Graham. Hän oli saanut lentäjäkoulutusta Britannian ilmavoimissa.
Venäjän kansanarmeijaa luodaan Suomessa
ROVS:n puheenjohtaja, kenraali Aleksei Arhangelski lähetti tammikuun 1940 alussa Mannerheimille kirjeen, jossa hän suositteli tapaamaan Suomeen Ranskasta tullutta ROVS-aktiivi Boris Bažanovia, joka oli ollut 1920-luvulla Josif Stalinin yksityissihteeri ja loikannut länteen. Bažanov tapasi Suomessa ensin kenraali Rudolf Waldenin ja 13. tammikuuta 1940 Mannerheimin Mikkelin Päämajassa. Bažanoville myönnettiin lupa vierailla eräillä sotavankileirillä ja värvätä sotavankeja palvelemaan vapaaehtoisina Suomen armeijassa.
Päämajassa sotavankiasioita hoitaneen everstiluutnantti Carl Lindhin luvalla ja hänen laatimansa budjetin pohjalta Bažanov ryhtyi 17. helmikuuta 1940 yhdessä ROVS:n Suomen-osaston johtajan, kapteeni Fjodor Šulginin (Schulginin) kanssa halukkaiden sotavankien värväyksen. Suomalaisilta sotavankileireiltä rekrytoiduista miehistä perustettiin muutaman sadan miehen vahvuinen ”kansanarmeija”, jonka komentajana toimi kapteeni Vladimir Kiselev ja pääasiallisena kouluttajana Šulgin. Yksikön upseereina ja kouluttajina oli tarkoitus käyttää Suomessa asuvia venäläisiä emigranttiupseereita, koska sotavankeina olevia neuvostoupseereita ei juuri saatu värvätyiksi, eikä heihin muutenkaan haluttu luottaa. Ensimmäisiä upseereita olivat Vladimir Lugovskoi, Anatol Budjanski sekä Nikolai ja Vladimir Bastamov. Propagandatehtäviin värväytyivät luutnantti Pjotr Sokolov, joka myös toimi Suomen Yleisradion karismaattisena venäjänkielisenä kuuluttajana, ja Pjotr Bystrejevski.
Helmikuun lopussa siirrettiin 150 vapaaehtoiseen palvelukseen suostuvaisia sotavankia Kainuun Pelsosta Huittisiin Sotavankileiri 5:een, missä Bažanovin suunnitelman mukaan suoritettaisiin sotavankien lopullinen seulonta. Suunnitelman mukaan palvelukseen hyväksytyt sotavangit siirrettäisiin läheiseen Köyliön Sotavankileiri 1:een, missä oli tarkoitus perustaa sotavankiyksikön koulutuskeskus esikuntineen. Köyliöön saapuikin melko nopeasti 250–300 sotavankia. Joukko ei ehtinyt osallistua taisteluihin ennen talvisodan päättymistä. Maaliskuun alussa 1940 kaksi Venäjän kansanarmeijan osastoa, yhteensä 450 miestä, lähti rintamalle, missä saatiin 300 neuvostosotilasta houkutelluiksi loikkaamaan Suomen puolelle Laatokan Karjalan moteista. Kenraali Severin Dobrovolskin poika Severin Dolivo kertoi vuonna 1981 nauhoitetussa haastattelussa:
Talvisodan päättyessä 13. maaliskuuta 1940 kenraali Walden otti yhteyttä Bažanoviin kehottaen poistumaan välittömästi Suomesta tappioon päättyneen sodan vuoksi.
Kansanarmeijan aktiivit Leinon vankeina
Suomesta keväällä 1945 Neuvostoliittoon luovutetuista niin sanotuista Leinon vangeista Vladimir Bastamov ja Pjotr Bystrejevski olivat toimineet ROVS:ssa ja olleet tekemisissä RNA:n perustamishankkeen kanssa. Myös Nikolai Bastamov ja Pjotr Sokolov olisi vangittu, elleivät he olisi poistuneet Suomesta jo ennen sisäministeri Yrjö Leinon huhtikuun lopun 1945 vangitsemismääräystä.
Lähteet
Luokka:Talvisodan vapaaehtoiset